lauantai 30. marraskuuta 2013

8.OSA SYYSLOMAMME 23.11-1.12.2013

30.11.2013, Lauantai:
Aamulla suuntasimme bussilla Bolzanon  keskustaan. Oli kaupungissa liikennevalojakin, vaikka tässä valottomassa risteyksessä poliisi ohjaakin liikennettä.

Aivan ensimmäisenä suuntasimme tutustamaan tähän Arkeologiseen museoon, jossa säilytetään Ötzi-muumiota. Muistin vain jotakin, että joskus jostain löytyi vanha muumioitunut vainaja. En ole ollut niin sivistynyt, että olisin tiennyt asiasta enempää. Todella mielenkiintoinen paikka. Ensimmäisessä kerroksessa kuvaaminen oli kiellettyä. Siellä oli kaikkea mielenkiintoista mm. hänen mukana olleita tavaroita ja senaikaista muotiakin nähtävillä. Tässä herra-Ötzin elämän tarinaa Suomeksi. Uskomattomalta tuntui nähdä hänet, ihminen joka on elänyt yli 5 tuhatta vuotta sitten. Siellä hän makasi pakasteessa hyvin tarkoin vartioituna, että hän säilyy tuleville sukupolvillekin. Pienen panssari lasin takaa, saimme häntä katsella.

Tässä hänestä kuva, mistä hänen elimistöään sattoi tutkia tarkemmin. Museossa oli filmejä nähtävinä kun häntä irrotettiin löytöpaikalta yms. Hän oli kuollessaan vanha silloin eläneeksi ihmiseksi, noin 46-vuotias ja pituuttakin peräti 159 cm, enemmän kuin keskimäärin silloin ihmisillä.

Hän kuoli vuorille väkivallan seurauksena. Hänestä on löytynyt neljän ihmisen verta, ruhje otsassa ja veitsi kuollessaan kädessä.

Röntgenkuvissa läheltä keuhkoja on löytynyt nuoli ja ihossa on nuolesta jälki.

Hänen viimeinen ateriansakin on pystytty tutkimaan. Se, että hän oli laktoosi-intolerantti yms.

Tässä hänestä tehty vahanukke. Hänen housunsa ja kenkänsäkin olivat museossa nähtävillä. Vähän huonommassa kuosissaan kylläkin kuin tässä. Tuli Ötziin tutustuessa mieleen paljon ajatuksia, miksi hän oli lähtenyt vuorille, miksi hän oli kuollut sinne väkivallan seurauksena, oliko hän vainottu jostain syystä vaiko oliko se ihan sattumaa? No, eihän noihin vastauksia ole, eikä rikollisia enää saada teostaan vastuuseen mutta hänen elämänsä ja hänen löytymisensä on hyvin arvokasta tieteelle ja koko ihmiskunnalle.
Paikkaan voi hyvinkin mennä lasten kanssa.Ylimmässä kerroksessa oli lapsille useita mielenkiintoisen näköisiä muinaisaikojen tutkimushuoneita tehtävineen.

Niin jatkoimme matkaa ja katsomaan italialaisia Joulumarkkinoita ja kaupungin joulukoristuksia. Tässä muutama kuva niistä.























Maria Himmelfahrt-kirkko.



Kirkossa soi live-musiikkia, uruilla ja viululla.

Ison alttarin takana meni pyöreä käytävä.



Toinen alttari.



Joulukalenteritalo.

Sattumalta törmäsimme tänne sisäpihalle. Tänne oli tehty kuusimetsä ja täältä löytyivät ne hienoimmin koristellut kojut.




Hevoskyydilläkin olisi päässyt kulkemaan.
Mukava oli tutustua italialaiseen Joulutunnelmaan. Taas täällä alkoi vähän tympiä se italialaisten kauhea hössötys, touhotus ja ei niin kohteliaat ihmiset. Sitä ei nyt ollut aiemmin tarvinnut tällä lomallamme kokea mutta muistoissa se oli kyllä. Italialainen ei koristele Joulua niin tarkasti ja säntillisesti kuin saksalaiset. Paljon samaa mutta kuitenkin hyvin erilaiset. Ei sitä samanlaista kotoista tunnelmaa, tuoksuineen ja hajuineen täältä löytynyt. Ei niin hyvää ruokaakaan.


  Soleil  

perjantai 29. marraskuuta 2013

7.OSA SYYSLOMAMME 23.11-1.12.2013

29.11.2013, Perjantai:
Yö oli kylmä, pakkasen puolella mutta meillä mökkiautossa oli lämmintä. Niin oli aamupuuhastelujen jälkeen hyvästeltävä tämä ihana Garda-järven pohjoispää. Vaikka olemme nyt neljästi täällä käyneet niin se on varmaa, että tänne vielä palaamme. Jäi niin monta polkua kävelemättä ja maastopyöräreittiä kokematta. Tykkään myös kovasti paikasta ja maisemista, mielestäni tämä on Garda-järven kauneinta seutua. Siksi kun vuoret ovat siinä lähellä. Pääsiäisestä syyskuulle tämä paikka kuhisee turisteja, ja on suosittu surffauspaikka. Niin oli sitten hyvästeltävä tämä upea paikka, joksikin aikaa. KIITOS SEURALAISILLE JA PAIKAN ANTAMILLE KOKEMUKSILLE!

Ilma oli mitä parhain.

Ja hyvän sään takia päätimme poiketa, aiempien suunnitelmien mukaan, pienemmille teille.

Ajettiin aika monen kylän läpi.

Luntakin alkoi paikoin varjokohdissa näkymään.

Kaukaa näkyy jo lumisempia huippuja mihin suuntamme on.

Tämä on Val di Fiemmen talviurheiluseutua. Tänä vuonna täällä järjestettiin (myös vuosina 1991 ja 2003) 20.helmikuuta - 3.maaliskuuta hiihdon maailmanmestaruuskisat. Val di Fiemme on laakso Trentino-Alto Adigen alueella Pohjois-Italiassa Dolomiittien vuoristossa.Tässä kuvassa lumitykit tekee lunta.

Predazzosta lähtee tie Passo Rollelle.

Kuvia matkan varrelta Passo Rollelle.


Sieltä jo jotain teräviä huippuja näkyy.

Täällä oli ihana ja kaunis talvi. Kuva ei taas kerro kuinka kauniilta näytti, puista pölisevä lumi auringon paisteessa, niinkuin kultahiekkaa olisi tippunut.

Aurauskepit korkeita ja paksuja. Lunta taitaa täällä olla tammikuussa paljon?

Aurinko paistoi todella lämpimästi, ilma nyt lähes vuoden pimeimpään aikaan, kuin pohjois-Suomessa toukokuussa.

Kaunista.


Passo Rolle, 1984 metrissä.

Täällä on upeat puitteet lasketteluun, upeissa maisemissa. Laskettelurinteitä täällä on yli 60 km, 1404 metrin korkeudesta korkeuteen 2357.

Vaikka yöllä on ollut noin 15 pakkasta, nyt aurinko lämmitää plussan puolelle.

Auringon paiste valkoisilla hangilla, häikäsee silmiä.

Tuosta tie jatkuisi eteenpäin ja tekisi mieli niin jatkaa. Vajaan kymmenen kilometrin päässä olisi leirintäalue. Huomiseksi lupaa lumisadetta ja emme halua sen kanssa joutua vaikeuksiin. Täällä vuorilla kun lunta sataa sitä voi tulla ja paljon, se nähtiin vajaa kaksi vuotta sitten.


Laskettelurinteitä tehtiin ja jotkut jo lasketteli. Matkamuistomyymälä oli auki. Näytti siltä, että täällä laitettiin paikkoja kuntoon ja laskettelukausi oli alkamassa.

Kisutkin ihmetteli tätä kaunista maisemaa ja kirkkautta.

Palaamme takaisin päin, että kerkiämme valoisaan aikaan kaupunkiin jonne jäämme kahdeksi yöksi. Tänne seuduille tulemme keväällä tai kesällä uudestaan.


Täällä noin 1500 metrin korkeudessa kasvaa korkeita kuusia.

Mulleja tai lehmiä?

Tässä on Predazzon normaali- (hs106) ja suurmäki (hs124). Nämä mäet ovat laskijoille haastavat sillä sijaitsevat yli kilometrin korkeudessa.


Tiet ovat olleet koko päivän hyviä, hyvä ajaa mökkiautolla.








Päivän ajon aikana, noin 200 kilometrin varrella on ollut upeita maisemia ja paljon laskettelupaikkoja. Kesä aikaan kävely- ja pyöräilyreittejä löytyy myös paljon. Upeaa aluetta viettää vapaa-aikaa. Tässä oli vain pieni eteläinen pala ainutlaatuista Dolomite vuoristoa.

Aurinko alkoi jo laskemaan kun saavuimme Bolzanon kaupunkiin. Ajelimme Camping-Moosbaueriin.


Soleil