25.8.2013, SUNNUNTAIKÄVELY SATEESSA

Ulkona sataa,..

Aloitan tällä mukavalla laululla sateesta.
 Taas? Sunnuntai sadetta emme ole saaneet kyllä kuukausiin ja muutenkin satanut on vähän. On hyvä, että nyt sataa. Laulun sanoin, sade on hyväksi monesta syystä. Sisällä parempi olla kait nyt ois, mutta laiskottelun lomassa on mukava lähteä tihkusateseen kävelylle. Me tiedämme mitä tehdä nyt voimme. Minä nappaan kamerani mukaan, että näppäilen kuvia kävelyllä. Muutaman kuvan ottamisen jälkeen huomaan akun vilkuttavan punaista ja muistikortin olevan täynnä. Kuvien näppäily jää vähiin. 

 Isoja luumuja.

 Kotikylässämme on kadun varressa tälläinen kirjastokaappi, josta voi ottaa kirjan luettavaksi tai cd kuuneltavaksi ja palauttaa tähän. Tämä on Lions Klubin pitämä. Minä luulin tätä pitkään sähkö- tai puhelinkeskuskaapiksi.

Kapea kävelytie talojen tonttien välissä.

  Tänään on ollut myös kylmin päivä, varmaan toukokuun jälkeen, 15 vain lämmintä. Netissä surffailun lomassa, kun suunnittelimme tulevia kiinnostuksemme kohteita huomasimme, että Zugspitsen live-kamerakuvista, että siellä kolmessa kilometrissä oli satanut lunta ja oli vain kolme lämmintä eli ensilumi on kotoisessa Baijerissa jo satanut. :)

"Etana, etana näytä sarves, onko huomenna pouta." 

Tylsää tietää aikuisena, ettei tuo loru olekaan totta.

Etanat eivät näytä poutaa, vaikka lorussa niin sanotaan. Etanalla on kaksi paria tuntosarvia, toiset lyhyemmät ja toiset pidemmät. Pitkien tuntosarvien päässä ovat etanan silmät, joten etana käyttää tuntosarvia myös näkemiseen. Etanat liikkuvat oikeastaan vain kostealla säällä ja liikuttelevat jatkuvasti tuntosarviaan – olipa sitten tiedossa sadetta tai poutaa. Kysymyksessä on siis pelkkä loru: etanan sarvet eivät valitettavasti kerro, onko huomenna poutaa.

Jospa tämän Kotilon sarvien näyttäminen tietääkin huomiseksi poutaa? Näitä kotiloita oli jonkun verran kävelyreitillämme mutta niitä tummia lötkyjä isoja etanoita oli runsaasti ihan monen kimpassa. Sai varoa ettei niitä tallaa. 

 Vanhassa omenapuussa omenoita. Oli myös päärynäpuita.

 Hevosia ja takana muutama lammas.

 Saksassa ja kotikylässämmekin muutama, lähin meiltä noin viidenkymmenen metrin päässä, on tällaisia tupakka-automaatteja. Tästä ei voi alle 18-vuotias ostaa tupakkaa. Jos rahalla maksaa joutuu omalla pankkikortillaan todistamaan automaatille olevansa täysi-ikäisen.

 Kukkia itse leikattavaksi. 
Vesisade koveni emmekä käyneet kukkapellolla asti, mutta tässä viitta mistäpäin sellainen löytyy. Täällä on aika paljon kukkapeltoja. On eri kukkia keväästä talveen, ihan vuodenajan mukaan. Sieltä voi itse poimia haluamansa oksat, hinta on ilmoitettu tietystä kukkaoksasta rahalippaan luona ja maksu jätetään pellon laidassa olevaan rahalippaaseen. 

 Tässä hedelmien ja vihannesten myyntipaikka. Ilmeisesti sateen tai sunnuntain takia tässä ei nyt ollut myytävää. 

 Tähän maksu jätetään, eikä näissä paikoissa ole sitten myyjää. Tässä onkin aika jykevä rahalipas.

 Nämä auringonkukat olivat yli kolme metriä korkeita.

Hyvin kaunis on sateinen kotikylämme ja kuvattavaa olisi kyllä ollut paljon enemmänkin. Hyvin oli hiljaista, niinkuin sunnuntaisin on aina. Ne muutamat ihmiset jotka vastaan tulivat tai pihoillaan olivat, kaikki yhtä pyöräilijää lukuun ottamatta iloisesti tervehtivät. :)

Sadepisarat aivan oikeat
ovat muodoltaan varsin soikeat.
Ne puiden oksilla pisaroivat
ja pilvet nuo pisarat luoksemme toivat.
Ei niihin nalle voi koskea,
ne koskettavat poskea.
Ja öisin sade itkee ja nyyhkii,
kun se ikkunaruutua ropisten pyyhkii.
-Kirjasta Uppo-Nalle ja merikarhun tytär-


Mukavaa elokuun viimeistä viikkoa!

Soleil 

15-18.8.2013, PIENIÄ ASKELIA UPEISSA MAISEMISSA

Laitan ensin musiikin soimaan, jospa se toisi minulle mieleeni jotakin kirjoitettavaa. Rakastan musiikkia laidasta laitaan mutta nyt laitan piano musiikkia ja alan tätä mukavaa ihmeellistä maailmaa ihmettelemään. Käyn aina asioita läpi musiikilla ja haen tilanteeseen sopivaa musiikkia. Sen sinä muistikirjani olet varmaan jo huomannut? Sitäkin olen viime aikana vähän pohdiskellut, että muuttuisinkohan minun surkea kielipää hyväksi musiikilla ja oppisinko sitä kautta Saksan kieltä helpommin ja nopeammin?  

Tämä reissu aiheutti vähän ajatuksia siitä pitäisikö meidän olla kotona pitennetty viikonloppu? Minua voidaan tarvita täällä kotiseudullamme? Kuitenkin suunnittelimme pientä reissua. Aurinkokelejä lupasi Berchtesgadeniin. Kysyimme leirintäalueelle paikka toiselta leirintäalueelta missä emme ole olleet ja sieltä tuli vastaus, että heillä on täyttä. Lähetimme kyselyä toiselle, missä olimme vuosi aiemmin ja sieltä emme vastausta saaneet. Vuosi aiemmin olimme Berchtesgadenissa 17-20.8 ja nyt 16-18.8 eli samoja aikoja. Lähdimme matkaan ajatuksella, että eiköhän se jostakin ”puskaparkkipaikka” mökkiautollemme löydy. Kyllähän se löytyi ja oikein mukavakin, mistä sitten reissujamme teimme.

Tämä juttu ja kiipeämiset vuorelle eivät ole mitään sankaritekoja kun hissillä suuri osa matkasta mennään mutta minulle ne ovat niitä elämän pieniä ja ihania hetkiä – suuria hetkiä, pieniä unelmien toteutumisia. Jalkaisinhan ne vuoret pitäisi valloittaa?  Minulla on paljon haaveita ja unelmia mutta joidenkin noiden asioiden hidasteena ovat suuret ongelmat selässäni jotka olen syntymälahjana saanut ja niiden kanssa aina elänyt. Minusta piti tulla urheilija? Välillä olen ollut lähes liikuntakyvytön, pyörällä ajokin tuskaa ja kipua, jalka turtana,... Haluaisin tehdä niin monia asioita. Periksi en anna, haaveet elävät ja niitä vaikeampiakin pikkuhiljaa toteutetaan. Haluaisin intohimoisesti pyöräillä ja kävellä vuorilla ja enempi muuallakin mutta siitä voi olla huonoja seurauksia. Tuopa nyt riittää tuosta asiasta.

Toinen asia on se minun arkajalkaisuus. Mikä jäi kahden viikon takaa niin harmittamaan Zugspitze-vuorella? Kyllä minä vähän pelkään korkeita paikkoja tai juuri sitä syvän rotkon reunaa, on tunnustettava. Siitä tavasta haluan päästä pois, jää muuten niin moni asia kokematta. Pääsenköhän minä? Haluan ainakin pyrkiä siihen ja jospa sitä opettelemalla voi oppia, askel kerrallaan.

Näiden kahden asian takia nuo pienet nyppylät ja pienet kiipeämiset ovat minulle suuren suuria asioita ja ilon aiheita. Siis minä sain tuo reissun nauttia mäkisissä maastoissa vähän kävellen ja kiipeilen ilman särkylääkkeitä ja kipua, se on ihana asia.Sai Nauttia kauniista maisemista korkeuksissa Alppinaakkojen lailla, - aivan suureammoista. 

KIITOS TAAS, elämälle ja miehelleni!

Tässä olisi siis pieni kuvatarina minun suurista hetkistä ja meidän mukavista hetkistä viikonlopulta. Ne ”teinikuvat” meistä on sensuroitu pois ja muutakin mukavaa jätän kertomatta. Parhaat kuva kuudestasadasta kuvasta vain tähän laitoin. 

Klikkaa tästä kuviin!

positiivisin ajatuksin,

Soleil 

17.8.2013, VALLOITUKSIA JA KAUNIITA MAISEMIA

Seuraava juttu liittyy näihin kuviin.

Nämä kuvat otettu ipadillä ja lähetetty myös kokeilu mielessä tänne sivuille. 

"RUUHKIA JA VÄEN PALJOUTTA"

  Moni mieltää, että Saksassa on ruuhkaa ja ihmisiä kaikkialla paljon?
 Nyt paras lomakausi meneillään ja näin rauhaisaa on.  :)


Pyöräteitä ja kävelyreittejä, aivan karttoihin merkittyjä, on peltoaukeilla kaikkialla.

Viljan puinti yleensä alkaa jo kesäkuun lopussa mutta nyt myöhäisen kevään takia puinti aloitettiin joskus 2-3 viikkoa myöhemmin.

Ratsastajia vain.

Kaunista.

Kauas näkee täältä.

Aina pyöräily ja kävely reittien varrella on penkkejä, peltojenkin keskellä.

13% lasku tiellä.

Mukavan näköinen kylä.

Navettoja ja lehmiä.

Täällä oli niin hiljasta ettei kuulunut kuin viljapelloista kova narske. En ole ennen moista kuullut mutta liittyiköhän tuo viljan kypsymiseen?

Nämä viljat ovat ilmeisesti keväällä kylvettyä.

Maissipellon ympäröimänä.

Haukan liito. Näitä on paljon.

 

Peltoaukeamien reunoilla on tähystystorneja.

Suurten puiden välissä.

Puskatie.

Moottoritien alikulku.

Peltobaana.

Yksinäinen puu risteyksessä.

Rauhallista.

Soleil 

17-20.8.2012, KEHLSTEINHAUS-KOTKANPESÄ

Tässä kuvia vuoden takaa, reissultamme Kotkanpesälle ja Berchtesgadeniin. 

Klikkaa kuvasta matkaan.

2-4.8.2013, ZUGSPITZELLÄ 2962 METRISSÄ

KIITOS!

 Kiitoksella aloitan tämän jutun ja tuskinpa tätä elämää kiittää liian usein.

Kuva otettu matkalta mökkiauton ikkunan läpi.

Kun silloin joskus kauan sitten pohjois-Norjan vuoriin ihastuin ja myöhemmin etelä-Norjan vuoriin rakastuin ja taas myöhemmin keski-Euroopan vuoret lumosivat minut kauneudellaan, koen aina suurta kunnioitusta ja nöyryyttä vuoria kohtaan. Onhan vuorille aikanaan meinannut meidän koko perhe rotkoon kauas tipahtaa. Oli hyvin pienestä kiinni ettei tipahdettu, sentistä ja senteistä vain. Paljon oli onnea silloin ja onnekkaita sattumia mukana. 
Vuoren edessä, vuorella tai sen huipulla, tunnen olevani pieni ihminen, suuren kauniin maailman keskellä. Tunnen tuota jylhyyttä ja suuruutta kohtaa pientä pelkoakin mutta juuri siksi ne mutkaiset serpentiinitiet vuorilla kiehtovat. Kun pieni kutina vatsassa menee uusia asioita kohti, pian se kutina kaikkoaa ja tuo tilalle suuren elämyksen.  Näitä elämyksiä haluaa kokea aina vaan lisää ja uudestaan. Nyt ne lumoavat vuoret näkyvät hyvällä ilmalla kotimäellemme, melkein olohuoneen ikkunaamme.

Kuva otettu matkalta aukinaisesta ikkunasta.

  Meillä on aina pieniä pulmia mutta mukavia sellaisia kylläkin. Yksi pulma on se, että minä otan liikaa kuvia pokkarikamerallani. Toinen pulma on se, että on liikaa paikkoja minne mennä. Välillä tulee mieli, että ei ehdi kaikkea näkemään, haluaa nähdä kaiken nyt ja heti. On vain rauhoitettava villi mieli ja ajateltava, hiljaa ja rauhallisesti hyvä tulee. Jos nähtävyydet loppuu niin sitten alkaa kirkkojen bongariksi, siinäkin muutama vuosi varmasti menisi. Meiltä kolmensadan kilometrin säteellä on jo seitsemän maata joihin mennä eli oikein mukavalla ja keskeisellä paikalla senkin suhteen asustamme. Suomessa asuessa tuohon samaan matkaan jäätiin kauaksi Helsingistäkin, pääsee vain Ruotsiin ja Venäjälle.

Nyt ykkösmenopaikka olisi ollut vuorilla yli 1800 metrin korkeudessa leirintäalueella, muttemme paikkaa sieltä saaneet, koska alue oli täynnä. Olemme myös löytäneet koti-Baijerista lisää rotkoja ja niihinkin olisi halunnut mennä tutustumaan mutta kävely jopa 35 asteen lämmössä ei houkutellut nyt siihen.
 Siis suuntasimme nokkamme kohti helppoa tekemistä ja hissillä kulkemiseen.  Valloittamaan uuden kotimaamme korkein vuoren huippu, Zugspitzeä viimein.

Oli kaksi vaihtoehtoa sinne mennä joko Itävallan tai Saksan puolelta, maiden raja menee ylhäällä. Vuoren huippu on Saksan puolella. Garmisch-Partenkirchenistä käsin emme nyt menneet. Siellä meillä olisi pitänyt mökkiauto jättää sähköpaikalle stellplatzille taikka leirintäalueelle, kissojemme takia. Meidän olisi pitänyt hissin lähtöpaikalle pyöräillä, kulkea junalla tai linja-autolla. Olisi mennyt aikaa paljon pitempään. Helteen takia on aina huoli autossa olevista kisuista ja siitä jos ilmastointilaite sammuisi jostakin syystä.

Olimme täällä aiemmin käyneet talvella 17.3.2013. Alhalla oli lämmintä tuolloin mutta ylhäällä -8 pakkasta ja lumikin näytti tupruavan joten emme silloin ylös menneet.

 Päätimme nyt sitten mennä tuon takia Itävallan puolelta Ehrwaldiin leirintäalueelle,

Ehrwaldista päin otettu kuva Zugspitzestä.


Tässä laakso vähän oikealle päin.

Ja lisää oikealle. 

 Aktiv &Familienresort Tiroler Zugspitze. Onneksemme saimme paikan leirintäalueelta ettei tarvinnut viikonloppusuunnitelmia muuttaa. Varasimme kuitenkin paikan etukäteen muutama päivä aiemmin.

Hissi ylös vuorelle lähtee aivan leirintäalueen edestä eli ei mene aikaa kulkemiseen. Tuonneko matka huomenna?

Tämä oli hieno hetki. Jostakin alkoi kuulua Alppi-torven soittoa, minä luulin aluksi sen tulevan kaiuttimista mutta se tulikin meidän takaa. Tämä mies soitti kolme kappaletta ja karavaanarit ympärilla kiitokseksi taputtivat.

3.8.2013, Yöllä heräsin ja ajattelin, että jos minä en uskallakaan hissiin nousta? Tästä hissiin lähdimme. Ylhäällä oli aamulla 11 lämmintä. Kuitenkin lähdön hetkellä ei mitään aatoksia miksen ylös lähtisi. 

Lähtöpaikka on 1225 metrin korkeudessa, kuljemme hissillä 3600 metrin matkan ylös 2962 metrin korkeuteen. Nousua ylöspäin tuossa tulee 1737 metriä. Tuo on aika paljon kun se vielä näkee suoraan alas.

Hyppää kyytiin ja lähde nauttimaan mukavasta matkasta, kohti korkeuksia. Aikaa hissimatkalla menee noin yhdeksän minuttia ja tässä syksyinen  täyspitkäfilmi siitä. 

Lähtö tuntui oiken mukavalle. Hissiin mahtuu viitisenkymmentä ihmistä. Hissi kulki hyvin tasaisesti, paitsi kolmen matkalla olleen ison pylvään kohdalla se keinahteli. Ensimmäisellä pylväällä vähän säikähdin, että nytkö se jo alas tippuu.
Koska Zugspitzen huippu on Baijerissa niin tästä voi laittaa soimaan Baijerilaista kansanmusikkia.

Näkymät matkalla ovat kauniit.

Talot laaksossa ja leirintäalue alhaalla silmissä pienenevät.

Aamulla kun hämärän korvilla kävin hereillä ja katsoin ulos ikkunasta niin ihmisiä oli jo silloin liikeellä vaellusromppeet päällä ja nyt ne taitavat jo täällä matkata kohti huippua. Voi miten upealla polulla he kävelevätkään.

Suurenmoista, aivan upeaa kokemusta tämä, hissistäkin käsin katsellen.

Täältä vaellusreitti ei tarvitse välttämättä turvavaljaita mutta Saksan puolelta vaeltaessa tarvitsee. Siellä mennään osa matkasta kohtisuorassa kalliossa ja kävellään vain kallionseinämään upotettujen terästappien päällä tai portaissa. Tässä kuvan keskellä olevassa lumi kohdan vasemmalla puolella näkyy hyvin pieniä pisteitä, ne on ihmisiä. Kiikarilla katsottuna vain osalla heillä oli turvavaljaat jotka he voivat kiinnittää vaellusreitillä olevaan vaijeriin. Aika jyrkkää kuitenkin tässäkin jo on, Itävallan puolelta noustessa se jyrkin kohta. Vaeltamismatka ylös on 6 tuntia, mitä lie kilometreissä?

Sieltä sitä tultiin. Alhaalla näkyy lähtöpaikka ja leirintäalue.

Tuossa kuvan keskellä on jalkaisin tulevien jyrkin kohta.

Takana alue jossa talvella lasketellaan. Harjanteella väsyneitä vaeltajia. Seurasimme kun heitä vaelsi, niin monen askel oli tosi raskas ja eteneminen hyvin hidasta. Ilma on ohutta.

Tässä todenperäisempi kuva siitä kuinka pieneltä laaksossa näyttää.

Itävallan puolelta kuvattu Saksan puolelle.

Osaa Itävallan puolesta.

Aamusta on jo porukkaa runsaasti, Saksan puolella.

Saksan huipulla.

Alppinaakat ylhäällä ihastelemassa maisemia. 

Herra Alppinaakka kaikessa komeudessaan.

Saksan puolella oleva kaunis Eibsee-järvi alhaalla.

Kuvan alareunassa näkyy Saksan puolelta nouseva hissi. Ihmisiä nousee ilmeisesti enempi Saksan puolelta, kun monet kerrat kuulutettiin hissillä olevista ruuhkista. Tässä lyhyt filmi.


Saksaan ja Garmisch-Partenkircheniin päin näkymä. Vaeltajat tulevat oikealta.


Zoomattua näkymää kauempaa.

Museo, jossa tietoa paikan historiasta.

Tämä pieni nyppylä minulla jäi vallottamatta mutta mieheni on suuri Sankarini hän sen valloitti, Superman.  Kylteissä sanottiin, että tasanteet ovat turvallista aluetta mutta siitä poistuessa ei enää ole. 

Tästä olisi sinne pitänyt laskeutua, oli aivan pienestä kiinni etten lähtenyt. Tuli vain mieleen pienenä ajatuksena, että jos alkaa pelottaa ja tulee voimaton olo. Nyt minua kovasti mielen oikku ja menemättömyys harmittaa.

Jyrkää siinä on,..

mutta vaijerista kiinni pitäminen ja portaat tekevät kiipeämisestä helpon näköistä. Pienet lapsetkin siellä kävi ja minä en. Olen surkea arkajalka.

Seuraavalla kerralla sitten minä olen Super Frau.

Joka itsensä ylentää se alennetaan. Joka taas itsensä alentaa se ylennetään. 

Jylhän kaunista on.

Ihmiset syöttivät näitä alppinaakkoja.

Saksan puolelta menee hissi alas, missä talvella lasketellaan. Päätämme nyt olla menemättä kun siellä olisi mukava viettää aikaa pitempäänkin. Itävallan puolelta tuleva olisi joutunut myös ostamaan tähän erillisen hissilipun 14 euroa henkilö menopaluu.

Matkaa alas on jonkin verran. Eikä ihmisiä tästä kuvasta edes erota.

Ihmisiä oli paljon täällä kävellen liikkeellä. Mittari ylhällä näytti varjossa lämmintä 11 mutta auringossa oli hyvin lämmintä. Shortsi ja t-paita kelit.

Oikealla oli kelkkamäki.

Ihmisiä vaelsi myös tuolla lumi/jää aluella. 

Takaisin Tiroliin laskeudutaan, Tirolilaisen kansanmusiikin sävelissä.

Ilma oli tältäpuolen vuorta iltapäivällä pilvistynyt.

Kävelyreittejä siellä menee vaiko pyöräilijöiden reittejä. Tässä vauhdikasta menosta pieni filmin pätkä. Tässä toisenlaiset kulkijat. Onnistuu se noinkin helposti kulkeminen kun osaa. Olisitko valmis lähtemään pyöräilemään tuonne? 

Minä en pyöräilemään mutta olisihan tuo kokemus kävellen mennä tuolla.

Mukava ja mieleenpainuva 4.5 tunnin reissu ylhällä tehtiin. Tänne on palattava uudemman kerran. Tässä hyvän laatuinen filmi ja näkee tuohon kukkulallekin kiipeämistä ja kelkoilla laskemista. Kaunista talvista maisemaa tästä.

Mukavat näkymät mökkiauton markiisin alta. Siellä se on ja valloitettuna.

Ja markiisin alta zoomattuna, hissit kulkevat viimeisiä kertoja tälle päivää.

Leirintäalueen respa leirintäalueelta päin katsottuna.

Leirintäalueella oli erityisen siistit ja hienot huoltorakennukset. Tässä rakennuksessa oli muunmuassa 11 yksityistä pesuhuonetta joissa oli oma suihku ja vessa. Siistit keittiötilat, tiskikoneilla.

Tässä toinen huoltorakennus.

Aluekin oli siisti. Oli monta leikkipaikkaa lapsille.

Tässä uima-altaat ja sauna. Vesi tuli paikasta missä oli virtaava joki lapsille mihin lapset saattoivat rakennella hiekkalinnoja ja muuta.

Viihtyisiä ja mukava paikka missä vuokrattavana myös huoneita. Hiljaisuus ja rauha tuli heti kello kymmenen jälkeen. 

4.8.2013, on jätettävä Zugspitze mutta kurvaamme vielä Garmisch-Partenkirchenin kautta. Tältä vuori näyttää kauempaa Saksasta päin. 

Kirkasvesinen puro.

Ajelimme ja kuinkas sitten taas kävikään, näimme luostarikirkon.

Olimme Ettalissa. Ei muuta kuin portista sisäpihalle katsomaan, että mitäs täällä näkyy.

Vasemmalle päin, näkyi suuri piha rakennuksineen ja kirkoineen, Kloster Ettal.

Oikealle päin.

Eteen päin katsottuna näytti tältä ja

taaksepäin tältä.

Hieno on kirkko.

Alttari.

Upea kerrassaan mutta pieni kirkko täkäläisittäin.

Ettalin kylällä nähtiin sitten tämmöinen räpättävä auto.

 Laitoin YouTupeen haun, vuoret. Ensimmäisenä siinä tuli Muumien yksinäiset vuoret, hauskasti editoituna. Siinä Muumipeikko sanoo Niiskuneidille: Minä tarvitsen seikkailuja, vaaroja, vastoinkäymisiä ollakseni onnellinen.  Aika viisas mies tuo Muumipeikko. Samalla löysin myös vuosin takaisen suosikkilaulajan laulun. Tämä pitäisi kyllä olla, että hiljaa tuuli kutsuu vuorten päälle eikä taa mutta olkoon noin. Lopetan nyt tähän lauluun.
Tämänkin viikonlopun elämysten takia taas rakastan uutta kotimaatani entistä  enemmän.

Kaikkea hyvää ja ihanaa toivoen,

Soleil