maanantai 16. syyskuuta 2019

15-18.8.2019: Kotivuorilla

Kävelemässä normaalisti kesän ensimmäisen vaellusretken sekä pyöräilemässä.


16.8.2019: Ajelimme edellispäivänä sateiseen Oberstdorfiin. Meille tämä seutu laaksoineen ja vuorineen tuntuu rakkailta kotivuorilta. Onhan tämä jo umpikuja paikkana rauhallinen paikka, vaikka aina täällä lomalaisia on. Oli mukava kuulla, kun Mieheni siinä ajellessa sanoi jälleen kerran, että tänne voisimme sitten eläkepäivinä muuttaa asumaan. Niin rakkat ovat nämä kotivuoret. Tuo rakkaus näihin vuoriin syntyi jo 5.2.2011, kun toisena Saksassa asumisen viikonloppuna tulimme Alppeja ensi kertaa talvisena katselemaan. Olin viikko aiemmin lähtenyt kolmen Kissamme kanssa Suomen paukkupakkasista. Mieshän tuli kolme viikkoa aiemmin jo tänne Siiri-kissan kanssa. Muistan niin elävästi, kun istuimme lähellä hyppyrimäkeä pienessä rinteessä penkillä. Tuntui aivan uskomattomalta, kun saimme istua ja kuunnella elämisen ääniä siinä. Lumi suli vauhdilla. Sulamislumesta rinnettä pitkin lorisi pieniä puroja ja perhonenkin siinä edessämme lenteli toivotellen meidät tervetulleeksi kotivuorille. Lämmintä oli viitisentoista astetta. Eihän siinä voinut kuin kaikkeen koettuun ja nähtyyn kauneuteen rakastua suurella sydämellä. Tuo rakkauden huuma ei ole vieläkään laantunut, niin kuin rakkaus ei ole avioMieheenikään. Totuus tunne oli tuolloin, että ikävä ei ollut Suomeen, eikä ole vieläkään.  

Torstai oli Baijerissa pyhäpäivä, Maria Himmelfahrt, joten kaikki kaupat olivat suljettuina. Jäimme ensimmäiseksi yöksi Oberstdorfista vähän eteenpäin parkkipaikalle Stillach-jokivarteenParking lot day/night Oberstdorf, 11 Birgsauer Straße, joka on tarkoitettu vaeltajille ja ulkoilijoille. Muitakin karavaanareita parkkipaikalla yöpyi.

Perjantaiaamuna Mies kaivoi pyörämme takatallista ja lähdimme pyöräilemään. Minä en ollut kuukausiin pyöräillyt muuta kuin edellissunnuntaina reilut kymmenen kilometriä. Vähän jännitti miltä tuntuu ja mitä selkäni sanoo tästä toisesta pyöräilykerrasta.


Vaikka hyvin useasti olemme käyneet täällä Oberstdorfin lähettyvillä, niin Trettachtalia emme ole kulkeneet kuin kristallinkirkkaalle Christlesseelle asti.








Nyt jatkoimme laaksoa eteenpäin Trettach-jokivartta pitkin. Edellispäivän kovat sateet olivat tehneet vuorilta virtaavan veden hiekanharmaaksi.










Rankapinoa vasten lehmä hieroo kutisevaa kaulaansa.


En voinut kuin ihastella ympärillä olevaa kauneutta ja olla kiitollisen siitä, että vajaat kaksi viikkoa olin kulkenut vasta ilman kyynärsauvoja ja nyt pystyin jo pyöräilemään kolmen kuukauden välilevypullistumakärsimyksen jälkeen istuessani tässä Trettach-joen ihanassa kohinassa. Voi miten onnellinen olinkaan.


Olen täältä laakson perältä monesti suunnitellut vuoriretkeä. Kääntöpaikastamme olisi vielä päässyt pyörillä noin kolmella kilometrillä ja 300 nousumetrillä Hintere Traufbergalpelle, mutta tuon kokemuksen jätimme odottelemaan parempia aikoja. 








Hütellä, Alpe Oberau, istahdimme päiväkahville.






Käyvimme vielä illasta Oberstdorfin keskustassa. Siellä oli leppoisa hellepäivän tunnelma.




Päivän aikana pyöräilyä tuli vain 19 kilometriä. Oli parempi kuitenkin aloittaa varoen istuminen pyörän satulassa. Olihan tämä vasta toinen pyöräilypäivä 21.5. jälkeen. Tunne oli suurenmoinen, kun sain edes tämän verran pyöräillä.



17.8.2019Tästä päivästä teinkin jo pienen jutun ollessani niin innoissaan, kun ensimmäinen tämän kesän pieni vaellusretki oli tehtynä, 17.8.2019: Mestari olen. Joku varmasti ajattelee, että olenpa leuhka ja itsekehuva. Ei me suomalaiset liikaa ajatella itsestämme positiivisesti eikä liikaa nähdä kauneutta ympärillämme. Olen myös hermokipupirulaisen jälkeen ansainnut julkisen itsekehuni. Kukas muu se kissanhännän nostaa ylös kuin kissa itse. Tuon tiedän kissaihmisenä varsin hyvin. Toipumisen pitkä ja hidas tie on kuitenkin vielä kesken ja sen eteen saan tehdä töitä joka päivä vielä pitkään.

Se, että olen vajaa kaksi viikkoa vasta kävellyt ilman kyynärsauvoja ja teen ensimmäisen vaellusretken, tuntui erittäin suurelta. Ei niin suurelta kuin tämä retki Sveitsin lomalla kyynärsauvojen kanssa, mutta melkein. Jalkani varpaat ovat vieläkin turrat ja kävelyni ei ole normaalia, mutta päivä päivältä hitaasti mennään eteenpäin. En jää surkuttelemaan tilannetta paikoilleen enkä katkeroidu hukkaan mennystä vuorikesästä, vaan nautin suuresti pienistäkin onnistumisen askelista. Aikaisemmalla talvisena retkenä ylhäällä näytti tältä, 9.3.2016: FELLHORN-VUORELLA.



Kiitos tästä!

18.8.2019: Olimme näissä maisemissa Heini-Klopfer-Skiflugschanze- lentomäen parkkipaikalla "puskaparkissa" viettäneet kaksi yötä muutaman muun karavaanariautokunnan kanssa.


Siirsimme mökkiauton parkkipaikalla puiden varjoon ja lähdimme jälleen pyöräilemään.




Poikkesimme pienen mutkan Fellhorn-hissiasemalla. Täällä päin vuorilla on joka puolella hissiasemia ja ne kesät talvet auki. Lyhyt huoltotauko on ennen lumien tuloa. Nyt aamusta iso parkkipaikka oli jo lähes täysi ja hissijono pitkälle pihalle asti. Edellispäivänäkin, vaikka oli pilvinen sää, oli vuorelle menijöitä, mutta jono oli vain sisätiloissa. Mikä sen ihanampi olo- ja ulkoilupaikka kuin vuorten moninaista kauneutta olla katselemassa. 




Me jatkoimme matkaa. Olimme ihanassa Stillachtalin laaksossa.


Tästä risteyksestä olemme käyneet kävelyretkellä maaliskuussa talvisissa maisemissa Gasthof Einödsbach-hütellä, mutta emme koskaan aiemmin ole kulkeneet risteyksestä oikealle ja Rappenalptaliin. Juttu talvimaisemista on täällä.










Kääntymispaikassa Schwarze Hüttellä joimme kahvit.


Tästä olisi vielä päässyt jonkun matkaa eteenpäin, mutta en ollut edes ajatellut näin pitkälle uskaltaa pyöräillä, mutta kun tuntui ihan hyvälle niin jatkoimme matkaa 12 kilometrin verran. Monesti olen katsellut karttoja ja suunnitellut, kuinka täältä nousisimme vuorille ja Itävallan rajalle. Ylhäällä oli kaunista vuorialuetta.


Kuvia paluumatkalta.












Olimme kulkeneet Rappenalpbach-jokivartta pitkin.




Annoin kylmähoitoa heikoille mutta pikkuhiljaa voimistuville jaloilleni. Vesi oli niin kylmää, ettei siinä voinut jalkoja muutamaa minuuttia pitempään uittaa.














Mittaa päivän pyöräilylle kertyi 26 kilometriä. Kahtena päivänä yhteensä 45 kilometriä. Kun ajattelen, että nämä kaksi pyöräilyä oli vasta toukokuun jälkeen toinen ja kolmas pyöräily, niin hyvin meni ja hyvältä tuntui nämä toipumisen askeleet. Tuossa vielä välipäivänä kävelin vuorilla.


Niin hyvästelimme kiitollisina kotivuoret ja Oberstdorfin taas joksikin aikaa. Palasimme kotiin kolme vuoripäivämuistoa mukanamme.


©Soleil
Ps. Nämä kuvat olin jo reilu kaksi viikkoa sitten tänne blogiin kerännyt. Ajatuksella, että reissussa jossain välissä jotain kuvien sekaan kirjoitan, mutta se jäi. Eilen illalla 15.9 palasimme kahden viikon lomareissulta kotiin. Pikkuhiljaa alan käymään noita reissukuvia läpi, mutta siinä voi mennä aikaa. Kiirekään ei ole kun vasta loppuvuodesta on pitempi loma tiedossa. Sen verran kerron, että kaksisataa kilometriä tuli kahden viikon aikana varovasti pyöräiltyä. Jalat ovat vahvemmat ja varpaat oikeassa jalassa vähemmän turrat sekä kävelytyylini lähes normaalia. Eteenpäin hitaasti mennään.

Sää jatkuu mukavan lämpöisenä kotimittarin näyttäessä tänään reilua 27 lämpöastetta.

Muita juttuja

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...