perjantai 25. syyskuuta 2015

REISSUN PARAS PÄIVÄ TÄNÄÄN,

kun karavaanarit laittoivat jalkaansa vaelluskengät ja lähtivät yhden saaren huipun valloittamaan. :)


Lähdimme järvenrannasta 185 metristä yhden kylän takaa kivistä polkua ylemmäs kapuamaan. Kuljettiin yhden pienen kylän läpi jossa istahdimme juomaan Latte Macchiatot ja kuuntelemaan kylän isäntien iloista ja kovaäänistä juttelua.

Miksihän nämä kivipolut tuottavat niin paljon iloa aina elämään.

 Nousukorkeutta saaren huipulle tuli 415 metriä kolmen kilometrin matkalla samoin laskua palatessa. Lisäksi pyöräilyä kuusi kilometriä tullen mennen. Mukavana lisänä kesäinen sää, lopulle kolmekymmentä lämmintä. Sekä tosi iloinen ja virkistynyt mieli tästä pienestä vaellusreissusta. :)

Lisää kuvia hienoista maisemista ja mukavasta lomapaikasta viikon kahden sisällä lisää.

Soleil

 

torstai 24. syyskuuta 2015

PYÖRÄRETKELLÄ NÄHTYÄ


Olisikohan täältä joku halunnut lähteä karavaanareiden mukaan?
 
Olemme uteliaita näkemään ja kokemaan kaikkea uutta. Kävely- ja pyöräretket paikallisten ihmisten arjessa on aina sitä reissujen toiseksi parasta antia, vuorilla kävelyn jälkeen. Istahtaa vaikka syömään paikallisten sekaan ja kuunnella, kun kaksi pyödällistä paikallisia Isäntiä pelaa korttia ja syö.

Tänään pyöräretkellä upeissa järvi- ja vuorimaisemissa vastaan tuli tällainen näky. Näkösällä ainakin neljäkymmentä kissaa, joita tuntui olevan kauempanakin metsässä ja katolla, vaikea oli kaikkea laskea.
Oli monen väristä, jopa aivan ragdolli-rotuisen näköisiä useita. Nämä eivät olleet suuressa häkissä vaikka tienpuolella olikin aita. Olivat irrallaan. Mieleni vähän rauhoittui, kun näin että heillä oli ruokaa useissa kupeissa. Kissat näyttivät hyväkuntoisilta. Muutamalla vähän silmätulehdusta.
Näistä näytti joku välittävän ja ruokkivan ainakin heitä. Vai olivatko kaikki jonkun kissaihmisen omia.
Katselin aidasta, että näkyykö missään rahalipasta, että olisin näille lahjoittanut muutaman euron rahaa. Ei näkynyt.
Tyytyväisen näköistä porukkaa.

 
Tämän olisin halunnut mukaamme ottaa. Oliskohan se halunnut lähteä puhtaille, valkoisille ja pehmeille pedeille makoilemaan?

Soleil

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

SADEPÄIVÄN RATOKSI

Meille on aika usein reissussa sadepäivä, mutta nautimme näistäkin lomapäivistä. :)


 

 Tämä sadepäivä oli jo tiedossa ennen reissuun lähtöä. Pystytimme mökkiauton eteen tästä syystä etuteltankin jo tulopäivänä vaikka tuolloin lämmintä oli kolmekymmentä. Joka on vallan mainio tuulen- ja sateensuoja. Jonka alla on meidän kesäkeittiö pöytineen ja tuoleineen. Antaa myös tuplatilat meille.


 
Olemme ajatelleet, että mökkiautoon ei laiteta telkkaria. No, tuo keväällä laitettiin jalkapallon takia. Ei ainakaan reissuun lähteminen jää pelin näkemisestä nyt kiinni, kun mukana kulkee satoja tv-kanavia satelliitin kautta. No, eilen illalla tuo telkkari laitettiin vasta päälle tällä reissulla ensimmäisen kerran. Kissat siitä ilahtuivat kovasti ja sitä aamullakin ovat porukalla lastenohjelmia katselleet, meidän "lapset", kunnes päiväunille nukahtivat. Kun taas palvelijat istuvat etuteltassa katsellen sateiselle ja tuuliselle järvelle.

Hiiren metsästystä tyynyn takaa on yksi monista iloista.
 



Yhdessä oleminen on mukavaa sadepäivänäkin.

Soleil