KIITOLLISUUDEN AIHEITA

Ja hetkiä. Niitä on paljon, mutta tässä muutama hyvin arkinen asia.

Kuvat on otettu tällä viikolla.

Sanasta kiitollisuus on vuosien aikana tullut aivan lempisanani. Sana tuo niin paljon hyviä tunteita ja fiiliksiä, iloa ja valoa, kun sanaa vain vaikkapa mielessänsä ajattelee. Jo aamulla herätessä, kun ajattelee, että kuinka kiitollinen olenkaan kun saan herätä tähän päivään. Kiitollisuus kulkee niin käsikädessä onnellisuuden kanssa.

Sää täällä on ollut viime päivät suuri kiitollisuuden aiheeni. Viikolla aurinko on porottanut ja mittari varjossa jopa näytti 14,5 lämpöastetta. Kissa-Tytötkin viihtyivät parvekkeella lintuja tiirailemassa. No, nyt tänään viikonloppuna sataa vettä, tietysti.

Olen viikkoja pikkuhiljaa siivoillut ja kotimme on ollut välillä kuin pyörenmyrskyn jäljiltä. Minulla on ollut erityisen ikävä ahkerinta siivousapulaista Ramsesta, kun olen äänekkäillä tekstiili- ja lattiapesukoneilla sekä imurilla puunaillut. Siivouskaveri niissä puuhissa on kokonaan puuttunut. Kiitollinen olen ollut kuitenkin niistä muistoista mitkä Ramses jätti. Olen saanut kiitollisena ajatella, että hän olisi ollut konemiehenä minulle näissä puuhissa ahkera apulainen. Seurannut silmä tarkkana pörisevää konetta ja katsellut siivoojaa ihailevin katsein.

Kiitollinen olen ollut kissa-Tyttöjenkin avusta, vaikka he häviävätkin johonkin kovaäänisen laitteen pörähtäessä käyntiin. Prinsessamme rakastaa siivousta ja hän on välillä touhottanut häntä hulmuten, aivan kuin pentuna. Hän on kova tekemään myös tarkistusta työn jäljestä. Olenpa joskus saanut komentoakin häneltä.

Kuningatar ei niin välitä siivouspuuhista, mutta mukana vähän seurailee.

Aivan superkiitollinen olen ollut Siiristämme, kuinka hän on ja on saanut osallistunut joulusiivoushommiin. Kiirehtinyt jopa yläkerrasta tekemään tarkastuksen tekohavuköynnökselle kuultuaan sen havinaa. Se on hänen joka vuotinen kunniatehtävä. Kiivennyt jakkaralle kurkottelemaan kirjahyllyn päälle. Siiri sinne ei ylety hyppäämään niin kuin Ramses olisi tuossa tilanteessa tehnyt. Siivouksen ja huonekalujen epäjärjestyksessä kivunnut rahin päälle. Nämä hetket ovat olleet suuria kiitollisuuden aiheita ja onnen hetkiä!

Silloin heinäkuun lopulla kymmenen Siirin sairaalassa olon päivän jälkeen, kun kotiin lähdimme iso läjä ruiskuja, neuloja ja ampullipaketteja, niin ihmettelin kuinka lääkäri noita niin paljon meille antoi. En uskonut, että ne loppuun vielä käyttäisimme. Nyt noita olemme jo saaneet käydä hakemassa lisää. Mieleni valtaa suuri surusävel, kun ajattelen kuinka Suomessa asuessamme olisimme jo Siirin menettäneet tai kuinka moni kissa menehtyy liian varhain, mutta täällä Siiri saa vielä elää onnellisena saksalaisen hoidon ansiosta. Jokainen yhdessä eletty päivä on onnenpäivämme!

Tämä oli nyt vaan tämmöinen kunhan kirjoitan vain jotain, kun suunnitelmat muuttuivat ja tuli kotiviikonloppu, kun Mies on hyvin flunssainen. Joulumarkkinatorit jäävät tältä viikonlopulta näkemättä.

Alamme kiitollisena purkamaan niitä joulukoristelaatikoita kissa-Tyttöjen kanssa.

  Soleil  

19.11.2017: MARRASKUISET KOTIMAISEMAT

Aurinko lämmittää ja laiho vihertää.

Muutama kuva marraskuisista kotimaisemista sunnuntaikävelyretkeltämme.

Viikolla meillä on yöllä käynyt sää jo 2-3 astetta pakkasen puolella. Tänään oli kävelyretkellä 7-8 lämmintä.

Meillä olisi viikko lomaa pitämättä, mutta se taitaa kiireiden takia jäädä ensi vuoteen.

Aivan yllättäen nähtiin korkealla puussa uusi lintulajibongaus, vihertikka.

Aika rientää vauhdilla. Tämä marraskuukin on pian lopuillaan, niin kuin koko tämä vuosikin alkaa olla loppupuolella. Olemme jo kissa-Tyttöjen kanssa vähän hypistelleet joulukoristeita ja kohta koittaa se aika, kun ne esille yhdessä laitamme.

Tänä viikonloppuna jo jossain alkavat ihanat joulumarkkinatorit ja ensiviikonloppuna vielä useammat. Jospa kerkiämme johonkin tässä tulevina viikkoina niitä ihastelemaan.

Oli mukava sunnuntaikävelyretki kotimaisemissa!

 Soleil 

KAIKKEIN TÄRKEINTÄ ON MUISTAA:

21.10.2008 Sisarukset ulkoilemassa.

"Kaikkein tärkeintä on muistaa: Katso kirkkain silmin maailmaa ympärilläsi.

Suurimmat salaisuudet piiloutuvat hyvin epätavallisiin paikkoihin. 

He, ketkä eivät usko ihmeisiin, eivät ikinä kohtaa niitä."

- Roald Dahl - The Minpins -

27.10-1.11.2017: PYHÄINPÄIVÄLOMALLA

Lämpö ja aurinko johdatti nössöt karavaanarit Sveitsiin ja Italiaan kahdelle eri järvelle nautiskelemaan elämästä. Kävimme yhdellä maailman korkeimmalla benjihyppypaikalla sekä pienessä eläintarhassa. Jäi näkemättäkin yksi mielenkiintoinen kaupunki, kun ei saatu parkkipaikkaa mökkiautolle.

28.10.2017: Meillä oli tämän pitkän viikonlopun kohteina mielessä itä-Saksa ja Mustametsä, mutta niinhän siinä usein käy, että tällaisen viikonlopun tullessa saapuu sade ja kylmät ilmat. Torstaina oli vielä kesäistä ja 21 varjossa lämmintä, mutta perjantaina satoi ja lämpöä oli enää viitisentoista astetta. Saksassa ja monin paikoin Alpeillakin kylmeni reilusti viikonloppuna ja arkipyhäpäivinä aivan nollan tietämiin yöllä. Taas arkipyhäpäivien jälkeen ilmojen ennustettiin lämpenevän. Täällähän tiistai (Reformationstag, uskonpuhdistuksen päivä) ja keskiviikko (Allerheiligen, pyhäinpäivä) olivat pyhäpäiviä. Me halusimme lämpöön ja aurinkoon, jota luvattiin pohjois-Italian järville.

Ajelimme tutulle Stellplatz Ceneriin perjantai iltana nukkumaan. Aamulla Siiriä kiinnosti pihan linnut ja Prinsessaa muiden karavaanareiden koirat, kun söimme aamupalaa.

Olen jo vuosia haaveillut näkeväni Tenero-Contrasta lähtevän kauniin laakson pikkukylineen, Valle Verzascan. Laakso on reilut 25 kilometriä pitkä. Laakson pohjalla virtaa Verzasca-joki, johon on tehty Vogorno-tekojärvi ja Verzascan pato ja joki virtaa Maggiore-järveen. Laakson perällä on viehättävä pikkukylä Sonogno kivitaloineen. Tämä laakso on jäänyt siitä syysä näkemättä, kun siihen tutustuminen ei tapahdu muutamassa tunnissa vaan pitäisi käyttää aikaa monta päivää ja laaksossa on vain kaksi parkkipaikkatyyppistä matkaparkkia matkailuautoille. Nytkin jätimme laakson tutustumisen, koska Sonognon kylä olisi padolta ollut 500 metriä korkeammalla. Päivisin olisi lämpö tuolla aurinkosäästä huolimatta ollut alle kymmenen astetta ja yöllä aivan nollan tietämillä. Lähdimme kuitenkin katsomaan miltä kuuluisa Verzascan pato näyttää.



Verzascan pato on Sveitsin neljänneksi suurin pato ja on valmistunut 1965. Pato on 220 metriä korkea ja 380 metriä leveä. Sen päällä menee leveä kävelytie. Kuuluisan padosta on tehnyt James Bondin benji-hyppy padolta elokuvan Goldeneye alkukohtauksessa. Tämän James Bond hypyn 220 metristä haluavat monet kokea ympäri maailmaa. Paikka on maailman kolmanneksi korkein benji-hyppypaikka. Korkeammalta voi hypätä vain Royal Gorge -sillalta  Coloradossa Usassa (321 metristä) ja Macau Towerissa Kiinassa (233 metristä).

Niin ajelimme heti aamutoimien jälkeen padon parkkipaikalle ja lähdimme tätä kuuluisuutta katsomaan.

Kollaasikuvasta hiirellä klikkaamalla kuva näkyy tietokoneen näytöllä suurena.

Pato ei meistä tuntunut korkealta, sillä olemme niin paljon liikkuneet korkeammillakin paikoilla ja aivan vuoripoluilla. Leveä tie, kävelysilta, padon päällä ei edes minusta tuntunut pelottavalta eikä katsominen alas sillalta huimannut päätä.

Ympyrän sisällä on pienenä pisteenä kuminauhan päässä ihminen.

Jäimme katsomaan, kun benji-hyppypaikkaa laitettiin hyppykuntoon. Katselimme monet hypyt. Me olemme nössöjä, kun emme tohtineet mennä tuota hyppyä kokemaan. Minua mietityttää tuossa hypyssä se, että sitä varmasti osuisi padon seiniin ja selkä venyisi niin, että välilevyt pullistuisivat ulos.

Monet siitä hyppäsi eivätkä nössöilleet. Yksikin nuori nainen pelkäsi kovasti, mutta niin hän vain rotkon pohjalle kiljuen tipahti. Kuvieni hyppääjä oli amerikasta. Hän vaihtoi oikein kukkapaidan päälle ennen hyppyä. Kuvien puolessa välissä on erään miehen hypystä filminpätkä.

28.10.2017: Verzasca Dam 

Jatkoimme matkaa. Ajelimme Lugano-järven rannalle. Sveitsin puolelta Ponte Tresasta ylitimme ruuhkaisen rajan Italian puolelle Viconagoon.

Menimme Lavena Ponte Tresa -pikkukaupungin kupeeseen International Campingille. Leirintäalueen respa oli aikamoisen sottainen. Oli kaikkea rojua ja tavaraa nurkat ja pöydät täynnä, pyöräkin sisällä nurkassa. Alkujärkytyksestä huolimatta huoltotilat olivat ihan siistit, italialaiset. Saimme rantapaikan, muuri oli siinä edessä, mutta mökkiautossa istuessa oli pieni näkymä järvelle.

Muutama kuva iltakävelyltä.

Illallisen aikana olikin tullut pimeys.

29.10.2017: Lähdimme kävelyretkelle. 

Viconagosta kävelimme rajajoen yli Sveitsin puolelle Ponte Tresaan, siitä Caslanon ja Puran kautta Neggioon ja pieneen eläinpuistoon Zoo Al Maglioon. Eläintarha kierroksesta on oma juttunsa ja se löytyy tämän linkin takaa, 29.10.2017: TURPIIN TULI.

Menomatkalla huomasin suklaatehtaan kyltin. Palatessa kuljimme tehtaan ja auki olevan myymälän kautta. Olimme kauppaan menemisen kyllä ajoittaneet oikein. Ulos kaupasta tultuamme oli pihalle asti jono, kun ostoksille oli tullut kaksi linja-autolastillista suklaan himoisia. Me suklaahimoiset ei ostettu kuin n. 4 kiloa suklaata.

Muutama kuva paluumatkalta. Lämmintä oli pilvisestä säästä huolimatta parikymmentä astetta.

Iltapäivällä, kun istuimme mökkiauton edessä, niin alkoi tuulla kovasti. Se tuuli toi mukanaan lämmintä ilmaa jotenkin ihmeellisen tuntuisesti, niin kuin olisi Saharan tuuli puhaltanut. Illalla vielä kymmenen aikaan oli 21 lämmintä.

Mukava oli katsella leijonapariskunnan puuhia sekä kiva oli kävelyretki näissä hienoissa järvimaisemissa.


30.10.2017: Päätimme vain nauttia rauhassa sinisestä taivaasta, auringosta ja kuunella ja katsella elämää ympärilämme.

Kirjoittelin aiemmin kesällä, kuinka etelämpänä Italiassa on roskaläjiä joka paikassa. Täällä reissulla emme niihin törmänneet, kun olimme pohjois-Italiassa. Sakkouhkauksista huolimatta muutama tupakantumppi maassa kuitenkin lojui.

Muutama kuva Viconagosista.

Leirintäalueen muurissa järven puolella oli portti, johon saimme elektronisen kortin, jolla portti aukeni.

Iltakävelyltä kuvia.

Puhuimme täällä rannalla kävellessä siitä kuinka on hienoa, että saamme usein kurvailla mökkiautollamme näkemään ja kokemaan uutta tai tuttua seutua. Olemme erittäin onnellisia ja kiitollisia, että saamme elää juuri näin. Reissussahan olisimme mieluusti vielä useammin, mutta kun on muutakn elämää vielä elettävä lähes kaksi kymmentä vuotta ennen eläkeikää.
  

31.10.2017: Aamulla jatkoimme matkaa. Päivä ei mennytkään aivan suunnitelmiemme mukaan.

Reilun kahdenkymmenen kilometrin päässä oli seuraava uusi tutustumiskohteemme Unescon maailmanperintökohde Sacro Monte di Varesen kylä kukkulalla. Olimme edellispäivänä katsoneet valmiiksi Varesesista ja Oroncosta parkkipaikan, johon ajamme ja kävelemme ylös kylään 14 kappelin kautta. Tuonne parkkipaikalle johtavan pienen tienpätkän luona, kun olimme niin emme tohtineet kapeaa betoniväylää pitkin lähteä ajamaan.

Kukkula näkyy.

Toinen vaihtoehto ajaa ylemmäs kukkulalle parkkipaikalle, mutta tie olikin suljettu. Toinen tie, joka meni kukkulalle päin ja sille isommalle parkkipaikalle, oli niin kapea yksisuuntainen tie, että emme mökkiautolla tohtineet sitä lähteä ajamaan vaikka parkkipaikkaa etsiessä kapeissakin paikoissa ajoimme. Kiertelimme ympäri kaupunkia ja kukkulaa etsimässä parkkipaikaa varmaan tunnin verran.

Emme olisi taitaneet edes mahtua tuosta vasemman kuvan paikasta ajamaan.
Edessä päin olisi ollut parkkipaikka, josta lähti polku kylään kukkulalle.

Olisimme jonkun ison urheiluhallin parkkipaikalle voineet mökkiauton parkkeerata, mutta siitä olisi jo ollut aika pitkä matka kylään. Ajattelimme vielä kokeilla Campacciosta ja Rasa di Varesesta päin, kun sieltä päin olisi mennyt polkuja, mutta oli liian ahdasta ja se yksi parkkipaikka, johon olisi voinut parkeerata oli suljettu ja työkoneita täynnä. Joten jatkoimme matkaa.

Gavirate kaupungin kupeeseen Varese-järven rannalle matkaparkkiin Area Sosta Camperille.

Ihmettelimme, miksi täällä on vilkas helikopteriliikenne. Järvenrannaltahan asia selvisi. Kaukana kukkulan kummallakin puolella oli metsäpalo, joista nousi jonkun verran savua. Sammutustöihin osallistui kaksi helkopteria ja kaksi lentokonetta, jotka kuljettivat järveltä vettä illan ajan.

Lähdimme illalla kävelyretkelle.

Järven kiertää 28 kilometrin pyörätie. Täältä toiselta laidalta järveä näkyikin hyvin toinen metsäpalopaikka, johon vettä kuljettivat.

Lentokone ehti viedä kaksi vesilastia, kun helikopteri vei vain samassa ajassa yhden.

Tässä filmin pätkä siitä kuinka nopeasti lentokone täytti vesitankkinsa. Meteli oli kova ja tuossa ei edes kuulu helikopterien äänet, kun ne olivat viemässä kaukana kukkulalla vettä.

Kaunista järvimaisemaa auringon laskiessa.

Lentokoneet lensivät aivan matkaparkin vierestä. Pimeän tultua tienoo hiljeni.

1.11.2017: Aamupalan ja toimien jälkeen meidän oli lähdettävä kotimatkalle.

Muutama kuva Luganon seudulta vauhdista otettuna.

Blogista löytyy jo monet kuvat San Bernardinosta, mutta laitan lisää.

Tämä Alppien ylitystie on jotenkin aina niin mukava. Tuo joka kerta mukavan tunteen, kuinka on lystikästä matkailla. Nousta- ja laskea loivasti kymmeniä kilometrejä. Kurvailla mökkiautolla hienoissa vuorimaisemissa. Tie on leveää ja loivamutkainen, ei serpentiinitie. Hyvä ajaa talvellakin.

Pysähdyimme tutulla parkkipaikalla haistelemaan vuoristoilmaa. Tytötkin katselivat ikkunoista maisemia, Prinsessamme hyvin tarkkasilmäisenä.

Vielä vähän loivaa nousua.

Ja sitten 6.6 kilometrin tunnelin läpi. Passotiekin olisi ollut auki, mutta tällä kertaa emme sitä ajaneet.

Yhdessä paikkaa, johon ei aurinko päivän aikana päässyt paistamaan oli maa kuurassa
ja lämmintä vain kolme astetta.

Lehtipuista olikin lehti aikalailla jo lähtenyt pois, mutta lehtikuusi oli upeassa ruskassa.

Thusisin jälkeen tie onkin tasainen.

Tässä loman ajoreittimme Saksan rajalta.

Ihanan mukava pyhäinpäiväloma. Saimme nauttia auringosta ja lämmöstä mukavissa maisemissa. Eikä yhtään pisaraa satanut vettä.

Kiitollisena kiitellen kaikesta ja seurastani!

 Soleil