lauantai 18. maaliskuuta 2017

10-12.3.2017: GRAINAUN VUORIMAISEMISSA

Viikonloppu täynnä upeita maisemia, aurinkoa, iloa ja nauttimista. Eihän tätä kaikkea voi kun rakastaa ja olla erittäin kiitollinen näistä kotivuorimaisemista.


Niin ajelimme Grainauhun ja Schmölzin kylään vuortenjuurelle leirintäalueelle, Camping Resort Zugspitze.Tällä alueella emme ennen olekaan olleet. Viimeksi kun olimme Grainaussa olimme tien toisella puolella. Siitä reissusta ja kahdesta huippupäivästä jutut löytyy näistä linkeistä, SUURIA HETKIÄ KOTOMAAN KORKEIMMAN VUOREN HUIPULLA ja SATUMAINEN RUSKARETKI VUORILLA KANJONIN UUMENIEN LÄPI HÖLLENTALANGERHÜTTELLE. Voi tuolla oli niin suloisuutta ja rakkautta tulviva kuva Ramseksesta, kun hän nauttien sanoo: "Hei, tämä elämä on lystikkään mukavaa!"


Perjantai-iltana saimme ihastella tähtitaivaan alla edessämme vaaleana hohtavia lumivuoria. Eikä lauantaiaamun näkymissäkään mitään valittamista ollut. Ei tarvinnut kuin vähän päätä tyynyltä nostaa ja katsoa ulos ikkunasta ja näkymä ikkunasta oli kuvan vasemman yläreunan näkymä. Yöllä oli ollut pikkupakkanen ja varjopaikoissa maa oli herättyämme vähän kuurassa, mikä kyllä suli auringon lämmittävillä säteillä nopeasti pois. 


Juttelimme kuinka mukavaa onkaan olla tällaisella leirintäalueella. Ei edes Joululomareissulla ollut yhdenkään leirintäalueen huoltotilat näin siistit. Puhumattakaan näin komeista vuorimaisemista. Muistui mieleen, kuinka monenlaisessa paikassa sitä on kolmekymmenen, on muuten juhlavuosi, automatkailuvuoden aikana ollut ja käynyt. Jossain Baltian maissa on koettu ulkohuussikin ja jossain suihkutilat ovat oleet sellaiset, ettei suihkuun ole kehdannut mennä. Jopa aivan muutama vuosi sitten Sveitsissä en halunnut edes leirintäalueen suihkutiloja mennä katsomaan, kun näyttivät niin ankeilta. Mukava on käydä suihkussa tällaisessa paikassa, jossa hiljainen taustamusiikki soi, ei viemärit haise eikä laattojen saumat ole homeessa. Täällähän olisi voinut ottaa 15 euron lisähintaan tonttipaikan, jossa on oma henkilökohtainen kylpyhuone, nuo kuvissa näkyvät ruskeat pikkutalot. Tällä alueella oli myös pieni rentouttava kylpylä panoraamasaunoineen, joka kuului hintaan. Mehän olemme tässäkin asiassa outoja suomalaisia, jotka eivät saunasta edes välitä. Eikä saunassa käyty.

Taaperolle oma kylpyhuone. Jokaisella paikalla se karavaanarille tärkeä mööpeli, josta saa sähköä ja vettä,
mutta johon auton vessan ja likavedetkin voi tyhjentää.

Lähdimme päiväretkelle. Käveltiin hissiasemalle ja noustiin hissillä Osterfelderkopf-vuorelle nautimaan näkymistä ja tunnelmasta.


Osterfelderkopfista 2050 metristä näköalakielekkeeltä, AlpspiX, silmillä ei nähnyt paljoa Zugspitzen huippulle punaisen ympyrän kohtaan. Zoomattuna kuitenkin paremmin. Täällä lunta sanottiin olevan 60 cm, kun taas Zugspitzellä 390cm.



Muistelin täällä ääneen myös menneitä. Sitä, kun kerran kauan sitten olin pääsiäisenä laskettelemassa Rukalla ja lämmintä oli kolme astetta. Muistan kuinka tuo tuntui niin ihanan taivaalliselta. Se, että täällä vuorilla on kahdessa kilometrissä tällainen talvinen ihmemaa ympärillä ja auringossa lämmintä lopulle kaksikymmentä astetta,.. Sydämestäni aivan pursusi suuri kiitollisuuden tunne siitä, että saan elää nämä hetket.


Alppinaakat ovat kyllä aina uteliaita ja rohmuja. Yhdestä pöydästä, kun ihmiset lähtivät pois, niin joku meni heti tutkimaan tarjottimet, että löytyykö jotain syötävää.


Istuttiin, katseltiin ja ihmeteltiin. Seurattiin kahden varjoliitäjän lentoonlähtövalmisteluja ja heidän liitelyä taivaalla. Miehen mielestä tuota voisi kokeilla, mutta minusta tuntuu, etten minä haluaisi. Täällä oli aika paljon niitä jotka nousi rinteitä ylös suksilla. Laskettelusuksien pohjassa on tarranauha, joka tekee hyvän pidon astella suksilla vuoren rinnettä ylös. Laskettelusuksen siteeseen verrattuna suksien side on erilainen näissä, kanta on irti noustessa. 


Ilma oli todella lämmin. Joku kulki aivan t-paita päällä, joku nahkashortseissa. 


Kuljettiin Hochalmbahnalla alemmas vuorella ja käveltiin Hochalmilta 1705 metristä parin kilometrin talvivaellusreitti Kreuzeckhausille 1650 metriin. Tämä oli ainut talvivaellusreitti täällä.

Alpspitzbahn - Garmisch-Classic - Osterfelderkopf 2050m - Hochalmbahn - talvivaellusreitti - Kreuzeckbahn

11.3.2017: Talvinen vuorikierros 



Kerrassaan hieno päivä kaikin puolin!

Puolet elämän iloista on löydettävissä pikkuasioista,
ohimennen siepatuista.
-O.S. Marden-


Tässä kartta alueesta.


Sunnuntaiaamuun heräsin, kun tikka kolkutteli nokallaan jossain lähitienoolla puuta. Taisi olla kevättä tikallakin rinnassa, kun oli ahkerana heti aamusta pesänrakennuspuuhissa vai etsikö sitten itselleen vain herkullista aamupalaa, tiedä sitten.

Aamupalan ja aamupuhastelujen jälkeen karavaanarit suuntasivat Loisach-jokivarteen. Meillä on ollut kolme lintulajia erityisesti mielessä, jotka haluamme bongata, kuningaskalastaja, viiksitimali ja koskikara. Kungaskalastajia olemme jo nähneet monta kertaa, viiksitimaalinaaraan kuukausi aiemmin, mutta koskikara on ollut näkemättä. Olemme hankkineet kirjan "Vögel beobachten in Süddeutschland". Kirjassa on kohteita ja reittejä missä voi nähdä mitäkin lintuja eri vuodenaikoina. Kirjassa kerottiin, että täällä on mahdollista nähdä juuri koskikara. Onkos tämä nyt liian helppoa lintujen bongailua? Meidän ei tarvinnut kuin muutama minutti katsella kevyenliikenteen sillalta joelle, kun bongasimme joen keskellä isolla kivellä tepastelevan koskikaran. Pian selvisikin, että pariskunta oli pesänrakennuspuuhissa. Kantoivat sammalta innokkaina pesään. Välillä toinen kävi nauttimassa aamupalansa sukellellen rantatörmältä vikkelästi herkkupaloja suuhunsa.



Ajelimme meille tärkeän lintubongauksen jälkeen Eibseen hissiaseman parkkipaikalle. Parkkipaikka olikin jo melkoisen täynnä. Parkkipaikan valvoja huitoi meitä tulemaan luoksensa. Hän oli varannut yhden paikan mökkiautolle siihen. Siis meitä odotti aivan privaattipaikka.

 Hissi täältä kulkee Saksan korkeimmalle vuorelle Zugspitzelle 999 metristä 2944 metriin. Tällä on uusi hissiasemarakennusprojekti meneillään ja joulukuussa uusi hissi avataan. Toiminnassa on kuitenkin tuohon asti vanha hissi. Täältä ja aivan Garmisch-Partenkirchenistä asti pääsee vuorelle myös hammasratajunalla.


Me emme nyt korkeuksiin nousseet vaan lähdimme Eibsee-järven ympäristöön yhdeksän kilometrin sunnuntaikävelylle. Eibsee on yksi Saksan puhtaimmista ja kauneimmista järvistä. Järven ympärillä oli myös pieniä lampia.


Jos edellisen päivän vuorikierros oli enemmän kuin mitä olin edes osannut toivoa, niin oli tämäkin tallustelu näissä maisemissa oli kuin pala taivasta. Niin kaunista ja niin ihanaa oli ympärillämme. Ilma oli keväisen lämmin ja Zugspitze komistus siinä vierellä. Ei vois enää enempää edes toivoa!


12.3.2017: Pala taivasta - Eibsee! 



Kaksi niin hienoa päivää upeissa kotimaisemissa. Kiitos karavaanarikamut ja Saksa!


MITÄ ELÄMÄ ON?
Elämä on laulu – laula se.
Elämä on peli – pelaa se.
Elämä on haaste – kohtaa se.
Elämä on unelma – toteuta se.
Elämä on uhraus – tee se.
Elämä on rakkaus – nauti se.
-Sai Baba-


Soleil

2 kommenttia:

Jaaskarit kirjoitti...

Kauniita on maisemat taas! Alppikuvia on aina niin hienoa katsella. Meillä jäi kesän alppiloman suunnittelu tavallista myöhäisempään, kun on ollut arjessa riittävästi hommaa asunnon myymisen/ostamisen ja muuton vuoksi. Nyt on kuitenkin homma paketissa ja kesällä taas tullaan Dolomiiteille vajaaksi 4 viikoksi ja muutama päivä jää vielä Baijeriin Mittenwaldiin!! Mittenwaldissa on Bozner Markt-niminen tapahtuma ja oli todella vaikea jo nyt(!) löytää enää majoitusta, mutta lopulta sekin järjestyi. Kesää odotellessa:)

Soleil kirjoitti...

Kiitos paljon Jaaskarit viestistä! :) Jätetty viesti tuntuu mukavalle tälle työlle minkä teen blogin ja muistojen eteen. Aika paljon tämä myös vie aikaani. Vielä on Joululoma kuvia nelisen tuhatta läpi käymättä lähes kymmenestätuhannesta otetusta kuvasta.

Onnea paljoa teille uuteen kotiin! Hienoa, että olette saaneet jo kesän vuoriloman suunniteltua asunto kiireiden keskellä. Kuulostaa kyllä mukavalta, että pääsette taas Dolomiiteille. Kerran tuli tv:ssä jotain Bozner Markt tapahtumasta. Ovat varmasti näkemisen ja kokemisen arvoinen olla mukana tuolla.

Kyllä Alppimaisemat aina ovat kauniita ja yleensäkin kaikki vuorimaisemat. No, on ne vuorimaisemat siellä etelä-Afrikassakin meren rannalla aika kivan näköisiä. :)

Täällä ei ole vielä suunnitelmia tehty, mutta meillä on helppo lähteä, kun on oma majoitus mukana. Paljon on paikkoja mielessä ja päällimmäisenä tietysti vuoripaikat. Kiva olisi käydä Drei Zinnenin juurella mökkiautolla yöpymässä, eikä pitkään aikoihin ole kerjetty edes Nationalpark Berchtesgadeniin sekä monet Itävallan paikat ovat mielessä myös. Täällähän kevät on täynnä pitkiä viikonloppuja. Tänä vuona ovat 14-17.4, 29.4-1.5, 25-28.5, 3-5.6 ja 15-18.6. Koululaisilla on pääsiäisen aikaan ja kesäkuun alussa kaksi viikkoa lomaa ennen kesälomia. Eli me ei ainakaan samaan aikaan olla lomalla.

Meillä on liput futismatsiin Müncheniin 26.4. Aika jännä peli on varmasti tiedossa.

Mukavia lomasuunnitteluja sinne! :)