Pitkä viikonloppu ruskamaisemissa kävelemässä, pyöräilemässä, lintuja bongailemassa sekä katselemassa Unescon maailmanperintökohteessa, kuinka on eletty ja asuttu tuhansia vuosia sitten. Haaveena oli myös nähdä uudemman kerran viiksitimali.
Ajelimme Immenstadt im Allgäuhin Seen pikkukylään Großer Alpsee -järven rannalle ja Alpsee Wellness Campingille pitkän viikonlopun viettoon. Ilmojen ei taaskaan ennustettu olevan parhaimmat. Viikolla aurinko tietysti paistoi ja heti tämän pitkän viikonlopun jälkeen taas, mutta onhan se tietysti aika selvä juttu, että viikonloppuisin ja vapaapäivinä sataa.
Olemme aika monet kerrat ajaneet Immenstadt im Allgäun ohi. Monet kerrat olemme myös suunnitelleet tulevamme tänne leirintäalueelle ja tutkimaan vähän tätä nurkkaa kartalta. No nyt lähdimme ensitöiksi kaupungille lauantaina aamupäivästä ja siellähän oli mukavan rauhallinen lauantaimarkkinäpäivä.
Olemme aika monet kerrat ajaneet Immenstadt im Allgäun ohi. Monet kerrat olemme myös suunnitelleet tulevamme tänne leirintäalueelle ja tutkimaan vähän tätä nurkkaa kartalta. No nyt lähdimme ensitöiksi kaupungille lauantaina aamupäivästä ja siellähän oli mukavan rauhallinen lauantaimarkkinäpäivä.
St. Nikolaus Immenstadt
St. Josef Immenstadt sekä muutama kuva kaupungilta.
Illalla lähdimme vielä pyörälenkille, kun oli lämmin ja aurinkoinen ilma. Menimme osan matkaa sellaista kivikkopolkua, että meni talutushommiksi. Hauskaa oli.
Täällä olikin sitten hüttejä, jos nälkä tai jano olisi yllättänyt. Tässä oli Siedelalpe.
Pfarralpkönig
Näköalapaikalla istahdimme penkille ihastelemaan maisemia.
Tällä lyhyellä serpentiinitiellä oli pyöräilijöille nopeusrajoitus 25 km tunnissa. Vastaamme tuli hieho/vasikka-lauma, jonka hyvin varoen ja hiljaa kohtasimme, ettei vaan kukaan säikähdä ja käy päällemme. Näillä tuntui ylämäessä olevan huonomman puoleinen kunto, kun muutaman askeleen ottivat ja pysähtyivät aina hengähtämään. Alppimaissa pyöräily- ja vaellusreitit menevät usein karja-aitauksessa. Nyt kahtena kesänä peräkkäin on Itävallassa vaeltajan kimppuun käynyt lehmä, niin että vaeltaja on menettänyt henkensä. Varoituskylttejä asiasta on reittien varrella.
Kivalta näytti ympäriinsä.
1.10.2017: Yöllä alkoi sitten sade ja aamulla satoi välillä hentoisasti. Pilvet roikkuivat tosi matalalla. Lähdimme vaellusretkelle. Seen kylän rannasta löytyi mm. AlpSeeHaus Naturerlebniszentrum, pienille ja isoille kiipeilytorni, niin kuin seikkailumetsässä, jossa ollaan valjaissa kiinni, minigolfrata, ravintola, ym.
Kylän laidalta lähti myös ulkoilureittejä, niin kuin joka paikassa täällä lähtee. Tässä muutama kuva meidän kulkeman reitin varrelta.
Infotaululta otimme reittiesitteen mukaan, vaikka meillä on kartat ja reitit puhelimessa.
Täällä metsässä ja kauniissa ruskassa oli hieno koski. Jyrkän putouksen alle ei päästy.
Jäi usvan takia paljon näkemättä. Olimme kuitenkin hyvin onnekkaita, kun pieni sadekin oli loppunut.
Tälläkin reitillä oli useampi hütte/majatalo. Osa on myös auki talviaikaan ja silloin täällä menee talvivaellusreittejä. Astuimme Alpe Gschwenderbergin vanhaan tupaan. Mustaherukkamehun kera söimme leipää ja tuon valtavan herkkulautasen juustoja ja lihaa.
Nämä vanhat hütet ovat kyllä olleet vuosien aikana myös elämyksiä. Tässä pihapiirissä oli kaksi lammasta ja muutama possu. Hüteissa on monesti myös omia tuotteita ja käsitöitä myytävänä joilla maanviljelijäperhe saa lisäelantoa.
Kuljimme isossa hevosaitauksessa osan matkaa.
Muutama kuva leirintäalueen rannasta ja sen päärakennus. Huoltotilat olivat siistit ja suihkukopit tilavat punaisesta lasista. Täällä oli myös pieni kylpylä.
2.10.2017: Lähdimme pyöräretkelle. Jo tullessamme tänne näimme, että tienvarressa oli neljä muistopaikkaa joissa oli ihmisiä katselemassa. Nyt pysähdyimme mekin katsomaan ja arvelemaan mitä kauheata tässä on tapahtunut. Oli kuvia, kukkia ja monelaista tavaraa ja esinettä jätetty. Kaksi pienempää muistopaikkaa pellolla oli kuvista päätellen nuoren tytön. Kevyenliikenteen väylän vieressä kaksi isompaa. Toisessa oli kuvia nuoresta miehestä, kuva hänestä myös Dolomiiteillä. Toisen muistopaikan kuvista saattoi päätellä, että kolme saman perheen jäsentä oli ilmeisesti tässä menehtynyt. Pian luoksemme pyöräili mies, joka kertoi olevansa näiden kolmen kanssa samasta kylästä ja kertoi, kuinka tässä oli kolme viikkoa aiemmin tapahtunut kauhea onnettomuus. On luettu myös netistä lisää. Minut valtaa suru, kun ajattelen tapahtunutta ja niitä iloisia kauniita kuvia heistä. Miksi he eivät saaneet elää, miksi heillä oli niin huono tuuri, miksi ja miksi. Mieleni valtaa suurempi suru, kun ajattelen perheen isää, joka menetti perheensä siinä paikassa ja hetkessä vielä omien silmiensä alla ja jääden jatkamaan elämän matkaa yksin kurpitsojen ostoreissulla. Jaksamista ja voimia toivon paljon perheenisälle.
Perhe oli tullut ostamaan kurpitsoja pellonlaidalta. Ei edes moottoripyöräilijän perässä ajanut ystävä tiedä, mitä hänen ystävälle tapahtui, kun hän ajautui aivan yllättäen kevyenliikenteen väylälle tuhoisin seurauksin. Miten voi olla niin huono tuuri, että moottoripyöräilijä tuossa hetkessä tappaa itsensä lisäksi kolme muuta ihmistä? Miten perheenjäsenet sattoivatkaan kaikki olla niin lähekkäin, että kaikki kolme kuolivat. Perheenäiti 48v ja hänen poikansa 14v kuolivat heti paikan päällä. Perheen tyttö 16v ja moottoripyöräilijä 24v kuolivat seuraavana päivänä sairaalassa. Niin epäoikeudenmukaista, etteivät ne iloiset kasvot saaneet elää pitempään.
Jatkoimme pyöräretkeämme hetken surumielellä Iller-jokivartta pitkin ja puhuen siitä, kuinka elämästä pitää nauttia.
Matkalla kävimme potkimassa mökkiautojen renkaita matkailuvaunujen ja -autojen liikkeen pihassa. Liike oli tämän pitkän viikonlopun välipäivän kiinni. Hyviä tarjouksia näkyi olevan ja kiva teksti yhden käytetyn mökkiauton perässä. Taustalla näkyy Grünten-vuori, jonka keväällä valloitimme. Juttu siitä on, 25.3.2017: VAELLUS GRÜNTENIN HUIPULLE.
Pyörät jätimme parkkiin ja lähdimme kävelemään ja katselemaan tämän kosteikkoalueen, Werdensteiner Moosin. Reitti oli neljä kilometriä pitkä, jonka varrella oli mm. puuha- ja infotauluja, lintutorneja ja paljasjalkapolku.
Täällä on kuivattu suota ja nostettu turvetta jo 1700-luvulla.
Reitin loppumatkasta alkoikin satelemaan vettä ja laitoin kameran pyörämatkaksi visusti reppuun. Näköalapaikalta ennen leirintäaluetta otin kuvia järvelle päin.
3.10.2017: Heräsimme pyhäpäivään, Saksan yhdistymispäivään, joka on 27. Aamulla yritin ottaa Tytöistä yhteisposeerauskuvaa, mutta tarkennus meni aina vaan pieleen. Sitten alkoi satamaan kovasti ja he alkoivat vain katselemaan kattoa. Päästiin tonttipaikaltamme hyvin liikkeelle vaikka syvät jäljet siihen jäi.
Taas olimme tutkiskelleet sääennusteita ja lähdimme ajelemaan aurinkoa kohti. Olemme käyneet Federseellä aiemmin, marraskuussa 2014 ja tänä vuonna kevätkauden avajaisreissulla helmikuussa. Noista linkeistä löytyykin enemmän ja parempia kuvia tästä seudusta.
Järvelle ennustettiin aurinkoa iltapäivästä, joten lähdimme katsomaan onko järvellä jo muuttolintuja, vaikka arvelimme kyllä, etteivät vielä ole saapuneet. Ja tietysti mielessä oli myös viiksitimali.
Aikaisemmilla kerroilla ei ole ollut pääsymaksua, kun museokaan ei ole ollut auki. Nyt oli kahden ja puolen euron maksu tälle puolentoista kilometrin pitkospuureitille.
Järvellä eikä joella nyt lintuja juurikaan ollut, ei edes yhtään sinisorsaa. Joutsenia oli jonkin verran ja taivaalla lepatteli tuulihaukka sekä kaukana heinikon takana näkyi kaksi korvaparia.
Kopio helmikuun jutusta: "Olimme tänne tulleet viiksitimalin takia. Tämä pieni lintu talvehtii täällä lokakuusta helmikuun loppuun asti. Toivoimme kovasti linnun näkevämme. Olimme jo lähes toivon menettäneet, kun olimme toisen kerran kävelyllä järvelle päin, missä näitä pitäisi nähdä. Täällä oli niin paljon ihmisiä liikkeellä, että pikkulinnut painuvat kaislametsään kulkijoita piiloon. Muutaman kerran olimme kuulevinaan sen ääntelyä. Kun sitten tuossa oikealla kaislikossa tuli viiksitimali muutaman sekunnin ajaksi näkyviin, kunnes sitten hävisi jonnekin emmekä enää nähneet. Naaras on vaatimattoman näköinen, niin kuin se lintumaailmassa aina onkin. Uros olisi komeamman näköinen jo sen takia, että sillä on hauskan näköiset pulisongit ja pää on kauniin sininen. Olihan se tämä naaraan näkeminenkin hieno asia. Minä en ehtinyt tuosta pikavieraasta ottaa kuvaa, mutta Mieheni oli kameransa kanssa nopeampi ja sai napattua muutaman kuvan."
Mutta kuinkas sitten nyt kävikään. Pysähtelimme ja kuuntelimme, että kuuluuko viiksitiimalin ääntelyä. Ei tuntunut kuuluvan, mutta kun tulimme juuri siihen samaan kohtaan, missä helmikuussa sen yhden linnun hetken näimme, niin alkoi kuulumaan hentoa ääntelyä. Räpsin valtavasti kuvia, mutta yhtään hyvää en saanut. Nuo edessä olevat heinäkorret tekivät kuvaamisesta niin hankalan. En saanut tarkennusta kohdistumaan oikeaan paikkaan, mutta linnun tunnistavia kuvia kuitenkin sain. Linnut ovat myös niin vikkeläliikkeisiä. Lintuja oli ainakin kuusi, jotka yhdestä kuvasta voi laskea. Kyllä tuo uros on komea!
 |
| Klikkaamalla kollaasikuvasta hiirellä sen saa näkymään tietokoneen näytöllä suurena. |
Näitä huutavia nokikanoja on aina joka paikassa, mutta ei täällä tänään näkynyt kuin muutama. Kahden poikasen puuhia oli mukava seurata.
Federseemuseumissa emme ole aikaisemmin käyneet.
On mielenkiintoista nähdä, miten on eletty tuhansia vuosia sitten ja nähdä mm. esineitä ja astioita noilta hyvin varhaisilta ajoilta. Täältä on löytynyt ihmiskunnan elämisen löydöksiä yli 14 tuhannen vuoden takaa. Federseen aluetta on tutkittu arkeologisesti jo vuodesta 1875 ja on yksi merkittävistä esihistoriasta kertovista löydöistä Euoopassa.
Tässä historiaa asumisesta 1767 eKr.
Näin asuttiin 1000 vuotta ennen eKr.
Näin on kalastettu jo 700 eKr.
Mukava neljän päivän viikonloppu. Paljon näimme uutta!
Soleil
Ps. Bloggeri muuttaa kuvien laatua aina huonommaksi. Youtubeen ei voi edes alkuperäisessä koossa tallentaa kuvaesityksiä ja kun sitten Youtubekin muuttaa omapäisesti niiden laatua. Siellä laatua saa parannettua Youtube-ikkunan oikeasta alareunasta hd-laatuiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti