Muistokirjani matkailun iloista ja elämyksistä ulkosuomalaisen karavaanarin silmin. Myös siitä kuinka on hieno tunne, kun haave ulkomailla asumisesta toteutui tammikuussa 2011. Vähän muustakin elämästä. Luontokohteet on kiinnostuksen kohteemme numero yksi. Teemme vaellus- ja pyöräretkiä, bongailemme lintuja sekä etsimme geokätköjä. Välillä käymme myös tutustumassa kaupunkeihin. Takanamme on matkailua henkilöautolla vuodesta 1987 lähtien ja matkailuautoilua vuodesta 2000. Tervetuloa mukaan!
20.8.2015: Eilen ne vielä istuivat pesässä, mutta tänään on lähdetty tutkimaan jo maailmaa. Ei edes minun meno parvekkeella tai Kissojen katselu ikkunan takaa saanut heitä kiirehtimään turvaan kotipesään.
21.8.2015: Tänään ovat entistä rohkeampia, tepastelevat parvekkeen katoksen toisella puolella.
24.8.2015: Olimme viikonlopun reissussa ja kotimatkalla olikin jo nämä Tipit mielessä, että ovatko naapurit jo lähteneet pois. Olivat vielä kotona sunnuntai-iltana kaikki.
Jos kaihdin on ollut yön alhaalla, niin herättyämme, on Kissoilta käynyt aina käsky, että kaihdin ylös, he haluavat katsella naapureita. Tänään olikin ihmettelemistä, kun toinen sisaruksista ei ollutkaan aamulla pesässä. Tässä Nuorimmainen juttelee kovasti, tavallista enemmän, parvekkeella yksin olevalle Tipille. Ilmeisesti Nuorimmainenkin ihmettelee toisen kyyhkyn poissaoloa tai sitten sanoo, että ethän sinä lähde mihinkään.
Kauempaa kuuluu kyyhkyjen ääniä. Menen parvekkeelle katsomaan mistä äänet kuuluvat ja näkyykö toista sisarusta. Toinen sisaruksista ja toinen vanhemmista ovat naapurin antennissa.
Kerkiän ottamaan vain tämän yhden kuvan, kun tämäkin pyrähtää lentoon.
Lento näytti aika huteralta, ensilennolta. Siivet raapivat naapurin seinää, mutta pääsi kuitenkin naapurin ullakkoikkunalle istumaan. Siinä se istui muutaman tunnin. Aivan kuin olisi kerännyt voimia lentääkseen takaisin kotiin. Illalla oli taas perhe normaaliin tapaan koossa kotona.
26.8.2015: Tänään on illasta ollut kovat lentoharjoitukset pihapiirissämme. Istumme porukalla parvekkeella ja katselemme tätä näytöstä. Vanhemmatkin siinä Tipeille mallia näyttivät ja ohjeita huutelivat. Lentonäytöksessä tulee pienejä huteja. Alakerran parvekkeen verkoon siivet muutaman kerran osuvat illan aikana, kun toisen poikasen lento menee vähän pieleen kotipesälle lentäessä. Kissoilla on myös vauhti päällä. Juoksevat parvekkeen laidasta toiselle laidalle katsomassa näiden teini-Tipien puuhia ja harjoituksia. Tässä ainoassa epäselvässä kuvassa, tarkennus meni vähän pieleen, Prinsessamme vaanii ja sätkättää aidan kaiteella istuvalle teini-Tipille. Prinsessamme onkin aina alemmalta parvekkeelta kovasti jutellut kurnutellen näille naapureille joskus myös ihmisille. Kyyhkyillä tuntuu olevan toisen naapurin pihalla puu jonne aina lentelevät ja siellä huutelevat. Illan pimetessä naapuri-Tipit ei enää tulekaan parvekkeen parrulle kotiin. Enkä ole enää tuon illan jälkeen nähnyt heidän käyneen kotipesällään. Seuraavana aamuna ne olivat puussa. Lentämisen opettelu ja ääntelyt välillä ovat olleet villiä pihapiirissä, mutta päivä päivältä äänet ovat vain vähentyneet. Juuri nyt ääni kuitenkin kuuluu. Äkkiä ne kyllä kasvoivat ja mukavan muiston meille jälkeensä jättivät. Soleil
Kun syömme aamupalaa, Sisarukset katselevat meidän syöntiämme häkin päältä, nuorin ja vanhin kyylää verhon takaa pihan touhuja.
23.8.2015: Kissamme ovat yksi tärkeä osa meidän elämää ja hehän ovat sitä toiseksi parasta matkaseuraa meidän karavaanareiden reissuillamme. Keväällä päätin, kun oli terveyshuolia näistä, että joka reissukuvajuttuun laitan heistä kuvia jos vain olen sattunut ottamaan. Nytkin on huolta vaikka mitään ei pitäisi olla. Voi kuinka mukavalta korviin kuulosti heidän juttelut ja aamuyön ikkunasta ikkunaan juoksut. He kaikki ovat siinä, iloitsin. Suuri murhe jo valtaa mieleni, kun ajattelen sitä hetkeä ja aikaa, kun he kaikki eivät ole tässä. Kissa- ja/tai koiraihminen vain tietää kuinka tärkeitä karvaiset perheenjäsenet voivat olla, ne uskollisimmat ystävät. Yhteisistä hetkistä pitää nauttia täydellä sydämellä. Kissat tuntuivat myös nauttivan ikkunasta näkyvistä maisemista ja tästä meidän aamuhetkestä.
Aamupalan ja rauhallisen aamuhetken jälkeen jatkoimme matkaa. Ajateltiin ajella yhden passon kautta. Tässä muutama kuva matkalta.
Hochtannbergpassilla oli aikomus parkkipaikalla pysähtyä vain kahvit keittämään, mutta kahvi jäi keittämättä.
Tuli ajatus josko käytäisi verryttelykävelyllä eilisen 19 kilometrin jälkeen tuolla alimman kukkulan päällä, sekin olisi jotakin, katsomassa siellä näkyvää pientä rakennusta. Ilma oli sopivan lämmin, ei liian kuuma, että Kissatkin saattoi jättää huoletta mökkiautoon. Vaihdettiin vaatteet ja otettiin jotakin reppuun mukaan.
Tuolla kukkulalla jäi käymättä, kun vuorirakkaus vei taas mennessään. Ylhäällä näkyi Widdersteinhütte. Hochtannbergpassilla olimme 1675 metrin korkeudessa ja Widdersteinhütte sijaitsi 2015 metrissä. Tässäpä olisi mukava pieni 340 metrin nousu verryttelyksi.
Aikomus oli käydä vain hütellä ja palata samaa reittiä takaisin. Tuo kahden kilometrin matka hütelle oli suurimman osan matkaa jyrkempää nousua kuin kotimäkemme 16% nousu. Välillä käveltiin karja-aitauksessa. Voi mikä nautinto se aina on, kun lähtöpaikan autot ja talot ylösnoustessa näyttävät alhaallapäin aina vaan pienemmiltä ja kun ympärillä olevat maisemat vain komistuvat.
Istahdimme hütelle syömään maukkaat pekoniknöödelikeitot ja nauttimaan maisemista. Näkemisen ja kokemisen nälkä taas kasvoi ja hüten takaa lähdimme Hochalppassille 1938 metrin korkeuteen jonne oli alle tunnin kävelymatka. Kolmasosan koko matkasta käveltyämme ripisteli muutaman pisaran vettä. Voi ihanuus, kun silmissäni näin jonkun elukan maassa vilahtavan jonnekin, sehän oli murmeli. Katselimme toisiamme silmästä silmään noin kolmen metrin päästä jonkin aikaa, sain tuosta hetkestä kuviakin, mutta kun otin yhden askeleen eteenpäin se livahti kotikoloonsa. Loppussa oli jyrkähkö lasku.
Meidän reitti ei aivan tämä, kun lähdimme päätien varresta vasemmalta päin parkkipaikalta. Matkaa tuli verryttelykävelylle vajaa seitsemän kilometriä.
Se vaan on elämän yksi niistä suurimmista iloista tämä vuorilla tallustelu.
Tänään nuo alppiniityt näyttivät jotenkin erityisen kauniilta, vaikka olikin lähes koko ajan pilvinen ilma, niin kuin rotkoihin ja vuoren rinteille olisi levitetty vihreät samettimatot.
"Älä ota mukaan täältä muuta kuin muistoja ja kuvia, ja jätä ainoastaan jalanjälkesi." Näissä maisemissa ei tarvitse paljoa mielikuvitusta käyttää, kun tuntee olevansa kuin etelä-Norjan vuonoilla ja koskilla. :)
Tippukivi- ja linnankierrosten jälkeen oli kova hinku järvi- ja vuorimaisemiin. Lähettiin vähän riskillä, joudummeko ruuhkiin ja saammeko paikkaa leirintäalueelta, kun emme varausta tehneet. Nuo huolet oli turhia, menomatkalla ei ruuhkia näkynyt ja leirintäalueelta, vaikka liikuttiin tuossa Füssenin seudulla, Camping Seespitze, saimme viimeisen tyhjän paikan mukavalla näkymällä.
Menimme Plansee-järvelle. Järvi sijaitsee lähellä Saksan rajaa Füssenin ja Garmisch-Partenkirchenin välissä, Itävallassa Reutten lähellä Luonnonpuisto Lechtal-Reutte alueella. Tämä järvi on meillä usein mielessä ja tätä kautta ajetaan usein, tehden jopa mutkaa ohikulkumatkalla jonnekin. Käydään kahvit keittämässä järven rannalla tai vain muuten ihastelemassa järveä ja ympärillä kohoavia vuoria. Talvella auringon paisteessa täällä on niin kaunista ja lunta jopa toista metriä.
Nämä kuvat ovat kahdelta eri vuodelta ja helmikuulta. Talvella on kauniimpaa kuin kesällä.
Olemme vain kerran viettäneet viikonlopun järven rannalla, mutta tuolloin olimme järven toisessa päässä. Tuo viikonloppu on mielessä erityisesti kahden vuoden takaa siitä, että lähdin ja halusin voittaa arkajalkaisuuttani, sitä voimattomuuden tunnetta, joka aina tuli jyrkänteen reunalla vaikka aina olenkin halunnut vuorille. Tämä askel oli suuri. Olinhan niitä pieniä askelia pari vuotta jo ottanut. Nyt kyllä naurattaa tämä, kuvatarina tuosta reissusta, ihania kuvia ja muistoja kylläkin. (Samassa albumissa on myös samalta reissulta kuvia ihanasta Linderhofin linnan piha- ja puistoalueelta.) Siinä silloin, kun omin jaloin nousin vähän peläten ylöspäin ja pysähtyi välillä katselemaan taaksepäin aina vaan alemmas jäävää järven pintaa ja leirintäaluetta, niin tuli sellainen ahaa-elämys, että siitä syntyi suurempi vuorihulluus. Hulluus siitä, että näitä ahaa-hetkiä haluaa kokea lisää. Rakkaushan oli jo syntynyt vuoria kohtaa lapsena. Reitti jäi silloin kesken, palasimme siitä metsästysmökiltä 350 metrin nousukorkeuden jälkeen. Tuo reitti kokonaisuudessaan tulisi kyllä joskus kävellä.
Tämäkin alue antaa mahtavat puitteet myös harrastaa tuota vuorihulluutta. Mm. tästä järveltä on Saksan puolelle vaellusreittejä pitkin kävellen tai pyöräillen kaksi ja puoli kilometriä ja 15 kilometriä Zugspitzen hissiasemalle. Järvi on vajaan 1000 metrin korkeudessa ja ympärillä olevat vuoret kohoavat reiluun kahteentuhanteen metriin eli vuorenhuiput ovat aivan jalkaisin valloitettavia. Tällä isolla alueella ei myöskään ole hiihtohissit pilaamassa maisemanäkyä. Ainoa haitta on järven rantaa pitkin kulkeva tie joka on moottoripyöräilijöiden suosiossa niin kuin autoilijoidenkin. Tässä hyvät sivut joista löytyy vaellus-, pyöräily- ja kiipeilyreittejä yli satatuhatta koko Euroopan alueelta ja myös täältä.
Katselin reilu kuukausi sitten tämän alueen reittejä. Aivan sattumalta törmäsin samalla yhteen tämän alueen mainosfilmiin. Tallensin linkin kirjanmerkkeihin. Usein eksyin tätä katselemaan. Filmin alku sai aina jotenkin herkkään mielentilaan ja onhan tämä nyt paljon parempi kuin omat tekeleeni. Filmi näiltä sivuilta, Stuibenfällen. Filmi lähtee reitin toisesta päästä, mistä me lähdimme. Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä, että me olemme tuosta vierestä monet kerrat ohi ajaneet ollen aivan tietämättömiä tämmöisestä pienestä kauniista kanjonista.
22.8.2015: Aamulla lähdimme kanjonille kävelyretkelle.
Lähdimme leirintäalueen läheltä sillan kupeesta, tästä oli 20 minuutin kävely reitille.
Seurataan kylttejä Ministersteigille.
Tästä lähti ensimmäinen vesiputous.
Ja se laskeutui tänne.
Tämän jälkeen käveltiin mutkittelevaa polkua metsässä.
Saavuimme kanjonin reunalle ja näköalapaikalle.
Tulosuunnassa oli toinen putous.
Täällä oli ryhmä laskeutumassa oppaiden kanssa tämän n. 30 metriä korkean vesiputouksen vierestä alas. Katselimme tuota touhua jonkin aikaa.
Näköalapaikalta kierrettiin alas jokivarteen.
Ryhmä nousi ylös putouksen alta.
Ja riemua heillä tuntui riittävän alas hyppiessä. Olisimme halunneet mennä tuosta oikealta katsomaan korkean putouksen monttua, mutta tuo kallio oli märkä ja niin liukas, että katsoimme viisaammaksi olla menemättä. Ettei satuta itseämme eikä kastella.
Matka jatkui lähes kuivaa jokivartta pitkin,
kunnes tuli kapea kanjoni.
Vesi turkoosin sinistä.
Ylhäältä kaunis näkymä alas.
Päästyämme tähän viimeinen ryhmän seikkailija hyppäsi alas.
Vaikkei tämä kanjonin kaunein kohta pitkä ollut, niin ehdottomasti kaunis ja vielä kauniimpi varmasti on runsaamman veden aikaan.
Reitti nousi tämän jälkeen jyrkästi ylös, Ministersteig-Plansee 1h 20min. Kulki sen jälkeen loivemmin metsässä.
Näkymät reitiltä olivat ihan mukavat jokiuomaan ja lähivuorille. Kuvan keskellä soraharjun takana menee tie josta olemme monet kerrat ajaneet.
Matkalla oli portaita, jyrkänteen reunalla verkkoaita ja riippusilta.
Täältä ylhäältä ei nähnyt putouksia.
Tässä aiempia juttuja Saksan puolelta kahdesta kanjonista, Breitachklamm ja ehdottomasti kaunein ja mahtavin käymistäni kanjoneista on Partnachklamm. Tuolta löytyvä valokuvaelokuva on omasta mielestäni musiikin kanssa yksi parhaista, jos ei parhain, tekeleeni.
Tässä kävelemämme reitti ja pituutta tälle tuli yhdeksän kilometriä ja korkeuseroa vain reilu 200 metriä.
Kävimme mökkiautolla pitämässä kahden tunnin kahvittelu paussin ja Kissoillekin annettiin välipalaa. Lämmintä oli varjossa vähän yli kaksikymmentä. Tuolla kahden vuoden takaisella reissulla kiersimme tavallisilla pyörillä koko Planseen ympäri. Eteläpuolella järveä tuo pyöräily tavallisella pyörällä oli vähän hankalaa, kuvia täällä, kun polku oli paikoin kapea, kivinen ja juurinen.
Lähdimme kiertämään kävellen Heiterwanger Seen ja tämän reitin.
Heiterwanger Seen polun alkuun on tästä leirintäalueen nurkilta ja sillan päästä on 35 minuutin kävely.
Järvissä on monipuolinen eläimistö ja kasvusto sekä poikkeuksellisen hyvä näkyvyys veden alla. Nämä järvet ovat paratiisi sukeltajille.
Järvellä pääsee myös kulkemaan kahdella pienellä laivalla.
Takana näkyvä, ilmeisesti Kohlbergspitze, näytti houkuttavalta.
Viime kerrallakin tässä oli poikia hyppimässä veteen. Nyt en kerennyt saada kuvaa kaiteen päältä hyppäävistä, enkä myös jäänyt heidän rannalta takasin hyppäämään tuloa odottamaan.
Heiterwanger See -reitti on erityisen suosittu retkeilijöille, maastopyöräilijöille, sauvakävelijöille ja juoksijoille, niinkuin Palanseenkin ympäristö.
Heiterwanger Seen toisessa päässä on näiden kahden järven ainoa kylä, Heiterwang.
Kaksi isäntää haravoi pellolla traktoreilla heinää, kun ohi kävelimme.
Nämä vuorilta laskeutuvat lumiensulamisvesien tekemät urat ovat rumistuksia vuorimaisemissa.
Aina kun vaellusreitit menevät eläinaitauksien läpi, niin olen vähän varuillaan. Vähän jopa pelkään ja mietin mihin ampaisen pakoon tai mistä löytyy kättä pitempää, jos eläin jostain syystä käyttäytyisi uhkaavasti. Vaikka olen lapsuuteni viettänyt maalaistalossa ja lypsänyt lehmiä ja touhunnut niiden kanssa, niin tiedän, että se tuttukin mansikki voi olla arvaamaton. En ikinä menisi näissä vaellusreittien karja-aituksissa mitään eläintä silittelemään vaikka ne suloisilta näyttävätkin.
Nämä varoitustaulut ovat paikallaan kyllä!
"HUOMIO!
Pidä etäisyyttä laitumella oleviin eläimiin!
Lehmät suojelevat vasikoitaan!
Koira pitä pitää hihnassa ja hätätilanteessa päästää hihna irti!"
En muista ennen nähneeni juuri tällaista taulua. Viime kesänähän oli Itävallan vuorilla saksalaisnainen ollut koiransa kanssa liikkeellä ja lehmä oli tämän naisen tappanut.
Tässä hiehoporukka ilta-auringossa ilmeisesti tuumailemassa mihin suuntaan lähtevät vai seurasivatko kuka ohikulkija astuu heidän reitille tekemään jätösläjään, että saisivat sitten naureskella.
Sillalla oli järvikierros tehty.
Leirintäalueelle oli tästä vielä matkaa pari kilometriä. Miehen rannetietokone näytti, että tälle reitille tuli pituutta 10,1 kilometriä. Aamuiselle kävelylle tuli mittaa 9 kilometriä. Olimme päivän aikana kävelleet 19.1 kilometriä.
Pitää vielä kuntoa kyllä kasvattaa, jos tähän kävelymatkaan vielä lisätään 1500 metriä korkeusnousua. Silloin aletaan jo olemaan paremmassa vuorien valloituskunnossa.
Minun on helppo ottaa mukaan vain muistoja ja kuvia. :)
Olipa tosi mukava päivä!
Soleil
Ps. Seuraavana päivänä olimmekin jo toisenlaisissa maisemissa.
