On ollut kolme niin erilaista talvea ja kevättä, mitkä olemme täällä Saksassa asuneet. Tässä vähän muistelen menneitä ilmoja ja laitan muutaman kuvankin.
-Kun muutettiin tammikuussa 2011, oli talvi silloin ollut jo täällä joulukuussa, luntakin. Pohjois-Suomessa oli ollut harvinaisen kylmä marras-ja joulukuu. Muistan kun kylmiä varastoja tyhjensimme, se oli todella kylmää puuhaa.
Kun tulimme oli maa täällä sula ja näky niin ihanan keväinen, mielestäni.
Niin kuin kevätleikkejään leikkineet sorsat hävisivät yhtäkkiä, niin lähdimme mekin. Meillä oli muutto väliaikaisesta vakituiseen kotiin. Se tuntui mukavalta. Suomesta tuli 4.4. muuttokuorma ja ilma oli tuolloin helteinen, shortsikelit. Siinä oli muuttofirman pojilla ihmettelemistä kun Helsingissä oli ollut puoli metriä lunta.
Kuva otettu pihassamme kukkivasta kirsikkapuusta 14.4.2011.
Huuhti-ja toukokuu olivat erittäin lämpimiä. Pääsiäisenä oli jo täysi kesä.
23.5.2011, Alpeilla näin kesäisen näköistä.
Kesä-ja heinäkuu olivat sitten sateisia ja tavallista kylmempiä.
13.6.2011, tämä ihana Ruusutarha näytti kauniilta.
Elokuun alussa lähdimme kolmen viikon lomalle Suomeen ja täällä oli ilmat lämmenneen heti helteiseksi. Muistan kuinka syyskuukin vielä oli helteisen lämmin.
Tässä kuva 27.11.2011. Puissa on viellä syksyn ruskaisia lehtiä.
Joulukuu oli lämmin, välillä sateli vähän lunta. Joulu oli lumeton ja aurinko paistoi.
Kun tulimme oli maa täällä sula ja näky niin ihanan keväinen, mielestäni.
6.2.2011 Ruusutarha (kuva yläpuolella) näytti näin kesäiseltä ja oli yli 15 lämmintä. Suomessa paukkui kovat pakkaset. Sitä ei oiken käsittänyt ja tämä tuntui ihanalta ihmeeltä. Muistan kuinka ihmetytti, t-paita päällä kulkevat ihmiset, talvella. Täällä kun ei ole maa jäässä ja se hohda kylmyyttään, kun aurinko paistaa on lämmintä.
Helmikuussa satoi välillä lunta ihan väriksi vain ja kun aurinko paistoi se suli äkkiä pois. Pakkasta oli alle 10 astetta parhaimmillaan. Maaliskuu oli aurinkoinen ja lämmin. Maaliskuun lopussa alkoi hedelmäpuut kukkimaan kauniisti. Seurasimme sorsien kevätleikkejä.Niin kuin kevätleikkejään leikkineet sorsat hävisivät yhtäkkiä, niin lähdimme mekin. Meillä oli muutto väliaikaisesta vakituiseen kotiin. Se tuntui mukavalta. Suomesta tuli 4.4. muuttokuorma ja ilma oli tuolloin helteinen, shortsikelit. Siinä oli muuttofirman pojilla ihmettelemistä kun Helsingissä oli ollut puoli metriä lunta.
Kuva otettu pihassamme kukkivasta kirsikkapuusta 14.4.2011.
Huuhti-ja toukokuu olivat erittäin lämpimiä. Pääsiäisenä oli jo täysi kesä.
23.5.2011, Alpeilla näin kesäisen näköistä.
Kesä-ja heinäkuu olivat sitten sateisia ja tavallista kylmempiä.
13.6.2011, tämä ihana Ruusutarha näytti kauniilta.
Elokuun alussa lähdimme kolmen viikon lomalle Suomeen ja täällä oli ilmat lämmenneen heti helteiseksi. Muistan kuinka syyskuukin vielä oli helteisen lämmin.
Tässä kuva 27.11.2011. Puissa on viellä syksyn ruskaisia lehtiä.
Joulukuu oli lämmin, välillä sateli vähän lunta. Joulu oli lumeton ja aurinko paistoi.
-Tammikuu 2012 alkoi Alpeilla kovilla lumisateilla, ihan muutamassa päivässä satoi paikoin 2-3metriä lunta. Me olimme reissussa ja meillä oli tarkoitus mennä kauemmaskin mutta lumimyrskyn takia emme sitten menneetkään ja täältä Itävallasta Bischofshofenin seudulta palasimme kotiin.
Kotona ei lunta ollut ollenkaan.
Kotona ei lunta ollut ollenkaan.
Helmikuun alussa sitten lunta satoi tämän verran ja se pysyi reilut 2viikkoa maassa. Pakkasta oli enimmillään meidän mittarissa 14, eipä ollenkaan paha.
Ilma lämpeni sitten todella nopeasti ja heti maaliskuun alussa ihmiset kantoivat kovalla tohinalla kevät kukkasia pihoilleen. Minä laitoin vasta loppukuusta.
Ilmat kuitenkin kylmeni eikä kesä ollut niin pitkällä kuin vuosi aiemmin. Huhtikussa syötiin parvekkeella kun oli kuitenkin niin lämmintä, muttei ihanan helteistä, kuitenkin sellaista kuin Suomessa kesällä.
19.4.2012 ja kirsikkapuu ei viellä ollut täydessä kukassaan.
Vappureissullamme, ei lehti viellä aivan täysi ollut mutta helteiinen oli ilma ja paikoin tehtiin jo kuivaa heinää.
ja rypsikin kukki.
Helteetkin tulivat ja niitä riitti. Ukonilmoja oli usein ja rajujakin.
Kesän lämpöennätys meille oli Schönau am Königseellä 19.8.2012, +38.
Syyskuu oli lämmin. Kun syyskuun viimeisellä viikolla teimme lähtöä Italiaan reissulle
oli silloin viellä helteistä mutta pari päivää ennen lähtöämme alkoi kylmetä. Olihan lämmintä ja helteistä kesää jo ollutkin viitisen kuukautta. Ihana kesä kaikin puolin.
Kun lokakuun loppupuolella tulimme kotiin oli lomamme aikana tullut syksy.
Joulukuu oli vuosi sitten lämmin, nyt oli kuun puolessa välissä vajaa kymmenen senttiä lunta ja talven pakkasennätys meidän mittarissa, -9. Lunta eniten kotonamme. Jouluna ei lunta ollut ja lämmintä oli parhaimmillaan +13.
- Tammikuussa 2013 satoi myös vajaat kymmenen senttiä lunta muutamaksi päiväksi. Oli muutamana päivänä jo yli kymmenen lämmintäkin tammikuussa.
Alkuvuosi on ollut pilvinen ja auringon ihanasta lämmöstä on saanut nauttia aijempia vuosia vähemmän. Mitähän tuo kesälle merkitsee? Viimeviikolla oli jo 18 varjossa lämmintä ja niin keväisen kesäistä, aurinkokin iloisesti paistoi. Kahdesti ukkosherrakin on paukutellut olemassa olostaan. Eilen viimeksi jyrisi, ja nakkasi maan valkeaksi isoja rakkeita, oli vajaa kymmenen lämmintä Tänään on jo 13.3.2013, rakeita vähän maassa, +1.5 lämmintä ja koko päivän hiljalleen sadellut lunta. Lumi sulaa heti maasta mutta jää vähän puihin ja katoille väriksi. Kaupoissa ja mainoslehtisissä on jo helmikuun alussa ollut kovasti kevään kukkasia mutta eivät niitä ihmiset juurikaan kotiin vielä kanna.
Mielenkiinnolla odotan kuinka tästä eteenpäin tuleeko kesä ollenkaan? Reilu kaksi viikkoa pääsiäiseen.

Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti