Anteeksi selkäni!

Pahuksen euroviisun esikarsinnat ja koko jääkiekon MM-kisat!
Olisinko voinut tämän kaiken kärsimyksen välttää, kun olisin kuunnellut rakkaan Mieheni kehoitusta.

Torstaina 16.5.2019 tuli televisiosta yhtäaikaa, euroviisujen karsinnat ja jääkiekkoa.

Minulla on tapa istahtaa monesti iltaisin pieneksi hetkeksi noin 15-30 minuutiksi lattialle sohvan eteen, kun katselemme televisiota. Parhaina hetkinä siinä on ollut ympärilläni pian, jos eivät ole jo valmiina odottaneet, neljä karvaista nappisilmää odottamassa omilla paikoillaan huiskaleikkiä. Minun on pitänyt jokaista pöydän ympärillä lattialla istujaa vuorotellen leikittää. He ovat antaneet myös aina toisilleen mahtavasti leikkivuoron. Tämä leikki oli erityisen mieleinen leikki Siirille ja hänen viimeisenä elinvuotenaan meillä oli lähes joka ilta tämä ihana leikkihetki. Iltasänkyleikki, jota Ramses aina pyysi oven päällä olevalla lempihuiskallaan oli lähes aina illan toinen show.

Toinen juttu on ollut tähän istahtamisen lattialle se, että Mieheni hieroo samalla hartioitani. Koskaan en ole istunut kovalla lattialla vaan aina on jotain pehmeää takapuolen alla, useimmiten lampaankarva. Niin siinä leikitin ja Mies hieroi hartioitani tuolloin 16.5. Minulla huusi pädiltä Areenasta Euroviisujen toinen karsinta ja televisiosta tuli jääkiekkoa. Jääkiekon erätauoilla televisiosta tuli sitten euroviisuja. Jossain vaiheessa Mieheni huomautti, että miten selkäni voi. Selkäongelmani ottaa Mieskin huomioon monessa asiassa. Ajattelin, ettei mitään tunnu joten jatkoin siinä istumista. Itse en muista tätä ollenkaan, kun niin innoissani katsoin Areenasta karsintoja ja ihmettelin suuresti suomalaisten kommentaattoreiden kommentointia esiintyjistä, että olin sanonut Miehelleni, että etkö halua hartioitani hieroa. Mies oli ajatellut, ettei huomauta enää selästäni mitään. Halusihan hän hieroa ja hieroi.

Niin siinä intoa täynnä olevana vierähti pari tuntia ja kun nousin ylös alaselkäni tuntui omituiselta. Seuraavana aamuna alaselkä oli aika jäykän tuntuinen ja vähän kipeä. Selkä vertyi päivän aikana ja niin lähdimme viikonlopuksi Isny im Allgäuhin. Meillä oli aikomus siellä pyöräillä, mutta käveltiin vain. Selkä oli aamuisin hyvin jäykkä ja vähän tavallista kipeämpi, mutta vertyi pienien aamupuuhastelujen aikana. Söin pienenä määränä tulehduskipulääkettä ja voiteella voitelin selkääni. Maanantaiaamuna kotona oli samallalailla jäykkä ja kipeä, mutta vertyi taas eikä ollut juurikaan erilailla kipeä kuin monesti muulloinkaan, josta ei mitään vakavaa ole seurannut. Pystyin hyvin kävelemään. Kävely ilman kipua on lääkettä selälle. Illalla alkoi takapuolen päältä aivan yllättäen repimään viiltelevä kipu reiteen. Yöllä kun heräsin niin ajattelin, että pian voi olla kävelyt kävelty vähään aikaan, kun kävely oli niin tuskallista. Aamulla juuri ja juuri pääsin alakertaan aamukahvit keittämään. Päivällä 21.5.2019 oli kävely lopetettava, kun kipu ärtyi niin kovaksi. Istuakaan ei kärsinyt, kun hermokipu pirulainen alkoi kunnolla repimään takapuolen päältä jalkaani varpaisiin asti. Siitä alkoi tuskien aika. Varmaa tietoa ei ole, mutta ilmeisesti lattialla istuminen teki pienen välilevyn pullistuman. Ahtaiden hermokäytävien takia se painoi iskiaishermoa, joka ärsytti iskiaishermon ja tulehdutti sen pahasti, jonka takia takapuolen päällys oli kuin auki oleva hermo joka oli kosketus ja liikearka.

Mieheni kävi seuraavana päivänä ostamassa mulle kyynärsauvat, joilla yritin lähteä kävelemään, mutta kipu takapuolenpäältä varpaisiin asti vain yltyi. Seuraavan kerran yritin lähteä kävelemään perjantaina, mutta ei kestänyt. Sunnuntaina laskeuduin portaat alas yläkerrasta nelinkontin ja kokeilin kävelyä, että joko kestää. Pääsin automme takapenkille makaamaan ja tekemään lääkärireissun. Jos en olisi itse päässyt niin sitten olisin mennyt ambulanssilla. Kipuun ei kolmesti päivässä 2x400mg ibuprofeenia ja 2x500mg parasetamolia auttanut yhtään. Kun iskiashermo ärtyi lisää vielä lääkärissä käynnistä, niin tohtorin neljän päivän myrkkykuurikaan ei kipua pois vienyt. Polttavan, sähköttävän ja viiltävän kipuhuipun kuitenkin vei jokisikin aikaa. 

Kopio jutusta, 5.6.2019: Vuorten valloituksia: "Tiesin, ettei tämä niin paha ole kuin 19 vuotta sitten kaikista oireista huolimatta. Jalan turruus erityisesti huoletti. Neurologi-ortopedi tutkiskeli tuntoja hivellen ja koputellen, jotka olivat tuttuja juttuja. Monet asiat olivat paljon paremmin kuin 19 vuotta sitten, esim. refleksi oli puujalasta huolimatta hyvä, kun toisin oli aiemmin. Tuolta kahden kuukauden kärsimysjaksolta jäi jalkaan vähän hermovaurioita, esim. kaksi isointa varvasta ovat heikoimpivoimaisia. Silloin kun iso repeämä oli välilevyssä 4-5 välissä, niin hermokipupirulainen repi niitä lujasti. Nyt ne ei kipuile, vaan viereiset varpaat. Jalan kovista kipukohdista ja netistä tietoa etsien ajattelin ongelmakohdan olevan 1-2 välissä ja niin arvioi neurologikin. Selkää ei kuvattu, kun vakavia oireita ei ollut. Tohtori määräsi neljän lääkkeen ja neljän päivän myrkkykuurin joka aika piti lepäillä. Sanoen, että tämä ei vielä paranna, mutta antaa hyvän alun paranemiselle. Lääkärissä käynti lisäsi vain kipuja. Iskiashermo ärtyi lisää. Myrkkykuuri oli raju, jonka meinasin jo ensimtmäisenä päivänä lopetaa, kun oksetti ja oli paha olo, jopa meinasin ensikertaa elämässä pyörtyä. Tulehduskipulääkeessä luki, ettei sitä saa syödä viittä päivää pitempään. Söin myrkyt, että saisin hyvän alun paranemisille. Kipua ne eivät tosiaan vieneet. Vielä viime viikon torstaina olin niin kipeä, että Mieheni hellä kosketus selkään sai lisää säkenöiviä iskuja. Sanotaan, että tällaisesta paraneminen kestää kuudesta viikosta kolmeen kuukauteen. Ei auta kuin olla kärsivällinen. Tiedän, että pitää edetä tosi varoen."

Tuota Mieheni varoitusta istumisestani lattialla olisi pitänyt kuunnella. Anteeksi rakas! Olit niin oikeassa, ettei minun olisi siinä lattialla pitänyt niin pitkään istua. Sen paritunnin istumisen välttäminen lattialla olisi todennäköisesti estänyt koko näiden kärsimysviikkojen tulemisen. Olinhan hyvässä kunnossa. Tuo on asia, joka on saanut minut hyvin suurulliseksi muutamia kertoja tuota asiaa ajatellessani, mutta parempi on ollut olla tuota ajatelematta ja keskittyä juuri senhetkiseen hetkeen ja kulkemiseen vuoria kohden, toipumiseen, kuin jäädä suremaan tapahtunutta.

Se miten minun olisi pitänyt toimia taas oireiden tultua on toinen juttu. Se aamu jäykkyyden tuoma kipu oli ehkä jonkun verran suurempaa kuin yleensä, joka menee ohi muutamasta päivästä pahimmillaan muutamaan viikkoon, mutta ei mene niin pitkälle, että kipu menee niin voimakkaaksi että se vie kävelykyvyn. Jos olisin tiennyt, että näin tässä käy niin heti olisi pitänyt syödä maksimiannoksella tulehduskipulääkettä. Toisaalta monesti jonkun asian tekeminen, vaikkapa venyttely, on pahentanut asiaa.

Näissä jutuissa on tuntemuksiani tältä ajalta.

27.5.2019: Viiltää, repii ja polttaa

28.5.2019: Hermokipu pirulainen

5.6.2019: Vuorten valloituksia

18.6.2019: Neljä viikkoa

2.7.2019: Kuusi viikkoa

9.7.2019: Seitsemän viikkoa

Selkäni

"Olen hiljaa, aivan hiljaa.
Hiljaisuudessa voin
paremmin kuulla oman ääneni;
oman sydämeni ajatukset.
Hiljaisuudessa ei ole mitään
kuitenkin se on täynnä
ihmetystä ja uusia asioita.
Hiljaisuus voi täyttyä,
hiljaisuus voi tyhjentyä
– ihan miten haluat.
Voit muovata sitä kuin taiteilija,
tehdä siitä oman näköisesi;
paikan jossa sielusi lepää."

Kolmantena viikkona kuitenkin kova hermokipu pirulainen alkoi vähän laimeta. Se ei enää sähköttänyt ja repinyt niin voimakaasti. Aloin pystyä olemaan selällään makuulla, kun takapuolen päällys ei enää ollut niin tulisen arka. Olin koko ajan tehnyt pieniä venytyksiä, mutta niitä ei paljoa kärsinyt tehdä, mutta kivun helpottuessa saattoi jo vähän enemmän niitä tehdä. Olin elänyt kolme viikkoa elämäni toiseksi kipeimmän jakson. Maailman korkeimman vuoren valloituksia tänä aikana olin saanut tehdä paljon. Muutaman metrin matkan kulkeminen oli joka kerta hyvin tuskallinen valloitusmatka, jonka jälkeen sai aina hengitellä kipua pois, että saatoin tehdä seuraavan askeleen.

"Kumpi on kauniimpi mielestäsi, kivi vai perhonen?
Et voi vastata, sillä oikeaa vastausta ei ole.
Ei ole mitään eroa näiden kahden välillä.
Kaikki ovat samanarvoisia, yhtä keveitä, yhtä raskaita.
Samanpainoisia olette myös sinä ja
ihminen vierelläsi."

Niin meni melkein viisi viikkoa, kun seuraavan kerran laskeuduin yläkerrasta  alakertaan. Tuo ajatuksena näin jälkeenpäin saa minut hyvin surulliseksi. Tottakai olisin aiemminkin päässyt nelinkontin, mutta jalkani olivat niin heikot, etten uskaltanut kyynärsauvojen kanssa laskeutua aiemmin. Arkeni myös alakerrassa olisi ollut vaikeampi. Vahvat pohkeeni erityisesti oikeasta oireilevasta jalasta oli hävinnyt johonkin. Olihan kahden viikon aikana askelia tullut tosi vähän, kolmen viikon jälkeen kaksi tuhatta askelta oli paljon, kun sen edestakaisin käveli muutaman metrin matkaa yläkerrassa. Olin pyrkinyt kevään kulkemaan keskimäärin kymmenen tuhatta askelta päivä. Oli juhlaa päästä viikkojen jälkeen parvekkeelle. Juhlahetki oli päästä ensimmäistä kertaa viikkoihin myös kaupassa käymään, vaikka tuntui että voimani loppuvat. Kuutisen viikkoa oli mennyt, kun keitin ensimmäiset aamukahvit viikkoihin. Noihin aikoihin olin pikkuhiljaa myös lopettanut särkylääkeiden syönnin. Askelien lisääminen toi lihaskipuja ja oireita vähän toiseenkin jalkaan. 

Vajaa seitsemän viikkoa oli mennyt, kun lähdimme mökkiautolla kahden viikon kuntoutuslomalle kyynärsauvojen kanssa vuorimaisemiin. Jalka oli tuolloin vielä jalkapöydästä hyvin oudon tuntuinen, kun siinä oli turruutta. Kenkään en laittanut omaa jalkaani vain jonkun toisen puujalan. Istunut en ollut yhtämittaisesti tuohon mennessä kuin 10-15 minuutin pätkiä. Mökkiautossa kuitenkin pystyin liikkumaan ilman kyynärsauvoja.

"Elämän kauneus on pienissä asioissa"

Lomalla tuli päivä päivältä käveltyä enemmän, joka vahvisti jalkojani. Reissulla myös jumppasin ja venyttelin 2-3 kertaa päivässä. Loman viimeisinä päivinä kävelin muutaman metrin matkoja ilman kyynärsauvoja, mutta kävely oli kuin ankan lenkuttavaa laahustamista.

"Sielussani on tilaa musiikille,
runoudelle, taiteelle
– kaikelle kauniille.
Annan sisimpäni täyttyä
luovuuden voimasta.
Kerään siitä oman energiani."

Tänään tulee kymmenen viikkoa siitä, kun kävelykyvyn vei hermokipupirulainen. Pitkä kivinen polku on ollut kuljettavana, mutta kuitenkin koko ajan toiveikas perillepääsemisen matka on ollut kuljettavana pienin etenemisen askelin. Viime viikolla tein muutamia noin 700 metrin kävelylenkkejä yhden kävelykepin kanssa, myös kaupassa olen käynyt yhden kyynärsauvan kanssa. Nyt olen muutaman päivän kävellyt sisällä lähes koko ajan ilman keppejä. Kuitenkin vielä portaissa käytän tukena yhtä kyynärsauvaa. Viikonloppuna vasta kävin ensikertaa kellarikerroksessa ja pyykinpesuhuoneessa, siis siellä en lähes kymmeneen viikoon käynyt. Voi kuinka monesti on itku päässyt, kun pystyn tekemään jo ihan normaaleita asioita varoen, vaikka vielä vältänkin monien arkiasioiden tekemisiä.

Jalat ovat voimistuneet paljon, vaikka kävely ei ole vielä ihan normaalia. Laahustan vähän vieläkin. Pikkuhiljaa pohjelihas alkaa tuntumaan.  Pientä kipuilua ja vihlomisia on jonkin verran hetkittäin. Yksi kivun muoto oli loman aikoihin sellainen kuin pohkeissa ja nilkassa olisi valunut hetkittäin kylmää vettä. Jospa tuo oli hermojen palautumista. Tuntemuksia on monenlaisia. Kun jumpaamisen tehoa olen lisännyt, niin nytkin on normaalia lihaskipua eri puolilla kehoa, mutta nehän on toipumisen askelia. Varpaat ja jalkapöytä oikeassa jalassa on vielä turra, joka ajoittain vielä vaihtelee. On välillä jo aika hyvä. Kenkä ei enää kuitenkaan jalassa ole niin vieraan ja omituisen tuntuinen. Jumppaan aamuisin puolesta tunnista tuntiin sekä venytyksiä teen päivällä ja illalla. Kuntopyörän satulassa olen istunut nyt muutaman kerran ja enimmillään vain kolme minuttia. Pitkä matka on vielä kuljettavana kymmenien kilometrien pyöräretkelle.

"Maailmassani on hymyä;
pieniä iloisia viestintuoja lintuja ja perhosia.
En saa niitä kiinni,
mutta ne näyttäytyvät niin usein,
että jaksan kulkea kevyesti eteenpäin."

En istahda lattialle enää kissojen kanssa huiskaleikkiin enkä Mieheni hierottavaksi. Tuosta jääkiekosta, ei edes Suomen loppuottelusta, mulla ei hermokipupirulaisen takia ole muuta muistoja, että televisiosta tuleva mölinä kävi korviin.

Vuorihullu ei luovuta eikä periksi anna. Täältä jo tulin vuorille, mutta tullaan vielä vahvempiselkäisenä! Nämä hämärät ja epämääräiset kuvat, jotka ei kerro kuinka upeissa maisemissa olin, ovat menneeltä Sveitsi-lomalta. Pieneltä, minulle suurelta, vuorenvalloitusmatkalta, jonka tein kyynärsauvojen kanssa suuresti iloiten ja nauttien. Olin viikkoja haaveillut, että pääsisin vuorille kävelemään. Jospa edessä olisi vain edistysmisen askelia, vaikka pitkä on vielä matka ennätysvaelluskuntoon. Haaveilemasta ja unelmoimasta tuo ei estä, vaan se vie noita haaveita kohti.

"Vastauksia

Nopein reitti sinne

mihin olen menossa,

päämääräni?

Ei ole nopeinta reittiä,

on vain tie jolla olet.

Olet perillä koko ajan

kun vain ymmärrät,

että tämä matka on sinun tehtäväsi.

Et sinä koskaan pääse todella perille

eikä sillä ole merkitystä.

Tärkein on kokemus,

oman elämäsi muovaaminen,

oman taideteoksesi rakentaminen,

luominen ja siitä nauttiminen.

Luo ja nauti siitä,

rakasta olemassaoloasi, sinua."

Tämänkin päivän aloitin katselemalla näitä kuvia. Nämä muistot tuovat iloa ja positiivisuutta päiviini vielä pitkään.

Voi miten olenkaan onnellinen ja kiitollinen, vaikka selkäni on suuri ongelma ja enkelikissojamme Siiriä ja Ramsesta on niin valtava ikävä sekä muitakin suuria elämänmurheita sydämessäni kannan.

On parasta vain elää tätä päivää ja hetkeä! Tehdä siitä omilla ajatuksilla paras mahdollinen! Kukaan toinen ei minulle tunteita tee eikä kukaan toinen minulta niitä pois vie!

©Soleil

26.7.2019: Lämpölukemat tänään

Oli uusi ennätys kotimittarissamme.

Viime vuoden elokuun +37 lämpöastetta rikkoutui tänään. Mukavan lämmintä on ollut edellispäivinäkin.

©Soleil

23.7.2019: Terveiset Sveitsistä

Vuorten hiljaisuudesta, mutkateiltä, passoilta, jäätiköiden juurelta ja vuorten huipuilta! Kyllä mökkiautolla ja kyynärsauvoilla pääsee vuoria ihastelemaan.

Olemme olleet mahtavalla reilun kahden viikon kuntoutuslomalla vuorilla ilman mitään päämäärää, 6-21.7.2019 välisen ajan. Ihan vaan ihastelemassa ja nauttimassa kaikesta ympärillä olevasta.

Vietimme Sveitsissä 11 yötä, Italiassa 3 yötä ja Liechtensteinissä 1 yön. Kilometrejä tuli kuudentoista päivän aikana vajaa 1300 kilometriä. Vietimme suurimmaksi osaksi ajan ilman nettiä. Eikä joka paikassa ollut edes puhelimessa kuuluvuutta. Sveitsissä saimme myös olla ilman lomalaisten tungosta.

Kuljimme uusissa paikoissa ja ennen ajamattomilla teillä suurimmaksi osaksi. Emme niissä paikoissa, joista olemme vuosia haaveilleet. Ne jätetiin aikaan parempaan. Yövyimme monta yötä mökkiautossa vuoren rinteillä hiljaisuudessa. Korkeimmillaan reilussa 2300 metrissä. Ilman mökkiautoa olisi moni asia jäänyt näkemättä ja kokematta. Mökkiauto toimi uuden lintulajin bongauskoppinakin. Karavaanarius on huippu juttu. 

Monena aamuna saimme herätä mökkiauton lähellä mukavasti huutavien murmeleiden varoitushuutoihin, kun ne toisilleen niitä huuteli.

Mutta myös lehmälauman kellonkilkatuksiin.

Kannatti lähteä vaikka epäilin vähän lähtiessä, että joudummeko pian selkäni takia palaamaan kotiin, mutta pienin askelin on menty tällä matkalla eteenpäin. Loma oli erilainen, kun emme hikipäässä tallustelleet ja pyöräilleet pitkin vuoren rinteitä. Vaikka niitä hetkiä kovasti kaipasinkin ja niistä haaveilin. Tällä kertaa riitti se, että pääsi ihastelemaan vuorten jylhää kauneutta. Tein vuorihulluna kuitenkin yhden huiputuksen kyynärsauvojen kanssa. Tuo päivä, niin kuin muutkin, oli iloa ja kiitollisuutta täynnä, kun sen pääsin kulkemaan varovaisin askelin.

Tuhansia muistokuvia reissustamme on läpikäytävänä, joita pikkuhiljaa läpi käyn, kun en uskalla tuntikaupalla istuskella.

©Soleil

Selkäni

Nytkö alkaa se elämänjakso, jota tohtori ennusti lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Sanon, ettei ala!

Nämä kuvat olen valinnut ja suurimman osan jutuistani kirjoittanut jo kesäkuun alussa. Makuultaan oli niin hankala kirjoittaa, joten tämä jäi silloin kesken.

Juuri tällaisia aikoja, viime viikkoja, varten on nämä vuorikuvat ja vuoriretkiltä valokuvatarinat, joita olen aivan siksi tehnyt, että jos tulee päivä, etten pääse vuorille ja pysty tekemään vuoriretkiä, niin mulla on ainakin kuvamuistoja noista suurista rakkauden hetkistä. Nuo hetket antavat positiivisia tunteita, kun kipu on viillellyt ja polttanut toista jalkaani syvältä vieden minulta kävelykykyni kolmannen kerran elämäni aikana.

Elämän vaikeudet ovat tehneet minusta elämästä nautiskelijan niinä positiivisina hetkinä. Yksi vaikeus on koko elämäni ollut selkäni. Jo lapsena maalaistalossa töitä tekevänä ja urheilevana se oli ongelma. Inhosin tuosta syystä jopa marjastamista, kun se sai tuntemaan enemmän kipua selässäni. Sainpa tuon takia kuulla olevani laiska, vaikka kyllähän samoista ongelmista kärsivien läheisteni olisi pitänyt tietää. No, tuohan oli kevyttä työtä sitä sai kuulla. Ajattelin silloin lapsena selän ongelmien tulevan siitä, kun jo hyvin nuorena ja vanhimpana lapsena, sisko neljä ja puoli vuotta nuorempi, jouduin tekemään raskaita maalaistalon pelto- ja navettatöitä. Koululaisenakaan, ala-asteikäisenä, kesä ei ollut lomailua ja nukkumista, vaan se oli raskasta työn täyteistä aikaa, työleiriä. Noita aikoja en todellakaan ikävöi. Sen tytön sisällä eli paljon kaikesta huolimatta positiivisia ajatuksia, mm. haave vuorista ja ulkomailla asumisesta.

18-vuotiaana olin ensikertaa onnellisesti raskaana. Neljän vuoden sisällä sain tuon oikeasti onnellisen olotilan kokea kolmesti. Tuosta olen oikeasti hyvin kiitollinen. Loppuraskauksien aikana selkä oireili taas enemmän.

25-vuotiaana meni ensikerran kävelykyky selkäni takia noin viikoksi. Tarkkaa toipumisaikaa en muista, mutta sen muistan, että olin tosi kipeä. Nyt olen ollut vielä kipeämpi. Tuon jälkeen pyöräily on ollut tuskaista, kun jo 10-15 minuutin pyöräilyn jälkeen oikea käsi ja jalka ovat olleet turrana. Suomessa aina sanottiin, että pysty pyöräilyasento ja leveä penkki ovat parhaat selkäongelmista kärsiville.

Täällä sitten reilu pari vuotta sitten jostain saksalaisesta jutusta löytyi, että paras on kumara ajoasento selkävaivaisella. Niin se neurologikin tämän jutun lääkärikäynnillä sanoi. Niinpä uskalsimme mulle hankkia pyörän, jossa on kumara ajoasento ja aika kapea penkki. Ongelma hävisi lähes kokonaan. Turruutta voi tuntua tuntien pyöräilyn jälkeen, ei vielä 10-15 minuutin ajon jälkeen, mutta kun pysähtyy tauolle se häviää. Tämä asia on tuonut niin suuren ilon meidän retkille. Ei nytkään ilmennyt pääsiäislomalla Belgiassa ja Hollannissa mitään ongelmia vaikka viiden päivän aikana 200 kilometriä pyöräilimme.

33-vuotiaana loppuvuodesta 2000 olin hyvässä fyysisessä kunnossa. Silti selkä oireili tavallista enemmän. Ennen tätä olin jo muutaman kerran ollut muutamia päiviä vuosien varrella vähän enemmän kipeä selästäni, mutta en tiennyt vielä silloin miten kipeä sitä voi olla vielä. Kunnes sitten yhden istuultaan nousemisen jälkeen tiesin, kun tämä nytkin kipuileva jalka meni yhdessä hetkessä turraksi ja hyvin kipeäksi. Sille jalalle ei enää astuttu, eikä selkää paljon ennen leikkausta kahden kuukauden aikana taivuteltu.

Hädissäni soitin omalle terveysasemalle. Minun olisi pitänyt tietää omalääkäri, mutta miten tiesin, kun en ollut aiemmin edes omalääkärillä käynyt. Olin vaativa ja sain ajan lääkärille iltapäiväksi. Kyynärsauvojen kanssa, ilman niitä en olisi edes päässyt, silloisella mökkiautolla sängyssä maaten pääsin kovien kipujen kanssa terveyskeskukseen ja omalääkärin pöydälle. Mulla oli hätä ja lääkärin asenne jopa ylimielisen halveksiva, mitä tulet valittamaan. Tuskissani makasin siinä pöydällä ja tämä "maailman parhaan terveydenhuollon" tuntematon omalääkäri nainen riuhtasee jalkani vauhdilla ylös, niin että kiljaisen vielä kovemmasta kivusta. Hänen lääkärinä olisi pitänyt kyllä tietää, että jos on rajut selästä johtuvat jalkaoireet, niin jalkaa nostaminen tekee lisää kipua. Se kertoo välilevyn pullistumasta. Tämä lääkäri vain totesi, että sekö oli noin kipeä.

Lääkäri kirjoitti burana-reseptin. Muuta en olisi saanut, jos en olisi itse vaatinut että eikö selkä pitäisi kuvata, kun sitä ei ole koskaan kuvattu. No, sain sitten tavalliseen röntgenkuvaukseen ajan viikon päähän. Söin buranaa ohjeiden mukaan, joka ei auttanut hermokipuun. Nukuin jopa kontallaan sänkyä vasten pieniä hetkiä. Tuo viikko toi myös ainutlaatuisen pelottavan kokemuksen kivun kovasta voimasta. Pyörin ja kiertelin sängyllä enkä edes voinut huutaa apua, kun kipu oli niin kovaa muutamia minuutteja, kunnes sain sen jollain asennolla helpottumaan. Tuon jälkeen en kävellyt viikkoihin ilman kyynärsauvoja. Tuo on jopa pelottava muistokokemus kivun suuresta voimasta. Vaikka nyt viiltävä ja polttava kipu on ollut normaalia sekäkipua paljon suurempaa, niin jos tuollainen minun kokema muutaman minuutin kipu olisi jatkuvaa niin sitä ei kestäisi varmasti.

Niin viikon päästä pääsin röntgeniin. Siellä hoitaja kysyi, kun näki kuinka vaikeaa liikkuminen oli, että mitä minulla on särkylääkkeenä. Hänen kuulessaan, että vain buranaa, hän sanoi että omasta kokemuksesta voi sanoa, että se ei auta. Kehotti menemään päivystykseen. Niin sitten menin röntgenkuvien kanssa. Kuvista olisi omalääkäri soittanut tuloksen viikon päästä. Sellaista se on Suomessa. Päivystyksessä oli toisesta kaupungista pätevä nuori mies lääkäri. Tavallisista röntgenkuvista ei paljoa näe, mutta siellä näkyi 4-5 nikäma välissä jotain. Hän nosti jalkaani, jota ei paljoa kärsinyt nostaa ylös, hyvin varovaisesti ja kysyi, että mitä mulla on särkylääkkeenä. Kirjoitti lääkereseptejä ja lähetteen keskussairaalaan heti mentävään tietokonekuvaan.

Tietokonekuva kertoi, että 4-5 välissä on kookas pullistuma. Minut laitettiin heti keskussairaalan järjestelmässä niin, että jos en kivun kanssa kotona pärjää niin saan milloin vaan tulla sairaalaan. Myös tietyt voimakaammat turruusoireet olemassa olevien lisäksi tietyissä asioissa oli syy mennä pikaisesti sairaalaan. Suurin osa pullistumista paranee 1-3 kuukaudessa.

En olisi halunnut syödä voimakkaampia särkylääkkeitä, mutta pakko oli tuolloin. Söin vain puolet maksimimäärästä ja se vei jo paljon kipua pois. Tulehduskipulääkekin oli buranaa vahvempaa. Sanoin myös aina välillä itselleni, ettei tämä kipu saa minuun jäädä. Olo helpottui pikkuhiljaa. Saatoin jopa istua pieniä hetki ja kävellä lyhyitä matkoja. Tuo tuntui suurelta, kunnes  tuokin ilo vietiin parin kuukauden päästä. Eräs päivä, kun hyvin vähän taivutin selkääni, niin tuntui selässä jännä lupsahdus. Tuon jälkeen ei enää kivulta voinut liikkua ollenkaan. Menin ambulansilla keskussairaalaan. Seuraavana päivänä aikoivat leikata, kun ei enää kipupiikkikään auttanut kipuihin. Aamulla kun hoitaja laittoi alusastiaa alleni ja näki kuinka tuskaista oli oikealta kyljeltä siirtyä selälleen. Ei mennyt, kuin hetki kun joku tuli hakemaan ja minut vietiin juoksujalkaa leikkaussaliin. Leikkaus oli aikomus tehdä vähän myöhemmin, mutta pääsin jotain potilasta aiemmin. Tuo muisto itkettää vieläkin.

Selkäni leikannut lääkäri sanoi, että oli hyvä että iso välilevyn repeämä leikattiin. Se ei olisi kuulemma parantunut puolessa vuodessakaan. Ihmettelin lääkärille, mikä kivuista tekee niin suuren, kun en ole mielestäni mikään kipuherkkä ihminen, kun olen tottunut siihen tavalliseen selkäkipuun. Lääkäri katsoi selkäkuviani ja sanoi, että mulla on synnynnäisesti hyvin ahtaat selkärangan hermokanavat. Kipu on kuulema moninkertainen, kun nuo hermokanavat ovat ahtaat sellaiseen verrattuna, jos kanavat olisivat väljät. Vielä kun on repeämä niin välilevyn neste ärsyttää hermoa ja kipuun ei auta kuin puukko. Lääkäri sanoi, että noiden ahtaiden hermokäytävien takia tulee olemaan ongelmia tulevaisuudessa.

Tuolloin oli kärsien mennyt aika pari kuukautta. Selkä leikattiin pari viikkoa ennen joulua. Tuona jouluna Mies ja Lapsoset tekivät kaikki jouluvalmistelut, myös lähes kaiken tuota ennen. Mahtavaa oli se, että kaiki kipu jäi leikkaussaliin. Jalka oli voimaton puujalka. Ilman kävelykeppejä oli mahdotonta kävellä aluksi. Minä keskityin kuntoutukseen. Jumppasin ja venyttelin. Kun voimia oli jo tullut enemmän parasta oli vesikävely, jossa jalkaa sai voimistettua. Leikkauksen jälkeen en ole voinut mahallani nukkua enkä -uida. Oikean jalan nilkka teki kuukausia tyhjiä lepsahduksia heikkouden ja hermovaurion takia, mutta pikkuhiljaa ne jäi pois. Ainoastaan ison ja viereisen varpaan heikkous jäi. Kävin yliopistollisen sairaalan selkäryhmät ja olin hyvin aktiivinen selän kuntoutuksen kanssa. Säännöllisesti kävin myös osteopaatilla. Leikkaus onnistui hyvin. Vuosia meni tosi hyvin. Leikkauksen jälkeen olen ollut hyvin varovainen monissa asioissa. Lähes aina vieläkin, kun nousen seisalleen ja kumarrun kuuntelen selkääni.

Selkäni on viimeisen kymmenen vuoden aikana oireillut välillä enemmän ja vähemmän. Muistan niin monet kissanäyttelytkin, kun Ramses-komistusta olen lattialta nostanut esiteltäväksi näyttelyasentoon ja pelännyt, että napsahtaako jäykältä tuntuva selkäni. Vaikka on voimakasta jäykkyyttä ja vihlontaa ollut monesti, niin nuo ei ole vienyt kävelykykyä.

Monesta asiasta olen myös luopunut selkäongelmien takia. Selkäleikkauksen jälkeen en ole lasketellut. Hiihtäminen mitä rakastan suuresti, sen olen saanut jättää aiheutuvien lisäongelmien takia. Myös saunomisen, jonka sanotaan helpottavan selkäkipuja, mutta mulle se on saanut aikaan pitempiaikaista lisäongelmaa useasti. Voi kuinka ihailen saksalaisia kylpylöitä ja niiden upeita saunamaailmoja. En uskalla niihin mennä, kun alkuajan täällä asumisen kokemusnautinto saunamaailmasta sai aikaan hermokipua kuukaudeksi, minkä ajan myös jouduin syömään maksimi määrällä särkylääkkeitä. Ei tule kuuloonkaan, että hyppisin kiveltä kivelle rannoilla ja vuorilla, kun joskus pelkkä varovainen tuolilta laskeutuminen saa aikaan pieniä kipuja. 

Nämä tällaiset selkä ongelmat ei ole ollut mulle vieraita asioita. En edes säikähtänyt silloin 25-vuotiaana. Vanhempani ovat olleet usean kerran aivan sairaalahoidossa, kun selän takia ei ole voinut kävellä. Itse olen ollut onnekas hyvien kotijoukkojen takia, että 19 vuotta sitten ja nyt olen voinut olla kotona. Nykyistä ikääni ajatellen olen ollut onnekas ja hyvin on mennyt, kun vasta on kolmas kerta, kun selkä ongelma vie kävelykyvyn. Äidillänikin on ollut minun ikään mennessä useammin.  Vanhempieni 17 sisaruksella on myös lähes kaikilla selkäongelmia ja taitaapi puolelta olla selät leikatut. Eli joku sukuvika tämä on osaksi. Syy osaksi on varmaan muillakin ahtaissa hermokanavissa.

Selkäni oireili Suomessa keväällä 2010 enemmän. Oli jäykkä ja normaalia selkäkipua kipeämpi, mutta antoi kuitenkin toimia aikalailla normaalisti. Hakeuduin lääkäriin ja kolmen kuukauden päästä pääsin vasta magneettikuviin,   jolloin ei juuri enää oireita ollut. Selässä oli kuitenkin tuolloin neljä pientä pullistumaa. Loppuvuoden muuttorumba, kodin purku Suomesta ja kodin laitto alkuvuodesta 2011 Saksassa oli kova rasitus selälleni. Voi kuinka monesti ajattelin, että pian menee kävelykyky, mutta ei onneksi mennyt.

Muistan täällä Saksassa asumisen kahden ensimmäisen vuoden aikana, kuinka selkä oireili samallalailla enemmän kuin mitä oli alkanut oireilemaan jo keväällä 2010, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Hyvin monesta reissusta on jäänyt muisto, että emme voineet pitkiä kävelyretkiä tehdä selkäni takia, kun en pystynyt kävelemään enkä pitkiä matkoja pyöräilemään.

Suomessa asuimme tasamailla. Sauvakävelykään ei tasaisella tuntunut selässäni hyvältä. Erilaisilla lenkkareilla meni vammaisen jalan varpaat turraksi. Jossain vaiheessa, huomasin aivan yllättäin täällä Saksassa kotikylän kävelyretkillä, että oireita tuli vähemmän, kun kävelimme epätasaisella metsäpolulla, jyrkässäkin. Täällä lähes kaikilla näytti olevan vaelluskengät metsäretkillä. Niin hankimme ensimmäiset vaelluskengät, jotka oli tarkoitettu kevyeen vaellukseen. Ne olivat elämäni parhaat kengät, kun erilaiset selkäoireet alkoi vähenemään. Kenkien ansiosta tutkimisretket vuoria kohtaan voitiin aloittaa.

Olen ainakin näihin kahteen juttuun kirjoittanut omia ajatuksia ja kokemuksia kengistä. Huom, esim. vuosi sitten hankkimistani toisista kengistä maastolenkkareista, Salomon XA Pro 3D GTX Women, ei ole ollut iloa. Ne ei ole tuntuneet jalassani hyvältä, vaan ovat saaneet aikaan pieniä oireita. Ne käy vain lyhyelle kävelyretkelle ja pyöräilyyn.

- 15.6.2016: AJATUKSIANI KENGISTÄ

- 26.8.2018: VAELLUSKENGÄT TESTISSÄ

Olen lapsesta asti ihannoinut vuorten kauneutta. Päästessäni hyvillä vaelluskengillä tallustelemaan vuorten rinteille syntyi suuri rakkaus vuoria kohtaan. Vuorten epätasaiset rinteet ovat antaneet vuosien aikana parhaan kulkemisalustan. Tasaisessa maastossa tulee selkäoireita. Olen saanut toteuttaa unelmia ja haaveitani. Tässä on syy suureen vuorihulluuteeni. Vuoret ovat antaneet niin paljon onnen ja kiitollisuuden hetkiä elämääni viimeisten vuosien aikana. Uskon niiden antavan tulevaisuudessakin lisää, kun toivun tästä kolmannesta kärsimysajasta.

Vuosien aikana selkäoireita on ollut viikottain jotain pientä, joskus päivittäinkin, mikä on rajoittanut elämääni. Muutaman kerran vuodessa joudun syömään tulehduskipulääkettä jonkun aikaa. Vielä useammin käytän tulehduskipuvoidetta ja hevosvoidetta.

Kun tämä kolmas kärsimyskerta alkoi, oli kunnon kohotus hyvässä vauhdissa ja loppusyksystä oli tarkoitus tehdä uusia ennätyksiä vuorilla. No, sen minä olen oppinut aiemminkin jo elämässä tietämään, ettei elämä aina mene suunnitelmien mukaan. Tältä syksyltä ne saavat jäädä, mutta kohti vuoria kuljen.

Tämä alla oleva kuvamuisto on saanut unohtamaan monet tuskalliset kipukokemukset ja muistot. Meidän ennätysvaelluksesta näissä upeissa maisemissa on jo aikaa, mutta ei ne vie pois haaveilumahdollisuutta uudesta ennätyksestä tulevaisuudessa. Pystyn siihen vielä! Olen niin kiitollinen näistä muistoista, jotka ovat elämänhelminauhan yksiä huippuhetkiä. Meillä oli kerrassaan niin ihana vuoripäivä. Suuri rakkauden päivä, kun kavuttiin jalkaisin lähemmäs kolmen kilometrin korkeuteen! Ihania muistomaisemia, jotka antavat pitkään positiivisuutta.

Seuraavassa pienessä jutussa kerron, kuinka tämä kolmas helvetti alkoi. Itkettää, kun ajattelen sitä, miten olisin ehkä voinut tämän kokonaan välttää.

©Soleil

27.5.2019: Viiltää, repii ja polttaa

28.5.2019: Hermokipu pirulainen

5.6.2019: Vuorten valloituksia
18.6.2019: Neljä viikkoa
2.7.2019: Kuusi viikkoa

9.7.2019: Seitsemän viikkoa

Ps. Olemme eilen 21.7.2019 palanneet kotiin superihanalta ja erilaiselta kahden viikon vuorilomalta. Edelleen vajaan yhdeksän viikon jälkeen käytän kävelykeppejä, mutta kävelen jo lyhyitä matkoja ilman keppejä ja koko ajan käytän enemmän vain yhtä. Joten pienin askelin mennään eteenpäin.

9.7.2019: Seitsemän viikkoa

Mökkiautolla ja kyynärsauvoillakin jalka turtana pääsee jäätiköiden juurelle ja mutkateille näkemään ja kokemaan.

 

Yöpaikka ympyrän sisällä jäätikön juurella.

 Pienet ovat toipumisen askeleet, mutta onneksi on maisemat upeita.

©Soleil

18-28.4.2019 Pääsiäisloma: 4.Osa, Loppuloma

 Pyöräretki biisoneiden luo, kotimatkalla ihmetelemässä maailman korkeinta kylmävesi-geyseria.

26.4.2019: Jäimme vielä yhdeksi päiväksi tänne luonnonpuistoon(Nationaal Park Zuid-Kennemerland) Camping Bloemendaaliin meren lähelle. Ennustettiin päivästä tulevan lämpimän aurinkopäivän. Halusimme myös nähdä yhdet puiston eläimet ja se pieni retki piti tehdä, ettei jäisi myöhemmin harmittamaan. Meille luontoihmisille luonnossa olo on mieluisampaa kuin kaupunkeihin tutustuminen, vaikka välillä on tosi mukava tutustua niihinkin. Olimme kyllä saaneet Belgian Bruggessa ja upeassa Keukenhofin kukkapuiston ihmisruuhkassa tämän reissun osalta jo kaupunkikiintiöt täyteen. Niin lähdimme pyöräilemään.

Saksassa on hyvät pyörätieverkostot, niin kuin Itävallassa ja Sveitsissäkin, kun monissa muissa maissa missä on pyöräilty ei voi samaa sanoa. Belgiassa oli hyvät pyörätiet. Ainoastaan vanhat laattaiset pyörätiet kaupunkien lähellä olivat tärinäteitä. Olen aina tiennyt, että Hollanti on pyöräilymaa ja nyt pääsin vasta ensimmäisen kerran maassa pyöräilemään. Hyvä oli pyöräillä. Monesti autotien molemmilla puolilla oli oma tie pyöräilijöille, jossa myös mopoilijat ajoivat, oma kaista kävelijöille ja monesti ainakin täällä meni myös merkitty hevosenpolku ulommaisena. Niin kuin Belgiassa niin täälläkin lähes kaikki pyöräilijät ja mopoilijat kulkivat ilman kypärää. Tottapa hollantilaisilla ja belgialaisilla on irtopäitä saatavana.

Pyörät jätimme tähän parkkiin, kun lähdimme biisoneita katsomaan. Kävellen oli matkaa puolitoista kilometriä.

Suuressa osassa Eurooppaa on ennen elänyt luonnonvaraisena biisoneja. Ne olivat jo kuolleet lähes sukupuuttoon, kunnes Puolassa alettiin niitä kasvattamaan ja suojelemaan 1929. Hollannissa on vuodesta 2007 ollut täällä tämä suojelualue. Biisonit elävät alueella täysin luonnonmukaisesti eli ilman ihmisen antamaa lisäruokaa. Vuodesta 2009 asti on joka vuosi syntynyt uusi vasikka.

Tulimme katselemaan biisoneiden näköalapaikalle. Netin live-sijainnin mukaan ne oli juuri tämän lammen takana pusikossa. Odottelimme, että tulisivat lammelle juomaan, mutta harmiksemme saimme todeta, että biisonit jäi näkemättä. Illalla ne olisi ollut tässä lammen rannassa.

Muutama kuva Zandvoort-kaupungista.

Söimme suolaisen ja makean pannukakun. Ravintolan naakka oli tarkkana jättävätkö asiakkaat makupaloja sille syötäväksi. Olin huomioinut näiden lomapäivien aikana kuinka kahviloissa ja ruokapaikoissa ihmiset puhuivat hiljaa. Tuo jopa tuntui oudolta, kun ei kuulunut iloista naurua. Olimme pohjoisemmassa Euroopassa.

Nautimme lämpimästä aurinkopäivästä sekä meren äänistä.

Katselimme, kun hollantilaiset avasivat ja osa kokosi elementeistä rannalle omia parakki-"kesämokkejään".

Tänään ei tullut kuin vajaa 22 kilometriä pyöräilyä ja tässä älykelloni tekemät reittipätkät. Koko loman aikana viitenä päivänä pyöräilimme noin 194 kilometriä. Paljon näimme tuolla matkalla siihen verrattuna, kuin olisimme kulkeneet vain bussilla.

27.4.2019: Aamulla lähdimme kotimatkalle. Ajelimme Baarle-Nassau-kylään. Mökkiauton jätimme tälle parkkipaikalle, kun lähdimme pienelle kävelykierrokselle.

Alkumatkan oli satanut vähän väliä, mutta meillä oli onnea matkassa, kun saimme tämän kävelyretken tehdä ilman sadetta. Jopa välillä paistoi aurinko.

Belgian ja Hollannin rajat kulkevat kaupungissa miten sattuu, jopa keskeltä katua ja taloa.

Tänään 27.4 oli Hollannissa Kuninkaan syntymäpäivät eli Koningsdag. Kävimme pienen välipalan syömässä kehitysvammaisten pitämässä ravintolassa, Brownies & DownieS.

Matkalla karavaanari-Kissatkin tietää mitä pysähdyksien aikana tehdään. Silloin katsellaan ikkunoista uusia maisemia, nautitaan aurinkopaikasta, syödään ja käydään vessassa.

Pian tämän tauon jälkeen olimmekin jo kotoisasti Saksassa. En tiedä mikä siinä on, mutta aina Saksaan on kiva tulla takaisin. Tulee voimakas tunne, että kotona ollaan. Toisin se oli aina, kun Suomeen palasi kuukauden lomareissulta, niin sinne ei ollut mukava palata, koska halusi aina jatkaa lomaa.

Meillä oli tarkoitus käydä tutustumassa Aachenin kaupunkiin ja jäädä yöpymään matkaparkiin, Paying motorhome area Aachen, 11 Branderhofer Weg, mutta matkaparkki oli aivan täysi. Jatkoimme matkaa.

Maisemat matkalla oli kivasti kumpuilevan näköiset ja keltaisena kukkivat rypsipellot tekivät ne kivannäköisiksi. Tasaisten maisemapäivien jälkeen tämä tuntui hyvin mukavalle ja kotoisalle.

Niinpä edessämme oli kaksi sateenkaarta jonka toinen kaari näytti meille onnen suuntaa.

Suunta oli Reinin varteen ja Andernachiin, Paying motorhome area Andernach, matkaparkkiin. Ihmettelimme kovasti, että mitähän täällä on nähtävänä, kun on karavaanareita kymmeniä ja monesta maasta paikalla.

Kuningatarta ei pitkään kiinnostanut pihan kulkijat ja hän alkoi nukkumaan, niin kuin Isäntäkin. Prinsessa oli tohkeissaan ikkunasta näkemästään. Ulkona liikkui koiria ja rannalta vielä tuli kolme sorsaa meidän mökkiauton lähelle. Heittelin sorsille muutaman näkkärin palasen, mutta eivät tulleet niitä syömään. Tutkin välillä netistä, että mitä nähtävää täällä oli, kun matkailuautoja oli niin runsaasti paikalla. Sekin selvisi. Tämän luonnonihmeen olimme aika vasta televisiosta nähneet, mutta emme muistaneet missä päin Saksaa se oli. Sateenkaari toi meidät tänne.

Prinsessa katseli ulos sorsia ja jutteli niille kovasti. Sorsat lähtivät ja pian tuli afrikanhanhi. Linnun me bongarit olemme useasti nähneet vuosien aikana, mutta emme koskaan näin läheltä. Lintu on aina vähän aran oloinen. Otin kameran ja aloin kuvaamaan kovasti juttelevaa Prinsessaa, mutta hän meni hiljaisemmaksi kun vielä kamerakin oudosti rutisi. 

Tämän höpötys- ja sössötysmuiston kyllä laitan tänne muistojen joukkoon. Mies ihmetteli ääntäni, että miten kuulostan tuollaiselta, mutta eihän hän meidän tyttöjen keskeisiä jutteluita aina kuule. Prinsessan kanssa usein kotonakin katselemme ikkunasta ja parvekkeelta pihalla liikkuvia kissoja ja koiria toisillemme jutellen. Reissussakin me useasti katsellaan ja jutellaan. Tätä vielä monesti katson ja kuuntelen kyynel silmässä, vaikka puheeni kauhealta kuulostaakin.

28.4.2019: Aamupalan jälkeen lähdimme katselemaan kaupunkia. Illan sateessa emme sitä tehneet.

 

 Menimme ensin Geysir-keskukseen, Geysir Andernach Besucherzentrum.  Ostimme liput yhdeltätoista lähtevään ensimmäiselle pienelle laivaristeilylle geysirille. Tutustuimme keskukseen. Tämä alue on tuliperäistä aluetta. Viimeisimmistä tulivuoren purkauksesta on aikaa kymmeniä tuhansia vuosi.

Rantakadulla oli joka vuotinen uusien autojen esittely, jota kerkesimme vähän katsella ennen risteilyä.

Niin lähdimme pienelle risteilylle Andernach Geyser- kylmävesi-geysirille.

1903 porattiin maahan reikä 343 metrin syvyteen, kun etsittiin hiilihappolähdettä. Poraus osuikin hyvin harvinaiseen kohtaan, josta syntyi maailman korkein kylmävesi-geysir. 1957 nähtävyys sujettiin, kun siihen tuli sortumia. 2001 poratiin uusi reikä 350 metriin. Tämä nähtävyys avattiin yleisölle uudestaan 2006.   

Kylmässä geysirissä suihkun voimana on hiilidioksidi. Kun porattu reikä täytyy vedellä, hiilidioksiidikuplat työntää syvyyksistä veden putkesta tyhjäksi kahden tunnin välein. Korkeimmillaan vesisuihku nousee 60 metrin korkeuteen. Vesipurkaus kestää kymmenisen minuttia.

Alla kuvia ja filmin pätkiä tästä erikoisesta luonnonihmeestä. Hieno oli tämä.

28.4.2019: Geysir Andernach

Kiertelimme näyttelyä lisää.

Sekä Andernachin kaupunkia.

Lammessa uivat sorsapoikaset olivat reippaita kun tulivat niin lähelle ihmisiä.

Kaupungilla on yli kahdentuhannen vuoden historia. Harmitti aivan, kun ei ollut aikaa rauhassa tutustua kaupunkiin ja linnanraunioihin, vaan koko kierros meni läpijuoksuksi.

 Rooman ajan viemärinputken palasia.



Tämä taas kerran osoitti sen tosiasian, että Saksasta löytyy aina mielenkiintoista nähtävää. Koko loman olisi voinut viettää täällä Reinin ja Moselin varrella tutustuen historiallisiin paikkoihin.

Niin ajelimme kotiin uusia kokemuksia rikkaampana. Belgian Bryggestä lähti mukaamme uusi matkalainen joka katseli silmä tarkkana uusia maisemia.

Oli kiva pääsiäisloma! Kiitos!

©Soleil

Ps. Edelliset reissun jutut:

- 18-28.4.2019 Pääsiäisloma: 1.Osa,Meren äärelle

- 18-28.4.2019 Pääsiäisloma: 2.Osa, Pohjoisen Venetsiassa
- 18-28.4.2019 Pääsiäisloma: 3.Osa, Yli 7 miljoonaa kukkaa