Alppi-puron rannalla tekemässä raskasta surutyötä.
 |
| Näkymä mökkiauton etuikkunasta. |
Meitä, karavaanariporukkaa, on kohdannut suuri suru ja menetys, emme ole enää entisensä. Olemme menettäneet karvaisista-karavaanareista yhden näkyvimmän kaverin kaikissa puuhissamme aivan yllättäen ja terveenä iltaleikin jälkeen. Te jotka seuraatte tai olette käyneet facebookin puolella tiedättekin jo tästä.
Kopio Facebookista: "Mustarastaan iloinen kevätlaulu on muuttunut itkuvirreksi.
Tästä tarkkasilmäisestä karvaisesta karavaanari porukasta yksi on nyt poissa.
Kaikki oli eilen hyvin. Illalla vielä kymmenen aikaan porukalla
sängyssä leikittiin huiskaleikkejä. Ilo ja riemu näkyi kaikkien meidän
silmissä. Yhdentoista aikaan herään ja huomaan kuinka suuri ja kultainen
sydän on vaan sammunut. Olemme menettäneet kaikki niin paljon ja aivan
liian varhain.
Meillä kaikilla on suuri suru ja kova ikävä sinua."
En ole pystynyt nauttimaan mangolian upeista kukista. Yksi päivä vain huomasin, että ne ovat jo melkein tippuneet maahan. Osa rypsipelloistakin kukki jo, nekään eivät nyt loista entiseen tapaan kauneuttaan.
Olen vuosien varrella paljon lukenut juttuja ja kuullut, kuinka kissa on kuollut syliin nukkuessa tai kesken leikkiä alle kaksi vuotiaanakin. Joillakin roduilla tämä on yleisempää. Vaikka olemme usein tästä äkkikuolemasta puhuneet, minä vielä useammin ajatellut, kun kissasuvusta on muitakin lähtenyt samalla lailla yllättäen. Vanhemmat yli kaksi vuotta nuorempana ja velikin viime kesänä. Niin ei tähän millään ole voinut valmistautua. Tämä on ollut suuri sokki ja järkytys, kun terveenä ja pian iltarutiinien jälkeen on yksi rakas perheenjäsen pois. Niin mielellään olisin hoitanut Häntä, mutta ensimmäinen merkki sydänsairaudesta oli äkkikuolema. Luin jostakin, että sydänsairaiden kissojen ensimmäinen merkki sydänsairaudesta on 30%:lla äkkikuolema.
On myös ollut sydäntäsärkevää katsoa kissaystävien surua. On ollut tavallisesta poikkeavaa käytöstä, ei ole saanut sylissä pitää tai silittää, eikä ole tultu viereen nukkumaan. On istuttu ja itketty paikassa, johon ystävän matka päättyi. Etsitty joka paikasta, haisteltu ja kutsuttu kaveria leikkiin. Jos jostain on kuulunut rapsahdus tai ääni, vaikka minä vain tuolissa liikahtanut, niin on heti kaverit olleet päät pystyssä sieltäkö hukassa ollut kaveri tulee. Tänään on ollut taas päivä, että kovasti etsitään ja kuunnellaan. Kuitenkin koko ajan paremmin menee. Ollut suuri huoli myös yhden kaverin terveydestä, käyty lääkärissä ja maanantaina mennään sydänultraan. Minustakin on tämän uuvuttavan ikävän keskellä ja huonosti nukuttujen öiden aikaan tuntunut välillä, että loppuuko omakin sydän, niin raskaalta on tuntunut.
Meillä on ollut kohta kolmekymmentä vuotta kissoja. Kaikki ihania ja ainutlaatuisia, rakkaudella heitä jokaista muistelen. Jos en olisi toteuttanut vuosien haavetta ja laittanut tupsukorva kissoja, niin tietäisin aika vähän siitä millainen kissa voi olla. Hauska, huumorintajuinen, erilaisin äänin jutteleva, kaveri kaikessa,... Nyt minä saan niin monen asian tehdä yksin, jopa meikata ja föönätä hiukseni. Ei ole aamukahvien keittokaveria,..
Ensipäivät selasin läpi kyynelsilmien läpi tuhansia kissakuvia. Niitä yhteisiä mahtavia muistoja kotoa, reissuiltamme ja hienon näyttelyuran ajalta. Oli jotenkin hyvä, kun Hän oli siinä lähellä, niin kuin hän oli lähes aina, kun kuvia läpi kävin makaamassa sylissä tai hiirikäden päällä. Oli vielä noin puolitoista tuntia ennen lähtöäkin. Tein kuvajutut valmiiksi, mutta en vaan pysty tekemään muistojuttua, millainen Hän oli ja sanomaan julkisesti kuka meidän parhaasta karavaanariporukasta on poistunut. En tiedä meneekö siinä viikkoja vain kuukausia, kun pystyn.
En ole pystynyt nauttimaan mangolian upeista kukista. Yksi päivä vain huomasin, että ne ovat jo melkein tippuneet maahan. Osa rypsipelloistakin kukki jo, nekään eivät nyt loista entiseen tapaan kauneuttaan.
Olen vuosien varrella paljon lukenut juttuja ja kuullut, kuinka kissa on kuollut syliin nukkuessa tai kesken leikkiä alle kaksi vuotiaanakin. Joillakin roduilla tämä on yleisempää. Vaikka olemme usein tästä äkkikuolemasta puhuneet, minä vielä useammin ajatellut, kun kissasuvusta on muitakin lähtenyt samalla lailla yllättäen. Vanhemmat yli kaksi vuotta nuorempana ja velikin viime kesänä. Niin ei tähän millään ole voinut valmistautua. Tämä on ollut suuri sokki ja järkytys, kun terveenä ja pian iltarutiinien jälkeen on yksi rakas perheenjäsen pois. Niin mielellään olisin hoitanut Häntä, mutta ensimmäinen merkki sydänsairaudesta oli äkkikuolema. Luin jostakin, että sydänsairaiden kissojen ensimmäinen merkki sydänsairaudesta on 30%:lla äkkikuolema.
On myös ollut sydäntäsärkevää katsoa kissaystävien surua. On ollut tavallisesta poikkeavaa käytöstä, ei ole saanut sylissä pitää tai silittää, eikä ole tultu viereen nukkumaan. On istuttu ja itketty paikassa, johon ystävän matka päättyi. Etsitty joka paikasta, haisteltu ja kutsuttu kaveria leikkiin. Jos jostain on kuulunut rapsahdus tai ääni, vaikka minä vain tuolissa liikahtanut, niin on heti kaverit olleet päät pystyssä sieltäkö hukassa ollut kaveri tulee. Tänään on ollut taas päivä, että kovasti etsitään ja kuunnellaan. Kuitenkin koko ajan paremmin menee. Ollut suuri huoli myös yhden kaverin terveydestä, käyty lääkärissä ja maanantaina mennään sydänultraan. Minustakin on tämän uuvuttavan ikävän keskellä ja huonosti nukuttujen öiden aikaan tuntunut välillä, että loppuuko omakin sydän, niin raskaalta on tuntunut.
Meillä on ollut kohta kolmekymmentä vuotta kissoja. Kaikki ihania ja ainutlaatuisia, rakkaudella heitä jokaista muistelen. Jos en olisi toteuttanut vuosien haavetta ja laittanut tupsukorva kissoja, niin tietäisin aika vähän siitä millainen kissa voi olla. Hauska, huumorintajuinen, erilaisin äänin jutteleva, kaveri kaikessa,... Nyt minä saan niin monen asian tehdä yksin, jopa meikata ja föönätä hiukseni. Ei ole aamukahvien keittokaveria,..
Ensipäivät selasin läpi kyynelsilmien läpi tuhansia kissakuvia. Niitä yhteisiä mahtavia muistoja kotoa, reissuiltamme ja hienon näyttelyuran ajalta. Oli jotenkin hyvä, kun Hän oli siinä lähellä, niin kuin hän oli lähes aina, kun kuvia läpi kävin makaamassa sylissä tai hiirikäden päällä. Oli vielä noin puolitoista tuntia ennen lähtöäkin. Tein kuvajutut valmiiksi, mutta en vaan pysty tekemään muistojuttua, millainen Hän oli ja sanomaan julkisesti kuka meidän parhaasta karavaanariporukasta on poistunut. En tiedä meneekö siinä viikkoja vain kuukausia, kun pystyn.
 |
| Hirschbach |
Hänen viimeisenä päivän, keskiviikona 6.4, pakkasimme Hänen kanssa yhdessä mökkiauton romppeita valmiiksi tulevan viikonlopun museoreissua varten, mutta tuo reissu jäi tekemättä. Nämä tavarat oli raskas paikka kantaa mökkiautoon ja purkaa, ne yhdessä Hänen kanssa laitetut. Tuo oli tehtävä ja ensimmäisen kerran viidestään lähdettävä. Meille on aina aiemmin reissuun lähtö ollut juhlahetki, mutta nyt se oli surun hetki, suuren kaipauksen ja ikävän hetki, kun yksi karavaanari puuttui matkasta.
Meillä oli jo talvella aikomus käydä talvivaellusreitillä Bad Hindelangissa, mutta se jäi käymättä, kun tulimme siihen hirvittävään flunssaan. Olimme yöpyneet 2012 syksyllä Wohnmobil-Stellplatz Bad Hindelangissa, matkaparkissa. Mukava siisti paikka, jossa suihkut ja vessat. Noitahan ei kaikilla stellplatzeilla ole. Maksu täällä tapahtui lähellä olevaan hotelliin. Suihku ja sähkö maksettiin huoltotilojen sisällä olevaan automaattiin. Emme halunneet nyt museoon emmekä paikkaan missä on paljon ihmisiä, vaan rauhoittumaan Alppi-puron rannalle. Kuuntelemaan pientä solinaa ja linnunlaulua joka kuului sisällekin.
Ensimmäinen yö mökkiautossa oli yhdelle kissoistamme kova paikka. Hän aamyön itki ja kutsui leikkiin hukassa olevaa kaveria. Onneksi seuraava yö oli jo helpompi. Kuitenkin lähtö reissuun oli kissoillekin hyvä asia, näki kuinka he rentoutuivat puroa katsellessa ja pihalla lentelevät linnut kiinnostivat.
Olemme niin monet kerrat ajelleet tästä ohi, mutta koskaan emme ole käyneet näissä kahdessa kylässä kävelyllä. Tässä kuvia vajaan viiden tuhannen asukkaan Bad Hindelangista.
Vettäkin vähän ripisteli, taivaskin itki.
Alueelta lähtee monenlaisia kävely- ja vaellusreittejä, eri teemoilla. Aivan matkaparkin lähellä pellon takana oli kävelyreitti, jonka voi kulkea paljain jaloin sekä altaassa vettä kävelyä varten.
Puolentoista kilometrin päässä on naapurikylä Bad Oberdorf.
Minusta nämä saksalaiset pikkukylät ovat viehättäviä.
Käytiin vähän kävelyllä, paremminkin istumassa, vuorimaisemissa. Ensi kertaa vuoret eivät näyttäneet silmiini lumoavan kauniilta, jotenkin ne oli usvapilven takana. Niitä oli kuitenkin mukavan rauhoittavaa katsella ja tehdä niiden äärellä surutyötä. Toivon kuitenkin, että muutaman reissun jälkeen vuorien kauneus palaa takaisin ja muutenkin tämä kevään kauneus. Hänkin haluaa, että nautimme niin kuin Hänkin nautti vuorien katselemisesta, keväästä ja koko elämästä viimeiseen päivään asti täysillä. Kun sanoin Hänelle, että lähdetäänkö reissuun Hänen rakkaat ja ihanat silmänsä loisti.
Palasimme mökkiautolle raskain mielin Ostrach-jokivartta pitkin.
Sunnuntaina satoikin kovasti vettä. Kävimme kuitenkin Hintersteinissä yleisen tien päässä katsomassa, mitä tämä muutaman kilometrin pituisen käymättömän tien varrella näkyy. Maalaismaisemaa ja majataloja näkyi. Alueella kulkee paljon pyöräily- ja vaellusreittejä. Tien päässä oli parkkipaikka johon voi auton jättää, kun lähtee vuorille. Näin sitä aina oppii uutta.
Hyvää teki meille kaikille, että lähdettiin, vaikka tämä ensimmäinen reissu raskas olikin. Mukana Hän kulki ja kulkee aina, muistoissamme ja sydämissämme.
Niin ikävä kaikkia Hänen suloisia tapojaan.
Soleil
2 kommenttia:
Suuret osanottoni äkilliseen suureen suruun.
Tuo tarraidea kuulostaa aivan ihanalta.
Kiitos Heidi.
Kauhea järkytys on kokea, että hetken päästä iltaleikin jälkeen elämäniloa täynnä oleva karvainen perheenjäsen on sateenkaarensillalla.
Surun ja ikävän lisäksi on valtava huoli yhdestä rakkaasta, jonka kanssa on kuljettu tällä viikolla jo kahdesti tohtorilla. Maanantaina mennään sydänultraan.
Lähetä kommentti