sunnuntai 30. marraskuuta 2014

MUKAVIEN MUISTOJEN KANSSA KOTONA

Ihana reilun viikon loma on takana ulkomailla. Meille kun Itävalta ja Sveitsi tuntuvat myös nekin melkein kuin kotona olisimme. Mökkiauto oli parkissa appelsiini-, mandariini- ja sitruunapuun vieressä viikon. Mukavaa oli olla paljon lämpimämmässä, kuin mitä olisi kotona ollut.

Aurinko ei paljoa kyllä paistanut. Sade oli vähän haittana, mutta silti kuljimme ja katselimme. Viimeisenä päivänä, kun oli 16 lämmintä ja tuuli kovempaa, piti vasta laittaa pitkähihaista päälle.

Kirjoitin aiemmin: "Karavaanareilla on nyt jotakin mielessä, kaipuu ja ikävä jonnekin. Piti tuohon ikävään lääkkeeksi hakea vanhoja auringonlaskukuvia. ;)"
 Nyt saimme tuohon ikävään helpotusta. Sai katsella ulapalle ja kuunnella ihania Välimeren ääniä, kun aallot keinui ja löi rannoille ja kallioille.

Nautittiin ja vötkisteltiin lomalla.

Reissu oli minun 8-vuotis juhlamatka.

Haluan tehdä tänne muistoksi jutun missä kävimme ja missä kiertelimme, mutta kiirettä pitää monestakin eri syystä nyt enkä voi luvata ehdinkö tämän vuoden puolelle sitä tekemään. Jotain joulustakin tänne pitää ehtiä laittamaan.

Soleil

perjantai 28. marraskuuta 2014

MITTAREISTA LOMATERVEISET

Nyt kun olen harrastanut vähän erilaistenkin kuvien räpsimistä kauniiden kuvien lisäksi, niin laitan vielä esittelynä muutaman kuvan kaasu- ja vesimittareista, kuinka joka talossa on omanlainen asennustyyli. Ja näkyyhän tuossa alakuvassa myös hyvin miten kaasuputkistot on talon ulkoseinässä vedetty pinta-asennuksena siististi. 

Oli näitä sitten siististi myös ovien takana, mutta usein ovet repsottivat auki.

Soleil :)

torstai 27. marraskuuta 2014

PYÖRÄKUVIN LOMATERVEISET

Sadepäivänä on mukava ajella pyörällä kevyenliikenteen tunneleissa. Oma kaista kumpaankin suuntaan pyöräilijöille ja yksi kaista jalankulkijoille. Viiden kilometrin matkalla oli tunneleita noin neljä kilometriä. Pisin yhtenäinen tunneli oli kilometrin pituinen.

Saavuimme tunneleiden jälkeen pieneen kylään ja rautatieasemalle. Jossa oli kyltti, että pyörien pysäköinti kielletty. Ja paikka näytti tällaiselta.

Suurin osa pyöristä oli jo parhaat päivänsä nähneet. Vai oliko suolavesi tehnyt äkkiä tehtävänsä? Pakkohan näistä oli kuvia räpsiä.

Suurinta osaa näistä pyöristä ei ole aikoihin käytetty.

Pyörät oli lukittu paksuilla lukoilla ja monissa oli renkaat tyhjänä.

Jotkut oli muovilla peiteltynä.

Tänne olisi meidänkin pitänyt pyörämme jättää, että olisimme luontopolulle tai kylään voineet kävellen jatkaa, mutta ei tullut mieleenkään meidän "ferrareita" tänne jättää ruostumaan.

Ihana meri ja auringonlasku sateen jälkeen. :)

Soleil

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

AUTOKUVIN LOMATERVEISET

Sitä olen aina ihmetellyt, että miten tämän maan autot ovat niin naarmuisia ja kolhuisia. Nyt olen ikuistanut myös tämän asian. Eikä näihin kuviin tarvinnut paljoa kävellä, kun lähes 90 % autoista on jollanlailla "rösy". Auto voi olla uusi, niin siitä löytyy jo naarmuja ja jos ei löydy, niin se on jo harvinaisempaa.

Eikä se ole niin nöpönnuukaa, jos joku lampunlasi tai muovin palanen puuttuu ;)

Hyvin moni auto on ympäriinsä kolhittu.

Tämän iäkkään auton minä ymmärrän, että siinä jo näkyy vuodet ja elämä.

Herää näin naisena ajatus, että millaisia tämän maan Miehet ovat ajamaan autoa ja pitämään huolen autoistaan, kun päästävät autonsa tähän kuntoon niin moni. Autolla ilmeisesti ei ole muuta merkitystä kuin se, että se on kulkuväline, jonka ulkonäöstä ei tarvitse huolehtia. ;)