tiistai 18. kesäkuuta 2019

18.6.2019: Neljä viikkoa

Hidasta on toipuminen, mutta pieniä ilon ja valon hetkiä on tullut tällä matkalla. Se hermokipu pirulainen on jo lähes kokonaan poissa.


Kirkossahan tätä ei ole vielä kuulutettu miten tässä käy, mutta kuitenkin tuntuu olevan hidas edistymisen suunta oikea, vaikka pieniä takapakkeja onkin tullut. Ei auta kuin olla kärsivällinen ja edetä pienin ja hitain askelin. Muistuttaa välillä itseä sillä tosiasialla, että välilevyn pullistumasta paranee 6 viikosta kolmeen kuukauteen.

Eilen Mieheni juuri kertoi, kuinka hänen tuttavansa oli kertonut oman tuttavansa kärsineen jo kolme kuukautta. Ensimmäiseen kuukauteen ei ollut edes voinut liikkua ja nyt kolmen kuukauden jälkeen tilanne on vielä erittäin huono. Toivon tälle tuntemattomalle henkilölle toipumista.

Itseä hetkittäin pelottaa se, ettei vajaa 19 vuotta sitten lääkärin sanat ole nyt totta ja ala isompien ongelmien aika. Tuolloin lääkäri katsoi selkäkuviani ja sanoi, että mulla on synnynnäisesti hyvin ahtaat selkärangan hermokanavat. Joten ongelmia tulee olemaan. Kipukin on kuulema moninkertainen, kun nuo hermokanavat ovat ahtaat sellaiseen verrattuna jos kanavat olisivat väljät. Sanon ja ajattelen, ettei saa suuremmat ongelmat alkaa. Olen selästäni kärsinyt ajoittain jo lapsesta asti. Monesta ihanasta asiasta olen myös luopunut selkäni takia.


Kolmas viikko toi toivotun helpotuksen, että se jalka tulessa oleva hermokipu pirulainen meni johonkin. Toivottavasti ei myös takaisin tule. Takapuolen päällys ja iskiashermo ei ole enää kosketusarka ja vereslihalla olevan tuntuinen. Pieniä vihlomisia, sähkötyksiä ja kiputuntemuksia on vain hetkittäin. Särkylääkettä syön enää vain vähän.


Neljäs viikko on tuonut tuntoa jalkaani enemmän. Voimatonhan jalka ei ole nyt ollut niin kuin 19 vuotta sitten. Toivon sydämeni pohjasta, ettei mitään kävelyä rajoittavaa hermovauriota jää jalkaan. Juuri nyt jalka tuntuu paremmalta kuin eilenaamuna, mutta tuo turruus vaihtelee vähän päivittäin.


Suuri ilon aiheeni on ollut se, että olen saanut nukkua 6-7 tunnin öitä parilla heräämisellä nyt pari viikkoa. Ensimmäiset kaksi viikkoa kun meni hermokipupirulaisen takia niin etten saanut vuorokaudessa nukuttua kuin pätkissä 3-5 tuntia.


Kävelymatkat kyynärsauvojen kanssa on pidentyneet. Itku tulee, kun ajattelen ensimäistä kahta viikkoa ja sitä kuinka viiden kuuden metrin matka teki paljon kipua. Nyt tuon matkan saan kulkea useimmiten lähes ilman mitään kiputuntemuksia, ainoastaan tuntea turran jalkani, ja moneen kertaan edestakaisin. Noiden kauheiden kipupäivien noin 700 askeleen sijaan tulee nykyisin jopa 2500-3300 askelta parvekkeen, makuuhuoneiden ja pesuhuoneen 10 metrin matkalla tallusteltua.

Kohti vuoria ollaan hitaasti menossa. Noille vuoriretkille nauttimaan ja ihastelemaan on vielä pitkä matka kuljettavana. Voipa olla, että ne haaveet saa tältä vuodelta unohtaa. Vuoren juurelle  katselemaan haluan heti, kun se on mahdollista ja pystyn istumaan ja selviytymään matkakodissamme. Jo parveekkeelle pääseminen on tuntunut suurelta.


Kahden kolmen tunnin välein venyttelen ja teen pieniä jumppaliikkeitä. Ei vaan aina tiedä mitä on hyvä tehdä, kun tulee pieniä takapakkeja.


Istua voin muutaman minuutin, joka on kuitenkin enemmän kuin kaksi viikkoa aiemmin.


Mieheni on etsinyt lihaksistani kovia triggerpisteitä ja niiden painelu on auttanut. Hassua kuinka takapuolesta kipeän pisteen painaminen saa vihlontaa aikaan jalkaterässä.

Kiitollinen olen niin rakkaalle Miehelleni kaikesta hoidosta ja avustamisesta. Olen saanut niin hyvää ruokaakin. Olet rakkaampi kuin koskaan. :)


Meillä on torstaina pyhäpäivä, joka tietää normaalisti karavaanareille pitkää reissuviikonloppua, mutta jälleen sen joudumme viettämään kotona. Tämä on jo kuukauden aikana kolmas pitkä viikonloppu kotona.


Näissä ihanissa lomamuistokuvissa olen kulkenut nyt, jotka on otettu marraskuussa 2014 Italiassa Cinque Terren kansallispuistossa sekä siihen kuuluvissa viidessä viehättävässä kalastajakylässä. Oli ihana viikon loma ja koko karavaanariporukka iloisesti tuolloin vielä yhdessä. Niin rakkaita muistoja.













Ei täällä kurjuuteen ole vaivuttu, vaikka välillä itku tulee. Eihän tämän pitänyt mennä näin.

Toipumisesta ja vuorista haaveillen,

©Soleil



Ps. Olen aikalailla alusta asti seurannut Selinan blogia, Kun äiti kelaa. Selina jos kuka tietää mitä on hermokipupirulainen. Minä en edes häneen verrattuna tiedä kivusta mitään. Minua liikuttaa syvästi se miten hän on 15 vuotiaana umpisuolen leikkauksessa saanut kokea vakavan lääkärin leikkausvirheen. Lääkäri leikkasi rutiinileikkauksessa häneltä hermon poikki, josta on seurannut paljon ongelmia, mm. hän ei voi liikkua ja syödä normaalisti. Selinalla oli vaikea viime kesä. Hänet pidettiin tuolloin nukutettuna kivun takia reilu kolme viikkoa. Tänäkin alkuvuonna on kolmesti yhteensä viikon verran ollut nukutettuna kivun takia. Mutta nyt hän on miehensä kanssa häämatkalla, kun se jäi 10 vuotta sitten tekemättä. Voi miten liikuttuneen onnellinen olen hänen puolestaan, kun hän pääsi miehensä kanssa häämatkalle kokemaan ja nauttimaan.  


keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

5.6.2019: Vuorten valloituksia

Niin raskaita ja voimaa vieviä on viimeisen kahden viikon aikana noustu kymmeniä. Nämä päivät ovat oleet täynnä itkua ja tuskaa, mutta myös kiitollisuuden hetkiä hoitojoukkojeni kanssa.


Kun olen kulkenut 5-6 metrin vaellusmatkoja kontaten ja kävelysauvoin.


Kulkemisreitti on pitänyt tarkasti suunnitella vuoren huipulle. Ajatella missä voit pitää välillä lepotauon kipua helpottaen ja missä keräät voimia seuraavaan etappiin. Joka nousu ja paluu on sisältänyt vaihtelevasti tuskaista kipua. On pitänyt välillä ja palattua hengitellä vain syvään ja odottaa, että vuoren valloituksesta tullut takapuolesta varpaisiin vihlova, polttava ja sähköttävä kipu hellittää. Tänään jo onneksi vähemmän, kipu helpottaa nopeammin.

Koskaan ei ole vuorten valloitus tuntunut näin raskaalta, ei voi edes verrata pieneen väsymykseen. Tätä varmaan voi verrata mitä on kiivetä Monte Blancin huipulle, kun toiset selviävät mutta toiset jäävät matkalle.


Itseäni en pidä kipuherkkänä ihmisenä, mutta tämä kolmas kokemus tällaisesta selästä johtuvasta hermokivusta on kipua, joka on kiduttavan raastavaa ja kovaa. Tavallinen kipu selässä se takapuolen päällä polttavakin ei ole vielä mitään, kun koko jalkaa repii ja se on tulessa.

Olen ollut nytkin tosi kipeä. Kaksi suurinta kipukokemusmuistoa vajaan 19 vuoden takaa on pelottava muisto. Muisto siitä, kuinka kovaa kipu voi olla, kun se meinasi viedä tajun, kun et edes kykene tuskissasi apua huutamaan ja kun ei edes kipupiikki enää auta kipuun. Nuo karmeat muistokokemukset ovat saaneet minut hyvin varovaiseksi. Joka kerta valloitusretkellä olen saanut muistutuksen tuosta kivusta vähän pienempänä versiona. Sitä ei kävellä eikä istuta, kun tuollainen kipu polttaa koko jalkaa. Tämän helvetillisen tilan ja kivun tietää vain sellainen, joka on itse kokenut tämän. En tätä toivo kenenkään kokevan en edes sen joka on sanonut, että on kateellinen elämälleni. 


Eilen tuli kaksi viikkoa täyteen, kun minulta kipu vei kävelykyvyn. Ulkona aurinko on porottanut hellelämpötiloja. Yli 30 lämpöastetta on huhujen mukaan jo rikottu, jopa useamman kerran, sisälläkin on yli 26. Ensi kertaa toivon, että saisi olla kylmempää. Kotikylän kauppakeskukseen on uusi kauppa avattu, enkä tiedä milloin sen voin nähdä. Olen jo reilu kaksi viikkoa viettänyt kotimme yläkerrassa tehden noita niin tylsiä ja kivun täytteisiä vaellusretkiä. Haluan elämältä muutakin. 


Reilu viikko sitten kävin lääkärissä. Tiesin, ettei tämä niin paha ole kuin 19 vuotta sitten kaikista oireista huolimatta. Jalan turruus erityisesti huoletti. Neurologi-ortopedi tutkiskeli tuntoja hivellen ja koputellen, jotka olivat tuttuja juttuja. Monet asiat olivat paljon paremmin kuin 19 vuotta sitten, esim. refleksi oli puujalasta huolimatta hyvä, kun toisin oli aiemmin. Tuolta kahden kuukauden kärsimysjaksolta jäi jalkaan vähän hermovaurioita, esim. kaksi isointa varvasta ovat heikoimpivoimaisia. Silloin kun iso repeämä oli välilevyssä 4-5 välissä, niin hermokipupirulainen repi niitä lujasti. Nyt ne ei kipuile, vaan viereiset varpaat. Jalan kovista kipukohdista ja netistä tietoa etsien ajattelin ongelmakohdan olevan 1-2 välissä ja niin arvioi neurologikin. Selkää ei kuvattu, kun vakavia oireita ei ollut. Tohtori määräsi neljän lääkkeen ja neljän päivän myrkkykuurin joka aika piti lepäillä. Sanoen, että tämä ei vielä paranna, mutta antaa hyvän alun paranemiselle. Lääkärissä käynti lisäsi vain kipuja. Iskiashermo ärtyi lisää. Myrkkykuuri oli raju, jonka meinasin jo ensimtmäisenä päivänä lopetaa, kun oksetti ja oli paha olo, jopa meinasin ensikertaa elämässä pyörtyä. Tulehduskipulääkeessä luki, ettei sitä saa syödä viittä päivää pitempään. Söin myrkyt, että saisin hyvän alun paranemisille. Kipua ne eivät tosiaan vieneet. Vielä viime viikon torstaina olin niin kipeä, että Mieheni hellä kosketus selkään sai lisää säkenöiviä iskuja. Sanotaan, että tällaisesta paraneminen kestää kuudesta viikosta kolmeen kuukauteen. Ei auta kuin olla kärsivällinen. Tiedän, että pitää edetä tosi varoen.



Uskaltaakohan tätä edes muistiin kirjoittaa, kun pian tulee kuitenkin takapakkia. Viedään kiireellä ambulansilla sairaalaan ja leikkaukseen. Jospa tällä kertaa ei noin kävisi.

On tullut pieniä toipumisen askelia, jotka ovat olleet mulle suuria. Viikonlopun aikana tuo hermokipupirulainen muutti vähän muotoa. Se ei enää ole niin sähköttävä eikä polttava. Sanon aina välillä sille, ettet sinä jää minuun. On ollut pienen tunteen verran helpompi jopa hengittää. Tuo kivun helpottuminen on antanut mahdollisuuden kulkea nuo muutaman metrin vaellusmatkat kyynärsauvoilla sekä istahtaa pieneksi hetkeksi, minuutiksi. Antanut myös tehdä pieniä ja varovaisia jumppaliikkeitä sängynpohjalla, jotka on tärkeitä toipumisessa. Puujalkani oli myös vähän parempi tänä aamuna. Takapuolen päällys on kosketuskipeä, muttei enää kuin vereslihalla oleva hermo.


En tiedä toivonko liikaa, mutta toivon kuitenkin, että kolmas toipumisviikko toisi minulle askelia oikeita vuoria kohti lähemmäs ja veisi kauemmas näiltä kotivuorenhuipuilta. Toivon, että voisin istua muutaman minuutin kerrallaan ja toivon voivani kävellä kyynärsauvojen avulla vähän pitemmän matkan kuin muutaman metrin sekä toivon saavani oman jalkani takaisin sinulta hermokipupirulaiselta. Haaveilen, olisihan se jo ulkomaanmatka viettää päivä alakerrassa.



Avoin muisto sängynpohjalta muistikirjaani,

©Soleil