Muistokirjani matkailun iloista ja elämyksistä ulkosuomalaisen karavaanarin silmin. Myös siitä kuinka on hieno tunne, kun haave ulkomailla asumisesta toteutui tammikuussa 2011. Vähän muustakin elämästä. Luontokohteet on kiinnostuksen kohteemme numero yksi. Teemme vaellus- ja pyöräretkiä, bongailemme lintuja sekä etsimme geokätköjä. Välillä käymme myös tutustumassa kaupunkeihin. Takanamme on matkailua henkilöautolla vuodesta 1987 lähtien ja matkailuautoilua vuodesta 2000. Tervetuloa mukaan!
Vajaan kolmenkymmenen tuhannen asukkaan historiallinen vanha kaupunki Romanttisen tien varrella Lech-joen rannalla.
Kaupungin muuri, monia torneja ja kirkkoja, mutkittelevia katuja, värikkäitä taloja, kauppoja ja kahviloita. Kaupungin sydän on pääaukio ja siinä hieno kaupungintalo.
Baijerin portti - Bavarian Gate - Bayertor
Ylhäälle Schloßbergin kukkulalle, jossa on jo asuttu pronssikaudella, on mm. Baijerin portti ja kaupunginmuseon, joka on suljettuna 2024 sakka remontin vuoksi.
Ei me vieläkään loppiaisreissun jälkeen oltu opittu. Suuntasimme täällä italialaiseen ravintolaan syömään. Ajattelimme nyt saavamme kokonaisen pizzan tai edes pastaa, kun ihmiset sitä söivät ulkona ja sisällä. Eipäs saatu enää, kun juuri vähän aiemmin kahdelta oli alkanut iltapäivätauko, Mittagspause, sanoi vanha italialaisen näköinen paikan pitäjä. No, ruokaa kyllä saimme saksalaisesta ruokapaikasta.
Kahden viikon Italia-reissun jälkeen huomaa, kuinka on siistiä ja miten hyväkuntoisia ovat rakennukset Saksassa. Puhumattakaan kotoisasta tunnelmasta ja siitä kuinka suurella sydämellä rakastan näitä mukavia saksalaisia vanhoja kaupunkeja ja niiden rauhallista tunnelmaa. Tässä muutama kuva noin kahdeksan kilometrin kaupunkikierrokselta.
23.2.2019: Landsberg am Lech
Soleil
Ps. Romanttinen tie, Romantische Straße, 29 paikkakuntaa, 460 km ja 66 vuotta.
Talven pakkasennätys kotimittarissa on -7,3.
Helmikuu on ollut aurinkoinen ja lämmin.
Italiassa pizzojen maassa ei olekaan niin helppoa saada pizzaa syödäkseen. Viimeinen pyöräretkipäivä ja suuri juhlapäivä sekä kotimatka lumen halki kotiin.
10.1.2019: Heräsimme jälleen aurinkoiseen päivään tällä mukavalla maalaismaisemanäkymällä mökkiauton ikkunasta.
Kuvasta klikkaamalla kuva näkyy näytöllä suurempana.
Taas lähdimme pyöräilemään. Joulukuussa emme olleet pyöräilleet ja sen kyllä tunsimme istuessamme pyörän satulassa. Alkumatka oli jopa aivan tuskaista.
Pyöräilimme etelään päin. Täällä rantatien varrella oli paljon tyhjillään olevia loma-asuntoja.
Hiekkarantaa oli silminkantamattomiin. Kuinkahan kova tohina täällä käy parhaaseen loma-aikaan elokuussa. Nyt oli hiljaista, vain joitakin kävelijöitä näkyi rannalla.
Ajattelimme Follonicassa syödä pizzat, mutta sepä ei täällä Italiassa olekaan niin helppo juttu. Olimme jo aika monesti saaneet tämän reissun aikana vastauksen tiedustellessamme saako teiltä pizzaa, että heillä ei ole uuni vielä päällä ja vasta illalla saa. Jostain sai päivällä pizzan paloja. Elettiin torstaipäivää. Ensimmäisessä baarissa sanottiin, että heiltä saa pizzaa vasta lauantaina. Toisesta paikasta sai vasta illalla seitsemän jälkeen.
Tämä paikka ei ollut vielä auki kun saavuimme, vaikka ovi oli selällään. Jäimme varttitunniksi paikan aukeamista odottamaan. Kolme muutakin henkilöä ulkopuolella odotti. Sisälle mentyämme oli kokki itse vastassa. Mieheni häneltä tiedustellessa, että saako teiltä pizzaa, kokki sanoi, että päivällä saa vain pizzanpaloja ja illalla vasta kokonaisia pizzoja. Jäimme sitten syömään pizzan palat. Ihmettelimme suuresti, kun meille tuotiin sitten kuitenkin kaksi pitsan palaa, jotka olivat leikattu pyöreästä puolikkaasta pizzasta. Miksi ei voitu sitten saada kokonaista pizzaa. Tarjoilija oli umpi-italialainen, joten häneltäkään ei voinut asiasta kysyä. No, maassa maan tavalla on mentävä. Vasta nyt viisastuimme, kun saimme tietää ettei Italiassa pizzojen maassa saa päiväsaikaan kokonaista pizzaa vaan paloja. Toisaalta kyllä muistelin, että on me muualla Italiassa saatu päivälläkin kokonainen pizza.
Follonican kaupunki ja ranta näyttivät ihan mukavalle.
Täällä piti olla järvi, mutta kovin pieneksi se oli kuivunut.
Meidän piti kulkea metsien halki, mutta kulku oli kiellettyä. Ajelimme sitten päätietä pitkin. Etsimme matkalta yhtä paikkaa, mutta ei sinne tietä löytynyt. Täälläkin oli kuoppaisia parkkipaikkoja päätien varressa.
Seuraava kohde oli Riotorto, jonne ajelimme peltojen halki, kun sitä ei ollut kielletty tai portein suljettu.
Pikkukaupungin kukkulalta kirkon kupeesta löytyi hieno ja iso jouluseimi.
Tämä oli kyllä suurin ja hienoin näkemämme.
Nämä tiet ja maisemat olivat kolmen päivän aikana tulleet tutuiksi.
Reitillemme tuli mittaa 32 kilometriä. Pyörien akkuja ei ladattu edellisiltana, kun niistä ei ollut mennyt kuin yksi pykälä 35 kilometrin pyöräilymatkalla, joten kahden päivän ajojen jälkeen oli akkua jäljellä vielä kaksi pykälää. Aina en avustusta edes pidä päällä. On aina reissuilla rikkaus pysähtyä yhteen paikkaan joksikin aikaa. Kolmen päivän aikana pyöräilimme näillä kulmilla yhteensä 132 kilometriä. Näiden kilometrien varrella näimme ja kuulimme paikallista toscanalaista elämää aika laajalta alueelta iloiten ja erilaisuutta ihmetellen.
Mukava pyöräretki ja tämän loppiaisreissun viimeinen kesäisen lämmin päivä. Tämä loppiaisloma oli säidenkin osalta menestys, kun lämpö oli ollut noin viisitoista astetta joka päivä.
11.1.2019: Heräsimme suureen juhlapäivään, 11.1.2019: PRINSESSA 12 VUOTTA! Prinsessa-kissa on vuosien haave ja unelma tupsukorvakissasta. Hän on luonteeltaan elämäni viisain kissa sekä aivan sulostuttava hienohelma prinsessa luonteeltaan. Huoletonta ei elämämme ole ollut kuitenkaan. Voi kuinka monta kertaa huoleni on suuri hänen terveydestään. Pelkäsin hänet menettäväni jo vähän alle vuoden ikäisenä, kun hänelle tuli märkäkohtu, joka leikattiin pois. Hän on hyvin monelle asialle allerginen, jopa apilalle ja heinälle, jonka takia alle kaksivuotiaana meidän oli jätettävä valjastelulenkit ulkona. Allergian takia hän on saanut kortisoonia ja kymmeniä kertoja antibioottia. Suuri pelkoni on ollut hänen kultainen sydämensä, kun lähisuvusta on vanhemmat ja kaksi veljeä lähtenyt sen heikkouden vuoksi vuosia nuorempana, heistä kolme aivan yllättäen. Vahva se sydän on Prinsessalla ollut, kun näin monta vuotta on jo pompahdellut. Nyt hänen suusairaus, juuresta päinkin syöpyvät hampaat, on poistettu. Suuri toiveeni on, että saamme vielä elää monta yhteistä vuotta! Prinsessa on hyvin rakas ja tärkeä perheenjäsen. Rehellisesti sanoen en olisi uskonut, että saamme tämän päivän viettää. Aina puhuimme, että Ramses-veli, jolla ei mitään vaivoja ollut eläisi vanhemmaksi. Totuushan on, että 2007 syntyneenä rotunsa edustajana Prinsessa on jo iäkäs vanhaneiti. Jo hänen siskontyttärensä Kuningatar kohta yhdeksän vuotiaana on iäkäs. Ikä ei kuitenkaan vielä paljoa näy Prinsessassa. Hän on terve 12-vuotias. Lonkat vaikuttavat terveiltä, kun hyppii niin kuin on aina iloisesti loikkinut. Ei ole mitään syytä nyt olla hänestä huolissaan. Välillä nykyisinkin on vielä villi kuin nuorena tyttönä. Matkoillammekin on kiinnostunut mitä ympärillä tapahtuu ja näkyy. Hän on sellainen iloinen ilopilleri, joka rakastaa kaikkea kaunista ja ihanaa sekä käskee ja komentaa meitä palvelijoita ihanasti raakkuen. Voi kuinka onnellinen olin, kun sain pitää Prinsessaani olkapäätäni vasten ja laulaa hänelle onnittelulaulun. Samalla tanssahdella onnittelulaulun tahdissa sekä lopuksi nostaa hänet kaksitoista kertaa ylös. Hyvin suurta kiitollisuutta tunsin tuossa ikimuistoisessa hetkessä. Olimme käyneet edellispäivän pyöräretkellä eläinkaupassa. Prinsessa oli ihmetellyt mitä helisevää olin laittanut säkissä takatalliin. Nyt hän ihmetteli säkkiä ja sieltä löytyviä uusia tavaroita, joilla alkoi heti leikkimään.
Jos voisin tähtiin kurkottaa ja poimia tähden joka kerta, kun saat minut hymyilemään, olisi kädessäni kokonainen tähtitarha.
Päivänsankari oli tyytyväinen lahjoistaan ja erityisesti uusi peti oli mieleinen. Häntäkin huoletti niin kuin palvelijoitakin aamu-uutisten säätiedot.
Olimme viikon seuranneet netin ja television kautta, kuinka kotonapäin ja Alpeilla tupruttaa valtavasti lunta. Lunta oli satanut Itävallassa ja paikoin Sveitsissäkin, jopa toista metriä. Olimme nähneet kuvia, kun katoilla on miehen korkuisesti lunta. Oli suljettu hiihtokeskuksia sekä teitä. Ihmiset olivat jopa viettäneet yönsä mootoritiellä autoissaan. Rankkojen lumisateiden takia olimme tarkailleet erityisesti monella eri sääennuste-appilla tulevien päivien sääennusteita. Myös ajatelleet sitä mitä kautta ja miltä kohdalta vuoret olisi paras ylittää. Kaikki kertoivat aikalailla samaa. Meidän oli lähdettävä, vaikkei tästä talvisesta kesästä olisi haluttu lähteä, noita luminietoksia kohden.
Huoltamolta käyvimme välillä hakemassa pizzanpalasia.
Ilma oli kaunis ja edessä lähenevä vuoristo näytti vielä kauniimmalta.
Taukojakin pidettiin ja tupsukorvat juhlapäivänä kyttäsivät yhdessä pihan lintuja.
Ajelimme Garda-järven eteläpäähän Peschiera del Gardalle hyvälle stellplatzille yöksi, Area Camper Peschiera del Garda. Matkaparkissa yöpyi karavaanariautokuntia parikymmentä.
Syntymäpäiväsankari oli tuttuun tapaan kiinnostunut pihan tapahtumista ja erityisesti siellä liikkuvista koirista.
Tässä päivän ajomatka.
12.1.2019: Olimme edellispäivän seuranneet sääennusteita usein ja vielä aamulla ja tämän päivän aikana usein. Meillä olisi tehnyt kovasti mieli jäädä vielä yhdeksi yöksi tänne Gardan rannalle tai poiketa ihastelemassa Dolomiitteja, mutta ennusteiden mukaan tänään olisi paras ylittää vuoret ja juuri täältä Gardalta suoraan Brennerin solaa pitkin Innsbruckin kautta Saksaan ja kotiin. Tänään ei sataisi täällä päin vuoria lunta, vaan sää olisi puolipilvinen. Jo televisio oli aiemmin kertonut kuinka perjantai ja lauantai olisi sateettomia päiviä. Yö pohjois-Italiassa esim. Brixenissä olisi kylmä, yli kymmenen pakkasta. Kova lumisade alkaisi sitten Pohjois-Italiassa ja Itävallassa sunnuntaina aamuyöllä. Saksan puolella sataisi päivällä räntää ja vettä, kun lämpö olisi lämmön puolella. Moottoritiellä jo Gardan seutuvilla ilmoitettiin, että yli 7,5 tonnisilla kulkupeleillä on rajoituksia. Vastaan tuli rekkoja joissa joissakin keula oli jäinen. Ihmettelimme mihin vihreys ja lämpö oli hävinnyt, kun juuri olimme olleet vihreydessä ja lämmössä. Olimme jopa puhuneet, että Toscanassa on talvella vihreämpää kuin Espanjassa.
Olimme päättäneet, että tämä mukava loppiaisreissu jää nyt yhden yön lyhyemmäksi aivan meidän turvallisuuden takia. Emme halua jäädä lumimyrskyssä tien päälle seikkailemaan tai jäädä kokonaan jumiin moottoritielle. Lumivuorien lähestyssä taivaskin alkoi selkeämään. Näimme vähän Dolomiittien huippuja, mutta edessä olevat Itävallankin vuoret näyttivät kauniilta.
Brixenissä alkoi näyttämään jo talvelta. Heti Itävallan puolella yli 7,5 tonniset joutuivat ajamaan moottoritieltä sivuun. Ilmeisesti heille tehtiin jotain tarkastuksia ennen kun pääsivät matkaa jatkamaan.
Navigaattorista näki kuinka moni tie oli Itävallassa ja Saksan rajan tuntumassa suljettuna lumivyöry vaaran vuoksi. Esim. tiellä ilmoitettiin että Fernpass oli suljettu kello 24.00 jälkeen.
Tie ei ollut jäinen, kun oli hyvin suolattu. Eikä täällä näyttänyt talojen katolla olevan miehen korkuisesti lunta.
Mukavan näköisten lumimaisemien halki saimme ajella.
Saksan rajalle oli isot ruuhkat, olisko mennyt ylimääräistä aikaa tunnin verran, kun rajalla tehtiin tarkastuksia. Saksan puolella pian lumi väheni ja kotimaisemissa ei juuri lunta ollutkaan. Räntää alkoi kotipihaan ajettuamme satelemaan ja sunnuntaiaamuna maa oli valkoinen. Olimme kiitollisia loppiaisreissun kokemuksista ja muistoista. Ei kuoppaiset tiet eikä edes ikkunan takana kurkisteleva huppumies pilannut reissuamme. Tyytyväisiä olimme myös siitä, että emme jättäneet kotimatkaa sunnuntaille, koska lunta oli alkanut aamuyöstä satamaan vuorilla reipaasti, uutisten mukaan aiheuttanut myös hankaluuksia. Kiitos Mieheni ja tupsukorva-Tytöt tästäkin reissusta!
Pieniä seikkailuja toskanalaisissa maalaismaisemissa sekä lintujen elämän tiirailua.
8.1.2019: Olimme tarkailleet taas sääennusteita. Orbetellossa, missä huppumies säikytteli ja jossa alkuperäisen suunnitelman mukaan oli aikomus olla muutama päivä pitempään, oli nyt vain vähän lämpimämpää kuin täällä. Tämä alue meillä ei ollut tämän reissun suunnitelmissa ollenkaan. Livornon pohjoispuolella oleva luonnonpuisto Natural Park Migliarino San Rossore oli paluumatkan ja koko reissun ykköstutustumiskohde, mutta sinne luvattiin muutama aste kylmempää kuin tänne, niin päätimme jäädä paikoilleen Wohnmobilstellplatzille-Agriturismo Isolottolle. Tällä pienellä alueella ei ollut koko aikana meidän lisäksi kuin yksi mies koiransa kanssa, joka taisi olla alueen vakipaikkalainen. Huppumiesasia ja se näky aina välillä kummitteli mielessä ja näkyi silmien edessä. Oli se sen verran säikäyttävä kokemus. Monesti ihmettelen sitä, kuinka monet jakavat lähes kaiken somemaailmaan. Ilmoittavat netissä kuinka kotoa on lähdetty reissuun ja missä milloinkin ollaan, esitellään mm. kuvaus ja muut välineet sekä autokin aivan rekisterikilpeä myöten. Itse en aivan turvallisuuden takia näytä kuvissani mökkiautoamme upeiden maisemien äärellä, vaikka kuvia kyllä löytyy. Monesti myös ajattelen, että kissojen kuvatkin täällä on liikaa, mutta heidän kuvia tänne muistokirjaan haluaa jättää kuitenkin muistoksi. Aikaisemmin innokkaana ja puheliaana ihmisenä laitoin jonkun epämääräisen kuvan reissusta, joka ei edes kertonut missä olemme blogin naamakirjasivuille, mutta kun siitäkin alettiin arvostelemaan, että en kerro mistä kuva on otettu, niin poistin koko sivut käytöstä. No, jokainen saa tehdä niin kuin itse haluaa ja parhaaksi näkee.
Kuvasta klikaamlla kuva näkyy näytöllä isona.
Täksi tiistaipäiväksi lupasi pilvistä säätä, mutta seuraavina päivinä ennustettiin auringon sitten paistavan. Ensin teimme pienen vauhtimutkan rannalle. Jonka jälkeen lähdimme pyöräilemään pohjoiseen päin ja Piombinon kaupunkia kohti. Ensin oli poljettavana kymmenen kilometrin suora. Matkalla kävimme katsomassa lintupaikkaa. Alueen infotaulusta selvisi, että alue on tähän aikaan vuodesta kiinni. Alueen rakennuksella oli kuitenkin kolme ihmistä jotakin puuhailemassa. Mieheni kävi heidän luona juttelemassa, kun löytyi yksi englanninkielen taitoinen. Nainen ehdotti, että jos huomenna tulemme puoli kymmenen aikoihin, niin saamme tehdä puolentoistatunnin kierroksen luonnonsuojelualueelle.
Italia ei ole pyöräilijän ihannemaa. Maassa on hyvin harvoin pyöräteitä, vaan pyöräillä pitää muun liikenteen seassa. Kymmenen kilometrin suoran jälkeen, kun liikenne oli ennen Fiorentinaa vilkkaampaa minua alkoi isojen kuorma-autojen seassa jo pelottamaan. Kuitenkin uskalsin ajaa isomman risteysalueen läpi. Välillä oli rauhallisempaa, kun oli pieniä pätkiä piennaraluetta, jossa oli vähän turvallisemman tuntuista pyöräillä. Sai myös olla tarkkana tiessä olevien railojen ja kuoppien takia, ettei niihin aja. Piombinon lähettyvillä kurvasimme päätieltä rauhallisemmalle teollisuusalueelle.
Liikennettä ei nyt kuitenkaan paljoa ollut, mutta silti se tuntui liialta näissä olosuhteissa. Taas toisaalta rauhoitti, kun huomasi italialaisien autokuskien olevan huomaavaisia pyöräilijöitä kohtaan.
Pääsimme turvallisesti hengähtämään rantaan ja katselemaan maisemia Piazza Boviolta.
Kaupungin pohjois-puolella ennen satamaa oli noin kilometrin verran pyörätietä ja tämä tuntui juhlalliselta.
Täältä lähti vaellus- ja maastopyöräreittejä, Inizio Sentiero Costiero Cala Moresca Baratti, rantaa ja luonnonpuistoa pitkin Populoniaan ja Barattiin. Täältä oli kauniit näkymät merelle. Aluksi reitti oli leveää, mutta kivinen, jota ajoimme noin kaksi ja puoli kilometriä. Sen jälkeen kulkureitti meni niin kapeaksi, että päätimme olla lähtemättä seikkailemaan tuota 4-5 kilometrin matkaa metsän halki, kun oli korkeuserojakin ja pyöräily osaltani polulla olisi varmasti mennyt raskaaksi talutushommaksi. Olisi tuossa seikkailussa voinut tulla pimeäkin, mutta varmasti olisi ollut mukava. Yritettiin myös yhtä toista reittiä, mutta sekin oli kapea polku.
Palattiin takaisin Fiorentinaan, josta sitten lähdimme päätietä pitkin Barattia kohden. Liikennettä tällä tiellä oli vain vähän. Barattissa oli hiljaista ja kaikki paikat kiinni. Ei edes kahvia mistään saanut.
Pyöräilimme Baratin satamaan siinä toivossa, jos siellä olisi joku paikka auki, mutta ei ollut.
Matkalla oli etruskien aikaisia raunioita.
Ylhäällä kukkulalla oli aikoinaan etruskien perustama Populonian kylä, jossa asuu tällä hetkellä alle kaksikymmentä asukasta. Siellä olisi ollut raunioita lisää ja museoita, mutta ilta alkoi jo vähän hämärtämään, niin jätimme siellä käymättä.
Pienen sataman kissat kyllä tiesivät ketkä tykkäävät heistä. Yläkuvassa alhaalla oikealla oleva kissa oikein heräsi verkkosaavien vierestä nukkumasta ja tuli luoksemme. Sen toinen silmä näytti hyvin oudolta ja mitä ilmeisimmin oli sokea.
Palasimme toista reittiä maalaismaisemien halki Fiorentinaan. Paikoin isännät tekivät täälläkin peltotöitä ja hökkelitalojen luona poltettiin roskia.
Meillä oli hirvittävä nälkä. Tässä ja tämän näköisissä maisemissa oli baari auki. Eihän sieltä tähän aikaan iltapäivästä saanut edes pizzan palasta. Ainoastaan kaksi erilaista sämpylää oli myytävänä. Leipä tuossa minun sämpylässä maistui hiivalle, mutta hyvää se teki nälkäiselle vatsalle. Sillä hyvin jaksoi vastatuuleen polkea kymmenen kilometrin suoran.
Oli kaikesta huolimatta mukava pieni seikkailu tämä pyöräretki, kun näki ja koki paikallista elämää. Älykelloni piirsi kuljetun reitin, jolle tuli matkaa 64 kilometriä.
9.1.2019: Ihanaan ja aurinkoiseen aamuun saimme herätä. Hilpein mielin lähdimme taas pyöräilemään edellispäivän pyöräily takapuolissamme tuntuen. Mikäpä siinä oli pyöräillessä, kun vastaan tulevat kilpapyöräilijät meitä iloisesti tervehtivät, niin kuin olivat edellispäivänäkin tervehtineet. Ilmeisesti kuuluimme heidän joukkoonsa. :) Pian olimmekin peräkanaa pyörillä ajellen luonnonpuistossa, Riserva Naturale Oasi WWF Padule Orti-Bottagonessa. Tämä olikin jännä suoalue tavallaan kaupungin kupeessa, mutta kuitenkin maaseudulla, kun vielä luontopaikkaa ympäröi voimalaitokset ja teollisuusalueet.
Yhtään uutta lintulajia ei tavattu, mutta kymmenittäin eri lajeja, jalo-, silkki-, kapusta- ja harmaahaikaroita, joitakin flamingoja, merimetsoja, sinisorsia, lapasotkia, muuttohaukka, ym. Ainut harmi oli vain puolentoista tunnin aika, minkä saimme vain alueella viettää, kun äkkiä olisi mennyt puolta pitempikin aika. Hyvä oli, että edes tämän verran päästiin paikkaa näkemään, varsinkin kun paikka oli virallisesti kiinni.
Tämä oli taas niin mahtava kurkistus lintujen maailmaan ja niiden elämäänsä. Tähystellä niiden elämää pienen lintukamerani etsimen läpi ja napata kuvia niistä hetkistä, mm. kun silkkihaikara heitelee kalaa suuhunsa tai kun jalohaikarat uhittelevat toisilleen. Jo haikaroiden hiippaileva kävely, kun ne keskittyneesti katselevat vedenpinnan alta syötävää, saa niin hyvälle mielelle ja hymyn kasvoille. Kaukana vastarannalla istui kyyryssä noin 15 harmaahaikaraa. Olivat niin hassunnäköisiä, kun aamupäivän auringossa nuokkuivat ja ottivat aurinkoa.
9.1.2019: Padule Orti-Bottagone
Jatkoimme kiireettömästi pyöräillen matkaa. Aurinkosää ja talvinen lämpö tuntuivat mukavalle, kun Roomasta 250 kilometrin päässä maalaistunnelmissa pyöräilimme.
Ajelimme katselemaan, miltä näyttää Venturina Terme -kaupunki. Täällä saimme sentään vatsoihin täytettä, hyvää pastaa. Kävimme myös kauppakeskuksessa ostoksilla.
2012 syksyn kolmen viikon Toscana-reissusta jäivät päällimmäisenä mieleen kuoppaiset tiet. Tälläkin reissulla olimme niitä jonkun verran kokeneet. Nyt niitä saimme lähemmin katsella, kun sai varoa ettei vaan tien railoon tai syvään kuoppaan aja. Näistä kuvista ei aivan oikeaa kuvaa saa, millaiset olivat nuo kaksi P-paikaa, kun puunjuuret olivat isoja korkeita muhkuroita tehneet. Mökkiautolla, kun olisi siihen ajanut niin ei olisi mukavalle tuntunut.
Kyllä kai Saksassa olisi tuollaiset levähdyspaikat suljettuna. Tulimme siihen tulokseen, että kotona on asfalttiset peltotietkin paremmassa kunnossa kuin täällä monin paikoin kylien väliset päätiet.
Edellisessä osassa kirjoitin niistä suljetuista parkkipaikoista. Niitä oli täälläkin päin.
Vielä kävimme päivän päätteeksi istumassa rannalla. Katsoimme kun kaksi miestä lähtivät kalastamaan. Vetäen pitkin rantaa plaanareitaan.
Tässä ajoreitit. Pituutta ei tänään pyöräretkelle tullut kuin 35 kilometriä.
