torstai 29. lokakuuta 2015

ROSVO TAKATALLISSA

Ei ole mikään mukava kokemus herätä ääniin mitkä kuuluvat sängyn alta ja takatallista.

Ovi näytti lukossa olevalta.

Olin nukkumaan mennessä leikilläni sanonut, kun ripustin vaatteeni koukkuun oven yläpuolelle, että siinä jää sitten rosvolle rintsikkani kaulaan, jos tulee sisälle mökkiauton ovesta.

Olin nukkunut puolitoista tuntia, kun heräsin outoihin rapinoihin ja kolahduksiin unenpöpperössä. Ensin ajattelin äänien kuuluvan ulkoa ja ihmettelin, mitä joku tekee. Mitä enemmän kuuntelin ääniä, niin olin vakuuttunut niiden tulevan mökkiautomme takatallista ja meidän sängyn alta. Veret hyytyivät ja tuli outo pelokas olo. Ajattelin niitä tarinoita, mitä olen kuullut, että rosvo on käynyt vieraisilla karavaanarin mökkiautossa asukkaiden nukkuessa leirintäalueellakin. Nytkö mekin olemme tuon kauheuden kohdanneet? Ja minä herkkäunisena herään tuohon. Ajattelin, että eihän meidän takatallin lisälukkoa voi saada auki kuin lukon rälläkällä irti leikkamaalla. Ovea auki saa vain suurta väkivaltaa käyttäen. Noihin ääniin olisi pitänyt herätä.

Epäilin jo omia korviakin, kuulinko oikein, mutta totta se oli ääniä kuului. Äänistä saattoi ajatella, että takatallissa otetaan ja siirrellään tavaroita. Kuningatar istui keittiötasolla ja hänkin katseli tallin ovelle päin, hänkin kuuli äänet eli eivät korvani valehdelleet. Katsoin pääpuolen ikkunasta ulos, ketään ei ainakaan näy mökkiauton ulkopuolella. Pelkoni vaan lisääntyi, kun ajattelin katsomista jalkapään ikkunasta, takatallin oven puolelta. Saanko rosvon sorkkaraudasta iskun päähäni. Takatallin ovi näytti olevan kiinni, eikä mitään liikettä toisellakaan puolella näkynyt. Ei takatallissa ihmistä ollut, vähän helpotti jo tässä vaiheessa.

Ajattelin, että siellä on oltava jonkun eläimen. Tuostahan on joskus meillä ollut puhetta, kuinka joku irtokissa sinne voisi livahtaa. Hiiri se ei voinut olla, hiiren liikkeistä ei kuuluisi noin isoja ääniä, ajattelin. Naapurin isäntähän kyseli muutama päivä aiemmin, että olemmeko heidän kolme päivää kadoksissa ollutta kissaansa nähneet. Jos se onkin tuonne livahtanut jossain välissä, kun on aika seurallinen tyyppi. Entä ne näätäeläimet, marderit, joita on pihassamme näkynyt, jotka purevat autojen virtajohtoja poikki ym. kivaa tekevät. Jokin aika sitten eräs ulkosuomalainen ihmetteli, kun hänen autossaan ei mene vaihde pois päältä. Huollossa huoltomiehet löysivät vaihteistosta marderin sinne laittaman vesiletkun suutinpalasen. Jos se olikin marderi jossain välissä livahtanut  takatalliin?

Prinsessakin ilmaantui ihmettelemään ääniä ja meni haistelemaan takatallin ovea. Siinä vaiheessa herätin Mieheni. Hän luuli minun höpöttävän unissaan sekavia. Nousin ylös. Ajattelin, että Kissamme on turvaan laitettava häkkeihin tuolta takatallista hyökkäävältä villikissalta tai marderilta. Siinä samassa huomaan ettei Jätkää näy missään. Mies huomaa, että takatallin ovihan ei ole lukossa, vaan siitä on mennyt lukon vastakappale rikki. Ovi näytti kiinni olevalta, kun siinä edessä on karvainen kangas suojana kissojen ylös hyppimisen takia. Mies avaa oven ja sieltä kömpii meidän rosvo-Jätkä hyvin nolona pois. Takatalliin ei ole Kissoilla mitään asiaa ja hänhän on tehnyt kiellettyä. Eipä tullut pieneen mieleenkään, että yksi kissamme olisi takatalliin päässyt.

Rikki mennyt oven lukon vastakappale. Joka on muissa ovissa metallinen tai vahvempaa muovia.
Kyllä siinä Jätkä-rosvo tarkkana seuraa, kun isäntä laittaa toisesta ovesta erinlaista vastakappaletta paikoilleen.

Arvoitukseksi jää kuinka pitkään "rosvo" oli seikkaillut takatallissa, mutta karvajäljistä päätellen hän on ahtaissa pyörien ja kalusteiden välissä perällä asti kulkenut. Onneksi ei jäänyt kuitenkaan kiinni ja satuttanut itseään.

Tätä muistoa muistellaan ja tälle nauretaan vielä pitkään. :)
      

Soleil

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

18-27.9.2015 kesäloma2: 4.Osa, KAUNIIDEN VUORIMAISEMIEN HALKI KOTIIN


Ja hyvästien jättö Marone-kylälle, Monte Isola-saarelle ja upealle Iseo-järvelle.


Vettä ei ollut yöllä satanut, eikä sitä satanut aamullakaan. Taivas oli kuitenkin paksujen pilvien peitossa ja hyvä näin. On aina paljon mukavampi lähteä kotiin päin pilvisellä ilmalla kuin auringon kauniisti paistaessa. Tänne kauniille ja rauhalliselle järviseudulle varmasti tulemme vielä uudestaankin.

Ajelimme suorinta reittiä moottoritielle. Ei ollut tänään aikaa ajella hitaita pienempiä teitä kylien läpi. Moottoritiellä ei ollut ruuhkia ja liikenne eteni hyvää vauhtia eteenpäin. Ainoastaan moottoriteiden lipukkeen otto- ja maksupaikoilla liikenne oli vähän ruuhkautunut.

Como-järvellä pilvet roikkuivat alhaalla. Tästä moottoritieltä otetusta kuvasta, ennen Sveitsin rajaa, näkeekin hyvin kuinka Comon rannat ovat asutetut. Como on yksi suosikkijärviämme, mutta erilainen kuin Iseo-järvi.

San Bernardino -tie on meille hyvin tuttu reitti, tämä tie on aina hyvin mukava kulkea. Tie on talvellakin leveytensä puolesta hyvä ja turvallinen tie ylittää Alpit. Kokemusta on myös räntäsateella. 

Tätä San Bernardinoa sanotaan yhdeksi Alppien kauneimpiin kuuluvaksi alppitieksi. Kuvia tässä noin neljänkymmenen kilometrin matkalta, kun tie lähtee alhaalta laaksosta nousemaan pikkuhiljaa ylemmäs siltojen ja tunneleiden kautta aina passon korkeimmalle kohdalle 2066 metriin.

Alapuolelta kuvasta pääsee kuva-albumiin, 27.9.2015:SAN BERNARDINO PASS

https://goo.gl/photos/C2jbhzCJshwBtpkw7


 Ajoimme vasta toisen kerran vanhan San Bernardino Pass -maisematien, joka nousee San Bernardinon hotellikylästä. Tämä tiehän ei ole talvella auki eikä tätä ole pakko kesälläkään ajaa. Voi oikaista suoraan vuoren läpi kuuden kilometrin tunnelissa. Ilma oli aurinkoinen, kun se ei aina vuorilla ole, päätimme nauttia loman lopuksi vielä tämän hienon mutkatien. Onneksemme ylhäällä saimme auton tien varteen ja Laghetto Moesola -alppijärven rantaan parkkiin. Hienot olivat taas kahvinkeittopaussilla maisemat. Meillä olisi niin mieli tehnyt lähteä vaellusretkelle, mutta tuohon ei ollut nyt aikaa, harmi. Kissoilla kaulat venyivät pitkälle, kun he katselivat järvelle. Vaikka ovat aina maisemista kiinnostuneita, niin vesistö saa heidän silmänsä erityisesti aina loistamaan. Tuleekoohan heillä mieleen synnyinmaan järvien ja jokirantojen valjasteluretket. :)


Vaikka karavaanarikulkureiden vauhti passotiellä näyttää vauhdikkaalta, tässä kuvatussa filmissä, niin jopa polkupyöräilijä alamäessä taas ohi meni vauhdilla. Noiden pyöräilijöiden menoa ei voi kuin ihmetellä, kun he jopa 70:ä alas laskevat. Heillä ei taida olla oma elämä kovin arvokas tai sitten luottavat osaamiseensa. Usein on kukkapuskia, risti kuvan kera tien varressa juuri näillä passoteillä ja taitavat suurimmaksi osaksi olla pyöräilijöiden muistoja.
 Alas laskeutumisessa päätielle ja tunnelin toiseen päähän oli muutama neulansilmämutka. Musiikki sopii sattumalta myös tähän tunnelmaan, kun laskeudutaan alas. Alussa mukavaa laskettelua, välillä vähän arvoituksellista, mutta taas loppulaskettelu suurta nauttimista mökkiautoilusta ja matkailusta. Minähän aina vähän jännitän näitä vuorilta laskeutumisia, en läheskään aina. Mehän olemme kokeneet sen kun autosta menee jarrut etelä-Norjassa. Vuokra asuntoauton eturenkaat jäivät kaatuneen tienkaiteen päälle. Oli kiinni senteistä ettei koko perhe tipahtanut alas rotkoon. Taisinpa muutaman kerran kysyä tämänkin laskeutumisen aikana, että onhan jarrut kunnossa ja vaihde varmasti tarpeeksi pieni. Vaikka pelkomörkö vähän välillä kummittelee, niin tuolle pelolle ei tuon onnettomuuden jälkeen ole annettu valtaa. Jos olisi antanut, olisi niin monta upeaa matkailun tuomaa hetkeä jäänyt kokematta.

27.9.2015: SAN BERNARDINO PASS  


Rakastetaan ja nautitaan, kuskikin saa rattia kääntää ja kurvailla, suuresti tällaisista vuoriteistä.



San Bernardino Passin kuuden kilometrin tunnelista, kun tullaan ulos, on alamäkeä tasaiselle Thusisiin asti noin 38 kilometriä. Tätäkään ei lasketella vapaalla vaan sopivaa vaihdetta käyttäen moottorijarrutuksella. Tässä liikennemerkki muistuttaakin jarrujen kuumenemisesta ja siitä, että alamakeä 8% laskulla on vielä jäljellä 12 kilometriä. Jarrujen käyttö ja niiden kuumeneminen pitää ehdottomasti aina pitää mielessä vuoristoteillä!  


Ajoa Maronesta Saksan rajalle tuli tätä reittiä noin 422 kilometriä.



Vaikkei vuorilla oltu, Grossglocknerin maisemissa, niin Monte Isola -saari on nyt jalkaisin valloitettu. Kotona oli talo vähän kolea ja oli laitettava lämmitys päälle, mutta mukavat reissumuistot myös lämmittivät. Saimme tuijotella kokonaisen viikon järvelle ja vuorille sekä rakkaimman silmiä, kiitos!


Soleil

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

TAAS UUSIA NAAPUREITA JA SUUNNITELMIA

Vähän välillä karavaanareiden arjestakin, perheonnesta, tänne reissujuttujen sekaan. :)


Rakkautta on taas ollut ilmassa, naapurissa, rakkauden ja onnentuojakyyhkyt sitä tuovat.

Nämä isot röhjäkkeet aivan varkain yläparvekkeen parrulle tupsahtivat. On siinä vanhemmilla ollut jotakin säpinää. Risuja pesäkotiin kannettiin lisää jokin aika sitten. Pesässä on aina toinen vanhemmista istunut. Hoitovuoron vaihdon aikaan iloista juttelua kuulunut. Jossain vaiheessa, aivan vasta, tipahti parvekkeelle munan kuoren palanen. Ajattelin tuosta, että pikku-tipit tulevat vasta esille joskus reilun viikon päästä. Alkuviikosta pesä oli usein vanhemmista tyhjä. Ajattelin, että taisipa pieleen pesintäpuuhat mennä tai sitten poikaset ovat jo niin isoja ettei vanhempi kotipesään mahdu. Ajattelin kuitenkin, että eivät voi vielä niin isoja olla. No, niinhän siinä sitten kävi, että alkuviikosta kun menin katsomaan verhon rakosesta, kun vanhempi huudellen pesälle tuli. Siellä näkyi laiha pitkä kaula, kun vanhempi oli syöttöpuuhissa. Torstaina pesästä sitten jo näkyi jo isompia tipejä. Kasvuvauhti näyttää olevan nopea, kun jo näin isoja rohjakkeita ovat tänään. Minä kun olisin halunnut nähdä taas niitä pikkutipejä.

Parvekkeella ei ole muuta sotkua kuin muutama pieni oksa ja se munankuori, mutta ylhäällä orrella on jo enemmän. Tämän jälkeen saavat nämä naapurit kyllä häädön. Tuo pesä pitää rikkoa ja laittaa verkkoa tai piikkejä tuonne.


Kuva karavaanareista 9.10.2015.

Kovasti täällä on uusia reissusuunitelmia meneillään ja monta paikkaa mielessä. Tälle vuodelle on vielä monta lomaviikkoa pitämättä. Karttoja katsellaan ja sääennusteita seuraillaan. Loma vuorilla taitaa jäädä haaveeksi sillä emme halua kylmään ja räntäsateeseen. Tuo vähän harmittaa, kun kesäloma3-4 jää niin loppu vuoteen. Se on kuitenkin parasta, kun voimme olla välillä aina kulkureita ja oman elämämme nautiskelijoita. Tehdä sitä mitä suuresti rakastamme.


Kantrivaanari: Karavaanari

Kevään tullen aurinko kun lumet sulattaa
teiden kulkurille silloin taivas aukeaa
matkakodin tielle laittaa, reissuteko alkaa maittaa
nokka kohti seikkailuja, jälleen lähdetään

Mukana on aina peti, vessa, keittiö
kulkuri ei olekaan mikään heittiö
vaan luokkaa parasta, a-tason matkaaja
oman elämänsä nautiskelija

Se on...
Karavaanari, karavaanari, kaikkien kaveri, iloinen kulkuri, hei...
Karavaanari, karavaanari, jostain se tulee...
ja jonnekin menee...
sehän on aina tiellä!

Joku laittaa mökin joen, järven rannalle.
Rakentaapi töllin pysyväisen sannalle
kulkuri ei yhteen paikkaan, asettua saata lainkaan
vierivälle kivelle ei juuret kasvaa saa...

Matkamiehen mökki kulkee aina mukana
vaikka joka aamu vaihtuu uusi maisema
meren rannat, kylät, vuoret, unohtuvat turhat huolet,
edessä kun tietä riittää uuteen seikkailuun

Se on...
Karavaanari, karavaanari, kaikkien kaveri, iloinen kulkuri, hei...
Karavaanari, karavaanari, jostain se tulee...
ja jonnekin menee...
sehän on aina tiellä!

Illan tullen karavaanin
hetken lepoon asettaa
rutu, konsuli tai kääkkä
on kaikki luotu matkaa jatkamaan…

Sehän on...
Karavaanari, karavaanari, kaikkien kaveri, iloinen kulkuri, hei...
Karavaanari, karavaanari, tien päältä tuttu, melko veijari, hei...
Karavaanari, karavaanari, jostain se tulee...
ja jonnekin menee...
sehän on aina tiellä!


 Soleil

perjantai 16. lokakuuta 2015

18-27.9.2015 kesäloma2: 3.Osa, AURINKOA JA LÄMPÖÄ

Jokainen päivä on uusi seikkailu,
aika kokeilla siipiään
ja ottaa vastaan uudet haasteet,
jotka johtavat yhä suurempiin asioihin...
Sillä jokainen päivä on kuin lahja,
lupaus, joka on annettu sinulle.
Jos elät päiväsi rikkaasti,
täysin rinnoin, niin
jokainen vuosi on edellistä onnellisempi.
- tuntematon-

25.9.2015, perjantai: Lämmin aurinkoinen aamu. Söimme aamupalan ulkona, niin kuin olimme joka aamu syöneet tässä järven rannalla mökkiauton edessä. Aamupuuhastelujen jälkeen kaivettiin takakontista vaelluskengät esille ja tämä tiesi hyvää.

Eilen pyöräiltiin Monte Isola -saari ympäri. Tänään lähdemme saaren korkeimman kohdan valloittamaan.



Monte Isola on yksi euroopan korkeimmista saarista. Korkein kohta saaressa on merenpinnasta 600 metrin korkeudella, kun järven pinta on 181 metrissä. Eli järveltä on nousukorkeutta 419 metriä saaren korkeimmalle kohdalle ja kirkon pihamaalle, Santuario della Ceriolaan. Kemijärventieltä Talvijärven rannasta vajaasta 300 metristä on Rukatunturin huipulle vajaaseen 500 metriin nousua 200 metriä. Tai jos ajattelet, että Kilpisjärvestä Saanan huipulle on noin 550 metrin nousu. Tuossakin on noustavaa. Taas täällä asumisen aikana ajatus on muuttunut, että 500 metrin nousu on pieni.


Leirintäalueelta pyöräilimme Sale Marasino -kylän ohi Sulzanoon. Tämäkin kylä oli jo tuttu paikka Iseo-kaupunkireissultamme. Sulzanon lauttarantaan jätimme pyörämme ja menimme lautalla saaren suurimpaan kylään Peschiera Maraglioon, jossa tuntuikin edellispäivänä olevan jonkun verran turisteja.

Onnistuminen tarkoittaa sitä, että täytät omat
unelmasi, laulat omia laulujasi, tanssit omia
tanssejasi, luot asioita omalla sydämelläsi ja
nautit täysin siitä matkasta, ja luotat siihen,
että tapahtuipa mitä tahansa, se on OK.
-Elana Lindquist-

Jotenkin nyt tuli tunne, että haluan tämän jutun yhteyteen laittaa nämä kaksi lempirunoani. Nämä kaksi päivää olivat niin muistorikkaita, niin olivat kyllä edellisetkin. Myös kirjoittaa jotakin ajatuksiani. Rakastan kirjoittaa, mutta se on hankalaa lukihäiriöni takia. Reissu- ja vuorihulluuden ohella olen myös valokuvaushullu tai voiko tuota tuoksi sanoa, mutta räpsin paljon kuvia. Haluan ikuistaa noita matkailun tuomia pieniä hetkiä, jotka tuntuvat suurilta. Minulle näkeminen ja kuuleminen kertoo paljon enemmän, kuin luettu teksti. Siksi olenkin alkanut opettelemaan näiden valokuvaelokuvien tekemistä. Näihin sekä tänne blogiin laitan vain pienen osan ottamistani kuvista. Vaikkei näitä valokuvaelokuvia juuri kukaan käy katsomassa, niin näitä teen silti, meille muistoksi reissuista tästä erittäin mukavasta uudesta elämän jaksosta. Niihin laitan välillä epäselvänkin kuvan, kun kuvan takana on joku tarina, sen itselle tärkeä juttu. Teen tätä bloggausta runsaalla kuvamäärällä oman aitoon tyyliini.

Keväällä olin kiitollinen siitä, että vuoritallustelu valokuvaelokuvia löytyy, kun se selän hermokipu raastoi. Pääsin niiden kautta kulkemaan suuresti rakastamilleni vuoripoluille ja -maisemiin, uudestaan ja uudestaan. Jo pelkät kuvat tuovat niin paljon iloa. Saa kulkea ja muistella aina uudestaan.

Taustamusiikki on tärkeä, aina vaan ei löydä sitä itselle mieleistä. Näihin kahteen alla olevaan löysin, panhuilu soi niin kauniisti ainakin minun korville. Silmissäni musiikki saa maisemakuvat elämään ja nautin vielä enemmän matkailun ihanuudesta, siitä uuden kokemisesta ja näkemisestä.


Suurta rakkautta on kaivaa tietokoneen kansioista esille näitä tekeleitäni. Istua Mieheni kanssa kotisohvalla käsikädessä, katsella ja muistella, nauttia reissuista monesti vielä jälkeenkinpäin. Minulla tuossa hetkessä valuu kyyneleet, niin paljon nämä kuvat merkitsevät. Ovat aitoa elettyä elämää, josta niin pitkään haaveilimme. Suuri intohimomme on matkailu mökkiautollamme.


Asiaan! Katseltiin ja kierreltiin aluksi vähän Santuario della Ceriolaan kylää. Kylä on jyrkässä rinteessä. Kylän takaa lähti merkitty polku saaren huipulle. Käveltiin oliviipuuviljelmien ohi, ihmettelimme alaspäin äkkijyrkästi laskeutuvaa rinnettä ja erilaisissa metsissä sekä peltojen reunamilla. Välillä polku oli kivinen ja jyrkkä. Ihastelimme näkymiä järvelle ja edellispäivänä käydyn Sensole-kylän sekä linnan suunnalle näkymää ylhäältäpäin. Ilma oli helteinen, jopa paikoin tuulensuojassa tukahduttavan kuuma. Kuuntelimme ympäriltä kuuluvia ääniä, sen koulubussikin siellä töötötteli samaan malliin kuin edellispäivänä. Saavuimme viehättävään Cure-kylään. Tuolla elämä vaikutti hiljaiselta, koirakin vain makoili keskellä tietä, mutta kahvilassa istuessamme kylä vaikutti erittäin vilkkaalta. Miksihän ne puhuu niin isoon ääneen?
Olisimme halunneet jäädä kylään kasvattamaan tomaatteja, niin hienolla paikalla oli kasvimaa ja talo. Ei käyty kysymässä olisiko talo ollut myytävänä. Lumihuippuiset Alpit näkyivät järvimaiseman takaa. Lunta vuorilla oli vähemmän kuin edellispäivänä. Kylästä lähti leveähkö kivetty polku sotamuistomerkille ja kirkolle, huipulle.
Näkymät ympäriinsä, kirkon pihalta, järven pinnasta reilu 400 metriä ylempää olivat kauniit ja vielä kun aurinko paistoi, se lisäsi paikan kauneutta. Palasimme aikamme ihasteltuamme tätä kauneutta takaisin. Kuljimme osan matkaa eri reittiä alaspäin. Voi kuinka olisin paluumatkalla metsän yhdessä kohtaa halunnut heitellä ilmaan kastanjan karvaisia palloja, joita maassa oli paljon. Maailma on kaunis! 

25.9.2015: KÄVELYRETKI MONTE ISOLAN HUIPULLE



Vaelluskengät tietävät aina erityisen mukavaa päivää, kiitos paljon Miehelleni, saarelle, maisemille ja elämälle tästä päivästä!

Niin, siinä illan istuskelimme, juttelimme ja ihastelimme tätä kaunista järvimaisemaa, niin kuin muinakin päivinä. Kuu loisti taivaalla, niin kuin oli tainnut loistaa lähes joka ilta.
Tänään oli haikeutta kuitenkin mielissämme, tämä loma on käymässä loppuun ja huomenna on alettava leiriä purkamaan. Olisimme halunneet loman niin jatkuvan. Alunperin meidän oli tarkoitus nyt olla 2-3 viikkoa lomalla, mutta tuo ei onnistunut.



26.9.2015, lauantai: Jotenkin ei olisi halunnut nousta ylös sängystä, viimeisenä lomapäivän aamuna. No, onhan se aamu vielä huomennakin. Vaikka oli tuota haikeutta loman loppumisesta, noustiin nauttimaan tästä aurinkoaamusta täysillä. Meillähän oli suunnitelma tehdä pyöräretki pohjoiseen päin ja aivan näkemättömälle alueelle.

Leirintäalue meni kiinni seuraavalla viikolla. Täällä oli vakiopaikkalaiset, Eläkeläiset, purkaneet koko viikon kesämökkileiriään, vajaat kymmenen asuntovaunuporukkaa. Heillä etutelttojensa alla mm. tiskipöydät ja jääkaapit. He pesivät etutelttojen kankaita, puuhailivat kaikenlaista koko viikon. Kun siirryimme ulos aamupalalle, he olivat jo taas täydessä työn touhussa. Nämä Eläkeläiset olivat jo iäkkäitä. Yhdellä pariskunnalla oli joko tytär tai poika vaimonsa tai miehensä kanssa, hekin jo meistä vanhempia, auttamassa. Tämä nuorempi nainen kuului saavan jonkun kiukunpurkauksen ja etuteltasta lensi vauhdilla joku kaappi ulos. No, me emme jääneet heitä katselemaan ja kuuntelemaan. Purimme oman markiisin alta etuteltan pois ja lähdimme pyöräilemään.


 Kuljimme Maronesta Vello-kylään, minkä jälkeen alkoi viiden kilometrin kevyenliikenteen maisemareitti, Vello Toline, joka oli aivan järven rannassa menevä vanha tie, hieno reitti. Jatkoimme matkaa Tolineen ja siitä Pisognen-kaupungin laitamille, jossa jätimme pyörämme parkkiin. Kaupungissa oltiin pystyttämässä markkinoita päivällä, ilmeisesti joku iltatapahtuma. Lapsille oli mm. karuselleja ja possujunia. Paljon erilaista myytävää, tavaroita ja ruokaa. Tämäpä olikin mukava sattuma. Aikamme kierreltyämme palasimme samaa reittiä takaisin. Hieno pyöräretki oli tämäkin.


26.9.2015: PYÖRÄRETKI MARONESTA PISOGNEN MARKKINOILLE


Pisognessa jo taivas alkoi pilvistyä ja tummua, samoin oli Maronessa, kun tulimme leirintäalueelle. Takanamme oli todella mustat pilvet, mutta ne eivät sataneet koko iltana.

Vakiopaikkalaiset saivat juuri ennen pimeän tuloa suuren purku-urakan tehdyksi. Me purimme leirin loppuun, laitoimme pöydän, tason, kaasulevyn ja kaapin takatalliin, ja kaasupullon kaasupullojen kaappiin sekä veivasimme markiisin sisään. Istuimme ja tuijottelimme pimeässä aikamme järvelle. Pistimme tuolimme takatalliin ja kömmittiin mökkiautoon kiitollisina näiden päivien muistot mukanamme, eletystä hienosta kesäloma2:sesta. :) 

Soleil

Ps. Jatkuu,.. hienojen maisemien kautta kotiin.

maanantai 12. lokakuuta 2015

18-27.9.2015 kesäloma2: 2.Osa, IHASTUMISTA SEUTUUN

Iseo-järven ja Monte Isola-saaren rantoihin ja kyliin. :)

21.9.2015, maanantai: Lomafiilis oli korkealla, kun sai herätä aamusta auringon paisteeseen ja aamupalan syödä mökkiauton edessä tätä järvimaisemaa siinä samalla katsellen.
Monte Isola ja Isola di Loreto- saaret

Olin venäyttänyt selkäni sunnuntaiaamuna kopistellessani vilttiä. Tuolle vaivalle tuntui parhaalta lähteä vain kävelylle tänään. Lähdimme Maronen keskustaa katselemaan.


Olen monet kerrat tuskaillut Italiassa sitä, että pyörätiet puuttuvat. Comolla, näistä pohjois-Italian järvistä, kokemuksemme mukaan tässä asiassa tilanne on huonoin. Täällä tämä asia oli ihan hyvin järjestetty. Tietyin paikoin joutui menemään liikenteen sekaan erityisesti etelään päin kulkiessa, mutta tuo ei haitannut, kun liikennettä ei paljoa ollut.

Kauniita ovat nämä järvimaisemat.

Kävelimme viehättävään Vellon kylään. Talot kapealla alueella, vuorten ja järven välissä. Täälläkin oli juhlittu.

Saimme nähdä pieniä jäljellä olevia rippeitä näiden juhlien koristelusta.

Ikkunoissa paperikukkia.

Kaiteet koristeltu havuin, nauhoin ja paperikukkasin.

Täällä oli katokset pöytäryhmineen laitettuna, jotka sitten myöhemmin viikolla oli purettu pois. Paperikukkia oli koristeina myös kukkapenkissä ja puun alla. 

Paperikukkia oli näissä havuköynnöksissä, jotka kyllä olivat upean näköisiä.







Kävelimme kylän toiseen laitaan, josta olisi lähtenyt maisemareitti pohjoiseen päin, kävely- ja pyörätie, tuon näkemisen ja kulkemisen jätimme toiselle päivälle. Palasimme rantaa pitkin takaisin, usein istahdimme kuuntelemaan ja katselemaan.


Elämä täällä oli hyvin rauhallista, ei hulinaa mihin monesti Italiassa törmää. Tässä katselimme kahden miehen kalastuspuuhia Vellon kylän laiturilla.



Maronen rantakatu oli myös kaunis ja rauhallinen.


Kävelimme leirintäalueelta vähän järvenrantaa etelään päin, suunnitellen seuraavien päivien retkiä. Tässä tien varressa roomalaisia muureja. Takana Veston kylä.


Leirintäalueen sisäänkäynti.

22.9.2015, tiistai: Aamupalan, aamujärjestelyjen ja -siivousten jälkeen lähdimme pyörillä liikeelle. Aamu oli pilvinen, mutta kuitenkin 22 lämmintä. Joku sääennuste oli luvannut sadetta jo vähän tälle päivälle. Sade ei tullut häiritsemään tätä pyöräretkeä, ainoastaan muutaman pisaran nakkasi jossain välissä. Paksut pilvet roikkuivat koko päivän matalalla ja mustina vuorien päällä, oli jotenkin hämärä päivä. Kuvaelokuvan taustamusikki "valo taivaalta". Retkemme oli pilvisyydestä huolimatta täynnä valoa ja iloa, lomasta nauttimista. Iloitsemista uusien asioiden ja paikkojen näkemisestä. Minä sain matkalla Miehestänikin uuden miehen, kun hän kävi parturissa. Pyöräretkelle kertyi mittaa yli kolmekymmentä kilometriä.


22.9.2015: PYÖRÄRETKI  MARONESTA ISEOON



23.9.2015, keskiviikko:  Tämän päivä oli jo kotoa lähtiessä tiedossa tulevana sadepäivänä, jonka kaikki sääennusteet lupasivat. Meistä nämä sadepäivätkin ovat mukavia lomapäiviä, rentoa oleilua yhdessä ja sateen ropinan kuuntelua. Etuteltta mökkiauton edessä on verraton juuri tällaisia päiviä varten, antaa hyvän tuulen- ja sateensuojan. Sen suojassa on mukava syödä, laittaa ruokaa ja istuskella.
Kissat katsovat tv:tä ja leikkivät metsästysleikkejään.

Ja sadehan loppuu aina, niin nytkin illasta ja aurinko alkoi pilkistelemään pilvien rakosista. Lähdimme iltakävelylle ylös tuonne kukkulalle, jonne oli pieni kipuaminen.

Kävelimme Pregasso-kylän läpi. Muutamia ihmisiä oli kävelyllä tai pihoillaan pihatöissä. Italialaiset eivät ole niin tervehtiviä, kuin mitä on kotona ja Itävallassa tottunut, mutta kun heitä tervehtii, niin vastaavat kyllä. Paluumatkalla kävimme pienessä kyläkaupassa. Kauppias-Mies kyseli mistä tulemme, kun ilmeisesti ihmetteli oudon kuuloista puhettamme. Ostimme häneltä mm. paikallista juustoa ja leikettä.
Mielellään asuisimme tuossa vasemmalla olevassa talossa ja katselisimme tuota järvi- ja vuorinäkymää. Kirkkokin alkoi paremmin toiselta puolelta kukkulaa näkymään.

Kylänraitilta johti kirkonpihalle vanhat kiviset portaat.

San Pietron kirkko on rakennettu 1300-luvulla.

Täälläkin oli paperikukkia. Kirkon ovet olivat lukossa. Italiassa hyvin harvoin ovet ovat kirkoissa auki.


Kirkon pihamaa on 329 metrin korkeudessa ja järven pinta 181 metrissä. Tänne nousua tuli leirintäalueelta 148 metriä. Täältä on upea panoraama näkymä ympäriinsä. Aurinkoisella ilmalla vielä paremmat. Ehkäpä yksi kauneimmista kirkkopihamaanäkymistä Euroopassa.


Monte Isola -saari ilta-aurinkoa vasten kuvattuna.


Tämä mökkiauton eteemmekin järveltä näkyvä pikku saari, Isola di Loreto -saari on yksityisomistuksessa.

Alla näkyy Camping Riva di San Pietro, leirintäalueemme jossa olemme. Sunnuntaina alue oli lähes täynnä.




Kissat seuraavat illalla porukalla luonto-ohjelmaa linnuista. Mustat-Tytöt katsovat etuistuimilla. Me palvelijat katselemme ulkona järvelle, takarannalla mukavasti järvenpintaan kimmeltäviä valoja. Tämä tuo aina minulle mieleen mukavat muistot menneiltä vuosilta Suomesta tänne etelään reissatessa. Tuo tunteen myös, että lomalla olemme.


24.9.2015, torstai: Ilma aurinkoinen, niin kuin sen pitikin olla tänään. Tätähän olimme niin toivoneet ja odottaneet.

Lähdimme nauttimaan ja kokemaan Monte Isola -saaren. Pyöräilimme ensin Sale Marasinoon. Tuosta menimme saareen pyörien kanssa pienellä matkustajalautalla, joita kulkee noin 15-20 minuutin välein. Lauttaliikenne saareen on alkanut jo 1840.

Monte Isola on viehättävän kaunis saari Iseo-järvessä. Saari on keski- ja etelä-Euroopan suurin järvessä oleva saari. Saaressa asuu noin 1800 vakituista asukasta yhdessätoista pienessä kylässä. Saaressa ovat autot vain sallittuja papilla, lääkärillä ja pormestarilla. Paikallinen pikkubussi, paikallisten moottoripyörät/skootterit sallitaan myös. Näimme pyöräreissulla myös pienikokoisen roska-auton, lava-auton ja traktorin. Olivat hauskan näköisiä "leikkiautoja", mutta silti nämä miniautot täyttivät tien tai kadun.

Tässä Carzanossa lauttarannan läheisyydessä oleva kolmikerroksinen moottoripyörien ja mopojen parkkitalo.

Täällä oli monen näköistä ja kuntoista kulkupeliä saaren asukkailla.

Monte Isolaan saavuttuamme emme voineet olla huomaamatta saaressa olleita FESTA DI SANTA CROCE 2015 -juhlakoristelua. Jos olisimme menneet saareen alkuviikosta, niin olisimme koristelut nähneet kauniimpana ja runsaampana. Nyt lähes kaikki oli purettu pois ja tuota purkamistyötä tehtiin. Myös keskiviikkopäivän sade oli tehnyt tehtävänsä, kuivista oksista oli paljon varissut sateessa havunneulasia maahan. Saimme kuitenkin muutamassa kohtaa kävellä ja pyöräillä kukkaköynnösporttien alta ja tuohan tuntui hyvin romanttiselta, ainakin minusta.

Saarikierros, kävellen, pyöräille, istuskellen, kuunnellen, aistien korvat höröllä paikallista elämää sekä ihastellen saarta ja näkymiä saaresta järvelle ja vuorille. Kauempana pohjoisessa päin Alpeilla oli satanut vuorille lunta ja sehän kruunasi nämä maisemat. Aivan lumoutuneena katselin tuonne suunnalle, järven pohjoiseen päähän tuota sinistä taivasta vasten näkyvää valkoista lumiharsoa. Kuljimme viini- ja hedelmäpuuviljelmien ohi sekä Carzano-, Paradiso-, Siviano-, Menzino-, Sensole- ja Peschiera Maraglio-kylien läpi.

Muutama mukava muisto tässä. Paikalliset ajella huristeli vauhdikkaasti skootereillaan. Jopa äidillä kaksi lasta kyydissä, hame helmat hulmuten menivät. Niin ajoivat skootterilla vähän hienomminkin pukeutuneet.
Koulun pihalla iloiset lapset juoksi kiljuen pikkubussiin. Bussi ajoi kapeaa kylän raittia aina välillä töötätellen, ilmoitti täältä tullaan. Tuota ihmettelimme miten tuo mahtui kapealla kadulla kulkemaan.
Söimme kirkon pihalla pienet välipalapatukat, katsellen ympärillä olevaa maisemakauneutta sekä vähän ränsistyneitä muutamaa talon takapihaa. Suunnittelen, että tuossahan olisi talo remontoitavaksi meille.
Pienen seikkailun jälkeen päädyttiin linnan porttien taakse ja saimme todeta, että tälle pihamaalle emme pääse. Se oli yksityisaluetta.
 Sensole-kylässä ihmettelimme kymmeniä kissoja. Menimme syömään tuossa kylässä ihan mukavan näköiseen rantaravintolaan lounasaikaan, eikä heillä ollut montaa ruokavaihtoehtoa tarjolla, salaattia, paistettuja kalafileitä(leivitettynä tai ilman) ja salamilautanen viidellä eri sortilla. Ilmeisesti tämä oli paikallinen lounasruoka. Nämä ateriat kuitenkin leivän kanssa maistuivat hyviltä, siinä paikallisten rupatellessa lähipöydissä. Eikä tuossa istuskellessa ja katsellessa järvimaisemaa etelään päin Isola di San Paolo -saarinäkymällä hullumpaa ollut olla.
Peschiera Maraglio kylä näytti olevan turistien suosima. Me jätimme kylään tutustumisen seuraavaan päivään.

Tässä muutama kuva pyöräretkeltämme, princess lake-sävelmän soidessa taustalla.


24.9.2015: PYÖRÄRETKI MONTE ISOLAN YMPÄRI



Voi, miten ihanan päivän saimmekaan toistemme seurassa viettää, elämän parhautta!

Leirintäalueelle saavuttuamme meille oli tarjolla rauhallista ja mukavan kuuloista kitaramusiikkia, kun hollantilainen karavaanari-Mies soitti rannalla pitkään kitaraansa.


Olen aiemminkin kirjoitellut siitä, että ensimmäiset kaksi vuotta kuljimme täällä keski-Euroopassa kiireellä, niin kuin aina oli kuukauden lomareissuilla Suomesta käsin. Oli tunne, että pitää nähdä paljon kerralla. Aloimme ajattelemaan, että miksi kiirehdimme, onhan meillä loppu elämä aikaa täällä kierrellä. Jätettyämme kiireen pois ja alettuamme olemaan aina yhdessä paikassa pitemmän aikaa, viikonlopun ja useamman päivän ajan, niin olemme saaneet nauttia matkailusta vielä enemmän.

 Soleil

Ps. Jatkuu,.. reissun kaksi ehkäpä aivan parasta päivää edessä.