keskiviikko 28. elokuuta 2019

6-21.7.2019 Sveitsin Loma: 6.Osa, Lehmien ympäröimänä

Mukavan ja rentouttavan, mutta erilaisen, vuoriloman loppu.


20.7.2019: Matka jatkui aamu-usvaisen Maggiore-järven rantaa pitkin. Täällä järvellähän olemme olleet aiemmin muutamia kertoja pitempiä aikoja.
Nyt emme ajaneetkaan San-Bernardino-Passille päin, jonka olemme ajaneet niin monesti, vaan jatkoimme matkaa E35-tietä vähän matkaa eteenpäin.


Biascasta sitten siirryimme moottoritieltä pienemmälle tielle ja lähdimme nousemaan jälleen vuorille.




Olimme Passo Lucomagnolla. Teimme pienen kävelyretken Lai da Sontga Maria -patojärven rannalle.


Prinsessa yritti katsella, että missä ne murmelit huutelevat.


Palasimme vähän matkaa taaksepäin ja asetuimme paikoillemme, Parking lot day/night Blenio, Acquacalda. Tällä reissulla olimme jopa oppineet uutta. Olimme olleet tällä reissulla kolmella eri leirintäalueella ja niissä seitsemän yötä. Luonnon keskellä parkkipaikoilla viettäneet loput kahdeksan yötä. Nämä kaikki paikat olivat ihan luvallisia yöpaikkoja matkailuautolle. Jokaisesta yöstä olimme maksaneet noin 10 frangin hinnan, paitsi Steingletscher-jäätikön juurella ei maksuautomaatti toiminut, joten siellä emme maksaneet mitään. Täällä hinta oli matkailuautolle kaksi 5 frangin lipuketta. Uutta opittua oli Sveitsistä se, että osalle luontopaikkojen parkkipaikoista sai jäädä matkailuautolla yöajaksi.


Tässä päivän ajomatka.


Pian olikin vieressämme oleva tien vierus muita karavaanareita täynnä. Aivan Ruotsista asti. Onneksi pysähdyimme tähän aikaisin. Siinä istuskelimme mökkiauton vierellä, kuuntelimme ja katselimme ympärillemme. Tien toisella puolella lehmätkin katselivat karavaanareita. Ainakin se siltä näytti, kun kameran läpi niitä katseli.


Myöhemmin iltapäivästä osa lehmistä alkoi kokoontumaan sillalle. Pian mönkijä toi kaksi miestä ja kolme koiraa paikalle. Tiellä liikenne pysäytettiin, koirat alkoivat keräämään karjaa tien takana kukkuloilta kasaan. Me saimme katsella aitoa maalaiselämää, kun iso karjalauma siirtyi ohitsemme iltalypsylle.


Siinä oli tupsukorva-Tytöillä taas ihmettelemistä, kun lehmät oli mökkiautomme ympärillä. Koirat osasivat työnsä ja hätistelivät lehmät pois auton takaa.


Lehmiä oli muutama. Luulisin, että ainakin sata.


Kaksi ihmistä ei olisi mitenkään kerännyt tätä lehmälaumaa pitkin tien toiselta puolelta rinteiltä kasaan, vaan sen tekivät kolme koiraa. Filminpätkän lopussa tuo koirien työskentely paimenkoirina näkyy ihan hyvin. Isäntä komentaa kaksi koiraa vielä varmistamaan, että lauman häntä tulee mukana.

Tämä näin vierestä seurattu alppilehmien iltalypsylle siirtymnen oli kyllä elämys.


Kun tämä iso lauma oli siirtynyt kauemmas tasangolla iltalypsylle, siirtyi pienempi lauma metsästä yhden isännän ja koiran kanssa Alpe Croce Lucomagno juustotilalle. Tuo eläinlauma oli alle 30 elukkaa.


Illalla hämärän tullen alkoivat suuren lehmälauman karja siirtymään mökkiauton viereiselle metsälaitumelle. Kissojen kanssa katselimme sängystä ja mökkiauton ikkunasta, kun lehmät liikkuivat siinä lähellä edessämme ja kellot kilkattivat. Ajattelin, että mitenhän kilinässä voi nukkua.

21.7.2019: Joskus puoli kuuden maissa kuulin, kun joku isäntä huuteli, ilmeisesti koiria komenteli ja lehmiä. Olin nukkunut niin hyvin kellonkilinässä, etten edes muistanut olinko yön aikana käynyt hereillä. Oliko sitten lehmätkin nukkuneet ja kellot niiden kaulassa olleet kilisemättä tai kellonkilinä oli hyvä uneen tuudittaja.

Kahdeksan jälkeen lehmänkellojen kilinä alkoi taas voimistumaan. Kurkkasin oven raosta, niin sieltähän olivat taas tulossa elukat päivälaitumille ja meillä toinen show, "aamu-tv", katseltavana siinä aivan edessämme.


Taas kierteli joku lehmä mökkiauton ympärilläkin, kun taas jotain kiinnosti kovasti naapuri karavaanarin kulkupeli. Hieno oli muistokokemus tämäkin. Elämä Alpeilla ja Alppien juurella on tosiaan erilaista kuin mitä aikaisempi elämä Suomessa.


Laitumelle siirtymistä.


Niin lähdimme aurinkosäässä kotimatkalle. Lehmät olivat rinteillä syömässä aamupäivän ateriaansa.




Lai da Sontga Marian -patojärvi sijaitsee 1908 metrin korkeudella merenpinnasta.


Aina on vähän haikeata, kun reissu alkaa olla lopuillaan. Karavaanarimatkailu juuri näin on se, mitä haluaisimme paljon enemmän harrastaa, vailla mitään kiirettä ja päämäärää. Iloinen on aina mieli kuitenkin, kun matkassa on uusia koettuja ja nähtyjä asioita, joista koostuu pitkälti elämän rikkaus.


Laskettelimme Sveitsin upeilta vuorilta pikkuhiljaa Saksaa ja kotia kohti.


Tämä loma oli erilainen loma, kun olin hitaasti toipumassa välilevynpullistumasta ja pystyin vain kulkemaan kyynärsauvojen kanssa voimattomien jalkojeni takia. Vaikka lähtiessä epäilin onnistuuko tämä reissu, kun olin vasta reilun viikon lähdön hetkellä pystynyt kyynärsauvojen kanssa enemmän liikkumaan ja sekin oli vähäistä normaaliin liikkumiseen, mutta kuitenkin koko ajan enemmän. Mökkiautossa kuitenkin pystyin heti liikkumaan ilman kyynärsauvoja, kun liikkumismatka matkamökissä oli lyhyt, jossa vielä saattoi pitää pöydän reunoista kiinni. Koko ajan myös arkisia askareita pystyin tekemään enemmän. Mitään takapakkeja ei toipumisen tiellä reissulla tullut.

Mellä ei tämän loman aikana ollut mihinkään kiire. Ei ollut kiire vuoriretkille tallustelemaan eikä pyöräilemään hikipäässä. Pysähdyimme siinä kohtaa, kun juuri silloin halusimme eikä jokainen pysähdys ole edes tänne muistikirjaan kirjattu. Ajokilometriä tämän 15 päivän aikana tuli vain vähän yli tuhat ja suurin osa teistä oli meille ennen ajamattomia teitä. Nämä alla olevissa kuvissa näkyvät passot kaikki myös ennen käymättömiä.

" Istuin sumuisella vuorella
hiljaa suuren puun juurella.
En yrittänyt mitään erityistä
irtauduin vain mielen virroista.
Nousin lentoon kohti uutta
sinisen taivaan täyskuuta.
Vuodet vierivät huomaamatta
olin siinä vain hievahtamatta.
Sammaleet ryömivät varoen luokseni
mitään peittämättä osakseni.
Vuoreen vihreänä sulautuessani
löysivät pikkulinnut olkapäilleni.
Touhusivat risuista pieniä pesiä
ollakseen yhdessä onnellisia
suuren puun juurella
sumuisella vuorella. " 


Voi kuinka iloinen olinkaan, kun mökkiautolla pääsimme hienoihin vuoripaikkoihin jäätiköiden, murmeleiden ja lehmien vierelle katselemaan ja kokemaan. Kuinkahan moni kissa on nähnyt murmeleita. Ainakin meidän Prinsessa on.

Pääsin myös tekemään upean pienen vaellusretken maailmanperintömaisemissa. Reissukotimme oli paras paikka toipumisen ja kuntoutumisen hitaalla tiellä. Parasta katseltavaa vuoriin hullaantuneelle olivat tietysti vuoret ja niiden lumoava kauneus. Niitä sain niin monessa paikassa kiireettömästi ihastella. Näistä muistoista ja kokemuksista on elämän evästä vielä pitkäsi aikaa.

"Maailmassani on hymyä;
pieniä iloisia viestintuoja lintuja ja perhosia.
En saa niitä kiinni,
mutta ne näyttäytyvät niin usein,
että jaksan kulkea kevyesti eteenpäin."

Kiitos! Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen tästä meidän lomasta.

©Soleil

tiistai 27. elokuuta 2019

6-21.7.2019 Sveitsin Loma: 5.Osa, Vauhtimutka Italiassa

17-19.7.2019: Kaksi yötä vuorten keskellä hiljaisuudessa sekä yö täpötäydellä leirintäalueella.


17.7.2019: Tämä päivä oli jo alkanut edellisessä jutussa, 6-21.7.2019 Sveitsin Loma: 4.Osa, Maailmanperintö maisemissa.

Olimme hellesäässä lasketelleet Simploninsolan alas ja saapuneet Italiaan.

Kollaasikuvasta klikkaamalla kuva näkyy näytöllä suurempana.

Crevoladossolalta matkaa ei jatkettukaan moottoritielle vaan tietä SS659 ja Toce-jokivartta pitkin kohti pohjoista.


Tätä tietä olin monesti katsellut aiemmin nettikartasta, niin monen muun tien lisäksi, että tuollakin pitäisi käydä. Nyt meillä oli hyvä mahdollisuus tuo pieni haave toteuttaa, kun kuljimme vapaana ilman mitään päämäärää. Tai oikeastaan meillä päämäärä tällä reissulla oli olla vuorten rauhassa.


Olimme Piemonten alueella ja Verbano-Cusio-Ossolan maakunnassa. Samalla kun ohittelimme kyliä, niin koko ajan myös nousimme pikkuhiljaa ylemmäs vuorilla.


Täällä louhittiin kiveä vuorenseinämistä. Isoja kivenpalasia kuljettavat kuorma-autot ajoivat lujaa tiellä. Tie oli kapea, joten täällä sai ajaa varoen.






Cascata del Toce 143 metriä korkea vesiputous Toce-joella. Tämä on korkein vesiputous Euroopassa, jonka vierelle pääsee autolla. Vesiputousta käytetään vesivoimalakäyttöön, joten siitä ei aina vettä virtaa, esim. talviaikaan.


Olimme Rialen tasangolla ja Lago di Morasco -patojärven alapuolella. Tänne jäimme stellplatzille, Area Val Formazza, kahdeksi yöksi. 

Tasangolla oli kasassa iso elukkalauma.

Tässä tämän päivän ajomatka.


18.7.2019: Heräsimme hiljaisen yön jälkeen aurinkoiseen aamuun. Pimeällä näkyivät mukavasti patojärven padon kaarevassa rivissä olevat valot. 


Istuimme aamulla ulkona mökkiautomme edessä paikan tarjoamalla puisen pöytäryhmän äärellä. Ihmettelimme aluksi runsasta kauempaa kuuluvaa lehmänkellojen kilkatusta. Tullessa näimme ylängön toisessa päässä ison elukkalauman. Ajattelimme niiden siirtyvän peremmälle ylängöllä. Pian huomasimme, kuinka pieniä pisteitä liikkui nauhana vuoren rinnettä pitkin ylemmäs. Kiikarilla ja lintukamerallani tähystely näytti, että lehmät olivat siirtymässä vuorille kesälaitumille. Jäivät pitämään puoleen väliin rinnettä muutaman tunnin syömis- ja lepotauon. Padolla kävelessämme kellojen kilkatus jatkui ja matkalaiset nousivat vuorten taakse. Joku kanttura siellä seistä pönötti lava-auton lavalla. Mikähän siihen oli syynä. Olivatko voimat loppuneet vai oliko vain muuten hankala tyyppi ja tehnyt kävelylakon. Innoissaan siellä jotkut tuntuivat olevan, kun ammunta kuului meille asti. Aika vauhdilla ne myös nousivat. Dolomiiteillä kerran seurasimme, kun elukoita tuotiin syksyllä alas vuorilta.


Siinä lehmien kulkua katsellessamme yhdentoista aikoihin padolta päin soitettiin pitkää ja koväänisesti sireeniä. Olin illalla puhunut, että jos tuo pato tuosta murtuu ja vie meidät alas laaksoon mennessään. Tuo sireenin huuto vähän säikäytti, että joko tässä pato on murtumassa. Onko meidän vauhdilla lähdettävä johonkin, mutta kun katselin ympärille ja padolla päin ihmiset rauhallisesti vain kävelivät, niin ajattelin, ettei tässä kiire ole mihinkään. Pian huomasimme, että vieressämme olevassa kuivassa Toce-joessa, Cascata del Toce, alkoi vesi lirisemään. Pian sitä tuli jo enemmän. Myöhemmin padolle kävellessä näimme, kuinka vettä tuli jokeen padon alta betonikuilusta. Eli sireeniääni varoitti jokeen virtaamaan tulevasta vedestä.




Lago di Morasco -patojärvi näytti kauniilta. Voi, miten ihana olisi ollut edes järvi kävellen kiertää, mutta ei minusta vielä ollut muutaman kilometrin kävelyyn. Edellisiltana ranskalaisisäntä oli Miehelleni kertonut ja ollut haltioissaan maisemista, kun olivat käyneet ylhäällä Sveitsin rajalla asti. Ylös lähimmälle Rifugio Maria Luisa hütelle olisi ollut parkkipaikalta matkaa vain 6,2 kilometriä 430 nousumetrillä. Tuo normaalisti olisi ollut aivan helppo kävely, mutta nyt siitä ei voinut kuin haaveilla.


Padolla kävellessä huomasimme, että vettä ei enää päästetty padon alta jokeen.


Hienolta näyttivät maisemat ympäriinsä.




Istahdimme hütelle, Rifugio Bim Se. Voi miten ihanalta täällä kuulosti ihmisten puheen sorina ja helskyvä nauru. Oli mukava olla tuosta syystä Italiassa. Sveitsiläishütellä ei ollut samanlainen iloinen tunnelma ympärillä vaan ihmiset olivat hiljaisia.

Sveitsissä jäätikömaisemissa hütellä, Grosse Aletschgletscher, maksoi tuo piirakkapalanen ja pieni kahvi kahdellle 22 frangia eli vähän yli 20 euroa. Täällä sai 21.60 eurolla tuon makkara- ja juustotarjottimen kahdelle, leipäkorin, litran vesipullon ja kaksi iso lasillista cappuccinoa. Meille Italiassakin on kalliimpaa kuin kotona.


Mökkiauton edessä istuessamme myöhemmin kuului taas vuorelta kovaa kellojen kilinää. Kellojen ääni oli pienempien kellojen ääntä. Nyt vuorivaellus vuorossa oli vuohet ja lampaat.

Täällä parkkipaikalla kävi maksunperijä ilta kuuden ja seitsemän välillä ottamassa kymmenen euron parkkimaksun. Kumpanakin iltana pienen pakettiauton vanha ranskalaismies häipyi tuoksi ajaksi jonnekin "asioille" ja tuli myöhemmin parkkipaikalle takaisin yöksi. Istuimme auringon laskuun asti ulkona.


19.7.2019: Hiljainen oli yö, vaikka meitä yöpyjiä taisi olla parkkipaikalla kymmenkunta, niin ei karavaanarit ääntä pidä. Murmeleitten aamuhuudot rinteeltä kuului vain aamulla. Tässä parkkipaikalla oli karavaanareille vesi ja tyhjennypiste sekä muutama kolikolla toimiva sähköpaikka. Tämäkin hetken mielijohdepaikka oli hieno vuorikohde vaikka ei jäätiköitä näkynyt.

Matkamme jatkui. Pysähdyimme heti uudemman kerran vesiputoukselle. Kävimme kahvilassa juomassa toiset aamukahvit ja joitain matkamuistomyymälästäkin tarttui mukaan. Paikallisia yrittäjiä on kulkijoiden tuettava.


Matka jatkui lasketellen laaksoa alas.




Matkalla tankkasimme mökkiautoa ja kävimme ruokakaupassa.


Malescosta lähdimme pienemmälle SP75-tielle ja Maggiore-järveä kohti. 26 kilometrin matka Cannobioon oli hidaskulkuinen, mutta meillähän ei ollut kiire mihinkään. Tielle ei saanut yli 7,5 metrin pituinen auto mennä.


Tie oli myös kapea. Autoja ei montaa vastaan tullut. Enempi matkalla oli pyöräilijöitä. Hauskahan ja kokemisen arvoinen tie tämä oli. Tästä jäi muisteltavaa eri tavalla kuin olisi pyyhältänyt päätietä pitkin.


Emme olleet varanneet paikkaa leirintäalueelta. Ensimmäisestä sitä ei saatukaan. Camping Residence Campagnassa oli yksi paikka yhdeksi yöksi vapaana. Olin varsin katsonut ennen reissua muutamalta leirintäalueelta hintatietoja ja huomannut erään jännän asian. Sveitsissä eivät hinnat nousseet paljoakaan näin kesäaikaan, mutta Italialla on vara nostaa, jopa tuplata, kun tulijoita riittää liikaakin. Italiassa tasokas tonttipaikka viiden tähden leirintäalueella voi maksaa vilkkaaseen sesonkiaikaan jopa yli 80 euroa vuorokaudelta. Eli tämän leirintäalueen hinta oli ihan samaa luokkaa kuin sveitsiläisen leirintäalueen, reilu 40 euroa yö.

Ilma oli pitkälti yli kolmekymmentäasteinen. Tupsukorva-Tytöt saivat olla mukavasti viilennetyssä mökkiautossa. Me kävimme syömässä maukkaat italialaiset pizzat. Vuorten hiljaisuuteen jo tottuneena täällä kuului pulinoita yömyöhällä.


Tässä päivän ajoreitti. 


Aurinko laski sumuisen ja helteisen Maggiore-järven taakse.