Saimme kaksi mahtavaa aurinkopäivää ruskaretken viimeisinä luontolomapäivinä. Seikkailimme kalliotorneilla ja yövyimme puskaparkissa vanhalla raja-asemalla romanttisessa Ruusujenlaaksossa. Seuraavan ruskaretkipäivän vietimme värikkäässä Tsekissä.
6.11.2018:
Näin lopetin edellisen osan. "Me tykätään aina kulkea sen hetkisen reissufiiliksen mukaan. Tarkat reissusuunnitelmat eivät kuulu tapoihimme. Kotona heitettiin ilmoille ajatus Berliinistä ja Nationalpark Jasmundista. Seuraavassa jatkossa selviää mihin kulkurit ajelivat seuraavaksi."
Olen automatkaillut parikymppisestä asti. 31. automatkailuvuosi menossa josta 19. karavaanarina. Olihan ne kiireiset kuukauden autoreissut Suomesta ympäriinsä aivan huippujuttuja, joita aina 11 kuukautta haaveillen odotti. Täällä Saksassa asumisen parina ensimmäisenä vuotena kiirehdimme myös, mutta viitisen vuotta sitten jätettiin turha kiire pois. Jokaista viehättävää kylää ja paikkaa ei kuitenkaan loppuelämän aikana kerkiä näkemään. Me tykätään kyllä pitkistä ajopäivistäkin. Eikä yli tuhannenkaan kilometrin ajopäivä ole ongelma. Ollaan vaan huomattu, että vähintään 3-4 yötä samassa paikassa antaa paljon enemmän näkemisen ja kokemisen tunteita lähiympäristöstä, kuin 1-2 yötä. En tarkoita leirintäaluetta, me ei leirintäalueella oleskella, vaan se on vain leiriytymispaikka yöksi sekä peseytymis ja mökkiauton huoltopaikka.
Olimme jo edellisviikolla päättäneet, että Berliini ja Nationalpark Jasmundis saavat jäädä tämän reissun osalta. Tämä Saksin Sveitsin kansallispuisto oli ollut mielessä jo vuosia, niin miksi täältä kiirehtisimme pois hyvällä syyssäällä. Jos olisimme vain turistipaikat Basteinin ja Festung Königsteinin katselleet ja jatkaneet pikaisesti matkaa, niin olisipa aika vähän nähty tästä hienosta luontoalueesta.
Oli kuitenkin jatkettava matkaa Mittelndorf-kylästä ja leirintäalueelta, Kleine Bergoase Sächsische Schweiz, vaikka paljon jäi reittejä ja hiekkakivihuippuja kulkematta ja näkemättä täältäkin päin.
Oli aurinkoinen ja lämmin syyspäivä.
Ajelimme vajaan 1700 asukkaan Rosenthal-Bielataliin parkkipaikalle puskaparkkiin seuraavaksi yöksi.
Kuvakollaasin ensimmäinen talokuvan talo on entinen tulliaseman rakennus. 1823 on tähän ensimmäinen tulliasema rakennettu. 1903 on rakennettu vanha tullirakennus. 1938 rakennetiin uusi tullirakennus. Raja tästä on suljettu 1945. Nykyään talo kuuluu kunnalle ja siihen on saneerattu asuntoja.
Lähdimme katselemaan kylää ja maisemia. Käveltiin kylän kupeesta peltojen halki metsään. Metsien eri värit aivan loistivat auringon paisteessa. Linnut lauloivat ja hyppelivät puiden oksilla. Matkalla oli metsässä mm. punavihreä isoisän puinen tuoli. Useassa paikassa myös joskus entisaikaan kiveen hakattuja penkkejä. Kuljettiin polkuja ja vanhoja kiviportaita pitkin Biela-laakson näköalapaikoilta toiselle kiirehtimättä.
Tässä pieni pala Biela-laaksoa.
Aika vanha on tämä kaide ja hongittunut kaidetolppa, kun puu on kasvanut metalikaiteen ympärille.
Tässä osa Hercules-pylväistä.
Tulee monenlaisia ajatuksia mieleen, kun kävelee tällaisten hiekkakivivuorien vieressä niiden alapuolella. Joskus tuntuu, että se ylhäällä kallellaan tai reunalla oleva kivi tipahtaa justiinsa niskaan.
Ja vielä kun näkee, että niitä on tipahtanutkin. Siitä ei ole tietoa milloin, kymmenen-, sata-, tuhansia- vaiko miljoonia vuosia sitten.
Vastaan matkalla aivan yllättäen tuli pieni hyväkuntoinen, mutta ikkunaton rakennus, Kaiser-Wilhelm-Feste, kallion reunalla. Paikallinen rakennusmestari Kaiser on tämän pienen mökkilinnan rakentanut 1880.
Olimme koko ruskaretken myös sieltä täältä etsineet geokätköjä. Täällä tien varressakin noiden puiden lähettyvillä piti olla yksi, mutta sitä ei löydetty. Jälkeen päin puhuimme, että olisiko kätkö ollut siinä tienposkessa olevassa naisten kengässä. Se jäi katsomatta.
Loman parasta antia on myös kuunnella ja aistia paikallista elämää kylillä kävellessä. Ihmiset eivät olleet Ruusujenlaaksossakaan, niin kuin etelä-Saksassa, ystävällisen tuntuisia. Tuntuivat kääntävän katseensa muualle, kun vastaan tulivat, mutta kun heitä tervehti ensin, niin vastasivat kuitenkin. Myös hymyttömin naamoin kulkivat. Muutaman talon pihalla kanat irrallaan kulkivat. Ihmettelimme, kun emme ole muualla nähneet talojen pihoissa olevia isoja ulkoisia kaasutankkeja.
Välillä oli jo vähän tympinyt reissun aikana, kun meidän varjokuvia tunki lähes joka kuvaan. Tässä kaksi oikein mukavaa varjokuvaa meistä onnellisista luontomatkailijoista.
Tässä älykelloni antama suheroinen vaellusreittimme, jolle tuli mittaa 7.3 kilometriä 160 nousumetrillä.
Hienoja ja kokemusrikkaita hetkiä.
7.11.2018: Saimme illalla parkkipaikalle seuraksi toisen mökkiauton. Yö kuutamon valossa oli Ruusujenlaaksossa ihmeellisen hiljainen, jopa pelottavan. Onneksi vanhan raja-aseman luona paloi katuvalo ja kylästä näkyi muutama valopilkku.
Olisi niin mukava ollut jäädä tänne seudulle pyöräilemään ja vaeltamaan. Rosenthal-Bielatal laaksoilla olisi paljon ollut vielä annettavaa. Tästä parkkipaikaltahan ei ollut Tsekin puolelle kuin reilu kaksi kilometriä matkaa.
Jatkoimme matkaa Tsekin puolelle. Prinsessalle ja Kuningattarelle Tsekki oli 23. valloitettu maa.
Kieltoja
Pravčická brána - Großes Prebischtor kalliosilta oli seuraava tutustumiskohteemme. Vuonna 1826 on kalliolle rakennettu majatalo, Sokolí hnízdo - haukanpesä ( Falkennest - Falcon's Nest). Jossa nykyisin toimii ravintola, hotelli ja kansallispuiston infopiste. Tiesimme haukanpesän olevan nyt suljettuna.
Kävelimme vanhaa kivitietä pitkin osan matkaa.
Täällä oli kirkkaan värikästä. Puissa syksyisiä "kukkia".
Sokolí hnízdo hotelli- ja ravintolarakennus, kun oli suljettuna, niin ei myös piha-alueelle eikä kivisillan alle päästy. Meillä oli ollut ajatus käydä ylempänä toiselta puolen ottamassa kuvia. Oli kaksi vaihtoehtoa, kiertää kahden tai kolmen kilometrin matka ylös. Me lähdimme kahden kilometrin reittiä kulkemaan, mutta pitkälle ei päästy, kun tuli vastaan kieltomerkki, ettei siitä saanut kulkea. Kolmen kilometrin ja yhteensä kuusi lisäkilometriä olisi ollut liian pitkä matka siitä syystä, kun olisi varmasti kerennyt tulla palatessa jo pimeä. Vähän harmitti, kun emme päässeet kivisiltaa vielä lähemmin näkemään. Päästiin kuitenkin lähemmäksi, kuin mitä näkyy tämän jutun ensimmäisessä kuvassa.
6.11.2018:
Näin lopetin edellisen osan. "Me tykätään aina kulkea sen hetkisen reissufiiliksen mukaan. Tarkat reissusuunnitelmat eivät kuulu tapoihimme. Kotona heitettiin ilmoille ajatus Berliinistä ja Nationalpark Jasmundista. Seuraavassa jatkossa selviää mihin kulkurit ajelivat seuraavaksi."
Olen automatkaillut parikymppisestä asti. 31. automatkailuvuosi menossa josta 19. karavaanarina. Olihan ne kiireiset kuukauden autoreissut Suomesta ympäriinsä aivan huippujuttuja, joita aina 11 kuukautta haaveillen odotti. Täällä Saksassa asumisen parina ensimmäisenä vuotena kiirehdimme myös, mutta viitisen vuotta sitten jätettiin turha kiire pois. Jokaista viehättävää kylää ja paikkaa ei kuitenkaan loppuelämän aikana kerkiä näkemään. Me tykätään kyllä pitkistä ajopäivistäkin. Eikä yli tuhannenkaan kilometrin ajopäivä ole ongelma. Ollaan vaan huomattu, että vähintään 3-4 yötä samassa paikassa antaa paljon enemmän näkemisen ja kokemisen tunteita lähiympäristöstä, kuin 1-2 yötä. En tarkoita leirintäaluetta, me ei leirintäalueella oleskella, vaan se on vain leiriytymispaikka yöksi sekä peseytymis ja mökkiauton huoltopaikka.
Olimme jo edellisviikolla päättäneet, että Berliini ja Nationalpark Jasmundis saavat jäädä tämän reissun osalta. Tämä Saksin Sveitsin kansallispuisto oli ollut mielessä jo vuosia, niin miksi täältä kiirehtisimme pois hyvällä syyssäällä. Jos olisimme vain turistipaikat Basteinin ja Festung Königsteinin katselleet ja jatkaneet pikaisesti matkaa, niin olisipa aika vähän nähty tästä hienosta luontoalueesta.
Oli kuitenkin jatkettava matkaa Mittelndorf-kylästä ja leirintäalueelta, Kleine Bergoase Sächsische Schweiz, vaikka paljon jäi reittejä ja hiekkakivihuippuja kulkematta ja näkemättä täältäkin päin.
Oli aurinkoinen ja lämmin syyspäivä.
Ajelimme vajaan 1700 asukkaan Rosenthal-Bielataliin parkkipaikalle puskaparkkiin seuraavaksi yöksi.
Kuvakollaasin ensimmäinen talokuvan talo on entinen tulliaseman rakennus. 1823 on tähän ensimmäinen tulliasema rakennettu. 1903 on rakennettu vanha tullirakennus. 1938 rakennetiin uusi tullirakennus. Raja tästä on suljettu 1945. Nykyään talo kuuluu kunnalle ja siihen on saneerattu asuntoja.
Lähdimme katselemaan kylää ja maisemia. Käveltiin kylän kupeesta peltojen halki metsään. Metsien eri värit aivan loistivat auringon paisteessa. Linnut lauloivat ja hyppelivät puiden oksilla. Matkalla oli metsässä mm. punavihreä isoisän puinen tuoli. Useassa paikassa myös joskus entisaikaan kiveen hakattuja penkkejä. Kuljettiin polkuja ja vanhoja kiviportaita pitkin Biela-laakson näköalapaikoilta toiselle kiirehtimättä.
Tässä pieni pala Biela-laaksoa.
Aika vanha on tämä kaide ja hongittunut kaidetolppa, kun puu on kasvanut metalikaiteen ympärille.
Tässä osa Hercules-pylväistä.
Tulee monenlaisia ajatuksia mieleen, kun kävelee tällaisten hiekkakivivuorien vieressä niiden alapuolella. Joskus tuntuu, että se ylhäällä kallellaan tai reunalla oleva kivi tipahtaa justiinsa niskaan.
Ja vielä kun näkee, että niitä on tipahtanutkin. Siitä ei ole tietoa milloin, kymmenen-, sata-, tuhansia- vaiko miljoonia vuosia sitten.
Vastaan matkalla aivan yllättäen tuli pieni hyväkuntoinen, mutta ikkunaton rakennus, Kaiser-Wilhelm-Feste, kallion reunalla. Paikallinen rakennusmestari Kaiser on tämän pienen mökkilinnan rakentanut 1880.
Olimme koko ruskaretken myös sieltä täältä etsineet geokätköjä. Täällä tien varressakin noiden puiden lähettyvillä piti olla yksi, mutta sitä ei löydetty. Jälkeen päin puhuimme, että olisiko kätkö ollut siinä tienposkessa olevassa naisten kengässä. Se jäi katsomatta.
Loman parasta antia on myös kuunnella ja aistia paikallista elämää kylillä kävellessä. Ihmiset eivät olleet Ruusujenlaaksossakaan, niin kuin etelä-Saksassa, ystävällisen tuntuisia. Tuntuivat kääntävän katseensa muualle, kun vastaan tulivat, mutta kun heitä tervehti ensin, niin vastasivat kuitenkin. Myös hymyttömin naamoin kulkivat. Muutaman talon pihalla kanat irrallaan kulkivat. Ihmettelimme, kun emme ole muualla nähneet talojen pihoissa olevia isoja ulkoisia kaasutankkeja.
Välillä oli jo vähän tympinyt reissun aikana, kun meidän varjokuvia tunki lähes joka kuvaan. Tässä kaksi oikein mukavaa varjokuvaa meistä onnellisista luontomatkailijoista.
Tässä älykelloni antama suheroinen vaellusreittimme, jolle tuli mittaa 7.3 kilometriä 160 nousumetrillä.
Tämän päivän kuviin löytyi osuva taustamusiikin nimi, What a wonderful Day - Mikä ihana päivä.
Lisäksi tämä oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Nautittiin viimeistä päivää Saksin Sveitsin Saksan puoleisista maisemista ja taas saimme nähdä niin erilaisia maisemia tältä alueelta.
6.11.2018:
Rosenthal-Bielatal
Hienoja ja kokemusrikkaita hetkiä.
7.11.2018: Saimme illalla parkkipaikalle seuraksi toisen mökkiauton. Yö kuutamon valossa oli Ruusujenlaaksossa ihmeellisen hiljainen, jopa pelottavan. Onneksi vanhan raja-aseman luona paloi katuvalo ja kylästä näkyi muutama valopilkku.
Olisi niin mukava ollut jäädä tänne seudulle pyöräilemään ja vaeltamaan. Rosenthal-Bielatal laaksoilla olisi paljon ollut vielä annettavaa. Tästä parkkipaikaltahan ei ollut Tsekin puolelle kuin reilu kaksi kilometriä matkaa.
Jatkoimme matkaa Tsekin puolelle. Prinsessalle ja Kuningattarelle Tsekki oli 23. valloitettu maa.
Kun Saksan puolella alueen nimi on Saksin Sveitsi (Sächsische Schweiz - Saxon Switzerland) niin Tsekin puolella kansallispuisto jatkuu ja on nimeltään Böömin Sveitsi (České Švýcarsko - Bohemian Switzerland).
Kieltoja
Pravčická brána - Großes Prebischtor kalliosilta oli seuraava tutustumiskohteemme. Vuonna 1826 on kalliolle rakennettu majatalo, Sokolí hnízdo - haukanpesä ( Falkennest - Falcon's Nest). Jossa nykyisin toimii ravintola, hotelli ja kansallispuiston infopiste. Tiesimme haukanpesän olevan nyt suljettuna.
Kävelimme vanhaa kivitietä pitkin osan matkaa.
Täällä oli kirkkaan värikästä. Puissa syksyisiä "kukkia".
Sokolí hnízdo hotelli- ja ravintolarakennus, kun oli suljettuna, niin ei myös piha-alueelle eikä kivisillan alle päästy. Meillä oli ollut ajatus käydä ylempänä toiselta puolen ottamassa kuvia. Oli kaksi vaihtoehtoa, kiertää kahden tai kolmen kilometrin matka ylös. Me lähdimme kahden kilometrin reittiä kulkemaan, mutta pitkälle ei päästy, kun tuli vastaan kieltomerkki, ettei siitä saanut kulkea. Kolmen kilometrin ja yhteensä kuusi lisäkilometriä olisi ollut liian pitkä matka siitä syystä, kun olisi varmasti kerennyt tulla palatessa jo pimeä. Vähän harmitti, kun emme päässeet kivisiltaa vielä lähemmin näkemään. Päästiin kuitenkin lähemmäksi, kuin mitä näkyy tämän jutun ensimmäisessä kuvassa.
Matkaa tälle pienelle vaellusretkelle tuli reilut kahdeksan kilometriä 350 nousumetrillä. Hienoja metsä- ja kalliomaisemia olivat nämäkin. Tämän kaiken kruunasi aurinkosää.
Myös täällä Tsekin puolella Böömin Sveitsissä olisi ollut paljon muutakin katseltavaa. Ihana Kamenice-jokivarsi kallioineen jäi näkemättä.
Ajelimme Struppeniin matkaparkkiin. Alueen ohi olimme jo edellisviikolla pyöräilleet. Silloin alueella oli aidanvierus täynnä matkailuautoja. Nyt paikka näytti hiljaiselta. Niin silloin kun nytkin ison päärakennuksen remonttityöt olivat käynnissä. Pian paikan isäntä tulikin juttusille, kun siinä pällistelimme. Paikka oli kiinni nyt suihkutiloineen, mutta pihalle sai jäädä ilmaiseksi yöksi. Me kaipasimme suihkua ja jatkoimme matkaa.
Haikein, mutta kiitollisin mielin kiitellen jätimme taakse Saksin Sveitsin kansallispuiston maisemat, jotka olivat puolentoista viikon aikana antaneet meille luontomatkailijoille niin paljon positiivisia ajatuksia ja kokemuksia.
Haikein, mutta kiitollisin mielin kiitellen jätimme taakse Saksin Sveitsin kansallispuiston maisemat, jotka olivat puolentoista viikon aikana antaneet meille luontomatkailijoille niin paljon positiivisia ajatuksia ja kokemuksia.
