25-27.11.2016: BODENSEELLÄ

Palmuja ja Joulumarkkinoita.

Meidän ehdoton suosikkikaupunki Bodenseen rannalla on vajaan kuuden tuhannen asukkaan Meersburg. Olen monena vuotena haaveillut kaupungissa käyvämme Joulumarkkinoilla, mutta aina kun olen katsonut milloin markkinat ovat, niin ne ovat jo menneet, kun ovat vain pari päivän pituiset. Nyt olimme jo hyvissä ajoin liikkeellä tämän asian kanssa, eivätkä markkinat ohi vilahtaneet.

Niin pakkasimme romppeet mökkiautoon viikonlopun reissua varten ja hyppäsimme kyytiin. Kurvailimme kaupungin kupeeseen stellplatzille yöpymään kahdeksi yöksi.

Meersburgista voi autolautalla kulkea Bodenseen yli Konstanziin. Täältä myös kulkevat pienet matkustajalaivat ihanalle kukkasaarelle, Insel Mainaulle. Meillä olikin saaressa aikomus käydä uudemman kerran viime keväällä kevätkukinnan aikaan, mutta se jäi suuressa surussamme.

Mikä sitten tekeekään tästä meille niin mieluisan paikan käydä? Täällä on kauniita puuristikkotaloja, mutta niitähän on täällä vähän joka kylässä. Aivan rakkaassa kotikylässämmekin ja melkein aivan naapurissakin. 

Rantakatu Seepromenade. Tätä on aina niin mukava kävellä. Järvi siinä vieressä ja yleensä ranta on täynnä iloista elämää. Nyt oli hiljaista. Ravintolatkin vasta availivat oviaan.

Järvellä oli paljon purjeveneitä. Lintubongauksia mm. silkkiuikkuja, merimetsoja ja tukkasotkia.

Näkymät ovat laiturilta järvelle aivan Sveitsiin ja Itävaltaan asti sekä rantaa pitkin kumpaankin suuntaan, lisäksi ylös viiniviljelysten yli kaupungille ja siellä olevalle kahdelle linnalle. Jotenkin tämä kaupunki on niin mukava sijainniltaan.

Nyt pilvisestä säästä huolimatta oli lämmintä vajaat kymmenen astetta. Harmiksemme järvi oli sumussa emmekä Alppeja saaneet ihastella rannalla istuskellessamme.

Rannasta seuraava katu on Unterstadtstraße, jonka varrella on kauppoja, ravintoloita ja hotelleja. Kauniita saksalaisia rakennuksia on aina mukava katsella.

Rannasta voi kävelyreittiä pitkin nousta joko viiniviljelysten kupeesta uudelle linnalle (Neues Schloss) tai puiston läpi Burg Meersburgille. Viehättäviä molemmat reitit. Me noustiin tällä kertaa Burg Meersburgille.

Burg Meersburg on Saksan vanhin asutettu linna, jota on alettu rakentamaan jo 630-luvulla.

Vaikka olemme monet kerrat kaupungissa käyneet, niin tämä linna meillä on jäänyt käymättä. Nyt korjasimme tämän puutteen pois. Linnassa sai itsekseen kierrellä ja katsella. Kuvia otin paljon, mutta tässä vain niistä muutama.

Useissa huoneissa tuoksui hyvin voimakas homeen haju, vanha kun on, mutta linnan vanhassa keittiössä tuoksui terva. Keskellä olevan kuvan liedestä terva tuoksui voimakkaimmin. Mukava tutustumiskohdehan tämä oli ja linnan sillalta ja pihoilta hyvät näkymät kaupunkiin ja järvelle.

Neues Schlossin -museo ja taidegalleriat jätimme vieläkin käymättä. On hyvä syy tulla uudestaan. Tässä muutama kuva vielä kaupungilta.

Tämä vaan on jotenkin, niin mukavan söpö rauhallinen pikkukaupunki rinteessä järven rannalla.

Höllgasselta ja Vorburggasselta sitten löytyivät pienet Joulumarkkinat.

Maistelimme Currywurstia sämpylällä ja Crepes-letut. Lapset soittivat mukavia joulusävelmiä, pojat puhallinsoittimilla ja tytöt huiluilla. Pukkikin nähtiin ja sehän toi lisää joulutunnelmaa. :) 

Nämä Joulumarkkinat ihanassa Meersburgissa olivat kyllä pienoinen pettymys. Eli toisen kerran ei kannata Meersburgiin mennä Joulumarkkinoiden takia, muuten kyllä kannattaa. Mieheni laski, että 16 kojua olisi vain ollut. Joulutilpehööritarjonta oli varsin pientä, mitkä oli kyllä hyvin äkkiä katseltu ja moneen kertaan markkinat läpi kävelty.

Koti ja mökkiauto olivat jo jouluisina ja nämä ensimmäiset tämän joulunajan joulumarkkinat lisäsivät kyllä jouluista tunnelmaa, vaikka pienet olivatkin.

Soleil

Ps. Sunnuntain joulumarkkinat olivat jo suuremmat ja jouluisammat. 

13.11.2016: KUNINGASKALASTAJIA

Eli Eisvogeleita asustaa paljon aivan kotinurkillamme. Tuntuu, että olen aivan hullaantunut tästä sinisestä ja loistavasta kukasta, elämään tulleesta pienestä ihmeestä. :)

Amerikkalainen runoilija Mary Oliver kirjoitti, että ”Kuningaskalastaja nousee mustasta aallosta kuin sininen kukka”

Vuosia katselin luontokohteiden infotauluilla tämän kauniin värisen linnun kuvaa. Jo kuvassa värit ja kauneus näytti silmilleni erikoiselta. Onhan lintu vähän varista värikkäämpi. Sisälläni eli pieni haave ja toivon kipinä siitä, josko linnun joskus näkisin. Nyt kun linnun on muutaman kerran nähnyt livenä salaman lailla nopeasti vilahtavan, niin tuota näkyä ei unohda. Tuon kauniin ja nopean välähdyksen toivoo vaan näkevän uudelleen.

 Kuningaskalastajaa, saksankielellä Eisvogel, tavataan Euroopassa, Afrikassa ja Aasiassa. Jonkun arvion mukaan Euroopassa asustelisi 100 tuhatta paria. Etelä-Suomessa asustelee 1-15 paria. Lintu on erittäin uhanalainen.

Kuningaskalastaja viihtyy aina veden lähettyvillä ja erityisesti virtaavat vedet ovat linnun parasta kotiseutua. Linnun lempipaikka on istua veden ylle kaartuvalla puun oksalla, josta on hyvä tähyillä saaliskaloja veden alle. Kuningaskalastaja lekuttelee veden päällä ja syöksyy nopeasti saaliin kimppuun. Kuningaskalastaja leikkii kalalla, heittelee sitä ilmaan saadakseen kalan pää tai pyrstö edella suuhunsa. Kuningaskalastaja syö myös selkärangattomia vedessä eläviä eläimiä, esim. kotiloita. Naaras ja uros näyttävät samanlaisilta, ainoastaan naaraalla on alanokan tyvi punertava, kun uroksella se on musta.  Pituus on 17–19,5 cm ja painoa ainoastaan 16–23 g.

Kävelimme rannalla ja katselimme mitä lintuja näkyy. Olimme jo sinisorsia, silkkiuikun, joutsenia, nokikanoja nähneet. Närhikin lehahti lentoon yhden puun latvasta. Kunnes vastarannalla näkyi kirkkaan turkoosinsininen lintu lentävän oikealle päin. Sehän oli kunigaskalastaja. Saimme jonkin aikaa tuota lentoa katsoa, kun se hävisi jälleen. Kaunotar/komistus oli niin kaukana, ettei siitä kuvaa voinut ottaa. Jämähdimme aivan paikoillemme ja tiirailimme, josko näkisimme sen uudestaan. Ei näkynyt. Olimme korkealla rantatörmällä ja kun Mieheni oli laskeutumassa rantaan, niin edestämme vasemmalle lennähti taas sininen salama. Uudestaan aivan viiden minuutin sisällä.

Testailin taas kameran superzoomia. Suhteellisen kaukana on kuvan ottopaikasta portaat ja pieni silta puronsuulla, jossa myöhemmin vierestäni kahdesti lensi kuningaskalastaja. Enkä yhtään ihmettele, miksi se siinä lenteli, kun puronsuu aivan mustanaan kuhisi kalanpoikasia.  

Siirryimme eri paikkaan tähyilemään. Tuolla kaukana ympyrän kohdalla taas sininen väri välähti. Siellä se istui. Otin kymmeniä kuvia ja olin varma, että nyt sen sain kuvaan tallennettua, vihdoin ja viimein. Kuvaaminen, vaikka yksi tukijalka kameralla onkin, on noin kauas tosi hankalaa pienellä kamerallani. Pieni liike on kohteessa metrien heilahdus.

Myös se, että kohde joutuu aina hukkaan, vaikka se paikallaan pitkään istuikin. Kaunistus/komistus hyppäsi risukasalle. Siinä hetken istuttuaan, syöksyi ja nappasi kalan vedestä, mistä en ehtinyt kuvaa napata. Mieheni muutaman epäselvän sai. Sen jälkeen kala suussa lensi puunoksalle heiluttelemaan ja heittelemään kalaa. Tuota ainutlaatuista touhua seurasimme kameroiden linssien läpi.

Siirryimme eri paikkaan. Kuuntelimme, kuinka täällä kuului monelta suunnalta kaunis laulanta, jollaista emme olleet ennen kuulleet. Arvelimme viserryksen olevan kunigaskalastajan laulamista. Tältähän se kuulosti.  

Kunnes taas välähti tuolla ympyrän kohdalla.

Nyt olimme paljon lähempänä, mutta silmin kaunistusta/komistusta ei nähnyt. Ainoastaan nopeasta lennosta pystyi näkemään, että sinne se meni.

Kuvia otin tästä kaunottaresta taas kymmeniä keppi heiluen, käsi täristen ja niska jännittyneenä. Jonkun aikaa se siinä istui ja nautti syksyisestä lämmittävästä auringosta, kunnes painui syvemmälle risukon suojaan. Nyt onnistui jo paremmin.

Tämä oli naaras eli kaunotar.

Hetken päästä seisoin pienellä sillalla ja kahdesti kuningaskalastaja viuhahti ohi. Aivan siitä muutaman metrin päästä. Mieheni jutteli tuolloin jonkun kulkijan kanssa, jolle hän oli kertonut, että olemme viisi tai kuusi eri kuningaskalastajaa nähneet, vähän niin kuin saavutuksena. Kulkija oli kertonut, että niitä on täällä paljon.

Eli olemme aina kulkeeneet laput silmillä onnemme ohi. Huomaamatta sinisiä salaman välähdyksiä kotinurkillamme. Etsineet aivan turhaan infotaulujen kaunotarta/komistusta muilta seuduilta kauempaa.

Elämässä, kun osaa iloita pienistä asioista, niin tällöin saa iloita usein. :)

Soleil

12.11.2016: PORSCHE MUSEUM

On se vaan niin upea! Rakkaani mielestä automakuni on liian kallis.
Myös onnellinen tarina ruosteisesta Porschesta.

Lähdettiin päiväretkelle Stuttgartiin, kun ihan oikeatakin asiaa oli Caravan-kauppaan ja Decathlonin urheilukauppaan. Porsche-museossa olemme käyneet kaksi kertaa aiemmin, mutta ainahan upeita autoja on mukava katsella.

Verrattuna Mersun ja Bemarin museoihin tämä Porschen museo on pieni. Museossa on reilut 80 autoa tämän kulkureitin varrella.

Oikeastaan meillä oli tänne museoon asiaa ja mielessä Porsche 911 Nummer 57. Seurasimme reilu pari vuotta sitten televisiosta ohjelmaa, jossa ihmiset ovat keränneet jos minkälaista tavaraa elämänsä aikana ja velkaantuneet. Jollakin oli jos minkälaista rihkamaa lattiasta kattoon täynnä. Jollakin oli aivan vuokrattuna kaikenmaailman törylle isot tilat. Joko perilliset tai itse velkaantunut, joka ei omia sotkujaan saanut järjestykseen, sai sitten televisioryhmän apuun, joka järjesti tavarat ja töryt pois miehineen ja koneineen. Tavaroista otettiin talteen kaikki mikä voitiin myydä. Monesti ne olivat pelkkää kaatopaikkatavaraa. Pitivät porukalla erilaisia kirpputoreja ja myyjäisiä. Eri alojen harrastajia tilattiin tavaroita katsomaan, josko joku ostaisi jotakin. Aika hyvin rahaa saatiinkin monesti kasaan, että asianomaisen velkataakasta saatiin edes osa maksettua, joskus kokonaankin. Ohjelmassa oli surkeita ihmiskohtaloita siitä miten ihminen voikaan keräillä törkyä jokapaikan täyteen, niin ettei tilaa edes sängylle juuri jää ja vaimokin on talosta lähtenyt.

Porsche juttuun liittyi yksi mukava tarina.

70-vuotias eläkeläinen oli elämänsä aikana kerännyt 19 autoa. Hänellä oli vuokralla kiinteistö, joissa niitä ruosteläjiä säilytti. Hänellä oli tarkoitus ollut autot entisöidä, mutta terveydellisistä syistä ei tuohon pystynyt. Taloudellisen ja terveystilanteen takia joutui luopumaan työkaluistaan ja autoistaan. Televisioryhmä tuli apuun. Tyttären perhe oli hänet siihen ilmoittanut.

Pölyn ja lian seassa oli kaksi todella ruosteista Porschea, joita tulivat sitten kaksi asiantuntijaa Porsche-museosta katsomaan. Autot kiinnostivat kovasti heitä ja erityisesti autoista huonompikuntoinen. Autot kuljetettiin Porsche-museon insinöörien tutkittavaksi. Selvisi, että toinen autoista oli erityisen arvokas. Auto oli Porsche 911(901)-sarjasta numero 57.

Eläkeläisvaarille järjestettiin Porsche-museolla mukava myyntitilaisuus. Hän mm. sai ajaa jollain vähän vastaavalla 911:lla. Kyllä olin onnellinen hänen puolestaan, millainen onni hänellä oli autokeräilyn suhteen. Hänen tapauksessaan autoharrastukseen laitettu raha ei mennyt hukkaan, vaikka hänen keräilyautonsa eivät niin hienoilta näyttäneet. Hän sai pahasti ruostuneesta harvinaisesta Porsche-löydöstä 107 000 euroa ja siitä toisesta, joka oli paljon paremmassa kunnossa, 14 500.

Menimme museoon katsomaan, joko auto on siellä esillä, mutta ei vielä ollut. Nyt jälkeenpäin netistä katsottuna entisöintityö on vielä kesken. Hintaa sille tulee noin 250 tuhatta euroa. Katseltavaa museossa silti oli.   

Tämä oli kyllä ehdoton suosikkini.

Vietin auton ympärillä kierrellen ja kuvaillen aikaa. Haitolla olivat venäjänkieltä puhuvat nuoret miehet, jotka eivät ymmärtäneet sitä, että ei sitä tarvitse nokka kiinni autossa olla, kun joku haluaisi kuvata autoa eikä heitä.

Odotellen ja katsellen muutaman kuvan sain otettua.

Mieheni mielestä tykästyin liian kalliiseen autoon.

Kuvia tässä museosta ja muistakin autoista.

12.11.2016: PORSCHE MUSEUM

Soleil

28.10-1.11.2016: SUMUINEN PYHÄINPÄIVÄLOMA

Katselemassa Maailman pisintä linnaa ja bongailemassa kahdessa eri luontokohteessa lintuja.

28.10.2016, perjantai: Ajelimme Erdingeniin ja Wohnmobilpark Erdingeniin yöksi. Siinä vieressä on kylpyläparatiisi, Therme Erding.

Paljon parkkipaikkoja ja iso parkkitalo, mutta kovaa vauhtia aamusta paikat jo täyttyivät.

29.10.2016,lauantai: Aamulla sumu peitti tienoon. Matkaparkki oli täynnä karavaanareita, useita italialaisia ja tsekkiläisiäkin lomalaisia. Vaikka kylpylä on vieressä, niin karavaanareille palvelut täällä pelaa. On omat vessat ja suihkut sekä karavaanareille muut tärkeät palvelut tarjolla.

Jatkoimme matkaa sumussa. Ajelimme Burghausenin kupeeseen Stellplatz am Waldpark Lindachiin. Sateen loputtua kaivoimme pyörät takatallista esille ja lähdimme pyöräilemään. Käytiin Burghausenin uudemmassa keskustassa. Vanhakaupunki on aivan toisella suunnalla jokirannassa. Käytiin kaupoissa ja hakemassa avain matkaparkin vessa- ja suihkutiloihin Bürgerhausista. Kaupunki näytti jotenkin oudolta, kun ei ollut siinä samassa sitä vanhaakaupunkia. Illalla vielä käytiin pieni kävelyretki matkaparkin vieressä olevassa Waldpark Lindachissa. Vessat ja suihkutilat olivat siistit ja tilavat.

Alueella oli kaunis ruska, joka auringon paistaessa olisi näyttänyt vielä kauniimmalta.

30.10.2016, sunnuntai: Meillä on ollut vuosia mielessä tutustua tarkemmin tähän vajaan 20 tuhannen asukkaan Burghausenin pikkukaupunkiin, mutta aina se vaan on jotenkin jäänyt. Kaupunki on perustettu jo 600-luvulla.

Oikeastaan meitä täällä kiinnosti linna, Burg zu Burghausen. Vanhimmat maininnat Burghausenin linnasta löytyy jo vuodelta 1025. Linna on maailman pisin linna 1051 metrin pituudella. Linna koostuu viidestä eri osasta. Linna sijaitsee hienolla paikalla harjanteella Wöhrsee-järven ja Salzach-joen välissä. Jokirannassa on vanhakaupunki ja harjanteella kulkee tämä hulppean pitkä linna. Linnan pihoille ei pääsymaksua ollut, ainoastaan museoon. Ihmehän tämä oli taas ulkosuomalaiselle.

30.11.2016: BURG ZU BURGHAUSEN

31.10.2016, maanantai: Maanantaiaamukin valkeni taas sumussa. Emme aamupuuhissamme kiirettä pitäneet ja lähtiessämme olikin jo muut karavaanarit lähteneet yöpaikaltaan, saksalaiset sekä englantilainen ja ranskalainen. Me ajelimme vanhan kaupungin kupeeseen parkkipaikalle ja lähdimme kävellen katselemaan vanhankaupungin puolta tarkemmin. Edellispäivänä linnaharjulta olimme jo jotakin nähneet. Kaupungilla oli paljon katujen ja rakennusten uudistustöitä meneillään.

Kaupungissa järjestetään kesäisin kansainvälinen jazz-tapahtuma, Internationale Jazzwoche Burghausen. Ensi kesänä 48. kerran. In den Grüben -kävelykadulla on valettuja katulaattoja, ilmeisesti kuparista, joissa on muusikoiden nimiä syntymä- ja kuolinpäivä tietoineen sekä päivämäärä milloin muusikko on esiintynyt kaupungissa.

Muutama kuva kaupungilta.

Salzach-joki on rajajoki Saksan ja Itävallan välillä. Maiden raja menee keskellä jokea. Käytiin pieni mutka Itävallan puolella.

Jättäessämme kaupungin taaksemme sumu kaikkosi ja sininen taivas oli edessä. Ajelimme luontokohteeseen Inn-joen varteen. Luontokeskus, Bayerisch-Oberösterreichische Europareservat Unterer Inn, ei ollut nyt auki. 1972 on perustettu Unterer Inn -luonnonsuojelualue suojelemaan ja turvaamaan lintujen elinoloja. Lähdimme iltapäiväkävelyretkelle jokivarteen.

Täällä aikaisemmassa jutussahan kirjoitin jo uudesta kamerastani. Sony DSC-HX90 maailman pienimmästä sähköisellä etsimellä ja 30x zoomilla (kinovastaavuus 24-720mm) varustetusta digitaalisesta kompaktikamerasta. Nyt testailin kameraa lisää. Maisemakuvat ei luonnollisestikaan kameralla ole yhtä laadukkaita kun Sony RX100:llä otetut, mutta se että kameran superzoomi antaa aivan uuden kuvaamisen kulman, on tuntunut loistavalta asialta. Kuvaaminen ei ole todellakaan helppoa. Vaikka kamera on kevyen yksijalkaisen säädettävän kamerajalan nokassa, niin pienikin liike saa etsimessä kuvan liikahtamaan reilusti. Hengitystäkin on pidäteltävä, kun yrittää kuvata. Kolmijalkainen tukijalka olisi parempi, mutta se painaa äkkiä kilon enemmän. En lue kirjoituksia siitä miten oikein ja hyvin kuvataan vaan yritän vaan opetella kokemuksen kautta. Eli en tiedä teoriassa mitään kuvaamisesta. En tiedä mikä on myös tässä, kun siirtää kuvan tänne bloggeriin, niin se muuttuu vaaleammaksi. Ilmeisesti bloggeri pienentää kuvan ja tuo vaikuttaa noin. 

Sony RX100:llä olen tottunut laadukkaisiin kuviin, omasta mielestäni, vaikka vanha kamera ei enää niin hyvä olekaan. Sony RX100 on myös paljon valovoimaisempi eli Sony DSC-HX90 kuvan laatu heikkenee lisää hämärämmässä. Tietysti kuvauskohdetta lähemmäs zoomatessa tulee mm. ilman väreilyä ja kuvan rakeisuutta esille. Ei Sony DSC-HX90 otetut maisemakuvat kuitenkaan huonoja ole.

Kun aikaisemmin ei nähnyt juurikaan kaukana olevia siivekkäitä tai jokivarren kevyenliikenteen tiellä liikkuvia, niin nyt voi kameralla voi siitä kaukana olevasta siivekäsjoukosta jopa tunnistaa lintuja. Kuvan laatu ei luonnollisestikaan ole huippuhyvä, eikä oikea lintukuvaaja edes tällaisia räpöstyksiä esille laittaisi, mutta mulle tämä antaa uuden kiinnostuksen kuvaamiseen, ovat pieniä aarteitani. Mieheni ei järjestelmäkameralla ja -objektiivilla (kinovastaavuus 450mm) pääse yhtä lähelle, kun taas kamerallani sillä kämmenen kokoisella pienellä kameralla pääsee. Olen kyllä kamerasta innoissaan, mutta kauhuissaan siitä mikä kuvaamisen rintamalla on tulevaisuuteni.  

Alueella oli paljon lintuja. Joessa olevan saaren takaa kuului kova raakkuminen ja välillä sieltä pyrähti taivalle lentoon suuri parvi. 

Joki on leveä ja pato suuri tällä kohdalla. Kävimme joen toisella puolella katsomassa Frauenstein-linnan rakennuksia. Auringon puolella tiilien koloissa oli mustia lintuja, naakkoja, jotka näyttivät nauttivan kovasti ilta-auringon lämmöstä.

Tänään uusia bongauksia olivat kuovi, töyhtöhyyppä ja tavi.

 Aurinko laski pian ja ajelimme lähelle Simbach am Innin laitamille Stellplatz bei den Freizeitanlageniin yöksi. Muutaman auton ilmainen matkaparkki oli urheilukenttien vieressä. Illalla eri-ikäisillä futaajilla oli kentällä harjoitukset, joita Kissat ikkunoista seurasivat, kun me teimme ruokaa ja söimme.

1.11.2016, tiistai: Aamulla heräsimme hyvin nukkuneina yläpuolellamme puussa visertävien pikkulintujen lauluun. Voiko aamu enää ihanammin ja mukavammin alkaa. Tytötkin tuntuivat olevan iloisia tuosta viserryksestä. Sumu jälleen peitti näkymät kauemmaksi.

Vasta matkaa jatkettuamme ja lähempänä Münchenia alkoi ilma kirkastumaan.

Simbachissa alkukesän suuri tulva teki isoja tuhoja. Tulvan tekemiä tuhoja sekä korjaustöiden jäljet olivat mökkiautonkin ikkunasta nähtävissä. Olikohan tuossa pienen joen rannalla se kohta josta tulva vei jonkun perheen talon ja jota televisiossakin tuolloin näytettiin? 

Mieheni oli tutkinut nettiä ja löytänyt Münchenin läheltä paikan jossa voisimme ehkä bongata kuningaskalastajan, Mittlere Isar (Kanal). Kanavassa niitä kuulemma usein nähdään. Lähdimme vajaan kymmenen kilometrin pyhäinpäiväkävelyretkelle.

Ismaninger Speicherseella, Münchenin oma meri, ja 80 pikkulammella sekä ympärillä olevilla kosteikkoalueilla on tärkeä merkitys vesilinnuille. Sanotaan tämän alueen olevan jopa yksi Euroopan kolmesta tärkeimmästä sulkasadon aikaisista kerääntymisalueista. Alueella on paljon erilaisia lintuja. Jopa talvellakin alueella kannattaa käydä.

Käveltyämme kanavan rantaa padon alapuolelle emme olleet uskoa taas näkemäämme todeksi, kun heti pusikkoon lensi kuningaskalastaja.

Järveltä kauempaa kantautui korviin sellainen kaakatus, jota en ollut ennen kuullut. Puhujia ja laulajia siellä täytyi olla tuhansia.

Nämä merihanhet ja kanadanhanhi, olivat kanavassa aika lähellä, mutta en missään nimessä olisi näistä RX100:lla saanut tällaisia kuvia kanavan reunalta, kuin aivan läheltä.

Nämä auringosta nautiskelijat ja järvessä kylpijät olivat jo vähän kauempana. Alakuvan järvinäkymä on ilman zoomia otettu.

Punasotkia, hanhia, yksi harmaalokkikin sekä tukkasotka nähtiin tässä.

Kaukaa niemestä ei edes lintuja silmin voi nähdä. Zoomauskameralla näyttää, että siellä on porukkaa kovasti. Tunnistaa voi puissa istuvat merimetsot, rannalla on paljon merihanhia, vedessä valtavasti silkkiuikkuja, punasotkia ja muutama joutsen.

Tämä joutsenpariskunta joka lähempänä rantaa harjoitteli kovasti kuviokelluntaa olivat jo helpommin kuvattavia. Aina ei esitys näyttänyt samaan tahtiin menevän. Harjoittelua kuviokellunta vielä vaatii.

Taivas alkoi yhtäkkiä pilvistymään, joka vaikutti, että vaikeampaa oli myös kuvata kauas. Montakohan tipiä tuossa suuressa mustassa rykelmässä on?

Tässä lähellä on Bemarin testirata, joka vähän näkyikin puiden välistä. Portti tästä eteenpäin on arkipäivinä kiinni, eikä järvenrantaa tuolloin pääse kävelemään. Protoautot ovat tarkoin suojeltuja. Nyt tiistaina pyhäpäivänä portti oli kuitenkin auki.

Olemme tottuneet vuorilla kuinka sää voi hetkessä vaihtua, mutta että täälläkin. Pian tienoo täyttyi sumusta. Sitä ihmettelimme, että mistähän tuo usva oikein tulikaan?

Mieheni näki kuningaskalastajan kolme kertaa ja minä kahdesti. Tämä tuntui uskomattomalle. Uusi bongaus täällä oli sinitiainen.

Tässä pitkän viikonlopun reittimme, kolme eri yöpaikkaa ja kaksi luontokohdetta.

 Suomessahan pyhäinpäivää vietettiin vasta viikonloppuna ja sunnuntaina 6.11, kun täällä sen oikealla paikalla tiistaina 1.11.

Oli mukava pyhäinpäiväloma.

Soleil