torstai 21. joulukuuta 2017

JOULUKALENTERI - LUUKKU 21

Lunta tulvillaan on raikas talvisää, ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan reen pienen etehen, ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten,..
sai lauleskella, kun mökkiautolla lystikkäästi kurvailimme pienempiä lumisia teitä mukaville joulumarkkinoille linnan pihapiiriin ja rakennuksiin.


Olimme olleet pienellä joulutorilla Rothissa hetki aiemmin ja siellä alkoi tuiskuten satamaan lunta. Pieni juttu noista markkinoista löytyy joulukalenterin luukusta 17.

No, onneksi ei ollut kuin 1-2 astetta pakkasta. Luntakaan emme olisi kaivanneet, ilman sitäkin tulee mukava jouluinen tunnelma. No, kerta se on ensimmäinenkin, että ajelimme mökkiautolla tällaisilla teillä täällä Saksassa. Yleensähän tuo lumi sulaa tielle sataessa, mutta nyt lunta tuli niin paljon ettei ehtinyt sulamaan. Onneksi sade oli jo vähän hellittänyt siitä, mitä se oli Rothissa. Liikennettä ei paljoa ollut ja se mitä oli, autot ajoivat hyvin rauhallisesti.


Nämä viehättävät joulumarkkinat olivat reilun 250 asukkaan Dürrenmungenau-kylän kupeessa Schloss Dürrenmungenau -linnan pihapiirissä ja rakennuksissa. Aivan ihanaksi oli laitettu iso heinälato, jossa kahvit ja vohvelit ihastellen nautimme. Ravintola ja käsityöläisiä oli myös tallitiloissa. Kuvaa en noista tiloista ottanut. Lumisateelta olivat ulkokojuja joutuneet suojaamaan lisäkatoksin ja suojapressuin. Mukavasti oli laitettu pihaan useita nuotiopaikkoja.

Tässäpä muutama kuva näiltä joulumarkkinoilta tällaisena esityksenä.



Aivan harmitti, kun emme tohtineet kovin pitkään täällä olla. Ajattelimme, että on hyvä päästä ennen aivan pimeän tuloa lähtemään ja moottoritielle. Moottoritiellä oli ajoraiteet suolalla sulatetut ja aura/suola-autot teki kovasti töitä, mutta lunta oli paikoin paljon. Sitä kun pyrytti taivaalta lyhyessä ajassa niin paljon, niin ei kerennyt sulaa. Joku auto oli jäänyt kiinni levähdysalueelle menevälle kaistalle. Kaksi kolme kaistaa oli autoja täynnä, jotka matelivat rauhallisesti eteenpäin. Vauhti oli vain 40-60 baanalla. Eteläänpäin mennessä lumi sitten väheni. Kotona oli satanut ennätyslumimäärän noin 15 cm. Mieheni joutui heti lumitöihin. Lumitöitä lapiolla ei edes joka talvi ole tarvinnut täällä tehdä. Nyt tuo lumi on jo muisto menneistä lumista.

Soleil 

Ei kommentteja: