LINTUJA


Olemme Saksassa asumisen aikana hyvin usein ihmetelleet, että mikäs lintulaji tuokin nyt on. Esimerkiksi ihmettelimme heti tänne muutettuamme, että mikä lintu on tuo mustalintu, jolla on valkoinen nokka ja otsa, joka ui kaakattavien sinisorsien kanssa nykivästi kilpaa. No, nokikanahan se oli. Kaapissa oli vanha kirja, "Suomen ja Pohjolan linnut", josta aina joku uusi nähty lintu katsottiin, mutta hyvin usein sitä ei oikeaa lajia löytynyt. Tähän halusimme muutoksen.

Hankimme kaksi uutta lintukirjaa, suomenkielinen "Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut" ja saksankileinen "Vögel in Europa". Näistä alkoikin sitten lintulajeja löytymään.

Olimme huutikuun alussa ilon täyteisen iltaleikin jälkeen menettäneet rakkaan perheenjäsenen ja ahkerimman apulaisen Ramses kissamme aivan yllätäin, kun hänen sydämmensä vain pysähtyi. Menetys oli suuri ja suru suuren vuoden korkuinen. Piti keksiä jotain uutta harrastusta. Ramses kissan suuresta kaipuusta syntyi lintujenbongaus harrastuksemme. Unkarin lomalla 19.6.2016 aloimme kirjaamaan ylös kaikki uudet näkemämme lintulajit.

Meidän bongauksia:


1 Sepelkyyhky, 19.06.2016
2 Tikli, 19.06.2016
3 Mustarastas, 19.06.2016
4 Harmaasieppo, 19.06.2016
5 Pähkinänakkeli, 19.06.2016
6 Peippo, 19.06.2016
7 Kesykyyhky, 20.06.2016
8 Varpunen, 20.06.2016
9 Kyhmyjoutsen, 20.06.2016
10 Sinisorsa, 20.06.2016
11 Varis, 20.06.2016
12 Pikku-uikku, 20.06.2016
13 Naurulokki, 22.06.2016
14 Haarapääsky, 22.06.2016
15 Kalliopääsky, 22.06.2016
16 Silkkihaikara, 23.06.2016
17 Jalohaikara, 23.06.2016
18 Kalatiira, 23.06.2016
19 Punapäänarsku, 24.06.2016
20 Etelänharmaalokki, 24.06.2016
21 Västäräkki, 26.06.2016
22 Merihanhi, 26.06.2016
23 Telkkä, 26.06.2016
24 Nokikana, 26.06.2016
25 Silkkiuikku, 26.06.2016
26 Korppi, 26.06.2016
27 Hiirihaukka, 02.07.2016
28 Kottarainen, 10.07.2016
29 Isohaarahaukka, 10.07.2016
30 Harmaahaikara, 10.07.2016
31 Punarinta, 16.07.2016
32 Alppinaakka, 17.07.2016
33 Tukkasotka, 18.07.2016
34 Lapasotka, 18.07.2016
35 Merimetso, 18.07.2016
36 Kanadanhanhi, 20.07.2016
37 Talitiainen, 27.07.2016
38 Mehiläishaukka, 30.07.2016
39 Varpushaukka, 30.07.2016
40 Valkoviklo, 14.08.2016
41 Tuulihaukka, 20.08.2016
42 Maakotka, 11.09.2016
43 Käpytikka, 14.09.2016
44 Kuusitiainen, 16.09.2016
45 Pähkinähakki, 16.09.2016
46 Mustaleppälintu, 18.09.2016
47 Hernekerttu, 22.09.2016
48 Rantasipi, 03.10.2016
49 Joutsenhanhi, 03.10.2016
50 Punasotka, 03.10.2016
51 Taivaanvuohi, 16.10.2016
52 Hippiäinen, 22.10.2016
53 Pikkuvarpunen, 29.10.2016
54 Harakka, 29.10.2016
55 Kuovi, 31.10.2016
56 Töyhtöhyyppä, 31.10.2016
57 Tavi, 31.10.2016
58 Naakka, 31.10.2016
59 Sinitiainen, 01.11.2016
60 Kuningaskalastaja, 01.11.2016
61 Viitatiainen, 06.11.2016
62 Karimetso, 24.12.2016
63 Munkkiaratti, 25.12.2016
64 Virtavästäräkki, 28.12.2016
65 Hanhikorppikotka, 29.12.2016
66 Sinirastas, 29.12.2016
67 Mustapääkerttu, 29.12.2016
68 Pajulintu, 29.12.2016
69 Siniharakka, 30.12.2016
70 Harjalintu, 30.12.2016
71 Pyrstötiainen, 30.12.2016
72 Pulmussirri, 31.12.2016
73 Mustapäätasku, 01.01.2017
74 Töyhtökiuru, 01.01.2017
75 Alppivaris, 01.01.2017
76 Turkinkyyhky, 02.01.2017
77 Tylli, 03.01.2017
78 Meriharakka, 03.01.2017
79 Punakuiri, 03.01.2017
80 Karikukko, 03.01.2017
81 Kapustahaikara, 03.01.2017
82 Riuttatiira, 03.01.2017
83 Tundrakurmitsa, 03.01.2017
84 Suosirri, 03.01.2017
85 Pitkäjalka, 04.01.2017
86 Flamingo, 04.01.2017
87 Avosetti, 04.01.2017
88 Lapasorsa, 04.01.2017
89 Punajalkaviklo, 04.01.2017
90 Samettipääkerttu, 04.01.2017
91 Lehmähaikara, 04.01.2017
92 Pronssi-iibis, 06.01.2017
93 Liejukana, 06.01.2017
94 Ruskosuohaukka 07.01.2017
95 Kaulushaikara 07.01.2017
96 Kivikkotöyhtökiuru 07.01.2017
97 Sulttaanikana 08.01.2017
98 Sinirinta 08.01.2017
99 Muuttohaukka 12.01.2017
100 Vuorisirkku 13.01.2017
101 Pikkukäpylintu 13.01.2017
102 Töyhtötiainen 15.01.2017
103 Hömötiainen 29.01.2017
104 Tammitikka 29.01.2017
105 Mustavaris 18.02.2017
106 Harmaasorsa 19.02.2017
107 Keltasirkku 19.02.2017
108 Isokoskelo 19.02.2017
109 Viiksitimali 19.02.2017
110 Ruostesorsa 05.03.2017
111 Afrikanhanhi 05.03.2017
112 Tundrahanhi 05.03.2017
113 Koskikara 12.03.2017
114 Punatulkku 25.03.2017
115 Alppirautiainen  25.03.2017
116 Heinätavi  26.03.2017
117 Tiltaltti 01.04.2017
118 Mustapyrstökuiri 01.04.2017
119 Pajusirkku 02.04.2017
120 Käki 29.04.2017
121 Pikkutikka 29.04.2017
122 Räkättirastas 14.05.2017
123 Rytikerttunen 21.05.2017
124 Hemppo 24.07.2017
125 Mustatiira 12.8.2017
126 Tiibetinhanhi 05.11.2017
127 Vihertikka 19.11.2017
128 Holmogorynhanhi 26.12.2017
129 Ristisorsa 18.3.2018
130 Jouhisorsa 18.3.2018
131 Haapana 18.3.2018
132 Yöhaikara 18.3.2018
133 Haarahaukka 19.3.2918
134 Suula 25.3.2018
135 Mustakaulauikku 26.3.2018
136 Haahka 26.3.2018
137 Viherpeippo 1.4.2018
138 Pikkukorppikotka 6.4.2018
139 Käärmekotka 6.4.2018
140 Laulurastas 11.5.2018
141 Kalasääski 3.10.2018
142 Luhtakana 5.1.2019
143 Peukaloinen 27.1.2019
144 Palokärki 23.3.2019
145 Puukiipijä 6.3.2019
147 Vuorikirvinen 8.7.2019 
148 Sepelrastas 13.7.2019 
149 Kivitasku 14.7.2019
150 Lumivarpunen 14.7.2019
151 Kurki 5.9.2019
152 Merilokki 5.9.2019
153 Merikotka, 13.9.2019
154 Heinäkerttu, 19.12.2019
155 Niittykirvinen, 21.12.2019
156 Punapyy, 24.12.2019
157 Munkkikorppikotka, 31.12.2019
158 Kulorastas, 01.03.2020
159 Ruskosotka, 04.01.2021
160 Keltavästäräkki, 27.12.2021
161 Italianvarpunen, 01.01.2023


Ei kommentteja: