sunnuntai 31. tammikuuta 2016

NARRENBAUMSTELLEN

Kotikylässämme narripuun pystytys karnevaalit.


"Kun Kölnin, Mainzin tai Düsseldorfin kadut täyttyvät kilometrien mittaisista kulkueista, miljoonat värikkäästi pukeutuneet ihmiset laulavat ja tanssivat kaduilla ja narriasuiset juhlijat huutelevat värikkäässä karkki- ja paperisilppusateessa ”Alaaf” ja ”Helau”, ollaan todistamassa saksalaisen karnevaaliajan huipennusta. Karnevaalikauden päätapahtuma on Rosenmontag, ”ruusumaanantai”, jota vietetään aina 48 päivää ennen pääsiäissunnuntaita.
Karnevaaliaika – alueesta riippuen saksaksi Karneval, Fasching tai Fastnacht – tarkoitti keskiajalla aikaa loppiaisesta tuhkakeskiviikkoon eli laskiaistiistaita seuraavaan päivään, josta alkaa pääsiäiseen päättyvä paastonaika. Nykyään karnevaalikausi, jota kutsutaan myös viidenneksi vuodenajaksi, alkaa jo 11. marraskuuta kello 11.11, mutta käytännössä siihen liittyy ennen kevättalvea vain yksittäisiä tapahtumia, jotka sitten huipentuvat viisipäiväiseen juhlintaan ennen laskiaista.
Karnevaaleja juhlitaan niin Saksassa kuin muuallakin Keski-Euroopassa enimmäkseen katolisilla alueilla. Saksan tunnetuimmat karnevaalikulkueet ovat Kölnissä, Mainzissa ja Düsseldorfissa. Niistä jokaista voi olla seuraamassa jopa miljoona ihmistä.
Ensimmäinen ruusumaanantain kulkue järjestettiin 1823 Kölnissä, kaksi vuotta myöhemmin seurasi Düsseldorf ja vuonna 1836 Mainz. Kulkueita on sen jälkeen järjestetty lähes vuosittain sota- ja pulavuosia lukuunottamatta. Vuosi vuodelta karnevaalien viettäminen on lisääntynyt ja levinnyt koko Saksaan. Erityisen tärkeänä karnevaaliperinnettä pidetään Reininmaalla." Kopio näiltä sivuilta.

Karnevaalit näkyvät ja kuuluvat täällä uudessa kotimaassamme, erityisesti heti loppiaisen jälkeen. TV:stäkin tulee paljon aiheeseen liittyviä ohjelmia, joita jo aivan odottaa tulevaksi, kuuluvat osana vuoden kulkuun. On mm. Narrentreffen ja Narrenbaumstellen. Kylillä ja kaupungeilla on vähän omat perinteensä näitä juhlia. On omia narriryhmiä mitkä pukeutuvat samaan tapaan. Tähän liittyy myös harrastaa näitä karnevaalia. Käydään kulkueissa hulluttelemassa eri kylissä ja kaupungeissa. Tässä on mukana myös lapsia.

Tänne olen jotakin laittanut aiemmilta vuosilta. Tässä jonkun kuvaamaa, tämän vuoden Narrentreffeiltä ja Narrenbaumstellen filminpätkät Lindausta. Tämäkin on ollut uusi asia ja suuri ihmettelemisen aihe, mm. se kuinka näihin pukeudutaan. Viisi vuotta sitten helmikuussa meidän alkuaikoina törmäsimme näihin monet kerrat. Me käytämme näistä omaa nimitystä, hulluttelu. Kerran aikaisemmin olemme olleet vain kotikylässä näitä katsomassa. Muulloin on oltu jossakin tai vasta huomattu, kun raketit paukkuvat ja on jo liian myöhäistä ollut mennä katsomaan.

Nyt muistimme katsoa näiden ajankohdan ja järjestimme asiat niin, että tätä vanhaa perinnejuhlaa menimme toisen kerran kuuntelemaan ja katselemaan. Minä myös kuvaamaan, mutta kuvat kaikki niin epäselviä ja filmauskaan ei oikein putkeen mennyt.

Kulkueeseen osallistujia kiirehti kulkueen lähtöpaikalle ja kyläläisiä kadun varteen. Pari ruoka- ja juomakojuakin oli pystytetty, vohvelit tuoksuivat. Jonkun asuntoauto oli parkkeerattu torinlaitaan esiintymislavan taakse. Tuossa on myös paikka mihin korkea Narrenbaum/narripuu pystytetään. Toinen juontajista näkyi olevan naapurin isäntä hame päällä.


Yleisö odotti jo kulkuetta ja narripuun saapumista. Osa yleisöstäkin oli pukeutunut karnevaaliasuun tai vain jotakin erinlaista päällä, naamari, hattu tai kruunu päässä. Aikansa odotettua tuli ensimmäisenä pieniä raketteja ja paukkupommeja sytyttelevät ja räjäyttelevät narrit.


Puhallinorkesterit soittivat musiikkia kuuluvasti. Sotajoukotkin saapuivat ja ampuivat paperinsilpputykillä. Lapsille kulkueesta jaetiin karkkeja.


Niin oli odotettu hetki. Narripuu koristeltiin nukeilla ja seppeleillä. Puhein, tykinlaukauksin, musiikin ja huudoin puuta alettiin nostamaan pystyyn. Miehet siirsivät ja tukivat puisilla tukiseipäillä puutolppaa ja pikkuhiljaa narripuu nousi pystyyn.


Narrit tekivät mös pientä kiusaa yleisölle, mm. pelottelivat ja heittelivät paperisilppua. Minäkin sain kiusanteosta pienen osan. Lähentelivät ja aivan kävivät käsiksi, hartioista pitivät ja haittasivat kuvaamistani. Yksi vei minulta pipon päästä ja sain lähteä perään hakemaan piponi. :)


Harmittaa niin, kun kuvauksesta tuli äänetöntä. Musiikki niin kuuluu oleellisena osana ja muut äänet tähän karnevaalihumuun. En tiedä miten kameran nauhotusääni asetukset olivat pois päältä. Menivätkö kesällä, kun päivitin kameraan softan. Jospa vuoden päästä on parempi kuvausonni.

Kokosin kuitenkin pätkiä muistoksi rakkaan kotikylän Narrenbaumstellenista tähän. Aika useat kulkueesta poseerasivat kameralleni. Tämä oli mukavaa maalaiskylän hiljaista karnevaalijuhlaa. :)


Kylätapahtuma alkoi seitsemältä ja loppui noin puoli yhdeksän aikaan. Pieni ryhmä näkyi jatkavan karnevaalijuhlaa paloasemalla, mutta tuo hiljeni, aina hiljenee, kello yksitoista.


Soleil

torstai 28. tammikuuta 2016

VIISIVUOTISPÄIVÄ

Tänään on suuri kiitollisuuden päivä!!!
Nämä kolme asiaa: onni, onnellisuus ja kiitollisuus ovat arkisia asioita eivätkä maksa mitään muuta kuin ovat omia asenteita ja ajatuksia elämästä. Kulkevat käsikädessä meidän jokaisen rinnalla, jos me osaamme ne nähdä ja kokea. :)



Tänään en kovin pitkiä rimpsuja kirjoittele. Olen jo tästä yhdestä elämänhelminauhan tärkeästä päivästä kirjoitellut niin paljon aikaisempina vuosina, aivan kissakuvienkin kera. Näin 2013, 2014 ja 2015. Katsoin nuo vaellusfilmit tuolta vuoden takaisesta jutusta ja ne vaan lisäsi tämän viidennen synttäripäivän kiitollisuuden tunnetta.
Vuoret ja maisemat ovat niin kauniit, mitkä on ympärillämme. :)




Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut:
kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen." 
- Arvo Ylppö -



Taas tänään myös mielessä nämä laulun sanat,

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus ja mielen vapaus,..


On jo aikaa, kun törmäsin netissä tällaiseen lauseeseen, jonka kopion itselle talteen.
"Älä koskaan kadehdi toista ihmistä tai hänen elämäänsä. Hänen suurimmat surunsa voivat olla ne kaikista tarkimmin varjellut."
Tämä ajatus saa mieleni mietteliääksi.


Jotenkin minusta tuntuu, etten ole se sama ihminen joka lähti viisi vuotta sitten synnyinmaastaan, taas toisaaltahan sama olen. Uusi elämänjakso ja kotimaa on kaikkine kokemuksineen saanut vaan nauttimaan ja iloitsemaan elämästä paljon enemmän. Aurinkokin täällä paistaa paljon kirkkaammin! 


Elämääni on tullut vahvasti tunne kiitollisuudesta, niin usein tuo tunne lämmittää kehoani ja tuosta tunteesta on tullut suuri mielentilani, oikeastaan vahva elämänasenne. Tätä ei kukaan ole tuonut tarjottimella. Tuo tunne on maailman paras ystäväni, niin kuin ovat onnen ja onnellisuudenkin tunteetkin, joita ei sinulle kukaan anna tai niitä et voi mistään ostaa. Ne pitää vaan jokaisen rakentaa itse arkipäiväiseksi tunteeksi pään sisälle ja sydämeen. Asenne ettei kannata murehtia menneitä eikä tulevia asioita, vaan pitää elää tässä päivässä ja hetkessä, vie myös pitkälle näiden kolmen hienon tunteen kanssa. Nähdä ympärillä hyvää ja kaunista, iloita niistä asioista aidosti ja suurella sydämellä. Ehkä tuo tunne tulee, niin suurena tunteena ja syvältä, etten ole antanut elämän vaikeuksien lannistaa itseäni, vaan oppinut nauttimaan vaan enemmän tästä elämästä.

"Onni on mielentila, asenne, ja jollei sitä opettele
ja
harjoittele tässä hetkessä, sitä ei koskaan koe." 
Maxwell Maltz 


"Onni!
Voi se on yksinkertaista!
Se on hyvä terveys ja huono muisti!" 
-  Ernest Hemingway -


"Se on onnellinen,
joka ei sure sitä mitä häneltä puuttuu,
vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.
 - Demokritos - 


Kiitollinen olen monista pienistä ja arkisista asioista, kymmenistä asioista päivittäin.

Kiitollinen tästä ainutkertaisesta elämän lahjasta.

Erityisen kiitollinen tästä uudesta annetusta ja saadusta kotimaasta.

Kiitollinen siitä että, tartuimme tähän annttuun mahdollisuuteen avoimin mielin. Sillä jos olisimme olleet epäilevällä asenteella ja mielellä, ei tämä tuntuisi näin mukavalle.

Mieleni valtaa suuren suuri kiitollisuuden tunne siitä hyvin usein etten pikkutyttönä turhaan haaveillut vuorista ja ulkomailla asumisesta. Tuo haave toteutui, vaikkei kaikki haaveet ole toteutuneetkaan elämän varrella. Kiitos, siksi tämä tuntuu niin mukavalta ja suurelta!

Kiitollinen siitä, että olen saanut kokea ja elää nämä viisi mennyttä vuotta. Olisin aika köyhä henkisesti, jos en olisi näitä vuosia saanut kokea ja kulkea. En kyllä silloin osaisi näitä kaivatakaan. Eläisin kyllä joka päivä kaukokaipuun kanssa tuolloin.

Kiitollinen siitä, että tähän astisen elämän rakkain paikka maailmassa on löytynyt meille, tämä niin rakas saksalainen kotikylä, jossa saamme kaksin Kissojemme kanssa leppoisasti elellä.



Kiitollinen olen tästä elämänmatkasta, tästä päivästä ja juuri tästä hetkestä. Heti aamulla kuuden aikaan mittari näytti jo yhdeksää astetta lämmintä.

KIITOS!



Soleil

ps. Lukija, 
Onnea, onnellisuutta, kiitollisuutta ja kaikkea mukavaa toivotan sinulle elämään, tähän päivään ja hetkeen!!!

tiistai 26. tammikuuta 2016

23.1.2016: CMT STUTTGART

Maailman suurimmilla matkailun- ja vapaa-ajan messuilla kahdeksan tunnin vaellusmatkalla "kuninkaallisten" kanssa. :)

Kuninkaalliset ulkoiluttamassa prinssiä/prinsessaa. Näitä vanhoihin asusteisiin pukeutuneita oli muitakin.

Olemme näillä mesuilla käyneet aiemmin kahdesti ja nuo jutut löytyvät näiden päivämäärien takaa, 20.1.2013 ja 18.1.2014.
  Messut ovat olleet näinä kahtena kertana ihme kaikin puolin meille maalaisille, eikä tälläkään kerralla nämä kylmäksi ja tunteettomaksi jättäneet.

 Alue missä nämä messut järjestettiin on Stuttgartin messukeskus. Messukeskus yhdeksällä suurella hallilla, sisäpihoineen ja suurineen  parkkitiloineen, mm. kaksi iso parkkitaloa jotka ovat moottoritien päällä, on valtaisa kokonaisuus Stuttgartin lentokentän kupeessa. Nyt nämä messut olivat 

Alueen kartta kopioitu näiltä sivuilta.
Näiltä sivuilta aluetta ja näyttelyhalleja voi tutkia tarkemmin.

Ihmeteltävää riitti taas yhdeksän suuren hallillisen verran. Niissä oli yli 2000 näyteelleastettajaa, lähes sata maata romppeinensa esillä, kotimaan kohteet sekä tuon lisäksi esillä uusia matkailuvaunuja ja autoja noin 850 kappaletta. Oli mm. ilmaisia esitteitä, karkkia, makupaloja, pieniä tavaroita sekä viinimaistiaisia. Myytävää ruokaa sekä jos minkälaista tavaraa aina satojatuhansia euroja maksaviin mökkiautoihin asti. Esittäminen ja esillelaitto oli taas niin ihailtavan upeaa suuremmaksi osaksi.


Matkailuautojen puolelta pisti silmään peltikuorisissa uutuutena taakse saatava lisäkerrosvuode. Nämä retkibussit ovat Saksassa erittäin suosittuja. Lisääntyneet olivat myös telttamallit jotka tulevat henkilöauton katolle telineelle.




Oli paljon kaikkea mukavaa, tuttua ja uuttakin. Kotimaan matkailukohteet ja erityisesti Swäbische Alb ja Schwarzwald olivat hyvin näyttävästi esillä.

Tässä pieni kuvamatka messujen tunnelmiin!
Alussa valokuvaelokuvassa on matkailuautoja, mutta noiden jälkeen mennään matkamessujen puolelle. Taustamusiikissakin aallot läiskyy niin kuin olisi kaukomerillä tai kotoisella Bodenseella.




Yhdeksän suuren hallin kiertäminen kahdeksan tunnin aikana ei ole mikään pieni kävelyretki. Tällä kertaa ei noustu jokaista mökkiautoa sisältä katsomaan. Onneksi jaloissani oli nyt hyvät kengät. Vasta kuuden ja puolen tunnin vaelluksen jälkeen alkoi jaloissa tuntumaan. Kahdeksan tuntia oli aivan liian lyhyt aika tutustua tähän kaikkeen tarkemmin. Me emme pitäneet kuin muutaman pienen psyähdyksen, joihin aikaa meni vain puoli tuntia yhteensä. Ei ollut aikaa jäädä katselemaan luontofilmejä.

Ruuhkia ei ollut missään, vaikka ihmisiä oli paljon liikeellä. Ei parkkihallissa tullessa eikä lähtiessä, liikenne sujui mallikkaasti. Vessoja on joka hallin kummassakin päässä, eikä niissäkään ollut kertaakaan tungosta.

Jäinpä muuten yhteen mökkiautoon liukuoven taakse. Pitihän tuota liukuovea kokeilla kuinka se hyvin liukuu. Se tuntui heti olevan renkkana ja niin vedettyä sen kiinni, en saanut enää sitä auki. Taisi kuulua vähän rynkytystä mökkiauton sisältä, kun Mieheni kanssa toinen toisella puolella ovea yritetiin sitä auki saada, kun myyjä tuli oven avamaan. Ei puhunut muuten mitään, outoa. Minä kyllä puhuin, ettei tätä Rapido-merkkistä ikinä osteta, suomeksi.

Kivat elämyspäivä tämä oli taas!

Soleil

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

12.12.2015-6.1.2016 Joululoma: 2-osa, VUORIMAISEMISTA NAUTTIMISTA

"Vuorihullun" mielestä nämä kaksi päivää olivat ehkäpä Joululoman kokemusrikkainta ja parhainta päivää.



15.12.2015, tiistaiNiin jäi kylmä ja huurteinen, mutta kaunis vuorimaa Andorra taaksemme. Luultavasti vielä joskus palaamme maahan.

Ensimmäisessä kylässä heti Espanjan puolella oli tiesulku, kolmen poliisiauton ja usea miehen voimin. Kahdessa seuraavassa kylässä oli kaksi poliisia ja auto ennen kylää olevan liikenneympyrän lähettyvillä. Meitä ei pysäytetty, heilautettiin vain kättä.

Olen monet kerrat netistä katsellut tätä Pyreneiden vuorialuetta, niin Etelä-Ranskan ja pohjois-Espanjan eri vuorialueita, aivan länteen Biskajanlahdelle ja Atlannin valtamerelle asti sekä aivan tätä pohjois-Portugalista Välimerelle asti ulottuvaa vuorijonoa. Tällä suurella alueella on paljon luonnonpuistoja, vuoria ja kanjoneita. Siinä on Espanjan puolella mm. Iberian ja Kantabrian vuoret sekä Kastilian rajavuoret. Mielestäni Alpit ovat lumoavan upeat, mutta on tämäkin erilainen vuoristoalue hyvin kiinnostava. Korkeimmat vuorenhuiputhan alueella kohoaa yli kolmeen kilometriin. Minkä loistavan mahdollisuuden alue myös antaa, että suuressa osaa aluetta voi myös kylmimpään ja pimeimpään vuodenaikaan vaeltaa. Espanja on paljon muutakin, kuin aurinkorannikko ja tunnetut suuret kaupungit.


Olimme Andorrasta Espanjan puolelle tullessa saapuneet Katalonian alueelle.

Katalonian alue.

Olimme ihastuksissamme, kun Andorrasta laskeutuminen sai ilman lämpeämään kesäiseksi taas, kun viimeksi se oli sitä, reilua 15 astetta, kun etelä-Ranskassa ajelimme moottoritiellä ennen vuorille päin kääntymistä. Olimme myös ihastuneita vastaan tulevista maisemista.

Karavanaarille uudet maisemat ja leppoisa lomailu on mieleistä.

Nyt meillä oli aikomus vähän kurkistaa ja tutustua Pohjois-Espanjan vuoriin. Liikkuminen mökkiautolla ja tämä ajankohta tekevät tiettyjä rajotteita. Esim. täällä vuoristoalueella on vain muutama leirintäalue auki tähän aikaan vuodesta.


Cubellsin kylän kohdalta tieltä C-26 käännyimme pienelle Camí de Cubells -tielle. Tien pinta oli onneksemme hyvää. Vastaan tuli vain muutama auto.


Ajelimme ylängöllä. Edessäpäin näkyi niin kauniina vuoret. Ilma oli sumuinen ja savuinen. Laskeuduimme ylängöltä Camarasa-kylään.


Josta sitten ajelimme Sant Llorenç de Montgain pieneen kylään. Kylä sijaitsee Pantà de Sant Llorenç de Montgai -patojärven rannalla.

Kuvat ovat todella huonoja, kun ilma oli sumuinen ja sumun takaa kuulsi aurinko sekä tämä ohjelma, jonka sivuille laitan kuvia, pienentää kuvien kokoa ja näin ollen laatua.


Ajelimme kylän eteläpuolella sijaitsevalle Camping la Nogueraan. Alue oli iso, mutta tähän aikaan vuodesta ja keskellä viikkoa, ei tuntunut olevan ketään karavaanaria eikä vakipaikkalaistakaan paikalla. Parissa mökissa vain taisi olla yöpyjiä. Me saimme kahdestaan käyttää huoltotiloja, kuntosalia ja uima-allasta. Uiminen kävelyretkien jälkeen olikin suuri nautinto.

Kotona oli ainoastaan Andorran lisäksi päätetty tulla vain tänne. Muut paikat ja reissu muokkautui siinä matkan edetessä. Me emme koskaan tykkää suunnitella reissujamme etukäteen liian tarkasti. Tottakai paikkoja katsellaan ennen reissuja, mutta se mihin loppujenlopuksi menemme muokkautuu reissussa. Tykkäämme olla vapaita, kuin taivaan lintuset kulkemaan. Kulkea sinne minne sinä hetkenä tuntuu parhaalta fiilikseltä mennä. 


Päivän ajoreitimme.



Kissat tykkäsivät katsella ikkunoista lintuja ja pihalla liikkuvia kissoja.

Sisarukset yläkuvassa, Jätkä ja Prinsessa ovat 9-vuotis syntymäpäivien juhlamatkalla.


16.12.2015, keskiviikkoNämä Sant Llorenç de Montgai ja Camarasa -kylien seudut ovat kiipeilijöiden paratiisia, mutta täällä voi harrastaa mm. vaellusta, maastopyöräilyä, melontaa, koskenlaskua ja vaikkapa lintubongausta kauniissa maisemissa ja luonnon rauhassa. Kulkea nostalgisella junalla vuoristossa, 17 rautatieaseman kautta, 41 tunnelin läpi, joista pisin on 3499 metrin pituinen, reitillä on 31 siltaa joista pisin on 160 metriä pitkä, kulkee vuorille 1668 metrin korkeuteen ja reilun 89 kilometrin matkan.

Me laitoimme vaelluskengät jalkaan, joka tietää aina, että hieno päivä on tulossa. Reppuun pakkasimme pienet eväät, juomaa ja pitkähihaiset takit mukaan. Aurinko paistoi lämpimän tuntuisesti ohuen harsopilven takaa. Lähdimme nauttimaan päivästä ja nousemaan kukkulalla olevalle kappelille.

Tämä ei mitään suuria ponnisteluja tarvinnut, kun matkaa tuli tälle päivälenkille yhdeksän kilometrin verran ja nousumetrejä vähän vajaat 300 metriä. Kuitenkin nousumetrit ovat enemmän kuin usein vertaamani nousu Kemijärventieltä Rukatunturin huipulle, mikä on 200 metriä.

Seutu ja kylä oli hiljainen. Linnut lauloivat mukavan tuntuisesti. Koirat jossakin aina välillä vähän haukahtelivat. Vanha mies oli jotakin puuhailemassa risujen kanssa hautausmaalla. Tervehdimme ja jatkoimme matkaa. Edes kuvaa en tuosta ottanut. Ohitsemme ajoi yksi maastopyöräilijä. Kävimme matkalla rautatieasemalta katsomassa tämän nostalgiajunan aikatauluja. Tälläkin alueella ovat jo neandertalinihmiset aikanaan asustaneet. Täällä oli joku argeologinen kaivauspaikka jossa oli joku koululaisryhmä tekemässä omia kaivauksiaan ahkeran tuntuisesti aikuisten johdolla. Kukkulan mataluudesta johtuen nousimme ylös suorinta merkittyä polkua. Oli mukava, kun pulssi vähän nousi ja hiki tuli pintaan. Pakko oli kuitenkin välillä pysähtyä katselemaan ympärillä vaan kaunistuvia maisemia ja ottamaan kuvia. Kappelin ovet olivat kiinni, niin kuin ne yleensä ovat Espanjassa. Se millainen upea maisema meille avautui vuorineen ja kanjonineen kappelilta toiseen suuntaan oli hieno elämys.

Kuljimme harjannetta jonkin matkaa eteenpäin. Katselimme kauempana näkyvää Camarasa-kylää, jonka läpi edellisenä päivänä ajoimme ja lähempänä olevaa lomakotikyläämme Sant Llorenç de Montgainia sekä kauempana horisontissa vuoren huipulla olevaa muutamaa rakennusta. Puhuimme ja haaveilimme kuinka tuollakin pitäisi käydä. Kuului jostain ihmisten puhetta ja huomasin jyrkässä ja korkeassa kallioseinämässä kauempana jonkun kiipeilevän.

Ylhäällä vietimme aikaa pitkään. Nautimme tästä kaikesta, istuimme ja ihmettelimme ja söimme pienet eväämme. Tuntui taas niin upealta olla kukkulan päällä ja nähdä se kauneus lintusten lailla ympäriltä. Se aina vaan lumoaa ja saa tuosta hetkestä nauttimaan suurella sydämellä entistä enemmän. Tuota hienoa tunnetta ei saa katselemalla vuoria alhaalta päin. Tätä ei taida edes kaikki ymmärtää, vain toinen "vuorihullu".

Palasimme hiekkatietä pitkin alas kylään. Paikallinen kissa tuli meitä tervehtimään. Rannalla ison kiven päällä oli sopiva kolo johon sille vettä kaadoin, mutta ei se hänelle kelvannut.

Tämä oli hieno päivä! 



Lämmintä päivällä oli 13-15 astetta, mutta heti auringon laskettua kylmeni reiluun viiteen asteeseen eikä mökkiauton edessä tarennut istuskella.


17.12.2015, torstaiAamulla laiskottelimme pitkään, syötiin aamupala ja laittauduttiin valmiiksi Monteron huipun valloitukseen. Odotimme myös, että tienoon täyttävä sumu ja savu hälvenevät, aurinko tulee esiin.

Pantà de Sant Llorenç de Montgai -patojärven vaellusreitti meni järven rantoja pitkin, reilu kahdeksan kilometriä, mutta me ajattelimme nousta Monteron huipulle tai ainakin käydä kurkkaamassa millainen reitti sinne lähtee. Ei tuullut yhtään ja vuoret heijastuivat järvenpinnalta kauniisti. Jo tämä tiesi hienoa lomapäivää meille.



Meillä ei ollut kiire mihinkään, vaan nautittiin lämpimästä säästä ja tietysti myös koko ajan ylöspäin noustessamme ympärillämme kaunistuvista maisemista. Polku ei paikoin leveä ollut. Alkumatkasta kuljettiin havumetsässä, mutta hyvin nopeasti puusto mataloitui. Polkuja myös lähti eri suuntiin ja Mieheni tarkisti aina välillä puhelimensa kartasta, että olemme oikealla reitillä. Edes järvenympärysreitiltä lähtiessä ylös päin lähtevälle polulle ei tätä ollut kyltillä merkitty. Ainoastaan kivissä oli välillä merkkejä ja paikoin oli tehty pieniä kivipylväitä pienistä kivistä jotka näyttivät reitin suunnan myös.

Ennen ylhäällä käveltävää tasaisempaa osuutta oli lyhyt jyrkkä nousu. Ehdin jo vähän säikähtää, että uskallanko nousta tuota ylös. Joudummeko jo näin alkuvaiheessa kääntymään jo takaisinpäin. Hyvin se meni, kun tarkasti katsoi mistä kiven kulmasta pystyi kiinni ottamaan ja mistä kapeasta kiven kolosta sai jalalle riittävän tukevan jalansijan. Tässä paikassa vähän säikähdin, että millainenhan tämä reitti oikein on. Suuri ilo tuli siitä, että minä hyvin suoriuduin tuosta, vaikka Mies sanoikin, että nouseminen oli vähän huteran näköistä. :)

Niin aikamme tallusteltuamme olimme vuoren korkeimalla kohdalla 574 metrissä. Ylhäällä oli vanhoja linnakkeen raunioita kaivettu näkyville. Luonnollinen paikka linnalle, kun näkymät oli panoraamamaiset. Toisella suunnalla alhaalla järven rannalla näkyi pienenä Sant Llorenç de Montgai -kylä ja kauempana Camarasa. Kaukana merelläpäin horisontissa näkyi kauniisti vuorijono, mitkä kuvissa sumun takaa eivät näy niin kuin se näkyi paikan päällä.

Istuimme raunioilla ja söimme pienet eväämme. Tunne siitä, että tänne kannatti nousta oli aivan suuremmoinen. Edellispäivään verrattuna täältä maisemat olivat vielä paljon paremmat ja kiitollisuus tästä kaikesta entistäkin korkeamalla. Yksi asia mietitytti minua. Niin aikamme istuttua, taivas täyttyi pilvistä ja matkaa oli jatkettava. Pilvinen ilma ja alempana laaksossa olevat sumu ja savu tekivät punertavista kallioista ja maisemista erityisen näköiset.

Tässä alhaalla kuvassa on se syy miksi minua mietitytti. Kuva ei kerro totutta jyrkyydestä ja mittasuhteista. Tiesimme, että juuri tuolla edessäpäin on myös jyrkkiä kallioita. Emme olleet varmoja mistä polku kulkee. Olin juuri laskeutunut osittain pyllymäkeä liukkaan ja märän lyhyen kallioisen kohdan. Ja ajattelin, että jos tällaista olisi pitemmästi tulossa en menisi tästä alas. Ihana Mieheni sanoi, että saan päättää jatkammeko vaiko käännymmekö ja palaamme samaa reittiä takaisin leirintäalueelle. Aurinkokin alkoi pikkuhiljaa laskea, tuli pimeämpää mitä sen paistamisen aikaan oli ollut. Ajatus noususta takaisin ylöspäin noin 200 nousumetriä ei enää houkuttanut. Entä jos ehtii tulla jo pimeä? Ajattelin tämän edessä olevan metsän olevan kuljettavan, mutta aivan varma ei voinut olla mikä on polku tuolla jokisuulle laskeutuessa. Onko se kallioisen jyrkkä. Ajattelin, että sen lasken sitten pyllymäkeä alas, jos niin on. Mitään voimattomuuden tunnetta minulla ei tullut tai ollut, sitä pientä pelon tunnetta. Niin tein päätöksen, että jatkamme matkaa tästä alaspäin.

Se olikin nopeaa laskeutumista, kun polku meni aika jyrkästi alaspäin eikä paljon serpentiinimutkia tehnyt. Onneksi ei maasto ollut kallioinen. Metsä oli ruskainen ja märkä, kun aurinko ei rotkoon päässyt paistamaan sekä tiheäkasvustoinen. Välillä oli pakko ottaa tukea ohuista puunrungoista ja paksummista oksista, kun laskeutui korkeammalta askelmalta. Välillä jyrkimmissä kohdissa laskeuduin takapuolelleni, etten vaan nokalleni lennä. Selkäni takia en uskalla ollenkaan hypätä. Kamerakin siinä taas kastui, kun kuvia piti yrittää muutama matkalta ottaa, eikä sitä voinut tuosta syystä reppuun laittaa. Metsässä oli paljon pensaita jotka näyttivät saman näköisiltä kuin joulumarkkinoilla myytävänä olevat mistelin oksakimput. Olikohan ne mistelipensaita? Niiden oksien allahan olisi pitänyt suudella.

Voi sitä iloa ja tyytyväisyyttä, kun huomasi ettei polulle tulekaan jyrkkää ja kallioista kohtaa ja pääsemmekin helposti alas, upeata. Tuo jyrkin lopun laskuosuus oli kilometrin mittainen ja tällä matkalla se laski 215 metriä. Mielestäni tämä oli jyrkin näin pitkä laskuosuus, jonka olemme kulkeneet. Mehän useimmin vuorilta tulemme hissillä alaspäin.


Jokisuulla sillan kupeessa oli kolme kalastajamiestä ja he antoivat kalan näädälle. Näädästä sain kuvan otettua, kun se mennä viipotti sillalla. Kävelimme parin kilometrin matkan tuolta sillalta kylän keskustaan jyrkkien kallioiden vierellä tienvartta pitkin. Joku rohkea oli kipuamassa kallionseinämää ylös. Vatsa kurni ja niin menimme retkeläisen näköisinä paikalliseen aukiolevaan ravintolaan syömään. Tuskimpa olimme tuossa vaatetuksessa ensimmäiset tällä alueella. Jalkani tärisivät pitkästä alastulon jännityksestä ja posket olivat omenan punaiset. Onneksi repusta löytyi kuivaa päälle laitettavaa.

Ravintola oli täynnä paikallisia iäkkäitä ihmisiä, noin 25 henkeä, mutta oli muutama vähän nuorempikin. Puheen sorina ja nauru oli niin kovaäänistä, ettei omia ajatuksiakaan meinannut kuulla ja jos Miehelle sanoi jotakin se piti myös sanoa isoon ääneen. Olivat syömässä ihan monen ruokalajin ateriaa ja niin söimme mekin. Koko reissun parasta salaattia oli täällä. Pääruuaksi paellaa, se oli aivan hyvää. Jälkiruoka toiselle paikallien vanukas ja minulle suussa sulava tiramisu. Otimme vielä lopuksi cappuccinot. Tähän tuli lisäksi leipää, litran pullo vettä ja yksi pullo alkoholitonta olutta. Koko lysti makso reilut 24 euroa. Nämä hetket, kun menee paikallisten pariin ovat hienoja muistoja. 

Juuri auringon laskeutuessa mahat täynnä laahustelimme leirintäalueelle, jonne oli vajaan kilometrin matka.
Kiitos tästä hienosta päivästä!




Helppohan tämä vaellus oli näissä luvuissa ja korkeuksissa. Monteron huippu on 574 metrin korkeudella, nousumetrejä tuli vajaa 400 metriä ja vaellukselle pituutta reilu yhdeksn kilometriä.

Päivän reittimme.

Nyt on ensimmäinen espanjalainen vuori valloitettuna jalkaisin. Tästä on hyvä jatkaa matkaa!

Suunnitellessamme loman jatkoa oli myös kovasti mielessä se, että jatkaisimme tästä matkaa länteen ja pohjoiseen päin vuorille. Katselimme sääennusteita jotka lupasivat epävakaista ja noin kymmentä astetta kylmempiä kelejä tuonne suunnalle. Yksi haave on täältä alle sadan kilometrin päässä oleva Congost de Mont-rebei, joskus kulkea. Täältäkin jäi ne parhaat reitit kulkematta, joita lähtee järven pohjoispäästä.

Rehellisesti sanottuna, kun ajattelen tätä mennyttä ihanaa Joululomaa nyt jälkeenpäin, niin tulee minulla heti ensimmäisenä mieleen nämä kaksi päivää. Nämä toivat ja näistä sai niin paljon positiivisia tunteita ja muistoja. Täällä oli rauhassa ja hiljaisuudessa upeiden maisemien äärellä hienoa olla. Savusta huolimatta täällä ei ollut niitä roskaläjiä kävelyreittiemme varrella mitä sitten etelässä näki usein. Me olemme maalaisia ja meille siisti leirintäalue luonnon keskellä on kaikista parasta lomaa, laatulomaa.

Näiden kokemuksien jälkeen ja pienen ikävän kanssa, mikä jäi näihin maisemiin, oli minun ainakin vähän vaikea jatkaa matkaa, vaikka monen monta mukavaa päivää oli edessäpäinkin.

Matkamme jatkui etelämmäs,..  


Soleil

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

TALVINEN SUNNUNTAIKÄVELY

Metsässä "pumpulipalloja".


Perjantaina 15.1.2016 lumi tuli kotikyläämme, vaikkei sitä ole toivottukaan.
Joulun aikahan täällä oli ollut lämmintä, vuorillakin lähes lumetonta suuressa osassa Alppeja. Lunta oli lomamme loppuvaiheessa vähän satanut, mutta kun kotiin tulimme maa oli sula. Ainoastaan joissakin varjopaikoissa oli lunta vähän näkyvissä.

6.1. kun kotiin tulimme, niin jossakin näimme, että karnevaaliaika on alkanut. Niin oli kotikylässämmekin.


Nauhat, joissa erivärisiä ja kokoisia kangaspaloja, on ripustettu kotikylämme pääkadulle.


Aamupäivä oli epävakaista säätä, välillä satoi ja paistoi. Niin oli koko tämän kävelynkin.


Kun taaksepäin kuvan otti, niin edessäpäin hetken kuluttua aurinko paistoi.



Joku oli hiihtänyt.



Pellolla pyrytti lunta. On hyvä, kun on merkityllä vaellusreitillä, mitä ei aurata, näin pitkät ja paksut kepakot laitettu kaiken varalta. :)


Vaellusreitillä oli useammassa kohdassa tehty metsätöitä. Puihin oli vedetty punaisia viivoja ja ilmeisesti olivat merkkejä, mitkä puut pitää kaataa.


Naapurikylässä aurinko paistoi ja oli lämmintä. Täällähän pitää jalkakäytäviltä talojen kohdalta asukkaiden itse tehdä lumityöt ja huolehtia suolauksesta, niitä ei kunta tee. Täällä oli kolme miestä ahkerana. Ilmeisesti näistä oli kaksi talonmiehiä, kun autossa oli peräkontti auki ja siellä kaikkea siivoukseen liittyvää rompetta. Mekin huolehdimme oman kodin edestä jalkakäytävästä.  Viime talvena Mieheni joutui kaksi kertaa käyttämään lumilapiota lumitöihin, muulloin harjalla ja suolalla sai vähäsen lumen pois. Täällä kun ei maa jäädy, niin vähänen lumi sataessaan sulaa monesti samantien pois. Aurinko paistaa myös niin lämpimästi, että se paistaessa se sulattaa lumen teiltä ja kävelyväyliltä nopeasti. Liukkaita ja loskakelejä on hyvin vähän tai ei joka vuosi ollenkaan.





 Hyvät on kävelymaastot kotiseudun metsissä.


Tässä lähde. Vesi tulee vasemmalta maan sisästä ja valuu tätä kautta alas rinnettä.


Pumpulimetsä.



Lunta sataa ja aurinko paistaa.


Ottaessani tätä kuvaa, Mieheni näkee kauempana polun poikki kävelevän ketun. Aivan asutuksen lähellä. Ja jatkettaessa kävelyä jonkun puun juuresta minut säikäytti lentoon lähtevä koppelo tai joku teeri. Kotipihassa juoksee sitten näädät. Korvessa täällä aivan asutaan. :)


Hyvä on kyläläisillä mäenlasku paikka. Nuoretkin ovat kelkalla menossa mäkeä laskemaan. Alpeillahan laskettelurinteillä on omat reitit joissa lasketaan noilla puukelkoilla. Niin kuin jokainen vastaan tulija, niin myös yhdestä pihassa olevat kanatkin meitä tervehtivät.


Kävely kesti reilut kaksi tuntia. Voi sanoa, että vaelluskausi on aloitettu. Tuli myös testattua uudet ulkoiluhousut, jotka osoittautuivat hyviksi. Lämmintä oli 0-+3 välillä ja kun aurinko paistoi oli urheilukerrastopaita ja t-paita kesäulkoilutakin kanssa liian lämmin.

Ensi viikolle lupaa pakkasta. Kotimittari on nyt alimman lämmön näyttänyt, nollan. Kotimittarin ennätyskylmintä oli toisena talvena -14, toissa talvena -1.5 ja viime talvena -3 astetta. Toivottavasti ei ennätyskylmää tule. Toivottavasti tässä oli talvemme lumisateet ja pyryt.

Soleil