22-24.6.2018: VUORTEN HELMASSA

Kun ympärillä on upeat maisemat ja musiikkina solisevat kosket sekä lehmänkellojen kilkatus.

23.6.2018: Ajelimme perjantaina Bad Hindelangin kupeeseen tutulle Wohnmobilstellplatz Bad Hindelangille, josta saimme viimeisen vapaana olevan paikan ja vielä reunapaikan jossa vieressä solisi pieni puro. Jos olisimme kaupassa käyneet, niin olisimme saaneet varmasti yöpymispaikkasuunitelmat muuttaa, kun jo hetken päästä saapumisemme jälkeen tuli seuraava paikan etsijä. Olemme täällä jo useamman kerran olleet, olisiko neljäs kerta. Matkaparkissa on siistit huoltotilat vessoineen ja suihkuineen. Ilmottautuminen ja maksu tapahtuu lähellä olevassa Hotel-Gasthof Im Wiesengrundissa.

Juuri täältä emme ole tehneet oikeastaan yhtään retkeä vuorille. Vajaa pari vuotta sitten ajelimme päiväretkelle Hinterstein pikkukylään, johon yleinen tie päättyy ja josta lähtee ympäriinsä vuorille eri reittejä. Teimme aivan ikimuistoisen ja mahtavan pyöräily- ja vaellusretken tuolloin, 13.8.2016, ENNÄTYSVAELLUS SÄIKÄHDYSJÄRVELLE. Kollaasikuvan jokikuvassa tuonne punaisen ympyrän taakse. Onpa kauhean kuuloista oma puheeni tuolla. Huvittava juttu on tuo huivin kastelu.

Hintersteinin kylään päättyy yleinen tie. Täällä on usein, että niiden kauneimpien maisemien äärelle laaksoihin ei pääse autolla ajamaan. Ainoastaan paikalliset saavat ajaa kesänavetoilleen ja hüteilleen, joskus myös bussi kulkee. Hintersteinistakin pääsee Hintersteiner Talia pitkin reilun yhdeksän kilometrin päähän bussilla, Giebelhausille. Tämä on ymmärrettävää, kun kylistä viedään elukat kesälaitumille laaksoihin ja vuorille. Kesäisin kauniit seudut, laaksot ja vuoret ovat eläinten laidunmaina. Osa eläimistä on aitauksissa. Hüteillä, joita en tiennyt vuorilla aiemmin niin paljon olevan, on myös usein samassa yhteydessä kesänavetta. Näin maanviljelijä saa pitkän kesän aikana sievoisen lisäansion vuorilla liikkuvilta ihmisiltä. Ihailen tätä systeemiä.

Näiden kahden päivän aikana näimme varmasti satoja eläimiä, vasikoita, mulleja, hiehoja ja lehmiä. Monesti on myös vuoriniityillä hevosia. Eläinten läsnäolo on mukavaa, mutta pitää huomioida myös se, että ne ovat arvaamattomia. Näinä vuosina olen kuullut kaksi vaeltajan kuolemaan johtanutta onnettomuutta, kun koiran kanssa liikkuneen ihmisen kimppuun on hyökännyt kuolettavin iskuin vasikkaansa puolustava lehmä. Näistä asioistakin on varoitustauluja. Tämä Alpe Plättele -hütellä oleva Kornel-lehmä, nimi oli kaulassa olevan kellon soljessa, oli mukava, kun tuli ihmettelemään meidän pyöriä.

Vähän eri ohjelmat antavat eri mitan ja nousumetrit.

Vähän ennen Alpe Plätteleä kulki vaellusreitti Nebelhornin huipulle. Matkaa olisi ollut viitisen kilometriä 900 nousumetrillä. Giebelhausilta, johon bussi kulkee, on matkaa reilu kahdeksan kilometriä 1100 nousumetrillä.

Lauantain mukavalle ja riemukkaalle pyöräretkelle tuli mittaa 51 kilometriä ja nousumetrejä noin 950.



Bad Hindelang Wohnmobilstellplatz - Bad Oberdorf - Hintersteiner Tal - Giebelstraße - Hubertuskapelle - Giebelhaus - Sausteig - Obertal - Alpe Plättele - Bärgündeletal - Giebelhaus - Point Hütte - Alpe Bärgündle - Giebelhaus - Hinterstein - Bad Hindelang Wohnmobilstellplatz
51 km - 950m

Ilman pyöriämme olisi nämäkin maisemat jääneet näkemättä. Ei 51 kilometrin eikä 28 kilometrin vaellus päivän aikana onnistu ainakaan meiltä.

Pyöräreittimme eivät kulkeneet mitään tasaisia maita pitkin, vaan liikennemerkkikin kertoi, että 20% oli jyrkkyys paikoin. Edellispäivän loppunousu Alpe Plättelelle oli tosi jyrkkä. Sitä emme pystyneet ajamaan, mutta näytti se muillakin menevän talutushommiksi. Alakuva on noususta Hornbahn Hindelang yläasemalle.

 

24.6.2018: Sunnuntaipyöräilyllä suuntasimme Wankhüttelle ja Nebelhornin takapuolelle. Olemme monet kerrat katselleet maisemia Nebelhornilta ympäriinsä. Viimeksi kävimme tammikussa ja tuosta on tässä juttu: 26-28.1.2018: LUMISILLA VUORILLA. Takapuoli on jyrkkä kallionseinämä, jossa on uutuutena näköalatasanne. Nyt se näkyi lintukameran linssin läpi Wankhütteltä päin ja näki kuinka tasanteella ihmisiä käveli, tuolla alakuvan punaisessa neliössä. Hütellä istuimme ja söimme pienet eväämme sekä katselimme edessämme olevaa seinämää. Ihmettelimme kuinka taas täältäpäin maisemat näyttivät toisenlaisilta. Wankhütte Allgäulta olisi ollut Nebelhornin huipulle kävellen matkaa eri reitistä riippuen 5,8 - 7,4km ja nousumetrejä 900.

Tämän piti vain olla aivan helppo veryttelylenkki upeissa maisemissa. Loppumatkasta hoksasin, että käydäänpä tuolla kukkulan päällä katsomassa Hornbahn Hindelang hissiaseman yläasemaa, kun emme ole sitä nähneet. Hissiasema kun ei näy alas laaksoon. Mies katsoi puhelimesta, että matkaa sinne on 2,5 kilometriä ja nousumetrejä 360. Ja niin mentiin, mutta piti minulla muutamassa mutkassa pysähtyä vähäksi aikaa pulssia laskemaan ja 200 metriä ennen hissiasemaa jaloista loppui voimat, kun piti vähän rehkiä matkalla ja ohittaa nuorempia. Alastulo toista reittiä oli pieni seikkailu jyrkkyyden ja irtokivien takia minulle, mutta niin riemukkaan hauskaa meillä oli kuitenkin.

Sunnuntain reitti oli paljon lyhempi, mutta tuntui paljon raskaammalta tuon nyppylän päällä käynnin takia. Tietysti takapuolessa vähän tuntui edellispäivän 51 kilometriä. Mittaa tänään tuli 28 kilometriä ja pyöräillen uudet ennätysnousumetrit  noin 1050. 

Aiemmin lomareissuillamme tänne eteläiseen Eurooppaan emme tienneet, että näin kokemusrikasta elämää ihmiset elävät täällä vuorten helmoissa. Olen niin onnellinen ja kiitollinen, että saan kulkea ja elää näitä retkiämme täällä Mieheni kansssa. Iloinen myös siitä, että saan jakaa näitä kotoisia upeita maisemia maailmalle.

Pilvisestä säästä ja vauhdista otetut kuvat eivät tee kuvista parhaita, mutta tämä taustamusiikki erityisesti saa tuntemaan sen, kuinka nautin näistä meidän reissuista vuorimaisemissa ja luonnonrauhassa. Saa mieleni aivan herkistymään, kun kokemustunne on niin syvä ja tuntuu aivan sydämessäni asti.

Bad Hindelang Wohnmobilstellplatz - Retterschwanger Tal - Sennalpe Mitterhaus - Ställen-Alpe - Hintere Entschenalpe - Wankhütte Allgäu - Sennalpe Mitterhaus - Berggasthaus Zum Oberen Horn - Bergstation Hornbahn Hindelang - Hornbahn Hindelang - Bad Hindelang Wohnmobilstellplatz

28km - 1050m

Näihin Eino Leinon runon sanoihin on hyvä lopettaa.

"Oli mullakin pieni onneni, mut minusta oli se suuri,
ja luulenpa, siks oli suuri se, kun se mun oli onneni juuri."

 Tätähän se vain on. Tämä on vain minun ja Mieheni onnea ja unelmaa.

Soleil

26.6.2018: JÄTETÄÄN HUOMIOIMATTA

Tuntuu siltä, kuin olisi hyljätty.

Ihan nyt vain kunhan kirjoitan tästä asiasta, joka aina välillä mieleeni pulpahtaa.

Taas olen ajatellut monet kerrat koko tämän blogin lopettaa. Puheliaana kaipaan vuorovaikutusta. Enää tänne ei kukaan jätä viestejä. Olen suomalainen ja pohdin välillä mikä on tähän syy? Tiedän, että en ole lukihäiriöisenä hyvä kirjoittamaan. Sydämeen aina sattuu, kun jostain luen kuinka huonot blogikirjoitukset eivät jotakin kiinnosta. Enkä halua tänne kaikkea kertoa. Oikeastaan vaan reissujemme muodossa. Sehän on se mitä me suuresti rakastamme, kokea ja nähdä.

Puheliaana kirjoittelen joihinkin keskustelupalstoille, mutta sitäkin olen vähentänyt paljon. Olen huomannut ihmeellisen asian. Kirjoitukseni jälkeen siihen ei enää yleensä kukaan kirjoita. Tuokin saa tuntemaan, että sinua hyljeksitään ja ajatuksiani pidetään ilmeisesti aivan turhina.

Ajattelen, että onko tämä hiljaisuus nyt sitä somekiusaamista.

Ehkä se vain on sitä, että kun on oppinut nauttimaan suuresti elämän pienistä hetkistä ja kertoo sen aidosti, niin suomalainen ei voi ja osaa iloita mukana.

Soleil  

Ps. Kuvat ovat viime kesältä, kun 7.7.2017 pyöräilimme ja vaelsimme Blaueishüttelle ja vähän siitä eteenpäin. Ihania muistoja. :)

" Vältä ottamasta vaikutteita heiltä, jotka vähättelevät kaikkea mitä teet. "


Poistin tästä kirjoituksesta kaikki viestit ja omat vastauksetkin.

Sain mm. tällaisen viesti, kun kirjoitin tuohon ylhäälle näin: "Ehkä se vain on sitä, että kun on oppinut nauttimaan suuresti elämän pienistä hetkistä ja kertoo sen aidosti, niin suomalainen ei voi ja osaa iloita mukana."

"Mietit mikä on syy siihen, että kommentteja ei tule tai puolestasi ei osata olla iloisia, ja tapa jolla erityisesti nyt toimit, johtaa lukijoiden menettämiseen. Nyt lähti siis yksi pitkäaikainen lisää."

Voihan hyvänen aika. Tuo suomalainen sana oli paha sana, kuulemma. Enkä minä ole edes lukijamäärästä puhunut vaan viestien jättämisestä. Lukijoita täällä käy kyllä. :)

Itsekin olen suomalainen enkä ole koskaan vetänyt hernettä nenään jos jossain arvostellaan suomalaisia. Oliko tuo edes arvostelu, ei minusta. Enkä koskaan ole mistään arvostelusta ajattelut, että se koskettaisi kaikkia suomalasia, siis yleistäs. Enkä koskaan ole ajatellut, että kaikki olisi. Meillä kaikilla saa olla omat mielipiteet.

On aivan normaalia, kun on matkustellut 31 vuotta täällä Euroopan alueella aika aktiivisesti ja nyt asunut seitsemän vuotta täällä Saksassa, niin huomaa maissa olevia eroja, ihmisissä, tavoissa ja käyttäytymisessä. Sekin on normaalia, että erovaisuuksista puhutaan.

Tottahan se on, että me suomalaiset olemme vähän erilaisia. Esim. syrjäisen sijainnin takia meistä on tullut hiljaisia, sisäänpäin kääntyviä ja kateellisia. Minä en tosiaankaan tällä moiti ja aliarvio lukijoitani. Enkä ajattele, että kaikki ihmiset ovat tuollaisia. Oman kokemuksen mukaan olen täällä asumisen aikana ja muissa maissa reissatessani kuulut paljon enemmän naurua ja positiivisia sanoja ihmiseltä ihmiselle kuin Suomessa asuessa. Eikä tuohon vaikuta edes asuminen, vaan tuon jo kuuli ja aisti lomareissuilla.

Tottahan se on ettemme me suomalaiset osaa niin iloita toisen hyvästä. Meiltä puutuu aito myötäelämisen taito, niin ilossa kuin surussa. Vasta joku kertoi juorulehden sivulla, kuin ystävätkin hylkäsi kun hän sairastui syöpään.

Ja tästä meidän pitkään toivotusta elämäntilanteesta ovat eniten iloinneet tuntemattomat ihmiset. Joku naapuri sanoikin tänne Saksaan muutettuamme, että nauttikaa elämästä. Ei kai meille Suomessa noin sanottu.

16.6.2018: LAUANTAIKURVAILUA

Kahteen pikkukaupunkiin ja järvelle. Ihmettelyä aiheuttivat öttiset ja heidän puuhailunsa.

Lähdimme aivan aamuisesta hetken mielijohteesta tälle päiväretkelle. Ajelimme reilun kolmenkymmenen tuhannen asukkaan keisarilliseen kaupunkiin Biberachiin, Biberach an der Riß.

Kaupungin keskustan kaduilla oli lauantaimarkkinat. Tunnelma kaupungissa oli rennon repsakka, musiikki soi ja iloinen puheen sorina täytti kujat.

Tarjolla oli mm. marjoja, hedelmiä, juureksia, vihanneksia, kukkia, kukan taimia, ym.

Kauniissa goottilaistyylisessä St. Martinin kirkossa oli remonttityöt meneillään.

Saksa on pullollaan näitä viehättäviä pikkukaupunkeja mukavine historiallisine keskustoineen. Näistähän ei voi olla pitämättä.

Ajelimme Biberachiin tutustumisen jälkeen tuttuihin Bad Buchauhun ja Federsee-järvelle. Järvellä olemme jo monet kerrat käyneet, monessa blogijutussa on nuo retket. Järvi onkin nähty syksyisenä, talvisena ja keväisenä, mutta on jäänyt näkemättä kesäisenä.

Uutta vihreyden ja vehreyden lisäksi oli tämä ettei tässä ollut yhtään lintua, ei edes joka paikassa kaakattavia sinisorsia ja nokikanoja.

Eivätkä viiksitimalitkaan olleet kotona.

No, järven rannalta löytyi nokikanapariskunta, joilla sattui juuri olemaan hautomisvuoron vaihto. Pajusirkku lauleli mukavan kuuloisesti kaislassa ja yksi heinien seassa piileskelijä jäi tunnistamatta. Järvellä uiskenteli muutamia joutsenia. Kameran linssistä juuri näki, kuinka kaukana järvellä oli enemmän lintuja.

Oli lopulle kolmekymmentä astetta lämmintä.

Järven pinnan olivat lähes kokonaan vallanneet ja täyttäneet ulpukankukat.

Tätä ei olisi pelkillä silmillä edes huomannut. Lumpeen lehtien seassa oli paljon oudon näköisiä öttiäisiä ja vieläpä pareittain kiinni toisissaan. Punapää edessä ja vihreäpää takana. Näiden kuvaaminen kauempaa oli hankalaa, kun ne vielä koko ajan liikkuivat, ainakin siipiä heiluttelivat.

Aloin kuvaamaan tuota punaisen ympyrän sisällä olevaa lumpeen lehteä ja sen vierellä olevaa kukkaa. Lähempi tarkkailu pienen lintukamerani linssin läpi näytti taas outoja asioita. Lehdellä oli pienen pieniä munia ja öttiäisiä päällekkäin könyämässä. Outoa tuo öttiäisten elämä.

Joku korento lennähti tuulen heiluttaman heinän päähän.

Lintuhavainnot jäivät vähiin.

Muutama kuva pienen kylpylä- ja terveyskaupungin Bad Buchaun keskustasta.

Nälkäkin oli jo ehtinyt tulemaan, joten istahdimme syömään kreikkalaiseen ravintolaan ja siinä samalla katsoimme myös tv:stä jalkapallon MM-kisojen Argentiina-Islanti -ottelua.

Mukava päiväretkipäivä!


Sunnuntaikävelyllä oli tietysti myös kamera mukana. Katsellessani kaukana uivia muutamaa silkkiuikkua ja nokikanaa huomioni kiinnittyi edessäni tanssiviin korentoihin. Tässä muutama lähempi kuva heistä.

Keskityin niin noihin korentoihin, että nämä "vesimittarit" jäivät vähemmälle. Niistäkin muutamat könysivät toistensa päällä.

Soleil  


Ps. Muutama lintukuva vielä iltapäivä kävelyretkeltämme tänään, 20.6.2018. Lämmintä oli varjossa kolmisenkymmentä astetta.

Nokikana hautomispuuhissa.

Niinkuin silkkiuikkukin.

Toinen silkkiuikku pariskunnasta oli ruokailemassa.

Joutsen oli myös ruokailemassa.

Tukkasotka

Tällä sinisorsaäidillä oli kymmenen pienokaista.

Nämä nokikanan poikaset eivät ole kyllä söpöjä.

Ihana aarrearkkugeokätkö käytiin myös etsimässä sillan alta. Soittorasiaan oli arkussa veivi. Mieheni soitteli meille soittorasialla serenaadin.

16.3-8.4.2018 KevätLoma: 2.osa, JOULUMAAHAN KEVÄÄLLÄ

Päivät 21-23.3.2017: Meren ja vehreän rannikkoseudun ihastelua.

21.3.2017: Yö oli pimeä, kun metsäparkissa ei ollut valoja. Ainoastaan tähdet tuikki valona seepramäntyjen latvojen väleistä. Aamulla lämmintä oli vain 4,3 astetta, mutta auringon alettua paistamaan pian olikin jo mukavan lämmintä. Otimme rennosti, samaan malliin kuin Kuningatar. Lomalaisilla ei koskaan saa olla kiire.

Lähdimme vasta yhdentoista aikoihin matkaa jatkamaan. Kylältä liikennemerkeistä kävimme yhden geokätkön etsimässä ja kirjaamassa ylös.

Kollaasikuvasta klikkaamalla kuva näkyy näytöllä isona.

Muutaman kilometrin päähän Biscarrosse-järven rannalle pysähdyimme jo kahvit keittämään. Tänne olisi hyvin voinut jäädä pitemmäksikin aikaa pyöräilemään.

Kissatkin nauttivat lämmöstä ja katselivat innokkaina järvelle. Prinsessaa kiinnosti kovasti ulkona kirmailevat pikkukoirat, joiden takia juoksi ikkunasta ikkunaan.

Pienemmät tiet ainakin täällä päin Ranskaa olivat paikoin kuhmuraisia. Oli ihana päästä tasaiselle ja maksulliselle moottoritielle rekkojen sekaan. No, aika harvakseltaan rekkoja kuitenkin kulki. Ilma lämpeni ja puut alkoivat enempi vihertämään. Kevät taisi kuitenkin olla myöhässä täälläkin. Ranskan rannikolla olisi ollut myös monta kiinnostavaa paikkaa, joiden ohi vain nyt ajelimme.

Pian olimmekin meidän joulumaassa Espanjassa. Kolme joululomaa Espanjassa vietettyämme puhumme Espanjasta aina joulumaana. San Sebastiánkin näytti liian suurelta kaupungilta meille luontolomalaisille. Aamulla meidän espanjalainen kaasupullo sopivasti tyhjeni, joten se oli saatava vaihdettua täyteen pulloon. Pullon vaihtomahdollisuutta ei ollut kuitenkaan kahdella huoltamolla joilla kävimme.

Ajelimme kukkulan päälle mukaviin meri- ja kaupunkimaisemanäkymiin Gran Camping Zarautzille. Täällä ei ruuhkaa ollut. Vajaa kymmenen karavaanaria ja ulkomaalaisia eläkepariskuntia, mm. Englannista, Hollanista ja yksi ruotsalainenkin. Otimme tietoisen riskin, mutta ajattelimme, että tällä talvileirintäalueella voisi olla myös kaasupullojen vaihtomahdollisuus. Olimme oikeassa ja niin meille tuotiin pian leiriytymisen jälkeen täysi espanjalainen pullo ja vietiin tyhjä pullo pois. Kissatkin tykkäsivät kovasti paikasta, kun pihalla oli runsaasti pikkulintuja, joille myös kevät tuntui olevan suuri ilo.

Itse valittu paikkamme oli aivan jyrkänteen reunalla. Keskikuvan näkymä oli mökkiautossa istuessa merelle.

Tässä päivän ajoreittimme, jolle tuli pituutta 225 kilometriä.

22.3.2017: Hyvin nukutun yön jälkeen heräsimme 8,4 asteen lämpöön. Aamupalan ja aamutoimien jälkeen lähdimme tutustumaan alueeseen ja teimme kävelyretken Zarautzin rannalle. Aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Ilma oli mukavan lämmin. Tuulikin oli tyyntynyt, mutta meri kohisi vielä mukavan tuntuisesti. Rannalla jo muutamat rohkeat olivat vähissä vaatteissa, joku jopa aurinkoa ottamassa ja uimassa. Koirillakin tuntui olevan mukavaa juoksennella aurinkoisella rantahietikolla. Kiva oli ranta-alue ja maisemat, tunnelma oli hyvin rauhallinen. Istahdimme usein nauttimaan tästä kaikesta ihanasta ja siitä suurenmoisesta tunteesta, että saimme olla lomalla täällä. Kauempana korkeimmilla kukkuloilla näkyi lunta. Kokkipatsaan kainalosta ravintolan edestä ja portaista rinteessä löydettiin geokätköt, mutta kolme kätköä jäi löytämättä. Syötiin ensimmäiset tämän reissun espanjalaiset menut 11 euron hintaan. Tässä muutama kuva kävelyretkeltä.

YouTuben oikeasta alareunasta asetukset nappulasta kannattaa kuvan laatu vaihtaa parhaaksi hd-laaduksi.

22.3.2018: Zarautz

Yli 18 tuhatta askelta tuli tallusteltua. Illalla pyykättiin ja ihasteltiin auringonlaskua. Ihana ensimmäinen lomapäivä meidän joulumaassa ja aivan uusissa maisemissa.

23.3.2017: Aamulla ripisteli vähän vettä ja seitsemän oli lämmintä. Illalla olimme katselleet, kun iltahämärissä kalastusalukset lähtivät merelle. Kun taas aamun valjetessa katselimme Kissa-Tyttöjen kanssa niiden paluuta mereltä rannalle päin. Mikä teki tästä aamuhetkestä oikein mukavan, mutta toi myös ikävän ja kaipauksen hetken. Muistelin kuinka Ramses-kissa olisi myös tykännyt katsella merellä liikkuvia laivoja, niin kun hän Italiassa kerran katseli. 

Aamuaskareiden jälkeen jatkoimme matkaa muutaman kilometrin päähän vajaan kolmen tuhannen asukkaan Getariaan. Mökkiauto jätettiin parkkipaikalle kylän kupeeseen rinteeseen. Tehtiin mukava aamukävely tässä kalastajakylässä ja käytiin korkeahkon kukkulan, Isla de San Anton, päältä tähyilemässä maisemia ja lintuja. Harmiksemme majakalle oli portti kiinni. Kukkulalta oli mukavat näkymät, vaikka vähän usvaiset, ympäriinsä. Aivan edelliseen leiripaikkaan lahden toiselle puolelle. Yksi geokätkökin etsittiin. Satamassa katseltiin isoja värikkäitä ja hyväkuntoisia kalastaja-aluksia, joista osasta vielä purettiin saalista. Kalasaalista ilmeisesti mereltä yöllä oli hyvin tullut, kun kaloja lähti aivan rekkalasteittan kylän satamasta. Rauhallinen ja kalanhajuinen tunnelma oli täällä.


23.3.2018: Getaria

Jatkoimme matkaa rannikkoa pitkin eteenpäin.

 Välillä oli tietöitä, mutta siinä sai pysähdyksen ajan rauhassa sitten katsella merelle.

Vaikka oli pilvinen ilma niin ranta-alueet ja luonto ihastuttivat täällä pohjoisrannikolla. Täällä oli paljon mukavamman näköistä juuri vihreyden ja vehreyden takia kuin mitä on aurinkorannikolla. Ei näkynyt suuria kaupunkejakaan rumine teollisuusalueineen.

Isommat kaupungit jätimme tutkimatta. Jos joka kaupunki olisi tutkittu, niin emme olisi tällä lomalla pääseet paljoa eteenpäin paikkalistassamme. Välillä tehtiin pysähdyksiä, mutta usein, kun olisimme haluneet pysähtyä niin mökkiautolla se ei ollut tienvarteen mahdollista.

Ajeltiin mukava mutkatie Ondarroan ja Lekeition välillä.

Ajelimme Faro de Santa Catalina, Lekeitio -majakalle.

Teimme pienen kävelyretken. Harmiksemme majakka ja ravintola olivat kiinni. Kiven kolosta jyrkänteen reunalta etsimme yhden geokätkön.

Palatessa mökkiautolle ajattelin vähän, että miten tuolla kauempana on yksi lammas irti. Kävelijöitä, joita kävi majakalla, joku näkyi lampaille jotakin syöttävän. Keittelimme kahvit ja pian se karkulainen oli mökkiautomme edessä katselemassa Prinsessamme kanssa silmästä silmään. Prinsessalle lampaat ovat tuttuja eläimiä. Hän on Suomessa asuessa kulkenut valjaissa lampaiden lähettyvillä. Tämä on niin ihana muistokuva.

Pian karkulainen lähti jatkamaan matkaansa. Aavistiko se jotain? Ei mennyt kuin hetki, kun mökkiautomme eteen pyyhälsi auto, josta mies meille vilkutteli ja iloisesti hymyili. Hän oli lammaspaimen keppinsä ja koiransa kanssa. Olipa mielenkiintoista seurata näin läheltä ja ensikertaa nähdä livenä, kun koira keräsi ja johdatti lammaslauman aitauksesta pois. Lauman viimeisenä pienen karitsan.

Prinsessa oli siirtynyt seuraamaan tohkeissaan sivuikkunalle karkulaista. Karkulainen oli muurin takana vähän kuin piilossa katselemassa lammaspaimenen ja koiran puuhia. Tuleekohan ne hänet hakemaan? Kun lauma tuli karkuripässin luo, hän hyppäsi piilostaan laumaan joukkoon mukaan. Oli taitanut tämän tempun tehdä aiemminkin.

Prinsessa taas siirtyi etuikkunalle seuraamaan pihan tapahtumia. Lammaspaimen antoi lähtiessään koiralleen vettä ja hymyili meille ja Prinsessalle. 

Meillä oli suunnitelma jäädä tähän yöksi, 16 Santa Katalina Hiribidea, mutta tien toisella puolen oli iso rakennus, joka oli ilmeisesti lampola ja tuoksu sen mukainen. Irtokissojakin juoksi ympäriinsä. Joten päätimme jatkaa matkaa.

Kissoista Prinsessa ja Kuningatar ovat kuin koiria. Rodulla sanotaankin olevan koiramaisia piirteitä. Kun heille sanoo, että nyt matka jatkuu ja on mentävä häkkiin, he myös menevät. Monesti myös tietävät jo puuhistamme, että matka jatkuu ja menevät omille paikoilleen ilman käskemistäkin. Tämä on niin suloinen tapa. Ramses vaikka oli hyvin monessa asiassa aivan ainutlaatuinen, niin hän ei ole Muorinsa kanssa koskaan totellut tätä käskyä.

Prinsessamme oli nyt matkan jatkumisesta aivan toista mieltä. Vaikka häntä käskimme häkkiin monta kertaa menemään, hänellä oli nyt kuulo mennyt. Hän vain katseli pellolle lampaiden perään haikean näköisenä. Varmaan ajatteli karkuripässiä ja ikävöi jo sitä. Minun oli hänet haikein mielin nostettava häkkiin.

Tienvaressa oli mielenosoittajia.

Ajelimme päivän kivoissa maisemissa, enimmäkseen aivan meren äärellä. Lämmintäkin oli pilvisestä säästä huolimatta parhaimmillaan reilut 15 astetta. Sadetta emme saaneet vielä kokea, vaikka muutaman pisaran taivaalta välillä heittikin. Yöksi pysähdyimme mukavan näköisiin panoraamamerimaisemiin parkkipaikalle, 47 Kalea Arene Pelaio Deuna, joka sijaitsi Bermeodosta muutama kilometri pohjoiseen päin.

Tässä tämän päivän mutkikas ajomatkamme, jolle tuli pituutta vajaat sata kilometriä.

Hoksasin päivällä ykskaks, että mihin meidän pyörien kaikki avaimet ovat lähdön hetkellä laitettu. Lähtiessä kovasti huolehdimme kuinka pyörien akut ja laturit ovat mukana sekä moni muu asia, mutta en yhtään muistanut puhetta olleen avaimista. Etsimme autosta avaimia monesta eri paikasta ja totesimme, että avaimet ovat kotona. Suunnittelimme jo, että jotkut hyvät lukot olisi käytävä ostamassa. Akut paikoilleen laitettuamme emme saisi niitä ilman avaimia myöskään pois, mutta lataus kuitenkin akku paikallaankin onnistuisi. Illalla hoksasin, että onko avaimet latureiden kanssa samassa laatikossa ja siellähän ne olivat. Horiskoksi sitä tulee, kun viisikymmentä täyttää. :)

Viikko sitten lähdimme kotoa. Aika tuntuu menevän aivan liian nopeasti. Tämän päivän lammasjuttu oli kyllä erittäin mieleen jäävä kokemus ja muisto, kuinka Prinsessamme oli lampaista innoissaan.

Jatkuu,.. mitä seuraava yö tuokaan tullessaan.

Soleil  

Edellinen jakso:
16.3-8.4.2018 KevätLoma: 1.osa, LUONTOLOMAN ALKU