Muistokirjani matkailun iloista ja elämyksistä ulkosuomalaisen karavaanarin silmin. Myös siitä kuinka on hieno tunne, kun haave ulkomailla asumisesta toteutui tammikuussa 2011. Vähän muustakin elämästä. Luontokohteet on kiinnostuksen kohteemme numero yksi. Teemme vaellus- ja pyöräretkiä, bongailemme lintuja sekä etsimme geokätköjä. Välillä käymme myös tutustumassa kaupunkeihin. Takanamme on matkailua henkilöautolla vuodesta 1987 lähtien ja matkailuautoilua vuodesta 2000. Tervetuloa mukaan!
Menimme katsomaan kolmannen kerran FC Bayern Münchenin kotipeliä. Vastassa oli kotijoukkueella HSV Hamburg.
Ennen ottelua tuli sähköpostilla viestiä mitkä ovat turvaohjeet. Esim. reppua ei saa otteluun viedä, laukku ei saa olla A4:sta suurempi, eikä saa olla hedelmiä, veitsiä, kynsiviilaa, työkaluja, ammattikameroita, selfietikkua, jne. Lista on pitkä mitä ei saa ottelussa olla mukana. Turvatarkastuspaikkoja on riittävästi. Naiset tarkastaa nainen ja miehet mies.
Ihailen tätä systeemiä, kuinka tämä systeemi on tehty ja toimii hyvin. Vaikka 75 tuhatta ihmistä on liikkeellä niin ei ole vielä koskaan ole tullut valtavan ruuhkan tunnetta. Fanituotteiden myymälöitä ja kioskeja on myös paljon. Nyt huomasin, että pyörätuolia käyttäville oli aivan oma fanituotemyymälänsä.
Myymälöihin täällä ei voi maksaa rahalla, vaan pitää olla areenakortti, johon ladataan rahaa. Me emme ole vielä tuota korttia hankkineet, mutta ihanat paahdettujen pähkinöiden sekä makkaran ja pizzan tuoksut katsomossa saivat jo meidän pohtimaan kortin hankintaa. Kortin voi ostaa paikan päältä, jolloin siinä on heti käyttää kymmenen euroa ostoksiin. Areenalla on latauspaikkoja missä voi korttiin ladata rahaa.
Olimme tuttuun tapaan tietysti hyvissä ajoin jo paikan päällä. Katsomoissa ei vielä ollut paljon porukkaa, ei edes kotijoukkueen fanikatsomossa.
Aikanaan maalivahdit tulivat lämmittelemään ja näin joukkueiden fanikatsomotkin heräsivät henkiin.
Ja myöhemmin kentälle tuli muukin joukkue.
Kentällä on pientä ohjelmaa ja haastatteluja. Meidän istumapaikat ovat olleet aiemmin Baijerin fanikatsomon yläpuolella kummallakin puolella. Nyt istumapaikkamme olivat kotijoukkueen fanikatsomon vastakkaisessa päässä. Yläpuolellamme oli vierasjoukkueen fanikatsomo, mutta myös paljon vierasjoukkueen faneja oli vieressämme. Tunnelma oli rauhallinen, mutta koimme nyt ennenkuulumattoman kannustuksen. Tuntui, että vieraiden fanikatsomo ylhäällä tippuu alas, kun he lauloivat ja hyppivät. No, heidän laulunsa kyllä vaimeni jo ensimmäisen erän lopulla. Oli hienoa myös nähdä suosikkijoukkueemme lippujen ja kaulaliinojen heilunta edestäpäin.
Peli oli valmis alkamaan.
Ottelun alussa muistettiin kotijoukkueen uutta italialaista valmentajaa Ancelottia. Hänelle annettiin suuri kukkakimppu ja valtavan iso brezel. Hänellä oli valmentajana 1000. ottelu.
Niin saapuivat kotijoukkueen FC Bayern Münchenin ja vierasjoukkueen HSV Hamburgin pelaajat kentälle.
Katsomot olivat täynnä kummankin joukkueen kannattajia ja tunnelma katossa.
Tunnelma nousi entisestään, kun kotijoukkue laukoi pallon maaliin ja lukemiin 1-0.
Rangaistuspotkusta kotijoukkue meni 2-0 johtoon.
Ensimmäisen puoliajan lopulla kotijoukkue teki vielä kolmannen maalin.
Toinen puoliaika alkoi.
Tämä taisikin olla kotijoukkueen maalivahdille Manuel Neuerille tiukin paikka koko pelin aikana, kun hän nappasi pallon kiinni vapaapotkusta. Neuer on muutaman vuoden ajan jo pidetty maailman parhaana jalkapallomaalivahtina. Hän on Müllerin kanssa joukkueen suosikkipelaajani.
Pallo sujahti neljännen kerran verkkoon ja kotiyleisön riemulla ei ollut rajaa. Robert Lewandowski teki hattutempun eli kolmannen maalin pelissä.
Ei Hampurin maalivahti voinut taitavalle kotijoukkueelle mitään, kun pallo vilahti hänen ohi viidennen kerran maaliin.
Peliin oli myyty 75 tuhatta lippua, eli peli oli loppuunmyyty niinkuin kaikki kotipelit tälläkin kaudella.
Hyökkäys maalia kohti toi kotijoukkueelle kuudennen maalin.
Kotijoukkueen maalikarkelot jatkuivat, kun pallo livahti Hampurin maalivahdin taakse ja verkkoon seitsemännen kerran.
Muutama minuutti ennen pelin loppua teki kotijoukkue kahdeksannen maalin. FC Bayern teki tämän kauden ennätysvoiton. Illalla televisiossa bungesliigan päivän pelien koostessa Hampurin maalivahti totesi, ettei tiedä itkeäkö vaiko nauraa päivän 8-0 tuloksesta.
FC Bayern München 8 - HSV Hamburg 0
Oli onnittelujen ja kiitoksien vuoro.
Areenakortilla voi myös maksaa parkkimaksun, mutta jokaisella sadalla parkkitalosta poistumispaikalla on myös ihminen jolle voi rahalla maksaa parkkimaksun. Tällä maksamissysteemillä homma sujui jouhevasti. Eikä mennyt kuin 15 minuuttia, kun jo mentiin baanalla kotia kohti.
Alpit näkyivät mukavasti.
Onnittelut hienosta pelistä ja kiitokset näistä hetkistä FC Bayern München! Soleil
Oli jo niin keväistä, mutta myös järvimaisemat lumoavassa usvassa ja kuurassa.
Viikolla meitä oli jo mukavasti lämpö hellinyt, kun kotimittari näytti varjossa lähes 14 lämpöastetta. Oli jo korkea aika lähteä mökkiautolla viikonloppureissulle. Olimmehan jo kolme viikonloppua lorvineet kotona joululomareissun jälkeen. Toisaalta pakon sanelemana, kun olin pari viikkoa ollut flunssainen ja edellisviikonlopun seudulla neljä päivää kuumeinenkin. Vuorille lupasi aurinkoista, mutta sinne emme uskaltaneet lähteä, kun en ollut aivan vielä kunnnossa.
Olemme kahdesti tai kolmesti aiemmin käyneet Boodenseen rannalla olevassa vajaan kuudenkymmenen tuhannen asukkaan Friedrichshafenissa. Kaupunki on kokenut toisen maailmansodan aikana kovat pommitukset kaupungissa olevien lentokonetehtaiden takia. Joten kaupungista puuttuu viehättävä vanha kaupunginosa, joka on lähes jokaisessa saksalaisessa kaupungissa. Emme olleet käyneet kuitenkaan Zeppelin-museossa, Zeppelin Museum. Tämä asiahan piti korjata.
Ajelimme kaupungin kupeeseen stellplatzille yöksi.
Lauantaiaamuuna heräsimme aurinkoisessa säässä. Lähdimme ranta- ja kaupunkikävelylle. Ilma tuntui mukavan keväiseltä ja linnut visertelivät kovasti puissa. Tässä muutama lintukuva päivän kävelyltä. Mm. tukkasotka pariskunta, naurulokki, kyhmyjoutsenia, harmaahaikara, tavi, peipponen sekä uusia tuttavuuksia olivat käpytikka ja mustavaris.
Zeppelin-museossa ei saanut kuvat. Museo oli pienehkö, mutta pääsi käymään ilmalaivan sisätiloissa. Oli mopoja ja autojakin esillä sekä yksi kerros taidetta.
18.2.2017: Friedrichshafen
Tässä kuvia kymmenen kilometrin ranta- ja kaupunkikävelyltä.
Mukava rauhallinen tunnelma oli kaupungissa. Tuli taas voimakkaana se suuri kiitollisuuden tunne, että saamme olla ja elää täällä. Kuinka onnekas, kun voi olla rakkaimman kanssa lauantaikävelyllä kevättunnelmissa järven rannalla helmikuun puolessa välissä ja järven takana näkyvät vuorimaisemat. Se tuntuu oikein mukavalle.
Kaupunkikierroksen jälkeen ajelimme Bad Buchaun kupeeseen ja Federseen lähelle stellplatzille. Täällä olemmekin käyneet aiemmin. Tästä linkistä löytyy kuva-albumi tuolta reissulta, 8.11.2014: PÄIVÄRETKI BAD BUCHAUHUN.
Järvi on lintujen suojelualuetta ja täällä voi tavata jopa 265 lintulajia, lisäksi 600 eri perhoslajia, kukkasia, ym. Tämä on yhdistelmä järveä, kaislametsää ja kosteita niittyjä. Federsee on yritetty kuivata aikanaan peltomaaksi, mutta sen pintaa ei ole saatu laskettua kuin pari metriä. Järven ympäristö on Lounais-Saksan suurin nummialue. Alue on osittain Unescon maailmanperintökohde. Täällä on mm. Federseemuseum, joka nytkin sattui olemaan kiinni.
Aamulla ilma oli vain vähän plussan puolella. Seutu oli paksussa sumussa ja maa kuurassa. Näkymät olivat aika sadunomaiset. Pian usva hävisi ja kuurat sulivat. Aurinko ei kuitenkaan pitkään päivällä paistanut. Lämmintä oli vajaat kymmenen astetta. Kuvia löytyy alempaa valokuvatarinasta.
Tänne olimme tulleet yhden pienen linnun takia jonka toivoimme näkevämme.
Kevät oli sorsilla rinnoissa. Tämä naaras kovasti huuteli rannalla ja kun näki isännän tulevan kauempaa reissultaan, niin kiirehti vauhdilla sitä kohti ja näinhän siinä sitten kävi. Vai oliko tuo vain rakkautta ensi silmäyksellä?
Jääpisaroita oksassa. Ensimmäinen kuva on otettu ilman zoomia.
Kääpiä puussa.
Sinisorsapariskunta, tuntematon haukka, nokikana ja uutena bongauksena harmaasorsia ja keltasirkku.
Tässä kuvassa harakka, tukkasotka, punasotka, jalohaikara, merihanhipariskunta, mustarastasnaaras, nokikana ja uutena bongauksena isokoskelopariskunta.
Olimme tänne tulleet viiksitimalin takia. Tämä pieni lintu talvehtii täällä lokakuusta helmikuun loppuun asti. Toivoimme kovasti linnun näkevämme. Olimme jo lähes toivon menettäneet, kun olimme toisen kerran kävelyllä järvelle päin, missä näitä pitäisi nähdä. Täällä oli niin paljon ihmisiä liikkeellä, että pikkulinnut painuvat kaislametsään kulkijoita piiloon. Muutaman kerran olimme kuulevinaan sen ääntelyä. Kun sitten tuossa oikealla kaislikossa tuli viiksitimali muutaman sekunnin ajaksi näkyviin, kunnes sitten hävisi jonnekin emmekä enää nähneet. Naaras on vaatimattoman näköinen, niin kuin se lintumaailmassa aina onkin. Uros olisi komeamman näköinen jo sen takia, että sillä on hauskan näköiset pulisongit ja pää on kauniin sininen. Olihan se tämä naaraan näkeminenkin hieno asia. Minä en ehtinyt tuosta pikavieraasta ottaa kuvaa, mutta Mieheni oli kameransa kanssa nopeampi ja sai napattua muutaman kuvan. Joten tässä nyt harvinaista herkkua, hänen ottama kuva.
19.2.2017: Federsee
Tässä kuvia kuuraisesta aamusta sulaan iltapäivään. Tänäänkin kävelimme noin kymmenen kilometriä.
Päivät 31.12.2016-4.1.2017: Kävelemässä, pyöräilemässä, kuvaamassa ja bongaamassa lintuja.
31.12.2016: Heräsimme Plasencia-kaupungin kupeessa olevalla leirintäalueella, Camping la Choperalla, kylmään aamuun. No mökkiautossamme oli kyllä mukavan lämmintä, mutta ikkunasta ulos katsominen ei ollut ilahduttava näky. Maa oli kuurassa jälleen, eikä edes nouseva aamuaurinko vuoren takaa päässyt säteillään lämmittämään. Mittari näytti -1,5 pakkasta ja todellisuudessa ilma oli varmaan vähän kylmempikin. Eli sääennusteet pitivät oikeasti paikkansa. Sää täällä oli kylmenemään päin. Päivälämpötilojen ennustettiin täällä vuoristoalueella laskevan aurinkoisesta säästä huolimatta alle kymmeneen asteeseen. Illalla ilmoille heitetyn ajatuksen päätimme toteuttaa. Halusimme kurkistaa miltä Portugalissa näyttää.
Aamupalan syönnin ja aamupuuhastelujen jälkeen matka jatkui. Illalla oli espanjalainen kaasupullo tyhjentynyt ja sen vaihdoimme heti ensimmäisellä vastaantulevalla huoltoasemalla täyteen.
Oli vähän haikeuden tunnetta ilmassa, kun hieno kansallispuisto Parque Nacional de Monfragüe jäi taaksemme. Olimmehan suunnitelleet tälle päivälle vaellusretken, jolla olisimme saaneet kokea lisää uljaiden hanhikorppikotkien elämää. Meillä oli kuitenkin kaksi muistorikasta päivää takana mukanamme muistoina ja paljon kuvia. Nuo kovasti lämmittivät mieltäni. Emme halunneet herätä kolmantena aamuna peräkkäin enää, ja aloittaa uutta vuotta 2017, maa kuurassa. Joten illalla tullut hetken ajatus ja sen toteuttaminen vain tuntui oikealta päätökseltä.
Sininen taivas, mukavat maisemat ja koko ajan lämpenevä ilma näytti ja tuntui niin mukavalle. Sumussakin jonkun aikaa ajeltiin.
Pian olimme meille kaikille aivan uudessa maassa, Portugalissa. Olimme jo kotona ajatelleet, että jos tulee sopiva tilanne eteen, niin tekisimme pienen mutkan etelä-Portugalissa. Tämä, että ajelisimme Lissabonia ja Atlannin valtamerta kohti oli vasta edellisiltana syntynyt päähänpisto. Ja mehän tykätään kulkea juuri sen hetkisen tunteen ja fiiliksen mukaan. Tämä on suuri vapauden tunne siitä, että saat mennä sinne minne tuuli kuljettaa.
Olimme katsoneet illalla karttoja ja paikkoja. Mukavalla valkoisella hiekkaranta-alueella ajattelimme vuoden lopettaa ja uuden aloittaa. Porto Covo -kylällä olistellplatz johon päätimme sitten ajella, mutta kun paikalle saavuimme, se olikin aidattu työmaa. Nyt tätä kirjoitellessa tuota ei enää löydykään matkaparkkien applikaatioista. Mentiin toiseen paikkaan.
Täällä oli niin lämmintä, että ihmisiä oli rannalla ottamassa aurinkoa vuoden viimeisenä päivänä. Olivat tulleet piknikille sekä joku oli uimassakin. Kyllä tämä vähän ihmetytti, että tällaista elämä voi olla joulukuun lopussa ja vuoden viimeisinä tunteina. Kissatkin olivat lämmöstä ja maisemista hyvin tyytyväisiä. Niin vuosi lopetettiin merenrannalla kävellen, haistellen meren tuoksuja sekä kuunnellen meren rauhoittavia ääniä, jotka hyvin kuuluivat aivan mökkiauton sisällekin.
1.1.2017: Niin oli vuosi 2016 jätetty taakse. Mennyt vuosi oli kohdallamme suuren surun ja menetyksen vuosi, kun Ramses-karavaanari poistui aivan yllättäen joukostamme. En tykkää ajatella ja murehtia menneitä, mutta tämä on aivan toinen asia. Ramsesta ei voi olla kaipaamatta ja muistelematta. Hän jätti jälkeensä niin suuren tyhjän aukon lähtiessään, mutta myös niin paljon upeita muistoja, joita kuljetamme aarteina mukanamme. Mm. sekin juttu, kun rosvo oli takatallissamme,(ROSVO TAKATALLISSA).
Uusi vuosi 2017 oli kuitenkin aloitettava ilman ahkerinta ja suurisydämisintä karavaanariperheenjäsentä. Sille merenranta tuoksuineen ja äänineen oli parhain paikka. Kaikki iloitsimme siitä, että tartuimme ja toteutimme tämän hetkellisen ajatuksen tulosta juuri tänne meren äärelle. Nautimme siitä mitä meillä on suurin sydämin ja elimme juuri näissä loman mukavissa hetkissä.
Aamukävelyn teimme rantahietikolla ja rantatörmillä. Lintukuviakin tuli otettua. Jatkoimme mökkiautolla vähän eteenpäin matkaa ja pysähdyimme uudelle kävelyretkelle. Oikeastaan myöhemmin reissussa ja nyt reissun jälkeen vähän harmittaa, ettemme viettäneet enemmän aikaa täällä länsirannikon tosi kauniilla rannoilla. Toisaalta meillä ei edes ollut tänne tarkoitus tulla ja aikakin oli rajallinen. Nyt tiedämme, että täältä löytyy kauniit rannat. Nämä olivat kyllä koko reissun kauneimmat.
Pienempi rantatie oli aika kuoppainen, joten ajelimme vähän sisämaahan päin ja parempaa tietä pitkin etelään päin. Matkalla oli kyliä, pikkukaupunkeja ja peltoaukeita. Tien reunoilla välillä oli vinoja mäntyjä. Tienoo näytti erilaiselta kuin Espanjassa. Talot olivat pikkutaloja, mutta kuitenkin hyvässä valkoisessa maalissa. Jotenkin näki, että elämä oli köyhempää. Paljon puhuttua hurjaa portugalilaista liikennettä emme kyllä nähneet. Eihän täällä juuri autoja ollut edes liikkeellä.
Ajoimme Sagresin pikkukaupungin kupeeseen isolle parkkipaikalle jossa oli muitakin karavaanareita parkissa ja iltaa kohti heitä vain saapui enemmän. Oli norjalaista, ruotsalaista, saksalaista, ranskalaista, espanjalaista ja portugalilaista karavaanaria.
Kävelimme korkeilla kivikkoisilla rantatörmillä. Merenlahdessa oli vedessä makoileviaaaltoa odottavia surffaajia. Kävimme tutustumassa myös Sagresin pieneen keskustaan. Ruokailupaikkamme oli hyvin portugalilainen. Paikallinen miesporukka pelasi petankkia keskellä kylää parkkipaikalla. Tunnelma oli ihan mukava.
2.1.2017: Jo illalla alkoi kovemmin tuulemaan, mutta tuuli voimistui yön aikana vielä lisää. Aamiaisen jälkeen jatkoimme matkaa.
Kävimme Portugalin lounaisnurkassa tuulesta huolimatta "maailman laidalla", Farol Cabo de São Vicente, vaikka vähän epäilin, että heittääkö tuulenpyräkkä mökkiauton mereen. Ulkona ei pitkää kävelyretkeä halunnut tehdä, kun tuntui, että tuuli vie korkealta kalliolta meidät mereen. Suola vesi vaan pölysi ilmassa, maistui huulissa ja näkyi pieninä pisteinä auton ikkunoissa.
Matkamme jatkui. Ajelimme Fusetan pikkukaupunkiin Camping La Fusetaan. Tämä paikka oli aivan sokkona valittu. Ainut kriteeri oli se, että ranta-alueella on kansallispuisto, jossa voisimme bongailla lintuja.
Oli mukava pystyttää leiri, kun oli kesäisen lämmintä ja aurinko paistoi. Sitä monesti tällä reisulla aivan unohti, että nyt on vuoden pimein ja kylmin aika. Harjalintukin tuli heti meidät toivottamaan tervetulleeksi. Leirintäalue oli lähes täynnä talvehtijoita, joista suurin osa oli ranskalaisia. Leirintäalueen huoltotilat olivat vanhat, mutta uusia tiloja rakennettiin kovaa vauhtia. Pyykkikoneet olivat hyvät ja meillä olikin pyykinpesupäivä sekä lakanoiden vaihtopäivä. Prinsessamme on prinsessa. Hän aina on tosi innoissaan puhtaiden lakanoiden vaihdosta, touhottaa ja sitten kovasti nauttii elämästään.
700 kilometrin ajoreittimme tässä Espanjasta Fusetaan. Matkalla yövyttiin kahdessa puskaparkissa.
3.1.2017: Yöllä satoi hieman vettä ensimmäisen kerran koko reissulla, mutta sadetta emme nähneet, sen vain kuulimme. Herättyämme aamulla mittari näytti reilu 18 lämmintä, vaikka taivas oli pilvinen.
Päivän aikana tutustuimme ja katselimme Fusetan kaupunkia. Istahdettiin kahville ja ihmetellimme elämää. Sitäkin kun paikalliset jutteli melko äänekkäästi vieressämme. Portugalissa ja Espanjassa ei osata tehdä capuccinoa eikä jokapaikassa edes tiedetä mitä kahvia se tuollainen on. Lähes aina vaahto on purkista pursotettua kermavaahtoa ja päälle on ripoteltu kanelia.
Kaupunkikierroksen jälkeen suuntasimmekin rannalle moneksi tunniksi, kävelemään, istuskelemaan ja bongailemaan lintuja. Kaahlasin vedessäkin rannalla pitkän matkaa. Ihmettelimme myös ihmisiä, jotka kaivoivat rannalla saviliejusta pienillä lapioilla simpukoita. Ilmeisesti myyntiin. Kaupungin rannan tuntumassa oli myös paljon rapuja. Jos kopsautti jalalla maahan niin iso joukko vilahti nopsaan maan alle koloihinsa ja kun taas oli hiljaa jonkun aikaa, ne työntyivät maanpinalle katselemaan. Olivat kyllä omituisen näköistä porukkaa.
Tänään oli antoisa päivä, kun bongasimme yhdeksän uutta lintulajia, joista osa on näissä kuvissa.
4.1.2017: Yöllä taas ripisteli vähän vettä, mutta herättyämme taivas olikin jo aivan sininen. Hieno aurinkoinen päivä ja pyöräretkipäivä oli tiedossa. Lähdimme pyöräilemaan pitkin merenrantoja, bongailtiin lintuja, nautittiin lämpimästä säästä ja vähän seikkailtiinkin. Asutusalueella talojen piha-aitauksista vahtikoirat tuntuivat tulevan päällemme, niin kovasti ja vihaisen oloisesti ne tulivat porttia vasten haukkumaan. Hoitivat työnsä kyllä oikein mallikkaasti. Olhãon keskustassa istahdimme syömään villisikaa ja paikallisen kalastajan sen päiväistä saalista.
Matkaa tälle pyöräretkelle tuli 30 kilometriä. Tänään bongattiin kuusi eri lintulajia. Ihana näkemisen ja kokemisen päivä oli tämäkin. :)
4.1.2017:
Pyöräretki Fusetasta Olhãoon ja takaisin
Omituinen tuo YouTube, kun se valitsee omapäisesti kuvan jonka näyttää alussa. Joskus se kuva näyttää tuossa vielä aivan epäselvältä vaikka onkin hyvä kuva.
Etelän rannikkoalue ei mielestäni ole niin kaunis ja kiinnostava kuin länsirannikko, jonne kaipaan ja ikävöin jo nyt. Tässä on neljältä päivältä muutama kuva kaikista leiripaikkojemme lähettyvillä olleista rantapaikoista. Rantakuvia Praia de Morgavel-, Praia da Vieirinha-Vale Figueiros-, Sagres-, Fortaleza de Sagres-, Praia do Tonel-, Farol Cabo de São Vicente- ja Fusetan rannoilta.
1-4.1.2017:
Merenrannalla Portugalissa
Hintataso Portugalissa oli vain hieman halvempaa kuin Espanjassa. Saksaan verrattuna joku asia oli halvempaa, mutta joku taas kalliimpaa, jopa Lidlin hinnoissakin. Tuontituotteet näyttivät kalliilta. esim. yksi litran pullo Saksasta tuotua tuoremehua, joka Saksassa maksaa tarjouksessa reilun euron ja normaali hintaisesti noin 1.70e maksoi Portugalissa melkein neljä euroa. Ravintolassa syöminen oli ehkäpä vähän kalliimpaa kuin Espanjassa. Lähes saman hintaiset oli ruoka-annokset kuin Saksassa. Diesel oli kallista 1.31e. Kotona, kun se oli lähtiessämme 1.10e paikkeilla.
Kurkistus Portugaliin kannatti ja oli positiivinen kokemus.
Päivät 29-30.12.2016: En hurjimmissakaan unelmissa osannut ajatella, mitä saisimme nähdä ja kokea näiden kahden päivän aikana.
29.12.2016: Viikko oli vierähtänyt äkkiä siitä, kun kotoa reissuun lähdimme. Herätessämme tänään oli ulkona vain kaksi astetta lämmintä. Ilmojen ennustettu kylmeneminen oli asia, joka meitä vähän mietitytti, kun luvattiin ilmojen kylmenevän päivisin alle kymmeneen asteeseen ja öille ennustetiin jopa muutamaa pakkasastetta. Aamulla ihmettelimme voimakasta kissanpissan hajua mökkiautossamme. Leikattujen kissojen pissa ei haise juuri millekään, mutta nyt haisi sisällä leikkaamattoman kissan pissa. Ovea aukaistessa haju sitten vain lisääntyi. Pihallahan oli täällä liikkunut useita kissoja. Kauhistutti ja hirvitti, että jos tuo haju lähtee tuliaisena mukaamme. Niin hyvästelimme aurinkoisessa säässä ihanan Toledon, jossa kyllä olisi voinut aikaa pitempäänkin viettää. Edellispäivän reippaalla kaupunkikierroksella kyllä kaikki tärkeimmät nähtävyydet kerkesimme nähdä ja kokea. Kiitos niistä! Torrijosissa poikkesimme pois moottoritieltä ja kävimme kaupassa. Jo tämän pysähdyksen aikana tuota kissanpissanhajua ei juurikaan enää ollut. Suureksi onneksemme haju hävisi päivän aikana sitten kokonaan. Olisko rengas saanut reviirimerkinnän pihan urokselta, että täällä on hänen Tyttöjä. Vaikka steriloidut Tytöt ei pitäisi hänen sieramiin tuoksua ollenkaan. Tämäpä kokemus oli ensimmäinen kerta, mutta tätä on usein pelätty, kun ympärillä liikkuu reissuillamme paljon irtokissoja.
Olemme koko reissun vähän ihmetelleet ihmisten ja autojen vähyyttä. Ruokakaupassakin oli vain muutama ihminen. Myös se, että moottoriteillä ei ole ollut kuin muutama muu auto liikkeellä meidän lisäksi. Vähän enemmän sitten suurempien kaupunkien lähettyvillä. Tuo tuntuu vähän oudolta. On hyvin totuttu jo kotomaan liikenteeseen, vaikka useimmin ajelemme Saksassakin ruuhkattomilla teillä. Harvoin törmäämme edes ruuhkiin, mutta muutama auto kuitenkin meidän lisäksi aina on liikkeellä. Olimme viime päivien aikana nähneet muutaman kerran tien lähettyvillä haukkaa isomman linnun, mutta aina sellaisessa paikassa mihin ei voinut vaan pysähtyä tuota liitelevää tarkemmin katselemaan. Meillä oli jo kotona ollut kovasti mielessä eräs paikka ja kansallispuisto. Olisiko paikka pettymys vaiko mahtava kokemus, näkisimmekö siellä yhtään isoa lintua, tämä oli ajatuksissa ja puheissamme. Suuri toive oli, että edes joitakin lintuja nähtäisi. Pian tulikin vastaan tuo hyvin inokkaasti odotettu tienviitta, Parque Nacional de Monfragüe ja kotkapatsas tien vieressä. Muistan kuinka Mieheni sanoi vielä tuossa vaiheessa, että saa nähdä näemmekö hahikorppikotkia ollenkaan.
Eipä pitkälle tarvinnut ajella, kun taivaalla korkealla liiteli 10-20 ison linnun parvia. Hanhikorppikotkiahan ne taisivat olla, ajattelimme. Kaksi kertaa pysähdyimme noita ihmettelemäänkin, mutta linnut lentelivät niin korkealla ettei niistä tunnistettavia kuvia saanut. Ajattelimme onkohan se nyt tässä mitä näimme?
Eipä onneksi ollut, kun saavuimme Salto Del Gitano -parkkipaikalle. Mökkiautomme saimme vähän matkan päähän parkkiin tien viereen. Oli taas ihanan kesäisen lämmintä. Tästä sitten alkoikin reissun ehkä ne mieleenpainuvimmat hetket ja kaksi päivää.
Tämä oli aivan huikeata, ainakin minulle. En kuuna päivänä olisi voinut haaveilla ja vielä olisi uskonut, että saan nähdä ja kokea tällaisen luonnon antaman aidon live-elokuvan. Tätä ei voinut kuin suu auki ihmetellen katsoa ja kuvata, nauttia suuresti joka hetkestä. Taivaalla lenteli kymmeniä ja satoja hankikorppikotkia. Jo yhdestä kuvasta olen laskenut niitä olevan lähes viisikymmentä, mutta kun niitä lenteli taivaalla ympäriinsä, ylempänä ja alempana. Eikä siinä kaikki, niitä oli hyvin paljon jyrkillä kallioillakin istuskelemassa. Se kirkumisääni, mikä kuului kalliolta, oli jotakin aivan ihmeellistä, jopa vähän aavemaisen pelottavaakin. Välillä se kuului hiljempaa, mutta suurimman osan ajasta aika kovaa. Ääni oli vähän kuin suurelle sikalaumalle olisi oltu jotain kamalaa tekemässä, kirkumista ja taas välillä suurta raakuntaa. Sitä en tiedä, oliko huutajat poikasia vaiko aikuisten ääntelyä, varmaan molempia. Paljain silmin vastapäätä kalliolta ei lintuja nähnyt, ainoastaan niitä, jotka liitelivät taivaalla. Kuvan oikeassa yläreunassa oleva Hanhikorppipariskunta antoi sellaisen kokemusnäytelmän, että jopa kuvaaminen oli aika hankalaa, kun niin innoissaan nähdystä olin. Ilman kameran linssistä katsomista en olisi edes heidän lemmenleikkejään nähnyt, mutta nyt sain lisäksi paljon hyviä kuvia. Ensin he kovasti laittoivat höyheniään ojennukseen, uros enemmän, kun sitten olivat valmiita juhlalliseen hetkeen. Ja tämä kaikki noin 40-50 metrin päässä. Tuo kuva on otettu heidän parittelun jälkeen. Uskomatonta, että näimme tällaisen esityksen. Eikö tällaisen näkeminen ja kuvaaminen ole vain luonto-ohjelmissa nähtyä ja niihin kuvattua.
Oli pakko laittaa taustamusiikiksi tämän Hanhikorppipariskunnan kunniaksi vähän juhlallinenkappale joka on nimeltään, Hymn of Love.
29.12.2016: Salto Del Gitano, Parque Nacional De Monfragüe, Spain
Tiesimmekin ettei luonnonpuistossa saa yöpyä, mutta kysyimmekin, kun meitä kävi joku matkailunedistämisihminen jututtamassa ja täyttämässä jonkun kyselylapun, että saako täällä jäädä luontoon yöpymään. Ei saa kuulemma villieläinten ja ihmisten takia jäädä, joten ajoimme luonnonpuiston ulkopuolelle vajaan kymmenen kilometrin päähän hautausmaan parkkipaikalle Torrejón el Rubio -kylän kupeeseen yöksi.
30.12.2016: Heräsimme kylmään aamuun, mittari näytti alle +1 astetta lämmintä herätessämme. Kauniisti kuitenkin aurinko nousi valaisemaan huurteista tienoota. Pian aurinko olikin sulattanut huurteen pois lämmittävillä säteillään. Mökkiautossa meillä oli vähän liiankin lämmintä yöllä. Nimittäin piti käydä keskellä yötä laittamassa lämmitystä vähän pienemmälle, kun mittari näytti autossa jo 23 astetta lämmintä. Nukkumaan meno ja auringon nousun aika oli täällä hautausmaan parkkipaikalla aivan ikimuistoista. Täällä alueella oli paljon eläimiä aitauksissa, jopa sikoja. En ole ennen nähnyt, mutta täällä näytti olevan aitauksissa eläinten lisäksi myös suuria vahtikoiria. Nämä koirat haukkuivat sitten ympärillämme illalla ja aamun valjetessa. Kun yksi aloitti jossain kaukana haukunnan niin haukunta vaan ympärillä lisääntyi, aivan kilpaa kuorossa ja ketjureaktiona haukkuivat. Kissatkin olivat vähän kysyvinä, että mitäs tämä nyt on. Ilmeisesti tämän haukunnan sai aikaan pimeässä liikkuva ihminen, vai liikkuiko siellä niitä villieläimiä. Yöllä tähän haukuntakuoroon ei herätty tai sitten koirat eivät edes haukkuneet. Täällä hautausmaan parkkipaikalla oli kovin pimeää yöllä. Joitakin pieniä valoja vain kauempaa näkyi. Valokattonamme oli vain kirkas tähtitaivas. Aika romanttisen ihanaa on olla tähtitaivaan alla koirien haukkuessa ja ulvoessa ympärillä. Sekä aasin toivottaessa hirnunnallaan hyvät huomenet uuteen päivään.
Mökkiauto aamuauringossa.
Naapurissamme oli kuitenkin kovin hiljaista ja tässä muutama kuva naapuritontilta.
Aamujuttujen jälkeen lähdimme pienelle aamukävelylle jälleen ja kamerat mukana. Heti ulos mennessäni katsoin kauempana puhelinlangalta lennähtänyttä lintua, että harakkahan se siellä, mutta jotenkin se näytti pienemmältä ja erilaiselta kuitenkin. Siinä sitten töllistelimme ja ihmettelimme. Jokunen auto kulki tiellä sekä ihminen oli kävelyllä. Muutama kävi hautausmaallakin. Kunnes sinisenä kiiltävä harakka lensi läheltämme ohitse ja pian huomasimme niitä olevan kauempana enemmänkin. Tulivat syömään maatalon isännän illalla tuomia jauhoja aidalta olevasta astiasta. Harakka, siis siniharakka, oli bongattu. Tämä tipi ei kotikulmilla ilmeisemmin vastaan tulekaan sillä se asustelee pääasiassa täällä Pyreneiden niemimaalla. Toinen uusi tuttavuus, niin kuin me puhumme bongaus, oli harjalintu. Josta myöhemmin sain parempiakin kuvia.
Kylmän yön jättämä usvaisuus alkoi häviämään pikkuhiljaa. Ajelimme Castillo de Monfragüeen parkkipaikalle. Kiirettä ei ollut heti ylös kukkulalle ja linnalle nousemisella, kun paikka oli vielä sumun peittämä joten odotellessa sumun hälvenemistä keittelimme kahvit. Pian kuitenkin saimmekin pistää vaelluskengät jalkaan ja lähteä ulos nauttimaan auringosta, maisemista ja katselemaan hanhikorppikotkien puuhasteluja ja ihastelemaan heidän niin kaunista lentoa.
Hanhikorppikotkan pituus on 93–110 cm ja siipien kärkiväli 234–269 cm, aikuinen hanhikorppikotka painaa 6,2–11,3 kiloa. Lintu on komea ilmestys istuskellessa, lentoonlähdössä, lennosta laskeutuessa ja lentäessään. Mikään kotkien kauneuskilpailun voittaja tämä hankikorppikotka ei kuitenkaan ole mielestäni. Paljas pitkä kaula on jotenkin niin ruma.
Tänään pääsimme vielä lähemmäs lintuja kuin mitä edellispäivänä. Heillä tuntui olevan kovasti puuhakasta työtä meneillään. Kantoivat vauhdilla oksia edestakaisin.Kun iso lintu lentää hento-oksaisen oliivipuun oksille ja siitä pois risut suussa, on sekin näky. On uljasta katseltavaa niiden lento meidän yläpuolella kallionkielekkeelle ja sieltä pois. Joskus ne riitelivät ja oksat lensivät jyrkkää kalliota pitkin alas. Olikohan siellä rakennustarvikkeista ja pesänrakentamisen tyylistä erimielisyyttä? Sitäkin mietimme, että kantoivatko risuja, jossa oli oliiveja poikasille syötäväksi, kun osa linnuista kantoi risuja pois kalliopesältä.
Yksi komistus lennähti vain vajaan 10 metrin päähän meistä, kun olimme eväitä syömässä. Istui siinä jonkun aikaa ja välillä katseli meihin päin, silmästä silmään, kunnes lensi pois. Välissä oli puidenoksia ja joku vaijeri eikä tästä hetkestä hyvää kuvaa saanut. Käsi siinä alkoi jo tärisemään, kun niin lähellä oli.
Ylhäältä oli hienot maisemat ympäriinsä Taro-jokilaaksoon, aivan lumihuippuisia vuoriakin näkyi kaukana. Oli panoraamanäkymät niin kuin hanhikorppikotkilla, jotka lentelivät allamme ja yllämme.
Ajoimme lopuksi vielä Salto Del Gitano -parkkipaikalle katselemaan ja kuuntelemaan kalliolla ilta-aurinkoa ottavia lintuja ja taivaalla lenteleviä. Kaukana kalliolla ne olivat, mutta ihan kohtalaisen hyviä kuvia sain, kun ottaa huomioon sen millä kuvaan. Täällä taas kuului se hirvittävä meteli.
Edellispäivän lemmenleikkejä leikkinyt hanhikorppikotkapariskunnasta toinen oli vain kotona, mutta oli jotenkin odottavana. Pian toinenkin siihen lennähti risu suussa. Kotona ollut alkoi risua huolellisesti ja pitkän kaavan mukaan nokallaan pesään asettelemaan, oli hidas ja vaativa tehtävä. Risun tuoja alkoi taas kovasti itseään puunaamaan, suki vauhdilla höyheniään. Kun kotona ollut oli saanut risun oikeaan paikkaan aseteltua, hän alkoi pää alaspäin jotakin odottamaan. Kahdesti pariskunta suukotti, koskettivat nokillaan toistensa nokkia. Kotona olija oli kuin möksöllään ja pää allapäin. Välillä risuntuoja katseli epäilevän näköisesti ympärille. Olisko hän kuullut kamerani raksutuksen ja odotti hiljaisuutta. Jätin heidät omaan rauhaan. Tämä kaikki taas kameran linssin läpi katsottuna.
30.12.2017: Castillo de Monfragüe & Salto Del Gitano, Parque Nacional De Monfragüe, Spain
Oli kyllä aivan huikeat kaksi päivää hanhikorppikotkien seurassa. Aina vuorelle noustessa viehättää suuresti ympärillä olevat kauniit maisemat ja lisäksi se, että saa maisemia korkealta katsella aivan lintusten lailla. Se, että täällä saimme seurailla näiden suurien kuningaslintujen elämää niin läheltä, tuntui aika huikealta. Katsella ihastellen, ihmetellen ja kuunnella niiden humisevaa lentoa ylhäältä ja alhaalta päin oli jotakin niin suurenmoista. Lisäksi se, että sain vielä pienillä pokkarikameroillani ikuistettua hienoja kuvia näistä linnuista, tekee minut aivan liikuttuneeksi ja hyvin kiitolliseksi kaikesta nähdystä ja kaikista täällä koetuista hetkistä. Näitä hetkiä en ikinä unohda. Olimme olleet hanhikorpikotkien lailla aivan kuin ilmassa. Sitä en tiedä, onko täällä aina näitä lintuja näin paljon vai oliko meillä vain hyvää tuuria mukana. Oliko hanhikorppikotkilla nyt jotkut erikoiset karavaanarikokoontumiset vain täällä? Luulen, että on aina. Täällä sanotaan olevan satoja pareja näitä lintuja. Eräs ihminen vaan sanoi, että ilmojen suhteen meillä oli hyvä tuuri. Yleensä täällä kuulemma tähän aikaan vuodesta sataa ja on kylmää. Yöpyä täällä ei saa sen kertovat myös liikennemerkitkin, ainoastaan yöllä 22.00-6.00 saa kahdeksi tunniksi pysähtyä. Meillä oli ajatus, että seuraavana päivänä lähtisimme täältä vaellusretkelle. Ajelimme Plasencia kaupungin kupeessa olevalle leirintäalueelle, Camping la Choperalle. Perille tullessa aurinko oli laskeutumassa ja kylmyys alkoi lämpimän päivän jälkeen nopeuasti tulemaan.
Tässä päivän ajoreitti, jolle pituutta tuli nelisenkymmentä kilometriä.
Siinä illan aikana heitettiin ilmoille pieni ajatus siitä, missä viettäisimme vuoden viimeiset tunnit ja missä uusi vuosi 2017 aloitettaisiin. Myös sääennusteita kovasti kyttäilimme. Lopullinen päätöksen teko tuosta jätettiin kuitenkin aamuun. Soleil Bongattuja uusia lintulajeja: 29.12.2016: hanhikorppikotka, sinirastas, mustapääkerttu ja pajulintu 30.12.2016: siniharakka, harjalintu ja pyrstötiainen Reissusta aikaisemmat jutut:
