Blogissa kerron positiivisesti matkailun iloista ja elämyksistä,ulkosuomalaisen karavaanarin silmin. Myös siitä kuinka on hieno tunne,kun haave ulkomailla asumisesta on toteutunut ja koti on nyt keski-ikäisenä löytynyt Saksasta lumoavien Alppien läheltä. Vähän muustakin elämästä. Luontokohteet on kiinnostuksen kohteemme numero yksi. Vuoret ovat suuri intohimomme. Teemme vaellus- ja pyöräretkiä,bongailemme lintuja sekä etsimme geokätköjä. Välillä käymme myös tutustumassa kaupunkeihin. Takanamme on matkailua henkilöautolla vuodesta 1987 lähtien ja asuntoautoilua vuodesta 2000. Matkoilla kaulassani roikkuu aina pokkarikamera,rakastan sillä räpsiä paljon kuvia. Tämä blogi koostuu tärkeistä muistoistamme. Tervetuloa mukaan!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

18.11.2018: TALVI TEKEE TULOAAN

Kurjalta se tuntuu, kun pakkaset ovat saapuneet, maa on kuurassa ja eletään vuoden pimeintä kuukautta. Kaikesta huolimatta vein Mieheni treffeille mukavaan paikkaan.


Lauantaiaamuna oli ensimmäisen kerran pakkasta 0,4 astetta ja tänään aste.

Edellispäivänä kauppareissulta palatessamme ihastelin auringonkukkapeltoa. Taas sain siipeeni siitä, kun puhuin kaikenlaisia asioita paljon, niin minua ei edes kuunnella. Aamulla aloin puhumaan, että käydään kävelyllä siellä auringonkukkapellon luona, että saan muutaman kuvan niistä otettua. Mies kyllä muisti, että olin auringonkukista puhunut, mutta hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, missä oli tuo pelto. Ilmeisesti pitäisi puhua vähemmän. ;)

Aurinko porotti siniseltä taivaalta ja oli lämmittänyt jo ilman vajaan kahdeksan asteen lämpöiseksi, kun lähdimme kävelylle. Oli kuin olisi Miestäni vienyt sokkotreffeille, kun tänne auringonkukkapellon luokse tallustelimme.




Ystävä villi ja vallaton:
sinulle auringonkukka on,
avoin ja suuri ja ihana
tulvillaan päivänpaistetta. Vartesi uljaana kohoaa.
Syleilet kirkkaana maailmaa,
kurkotat luottaen korkeuksiin,
maisemiin kaukana kutsuviin.

Auringonkukkani rohkea,
paljon saan sinulta oppia.
Valosi muillekin heijastuu
auringonkukka kuin keltainen kuu.
-Anna-Mari Kaskinen-








Eihän tämä ihan keskikesän aurinkokukkapellolta näytä ja siksi se taisi Mieheltäni edellispäivänä jäädä näkemättä.






Tässä epäselvässä kuvassa ylempänä pellolla meitä tuijotti isosarvinen pässi. Hetken se katsoi meitä ja lähti sitten kovaa vauhtia pinkomaan. Pelto ei ollut aidattu. Taisi olla poika karkulainen. Lähellä on rinteessä maalaistalo, jonka lähellä on hevosia ja lampaita aitauksessa. Pian kauempana metsässä joku huuteli jotain, mutta kaksi ihmistä oli niin kaukana meistä ettemme lähteneet kyselemään, että etsivätkö pässiä.


Joidenkin talojen pihoilla vielä omenat roikkuivat puissa.


Tässä peltotiellä.
























Useammassa paikassa rypsipellot kukkivat.




Kuuraiset lehdet maassa olivat metsän puolella, jonne ei pääse aurinko paistamaan koko päivänä.












Miksi hevosten kakkoja ei kerätä pois?




Tottakai sitä toivoo, että lämmintä olisi ympäri vuoden, mutta tällaiset marraskuiset maisemat eivät paljoa kyllä harmita. On vihreätä ja kevätlaiho vihertää eripituisina kumpuilevilla pelloilla, auringonkukka- ja rypsipellot loistavat iloista keltaista väriä ympärille, puissa on jäljellä vielä kaunista oranssia väriloistoa sekä myös paikoin vihreitä lehtiä. Aurinkokin lämmittää niin mukavasti. Tapanani on sanoa, että eihän tätä kaikkea voi kuin rakastaa ja olla tästä kiitollinen, myös Miehestäni.

Tupsukorva-tytöistä sää tuntuu kurjalta ja tädistä siskontyttärensä kohtelu vain. Parvekkeella käyvät vain tunnustelemassa säätä ja heti palaavat sisälle. Kun Prinsessa valtaa ikkunan läheisyydestä sen parhaan ja lämpimän aurinkopaikan, niin Kunigatar ajaa tätinsä pian pois siitä.

Toivotan tällä mukavalla sävelmällä jokaiselle kivaa marraskuun jatkoa, kun odottelen ensilumien saapumista! :)


Soleil  
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...