sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

6.osa: JOULULOMA 13.12.-6.1.2015 ESPANJASSA, ALBIR & ALTEA


Päivät, 1-3.1.2015: Meille Espanjan rakkaimmassa ja kauniimmassa paikassa.

-T0, 1.1.2015:
Camping Marjal Costa Blancalla vietimme peräti 11 yötä. Tämä on meille karavaanareille pisin aika yhdessä paikassa mökkiautolla. Oli mukava nähdä elämästään nauttivia suomalaisia. Olen niin iloinen siitä, että elätte Suomen talven siellä Espanjan "talvessa". Oli mukava nähdä teitä. Kaikkea ihanaa ja hyvää sinne toivotan! :)

Täältä seudulta lähti myös mukaan monta uutta ja mukavaa muistoa. Nämä ovat niitä elämän suuria rikkauksia.

Joku täältä puuttui ja sitä kaipasimme, merta. Meri ja aallot, se tuo rauhaa ja levollisuutta mielelle ja koko keholle. Siitä saa jotakin samaa kuin vuoren huipulta ympärille kaukaisuuteen katsellessa. Meren äänet ovat mukavaa musiikkia korville, niin rauhoittavaa. Meri, niinkuin vuoretkin, näyttävät silmissäni kauniilta, mutta pitävät sisällään myös luonnon suuren voiman. Myrskyävän meren edessä ja suuren vuoren juurella taikka harjalla, tunnen itseni pieneksi ja voimattomaksi. Siksi meri ja vuoret kiehtovat. Nyt halusimme nauttimaan meren kauneudesta.


Nämä Benidormin pilvenpiirtäjät eivät näytä kovin mukavilta. Kaupungin sanotaan olevan englantilaisten lomalaisten suosiossa.

Kun ajelimme Albirin laitamilla, tuli tunne, että Espanjan rakkaimpaan paikkaan tulimme.

Tuntui vähän haikealta ajaa vain ohi tämän kaupungin.

Olimme ottaneet tietoisen riskin, kun emme olleet varanneet paikkaa kuvassa jo vähän näkyvään Calpeen ja Camping Calpemariin. Olisimme halunneet tutustua kaupungin hienoihin rantoihin ja tuohon edessä olevaan yli 300 metriä korkeaan kallioon, Ifachiin, tähän Costa Blancan rannikkoalueen maamerkkiin. Niinhän siinä kävi, että pieni pelkomme osoittautui toteen. Leirintäalue on pieni ja sinne oli jonossa jo muutama karavaanariporukka vuoroaa odottamassa. Meidän oli jätettävä tutustuminen tähän hienoon alueeseen seuraavaan kertaan.

Ajamista meille tuli tänään vain reilut sata kilometriä, kun kävimme mutkan ajamassa Calpissa.

Mukava oli palata tuttuun L'Albiriin. Leirin pystytettyämme lähdimme rannalle kävelylle ja eksyimme syömään uudenvuoden päivällisen samaan kiinalaiseen ravintolaan, missä vuosi aiemminkin ruokailimme. Tässä päivän kuvaterveiset. Täällä on kummallakin kerralla saanut erittäin hyvää ruokaa ja ystävällistä palvelua.


-Pe, 2.1.2015:
Olimme Camping Cap Blanchilla. Kissat olivat innoissaan, kun alueella on paljon puita ja palmuja, niissä pikkulintuja ja puluja jotka heitä kiinnostavat. Leirintäalue on hyvällä paikalla rannan läheisyydessä, rantakatu menee aivan vierestä.

Tämä Albirin ja Altean kaupunkien ranta on noin 12 kilometrin pituinen. Tämä kuva Albiriin päin.

Tämä kuva Alteaan päin ja Calpen rantakallio näkyy kaukana, lähes kolmenkymmenen kilometrin päässä.

Lähdemme nauttimaan lumoavasta merestä ja Alteasta. Tästä reilun 20 tuhannen asukkaan kaupungista sanotaan, että tämä edustaa Costa Blancaa parhaimmillaan. Täällä asuu mm. muusikoita, näyttelijöitä, elokuvantuottajia ja taiteilijoita. Enkä yhtään ihmettele, tämä luomavan kaunis meri- ja vuoristonäköala sekä rauhalliset vanhankaupungin kujat saavat kenet tahansa uuteen kukoistukseen ja loistoon. Tuovat jo käyvälle turistille paljon positiivisuutta sekä uusia ideoita ja ajatuksia elämästä.

Kuvia otin päivän aikana paljon ja tässä niistä nyt joitakin esittelen. Mielestäni kuvat kertovat jotakin tästä kauniista paikasta.




 Aurinko helli edelleen yhä meitä valolla ja lämmöllään.



Taustalla kukkulalla näkyy Altean vanhakaupunki, Casco Antiquo, jossa emme nyt käyneet. Kuvia tuolta löytyy vuoden takaisista reissukuvistaHalusimme olla nyt meren äärellä.


Usein istahdimme katselemaan ja nauttimaan näistä maisemista, meillä ei ollut kiire.





Se mikä tekee tästä alueesta viehättävän on meri, pitkä hyvin hoidettu ja siisti ranta sekä vuoret lähellä.




Rantakadulla menee oma kaista pyöräilijöille.



Tässä kaksi englantilaista perhettä ja mies syötti lokkeja. 

Kumpa heille voisin antaa näitä kuvia, he kuvasivat vain puhelimella. Minä otin kymmeniä kuvia ja tässä niistä muutama.







Täällä ei ole korkeita kerrostaloja, sekin tekee rantakadusta viihtyisän. Tähän aikaan vuodesta täällä on hyvin rauhallista, lomalaisia on vain jonkin verran. Kesällä on varmasti toisin, kun jokainen espanjalainen haluaa rannalle.





Joku taiteillut talvisen hiekkakylän.


Kalamies.




Auringon alkaessa laskemaan palaamme vasta leirintäalueelle. Tämä päivä oli ehkäpä se lomamme lämpimin.




-La, 3.1.2015:
Tänään suuntasimme Albiriin, jossa jo uuden vuoden päivänä kävelimme ja minkä alueella myös leirintäalue sijaitsee. Kaupungissa/kylässä on vain reilut kolmetuhatta asukasta.

Tämä hotellirakennus on koko Altean ja Albirin alueen korkein rakennus.







Kaunis ravintola, mutta palvelu ei ollut hyvää. Me tilasimme kahvit ja jäätelöt. Toivat vain kahvit, emme edes jäätelöiden perään kyselleet, kun palvelu oli erittäin hidasta. Moni terassille istahtanut lähti hitauden takia pois ennen tarjoilijan tuloa.









Tänään kävi tuulen vire vähän eikä ollut aivan niin lämmin päivä kuin eilen. Rantakadulla lämmintä oli 21 astetta.




Tämä on erityisesti norjalaisten ja hollantilaisten suosima paikka, kun taas Calpe on kuulemma enemmän saksalaisten.

Live musiikki toi rantakadulle ja ravintoloihin mukavaa lisää lomatunnelmaan.




Nautimme ja aivan ahmimme muistoihin näitä maisemia ja tunnelmia.





Leirintäalue on erittäin hyvällä paikalla, mutta huoltotilat ovat vanhat, silti kuitenkin puhtaat. Nyt oli naistenpuolella uudistettu osa suihkukopperoista. Täällä ei ollut muita suomalaisia.

Näitä talvehtijoiden viihtyisiä pihoja on mukava katsella.


Nämä kaksi päivää täällä meille Espanjan rakkaimmassa ja kauneimmassa paikassa oli täynnä nauttimista sekä elämistä näistä elämän hetkistä kiitollisina. Kiitos!
Mielessä oli vähän kuitenkin haikeutta siitä, että tämä joululoma on käymässä loppuun.


Soleil

Ps: Seuraavaksi on vuorossa, vihdoin ja viimein, Joululoman viimeinen osa. Toisaaltaan en ollenkaan haluaisi, että näiden lomakuvien läpikäyminen loppuisi. Aina kuvia läpikäymällä saan käydä uudestaan lomalla. 
Huom! Voihan olla, että vuosien varrella tuo Espanjan rakkain ja kaunein paikka muuttuu, mutta tämä on aito tunne meidän kahden lomareissun jälkeen.

2 kommenttia:

Angelina kirjoitti...

Ihanaa kun löysin nämä kuvat! Meillä on koti Albirissa, joka jos joskus kiinnostaa, on vuokrattavissa

www.costablanca.com

Mukavaa kevättä!

Soleil kirjoitti...

Kiitos, mukava kun eksyit tänne! :)
Teillä on kyllä koti Espanjan yhdestä hienoimmista paikoita.
Mukavaa kevättä sinullekkin!