Osavaltiomme pääkaupunkiin ja Saksan kolmanneksi suurimpaan
kaupunkiin.
Olemme useamman kerran käyneet kaupungissa, läpi ajaneet
ihan vanhan kaupungin laitamilta, mutta minulle vaan on tullut jotenkin outo
käsitys kaupungista, että se on tylsä suurkaupunki. Meitä ei ole koskaan kiinnostanut suuret kaupungit. Nyt taitaa olla muuttumisen ja
kehityksen paikka tässä asiassa. Emme siis koskaan ole Münchenin keskikaupungilla aiemmin
käyneet kävelemässä, kylläkin kaupungin laitamilla. Nyt väärät johtopäätökset kyllä vähän harmittavat, mutta nyt tietää, että kaupungilla on tarjota monen monta päiväretkeä. Vaan
muuttiko jouluisuus vain ajatuksiani? Kaupunki oli kyllä niin ihana Joulun
tunnelmissaan.
Minua on niin naurattanut mutta toisaltaan taas olen melkein
itkenyt. Olimme tuon melkein seitsemän tunnin kävelyreissumme aikana kuin
maalaistollot suurkaupungissa, tietämättä mitä upeaa olisi ollut tuolla nurkan takana tai
kuinka hienon paikan seinustalla istumme, aivan nolostuttaa. No, joulutoreja kyllä tällä kertaa menimme katselemaan. Kuinka montahan Joulutoria keskustasta meillä jäi vielä näkemättä? Vanhan kaupungin
kilometrin pituinen kävelykatu meiltä jäi myös näkemättä. Niitä kävelykatuja
kyllä oli ilman tuotakin. Jäipähän katseltavaa seuraavaankin kertaan. Nyt kun jäljestäpäin olen katsellut kartasta reittiä
mitä kävelimme ja näimme, niin pieni osa kaupungin keskustasta vasta nähtiin.
Saksa-museo vaikkapa on pelkästään yhden päivän käyntikohde.
Mikä myös ihmetytti kovasti, oli se kuinka siistiä oli
suurkaupungissa. Meitä oli varoiteltu runsaasta ihmismäärästä. Minusta ei
kuitenkaan heitä liikaa ollut, vaikka ihmisiä oli paljon. Kävelykadut olivat leveitä ja
niillä oli tilaa. Tavaratalossa ja vanhan Seurahuoneen aukiolla oli vain tungosta,
muualla ei. Ihmiset kulkivat rauhallisesti, ei ollut italialaisesta
touhotuksesta tietoakaan. Aika monesti minultakin anteeksi pyydettiin kun vähän
tuossa tungoksessa sattui joku tönäisemään.
En voi muuta kuin sanoa, ihastuneeni Müncheniin. Upea hieno
kaupunki ja vieläpä tuossa lähellä, tutustua historian ihmeisiin. Vieläpä ihana Joulukaupunkikin. :)
Tässä muutama kuva. Vielä kun voisin mukaan liittää äänet, tuoksut ja tunnelman.
Klikkaa kuvasta ja astu Müncheniin mukaamme.
Klikkaa kuvasta ja astu Müncheniin mukaamme.
Ps.Tästä,
Soleil
2 kommenttia:
Joo-o, isot kaupungit voivat joskus olla haaste :))
Kiva että se "löytyi" ;)
-Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-
Bemari-maailmassa ja -museossa on käyty monet kerrat. Tuo paikka on naisellekin käymisen arvoinen paikka. Sisaruksilla oli se suurin juhlapäivä Olympiapuistossa, reilu vuosi sitten. Kaupungin läpi on ajeltu muuten vaan, ainakin kolme kertaa. Varmaan parikymmentä kertaa on ajettu kaupungin laitamilta ohi tai lentokentälle. Minusta se vaan on näyttänyt niin tylsältä suurkaupungilta mutta jouluinen kaupunki sai ajatukset muuttumaan. Kiva on kun kaupungin keskusta upeus löytyi. :)
Lähetä kommentti