lauantai 1. helmikuuta 2014

1.2.2014, TALVINEN LAUANTAIRETKI

Mies jo harmitteli viikko aiemmin viikonloppuna, että meidän olisi pitänyt lähteä kauemmas ajelemaan pikkuautolla, eikä vain lähikaupunkiin shoppailemaan. 
Nyt sitten korjattiin asia ja lähdettiin vaan jonnekin ajelemaan. Kotona oli aamulla lämpö nollassa mutta ajellessa lunta oli matkalla enempi ja pakkasta 2-3 astetta. Kurvailimme ja kaartelimme ja päätimme käydä katsomassa mitä näkyy Heidenheim an der Brenzissä. Kaupungissa on 49 tuhatta asukasta.

Menimme katsomaan kaupungin laidassa kukkulan päällä olevaa linnaa, jonka puistosta on hyvät näkymät kaupunkiin. 

 Pikku pakkanen oli huurtanut puut kauniin näköisiksi.


Museum Schloss Hellenstein oli harmittavasti nyt kiinni. Aukeaa huuhtikuun alussa. 
Linnan pihalle kuitenkin pääsi kävelemään.



 Ritarisalin raunioita.

Aurinko paistoi lämpimästi ja huurre puista oli jo melkein sulanut. Tässä näkymää linnan pihalta vasemmalla puolelle kaupunkia.

 Tästä oikealle ja kaupungin keskustaan päin.

Kaupungista löytyi mukavan näköinen kävelykatu ja ostoskeskus.

Suuntasimme isoa punatiilistä kirkkoa katsomaan. Kirkon ovelle asti haisi hyvä ruouan tuoksu. Kirkossa oli pöydät katettuna ja ihmisiä syömässä. Emme menneet peremmälle vaikka joku mies siinä sanokin, että voimme mennä kuvaamaan.

Kun olimme shoppailut saaneet päätökseen palasimme kapeita kujia pitkin linnan puiston kautta autolle. Tullessamme kaupunkiin näimme mielenkiintoisen tien viitan, Teddy-karhu museo.

Giengen an der Brenzissä sijaitsevaan Steiff Museumiin. Museon vieressä on iso Steiff-tuotteiden tehdas. Astuimme mielenkiintoiselle satumatkalle museoon.

Seitsemän minuutin välein lähti ryhmiä kierrokselle. 
Ensimmäisessä huoneessa kerrottiin historiasta. Margarete Steiff syntyi 1847. Hän sairasti polion alle kaksi vuotiaana ja joutui pyörätuoliin. Hän työskenteli isänsä ompelimossa valmistaen vaatteita. 1879 hän löysi jostakin muotilehdestä norsun kaavat ja valmisti sen mukaan ensimmäisen pehmonorsunsa. Pian hän ryhtyi valmistamaan niitä ja muita eläimiä myytäväksi. 
Tässä huoneessa ompelukone välillä toimi, lankarullat pöydällä liikkui, kaapin ovet aukeili, ison ompelurasian kansi aukeili, maton alla joku liikkui ja säkki pullisteli.
Toisessa huoneessa, joka näkyy kuvassa vain osittain, nalle kertoi lisää historiaa. 

Olimme puolikuun mallisessa avohississä joka tarinan jälkeen alkoi nousemaan. Nousimme ylhäällä olevan pilven luo.

Nämä nalle ja tyttö kertoivat tarinan kadonneista 3000 teddykarhusta ja niitä lähdettiin etsimään.

Etsittiin ensin merestä. Näimme matkalla haiden tappeluita yms. 

Sen jälkeen matkasimme jäätikölle etsimään nalleja jääkarhujen ja pingviinien seasta.

Karhut löytyivät sitten ympäri maailmaa.

Sitten kuljimme safarille missä halukaat saivat ratsastaa villieläimillä ja poseerata jättikarhujen kanssa.



Matka oli upea löytöretki.

Tässä historiamatka Steiffistä.

Tässä huoneessa kolme käsityöläistä esitteli miten näitä Steiff eläimiä tehdään. Norsu oli se mistä kaikki alkoi. Pöydällä nallen teosta kaikki työvaiheet esitettynä. Nalleille jopa tehdään laatu- ja lujuustestejä. 
Vanha puusepän kaappi työvälineineen.

Kaupasta muutama kuva.

Yritys valmistaa myös lasten vaatteita.

Kävimme myös Giengen an der Brenzin keskustassa kävelyllä. Kaupat olivat jo lähes kaikki kiinni menneet, menevät lauantaisin jo 14-15  aikoihin. Lähes joka kaupan edessä oli nallekoriste täällä nallekaupungissa.

Suuntasimme katsomaan ison näköistä kirkkoa. Ulko-ovet olivat selällään ja ihana ruuan tuoksu tulvi jo ulos asti. 

Mitä ihmettä, täälläkin pöydät katettuna odottivat syöjiä? 

Alttarillakin ruokapöydät katettuna. Tämä näytti ja tuntui hyvin erikoiselta.  Kirkon sivuoven luona mistä menimme sisään oli pöytä jossa kukkalaite, kynttilä ja koriste pöytäryhmä jossa miehiä syömässä. 

Sakssassa on alkanut Fasching eli karnevaaliaika joka näkyy mm. kaupungeissa ja kylissä katujen yli menevinä köysinauhoina joissa on erinvärisistä kankaista tehtyjä paloja. Meidänkin kotikylään ne ilmeistyivät reilu viikko sitten. Steiff-nalle apteekkikin oli täällä.

Taas upea löytöretki uuden kotimaamme nähtävyyksiin.


Soleil

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oi miten upeita kuvia ja paljon nähtävää.
Mahtavaa tuo tuollainen "lähdetään vaan ajamaan jonnekin" :))
-Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

Soleil kirjoitti...

Kiitos Helena ja mukava kun kirjoittelet! Mukavaa alkanutta uutta kuukautta teidän koko perheelle! :)

Minä en vieläkään kolmen vuoden jälkeen tajua kuinka paljon täällä on nähtävää, sitä on niin valtavasti. Esim. Olisiko meiltä sadan kilometrin säteellä ainakin sata kaupunkia ja toinen sata tuhansien asukkaiden kyliä, voi olla paljon enemmänkin. Reilun kolmen sadan kilometrin säteellä on seitsemän maata. Riittää kyllä katseltavaa meille matkailijoille kotinurkillakin.

Me on aina harrastettu tätä tyyliä, että ”lähdetään vaan ajamaan jonnekin”. Se tuo suuren vapauden mennä kuin taivaan lintuset. Emme oikeastaan koskaan suuresti suunnitelleet Suomestakaan tehtyjä kuukauden lomareissujamme. Ainoastaan matkan varrelta muutamia kaupunkeja ja nähtävyyskohteita mutta nekin saattoivat muuttua matkan aikana.
-Soleil-