5-7.4.2019: 2.Osa, UPEA TONAVAN LAAKSO

Joki, kalkkikivikalliot sekä luostarit ja linnat luonnonhelmassa.

6.4.2019: Olimme yöpyneet parkkipaikalla vanhan luostarin kupeessa ja tehneet mukavan kävelyretken paholaisensillalle ja luoliin, 5-7-4.2019: 1.Osa, PAHOLAISENSILLALLA, aiemmin tänä lauantaipäivänä.

Olimme heinäkuun alussa 2016 Hausen im Talissa täällä päin. Tämä niin kivan näköinen, kallioineen ja kukkuloineen Tonavan-laakso oli tuolloin heinäkuisissa, niin vihreä ja vehreä. Tuolta reissulta jutut tässä: 

- 1-3.7.2016: 1.Vaellus, TONAVAN LAAKSOSSA
- 1-3.7.2016: 2.Vaellus, TONAVAN LAAKSOSSA

Nyt tuo vihreys oli vielä poissa, mutta jo tämä tienvarsi jokilaaksossa on minusta niin viehättävä kallioineen ja tunneleineen mökkiautolla ajella. Oman mukavan säväyksen tekee maisemakuvaan aina jossain kallioiden päällä näkyvät linnat.

Onhan tämä tie vihreätä maisematietä lähes koko matkan Sigmaringenista Tuttlingeniin lähes viidenkymmenen kilometrin matkalta.

Nyt ajelimme Hausen im Talista vajaa kymmenen kilometriä eteenpäin Beuroniin ja Kloster Beuron matkaparkkiin.

Beuroner Donau-Holzbrücke, historiallinen puinen katettu silta, jolla on pituutta 73 metriä.

Beuronin alueella asuu reilut neljäsataa ihmistä joista 40 munkkia vuonna 1077 perustetussa Benediktiner-Erzabtei Beuronin luostarissa.

Ihmettelimme, että mitkä markkinat ovat menossa kirkon pihalla, kun perinnemusiikki raikasi kauemmas asti. Pihalla olikin menossa hääjuhlan onnitteluosuus. Oli pitkä pöytä, jossa oli pientä syötävää ja juotavaa. Juhlassa musiikista piti huolen kaksi perinnemusiikkiyhtyettä. Myöhemmin kun kurkasimme uudestaan pihalle, niin tuore vaimo johti toista yhtyettä ja toisessa yhtyeessä sulhanen soitti torvea.

Kirkon kupeelta hautausmaalta oli mukavat näkymät ympäröiville kukkuloille laaksossa.

Erzabtei St. Martin zu Beuronin luostari

7.4.2019: Aamulla herätessä tienoo oli niin sumussa, ettei edes kukkuloita ympärillä näkynyt. Sääennusteiden mukaan sade alkaisi yhdeksän maissa, oli myös asia, joka vähän meitä mietitytti. Aamupalan jälkeen suurin sumuisuus oli hälvennyt eikä ennustettua sadetta näkynyt eikä sitä pidetty esteenä ettemme voisi suunniteltua sunnuntaivaellusretkeä tehdä.

Olin edellispäivänä haaveillut siitä, että kävisimme tuolla ympyrän sisällä olevalla ristillä katselemassa maisemia. Jo alkumatkasta, kun näimme ristikukkulan lähempää niin alkoi mietityttämään kuinka sille pääsemme, kun näytti olevan jyrkkä kivinen torni.

Maisemat laaksoon täältä ylempää olisi tietysti aurinkosäässä olleet paremmat kuin nyt pienessä sumuisuudessa.

Tässä olemme jo lähellä tuota ristikukkulaa.

Ja niinhän siinä kävi, että ristikukkula jäi vain haaveeksi valloittaa, kun edessä oli kaksi syvää rotkoa, eikä ollut välineitä puhumattakaan rohkeutta lähteä kallion jyrkänteeltä laskeutumaan ja taas nousemaan. Olisi taitanut tuo vaatia aivan kiipeilyvälineet.

Reitillä oli useita näköalapaikkoja.

Täälläkin oli metsässä tehty metsätöitä. Tässä näköalapaikalla on ollut 800-600 e.Kr. kelttiläinen kylä. Säikähdin, kun metsässä juoksi joku, että villisikako se sieltä meitä kohti tulee, mutta se olikin vikkeläjalkainen gemssi, joka juoksi meitä vauhdilla karkuun.

Niin kaunista, mutta nyt sumuista.

Burg Wildenstein alkoi jo näkymään edessä päin. Oli kuitenkin vielä kuljettavana metsän halki. Metsä oli tällainen entisaikainen hiilenteko paikka.

Burg Wildensteinin parkkipaikalla oli tupsukorva-ilveksen elämästä infopiste katoksessa.

Jos olet haaveillut yöpyä linnassa, niin täällä se onnistuu eikä maisemissakaan linnalta ole mitään valittamista. Linnassa toimii hostelli, Jugendherberge Leibertingen-Wildenstein.

Tässä näkymät linnan pihan näköalapaikalta.

Lähdimme laskeutumaan alas kukkulalta linnan takaa jyrkähkössä metsässä.

Kunnes olimme Tonavan rannalla.

Rote Brunnen Höhle /Maurushöhle. Luolasta on löydetty luolakivityökaluja 15000 vuoden takaa sekä kelttiläisajan keramiikkaa 2500 vuoden takaa.

Nousimme taas vähän ylemmäs jokivarresta. Aiemmin oli jo varoiteltu, että reitti on vaarallinen, mutta jäljistä päätellen täällä oli muutkin kulkeneet niin emme kääntyneet takaisin. Tässä oli se vaaralliseksi tekevä kohta, kun maata oli vyörynyt kalliolta polun yläpuolelta.

Niin Burg Wildenstein oli jäänyt taaksemme.

Tuolta ylhäältä oli tullut muutama kivi, yksi isopikin. Pyörätiessä oli jauhoinen iskeytymis jälki.

Ristikalliokin jäi valloittamatta, mutta silti oli mukava pieni vaellusretki näissä upeissa Tonavan laakson maisemissa.

Mittaa tuli tälle söheröreitille 11.1 kilometriä 465 nousumetrillä.

Tupsukorva-Tytötkin nauttivat viikonloppureissusta.

Saapa nähdä milloin ehdimme Donaueschingeniin Tonavan alkulähteille asti, mutta nyt nähtiin kuitenkin vuosia puheissamme ollut Beuronin ympäristö.

©Soleil

Ps. Tällä pääsiäispupukissojen puuhailukuvalla
toivotamme kaikille mukavaa ja munarikasta Pääsiäisen aikaa!

14.4.2019: Pääskysestä ei päivääkään

Sunnuntain kävelyretki sipulille tuoksuvassa metsässä.

Kesän saapuminen on vähän tällä viikolla hidastunut, kun on ollut kylmempää. Vain reilu viisi astetta pilvisenä sadepäivänä ja lämpimimpinäkin vain reilu kymmenen astetta, niin kuin tänään. Kuitenkin hedelmäpuissa ovat alkaneet päivä päivältä enemmän kukkanuput aukeamaan. Mangoliapuun kukkaloisto alkaa olla tältä keväältä pian muistojen joukossa, kun upeat kukkalehdet tippuvat maahan.

Metsän aluskasvillisuus joissakin lähimetsissä näyttää hyvin vihreältä. Metsässä tuoksuu sipuli tai oikeastaan valkosipuli kaikkialla.

Nämä metsät ovat täynnä karhunlaukkaa ja pian metsä on täynnä niiden valkoisia kukkia.

Metsätienvarsi näytti tänään tältä.

"Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään." 

Kesä on jo tullut, kun muutamana päivänä kotipihapiirissä on räystäspääskyt lennelleet. Nyt kävelyllä oli kymmenittäin vikkeliä haarapääskyjä.

Kevään toiset pienet, ensimmäiset, tipipalleroiset on bongattu tänään, kun sinisorsapariskunnalla oli perhe uintiretkellä. Kaksi muuta ovat punapäänarsku pariskunta ja isokoskelo. 

Ihania viidakkopuita.

Tämä puu on muutaman vuoden saanut kasvaa, kun on noin 70 cm paksu.

Tässä muutama tämän päivän löytö.

Kääpäkin voi olla kätkö.

Maassa puunroskan ja sammaleen alla voi olla pääkallo, johon on piilotettu lokikirja.

Tästä oksaläjästä ei heti huomannut kätköä.

Vanhan kaatuneen puun kolon nokare voi olla kätkö.

Puunjuuren kolossa oleva puunpalanen voi pitää sisällään geokätköilijän aarteen.

Kun liikkuu metsissä niin ei kannata jokaista puukalikkaa potkaista edestään pois, kun sen sisällä voi olla geokätkö, niin kuin näissä oli tuossa oikeanpuoleisessa.

Iso hämähäkki säikytteli lahon puun sisältä.

Tässäkin kätkön tekijä on nähnyt enemmän vaivaa, kun on narun virittänyt puuhun. Kätkö piti laskea puutangosta kuin lippu alas ja nostaa takaisin ylös.

Tämä kätkö oli hauska. Kolmen puun alla oli koloja, joista kolmessa oli kotilonkuoria. Tottakai me kaivoimme kolot, kun luulimme kätkön löytyvän koloista. Kätkö löytyi pienen etsinnän jälkeen puunoksan jatkosta. Hienosti oli askarreltu oksaan jatko jostain putkesta.

"Kuuntelin puron solinaa, sen nauravaa, iloista porinaa.
Se kertoi minulle tarinaa, keväästä.
Linnuista, jotka nyt palaavat pohjolaan.
Kukista, jotka vihdoin maasta nousta saa.
Ja siitä, että on aika rakastaa."

Mittaa tälle sunnuntaikävelylle tuli 10.5 kilometriä.

©Soleil