Paljon auringon valoa, sinistä taivasta ja lämmittäviä säteitä. Lähes parimetriä paksu hohtavanvalkoinen lumipeite vuorten rinteillä koristuksena. Sekä pilvinen talvivaelluspäivä laaksossa.
Oli erityisen mukava pakata mökkiauto lähtövalmiiksi viikonlopun reissua varten kun ajattelin, että on tammikuun loppu ja lämmintä ulkona reilut kymmenen astetta varjossa. Ajelimme niin tuttuun, mutta hyvin mieleiselle ja rakkaaksi tulleelle seudulle Oberstdorfiin vuorten juurelle ja kaupungin kupeeseen. Muutkin näyttivät pitävän tästä alueesta, kun jälleen Wohnmobilstellplatz-Oberstdorf oli lähes täysi, kymmeniä muitakin mökkiautoja muutamasta maasta. Viimeksi, kun yritimme tänne, olikin aivan tupaten täynnä ja jatkoimme tuolloin matkaa muihin maisemiin.
27.1.2018: Täksi päiväksi oli ennustettu porottavaa aurinkoa. Aamulla mökkiauton ikkunasta ulos katsominen sai hymyn huulille, kun sääennustus oli aivan totta. Oli tiedossa hieno aurinkopäivä korkeuksissa vuorilla. Meillä oli näkemättä uusittu ylähissiasema Gipfelstation 2224 metrissä sekä vuoren rinteeseen remontin yhteydessä tehty lyhyt näköalareitti.
Nämä kaksi kollaasikuvaa eivät ole parhaita maisemakuviani ja kuvakulmia ylhäältä. Ovat vain leikkimistä pienellä kakkoskamerallani ja sillä kauas zoomailua. Kaukana olevaa juuri ja juuri silmillä havaittavaa pienen liikkuvan pisteen tarkastelua lähemmin.
Oli kerrassaan aivan unelmapäivä näissä aurinkoisissa ja valkoisissa vuorimaisemissa. Nautittiin ympärillä olevasta kauneudesta kiireettömästi. Tehtiin lyhyt vajaan kolmen kilometrin talvivaellusretki. Katseltiin Saksan Alppiyhdistyksen vuoripelastusharjoituksia, käytiin kahvilla sekä myöhemmin syömässä. Taas oli niin ihanaa ja kaunista kotivuorilla!
27.01.2018: Nebelhorn 2224m, Germany
Nelhornbahn Talstation 828m - Seealpe 1280m - Höfatsblick 1932m -Gipfelstation2224m - Panoramablick - Winterwandern
Nelhornbahn Talstation 828m - Seealpe 1280m - Höfatsblick 1932m -Gipfelstation2224m - Panoramablick - Winterwandern
Muutama kuva Oberstdorfin kujilta.
Sekä Trettach-joessa ruokailemassa olevasta koskikarasta.
28.1.2018: Ilma oli pilvinen ja lähdimme Oytalin laaksoon kävelylle. Lähdimme lähes lumettomasta laaksosta kävelemään, mutta reilun 200 nousumetriä ylemmäs toi meidät jokivarsia pitkin Oytalhausille 1009 metriin, jossa sitten olimme talvimaisemissa. Oytalhausilla kävimme keitot syömässä ja kahvit juomassa. Kun lähdimme isosta ravintolasta pois, niin taisi olla joka pöytä jo syöjiä täynnä. Saksalaiset ovat kyllä kovia syömään ulkona. Katselimme ylös vuorille ja haaveilimme kuinka tulevana kesänä, kun olemme jo monta vuotta puhuneet, meidän pitäisi tuo pieni seinämä nousta ylös Seealpseelle.
Lähes joka talvinen vuorireissu olemme joutuneet seuraamaan vuoripelastusta. Viimeksi joulukuun lopussa vuoripelastusautot veivät pillit ulvoen pelastusmiehiä lumivyöryonnettomuuspaikalle, 29.12.2017: TALVISESSA SATUMAASSA. Kaikki nuo onnettomuudet ovat tapahtuneet vapailla rinnealueilla eli ovat tietoisesti itse laittaneet itsensä onnettomuusalttiuteen. En voi jälleen olla muistuttamatta sitä, että se vahinko voi tapahtua ihan kesällä hyvällä vuoripolulla kulkiessa, esim. horjahdat ja nyrjäytät vain nilkkasi, satutat polvesi, olet maastopyöräilemässä tai jostain tipahtaa kivi tai kivivyöry tulee päällesi niin ettet voi enää kävellä vaan on hälytettävä apua. Jos sinulla ei ole vuoripelastusvakuutusta joudut itse maksamaan pelastusoperaation vuorilta, sitä ei eurooppalainen sairasvakuutuskortti maksa. Olenkin tästä asiasta kirjoittanut monessa jutussa, vaikkapa tässä 15-17.7.2016, VUORISTA LUMOUTUNEENA.
Paluumatkalla ihmettelimme pienen laaksotien varressa poliisiautoa ja kauempana näimme kahden poliisin juttelevan jonkun miehen kanssa. Taivaalla alkoi pian pörisemään helikopteri, joka tuntui jotakin etsivän vuorenrinteiltä. Pian tuli myös pillit ulvoen vuoripelastusautoja ja niiden mukana ihmisiä. Kohta helikopteri laskeutui alas ja pian nousi taivaalle. Helikopterin oviaukossa roikkui pelastajamies kuten myös pitkässä vaijerissa. Aika hurjan näköistä touhua, kun välillä helikopteri teki käännösmutkan ja vuoripelastaja roikkui heiluen taivaalla korkealla, kun taas välillä puiden latvojen korkeudella. Pian he aina tulivat tosi jyrkän vuorenrinteen samalle kohdalle. Vuorelta oli tullut myös lumivyöryjä, lumi oli mennyt suuriksi lumikokkareiksi, joita useampi pelastuskoira oli tutkimassa. Haukuntaakin kuului, löysivätköhän jotain? Aikanaan helikopteri laskeutui alas, mitään siihen ei pelastettu ja pian lensi tiehensä. Samaan aikaan meni kaksi poliisiautoa lisää onnettomuuspaikalle ja vuoripelastusautot tulivat pois. Ilmeisesti pelastettava löytyi. Jälkeen päin lehdestä luimme, kuinka tässä onnettomuudessa oli kokenut vuorilla kulkija, 51 vuotias, tippunut satoja metriä vuorenrinnettä alas ja kohtalokkain seurauksin. Hän oli ollut yksin liikkeellä, mutta vuorivahti oli sattumalta liikkunut alueella ja nähnyt onnettomuuden. Tämä tapahtui sillä aikaa, kun olimme peremmällä Oytalin laaksossa kävelemässä ja hütellä syömässä. Surullliselta tämä jälkeenpäin tietysti tuntui, mutta miksi hän liikkui lumisilla vapailla rinteillä. Noita hurjapäitä, jotka tarranauhat suksien pohjassa nousevat lumisia rinteitä ylös ja sitten laskevat jyrkistä koskemattomista rinteistä alas, näkyy aika paljon.
Mittaa tälle mukavalle juhlapäivän Saksassa asumisen seitsemänvuotispäivän talvivaellusretkelle tuli 11,5 kilometriä.
28.01.2018: Oytal, Oberstdorf, Germany
Wohnmobilstellplatz Oberstdorf - Berggasthof Oytalhaus
Vähän seitsemän vuoden takaista muistelua. Olin kolmen Kissan kanssa saapunut lentäen Saksaan 28.1.2011, kun Mieheni yhden Kissan kanssa oli tullut kolme viikkoa aiemmin. Lapsuudesta asti olin haaveillut vuorista ja asumisesta ulkomailla. Suuren suuri haave oli toteutunut.
Alpithan olimme kesäisinä muutaman kerran aiemmin nähneet, mutta talvisina ne oli näkemättä. Viikon päästä ajelimme niitä tänne Oberstdorfiin katselemaan sekä kävimme Fellhorn-Kanzelwandin hissiaseman luona sekä Itävallan puolella Baadissa. Taivas oli silloinkin sininen ja kun valkoiset vuoret jo kauempaa edessämme loisti lumoavaa kauneutta, niin sitä näkyä ja suurenmoista tunnetta ei voi unohtaa. Vaikka eihän alhaalta laaksosta päin näe juuri mitään tai niin paljon jää kaunista näkemättä. Kuvia löytyy tuosta reissusta, 5.2.2011: ENSIMMÄINEN PÄIVÄREISSU ALPEILLE.
Muistan niin elävästi, kun istuimme Oberstdorfin hyppyrimäkien luona pellon reunalla penkillä ja katselimme ympärillemme. Lumi suli vauhdilla ja pienet purot lorisivat peltojen reunalla ja lämmintä oli viitisentoista astetta, siis viides päivä helmikuuta. Kaikki oli niin upeaa ja ihmellistä, tuntui että voiko tämä edes tähän aikaan vuodesta olla totta, kun joku perhonenkin siinä lenteli. Siitä hetkestä lähtien tästä seudusta tuli meille hyvin rakas, myöhemmin myös kotikylästämme. Sanon aina näitä Oberstdorfin seutuja ja lähilaaksoja kotivuoriksi. En osannut siinä penkillä silloin istuessa edes hurjimmissa unelmissani ajatella, kuinka kokemusrikkaita ja mahtavia hetkiä saisimme tulevana seitsemänä vuonna kokea ja elää. Olisimme toivoneet, että Ramseskin olisi saanut tämän päivän kanssamme olla. Liikkuvaisia olimme Suomessakin ja karavaanareita olimme olleet jo vuodesta 2000 lähtien, tuo ei ollut mitään uutta meille, vaan se kuinka paljon täällä on nähtävää ja koettavaa sekä kerrassaan upeita luontopaikkoja. Paljon olemme aktiivisina liikkujina näiden vuosien aikana nähneet, mutta vielä paljon enemmän on näkemättä. Meillä on ääretön kokemusten ja elämysten lähteet ympärillämme ja vielä monen eri maan verran.
Joka päivä on suuri tyytyväisyyden, onnellisuuden ja kiitollisuuden tunne siitä, kun saamme täällä olla ja elää. Tuntea, että olemme tulleet kotiin, ei vain näin vuosipäivinä.
Kiitollisena kiittelemme toisiamme näistä elämän helminauhan kokemusrikkaista seitsemästä vuodesta, sillä yhdessä teimme unelmista totta! Sekä tästä viikonloppureissusta!
Ps. Tässä muutama muu reissutarina näiltä samoilta seuduilta.
- 5.2.2011: ENSIMMÄINEN PÄIVÄREISSU ALPEILLE
Alpithan olimme kesäisinä muutaman kerran aiemmin nähneet, mutta talvisina ne oli näkemättä. Viikon päästä ajelimme niitä tänne Oberstdorfiin katselemaan sekä kävimme Fellhorn-Kanzelwandin hissiaseman luona sekä Itävallan puolella Baadissa. Taivas oli silloinkin sininen ja kun valkoiset vuoret jo kauempaa edessämme loisti lumoavaa kauneutta, niin sitä näkyä ja suurenmoista tunnetta ei voi unohtaa. Vaikka eihän alhaalta laaksosta päin näe juuri mitään tai niin paljon jää kaunista näkemättä. Kuvia löytyy tuosta reissusta, 5.2.2011: ENSIMMÄINEN PÄIVÄREISSU ALPEILLE.
Muistan niin elävästi, kun istuimme Oberstdorfin hyppyrimäkien luona pellon reunalla penkillä ja katselimme ympärillemme. Lumi suli vauhdilla ja pienet purot lorisivat peltojen reunalla ja lämmintä oli viitisentoista astetta, siis viides päivä helmikuuta. Kaikki oli niin upeaa ja ihmellistä, tuntui että voiko tämä edes tähän aikaan vuodesta olla totta, kun joku perhonenkin siinä lenteli. Siitä hetkestä lähtien tästä seudusta tuli meille hyvin rakas, myöhemmin myös kotikylästämme. Sanon aina näitä Oberstdorfin seutuja ja lähilaaksoja kotivuoriksi. En osannut siinä penkillä silloin istuessa edes hurjimmissa unelmissani ajatella, kuinka kokemusrikkaita ja mahtavia hetkiä saisimme tulevana seitsemänä vuonna kokea ja elää. Olisimme toivoneet, että Ramseskin olisi saanut tämän päivän kanssamme olla. Liikkuvaisia olimme Suomessakin ja karavaanareita olimme olleet jo vuodesta 2000 lähtien, tuo ei ollut mitään uutta meille, vaan se kuinka paljon täällä on nähtävää ja koettavaa sekä kerrassaan upeita luontopaikkoja. Paljon olemme aktiivisina liikkujina näiden vuosien aikana nähneet, mutta vielä paljon enemmän on näkemättä. Meillä on ääretön kokemusten ja elämysten lähteet ympärillämme ja vielä monen eri maan verran.
Joka päivä on suuri tyytyväisyyden, onnellisuuden ja kiitollisuuden tunne siitä, kun saamme täällä olla ja elää. Tuntea, että olemme tulleet kotiin, ei vain näin vuosipäivinä.
Kiitollisena kiittelemme toisiamme näistä elämän helminauhan kokemusrikkaista seitsemästä vuodesta, sillä yhdessä teimme unelmista totta! Sekä tästä viikonloppureissusta!
Soleil
Ps. Tässä muutama muu reissutarina näiltä samoilta seuduilta.
- 12-14.7.2013: Mittelberg
- 23-24.2.2013: Oberstdorf
- 5.2.2011: ENSIMMÄINEN PÄIVÄREISSU ALPEILLE
2 kommenttia:
Ihanan aurinkoisia ja lumisia vuorikuvia taas. Tykkään itsekin Oberstdorfin seudusta ja kylästä. Aikomuksena onkin ollut tehdä jokunen talvivaellusreissu, mutta ei vain ole löytynyt vielä aikaa. Lunta on nyt tuolla ylhäällä niin paljon, että ehtii tehdä vielä kevään mittaan myöhemminkin. On kiva tunne kun laskeutuu lumisista ylämaisemista jo täyteen kevääseen.
Kiitos taas näistä kuvista ja reittivinkeistä, ja hyvää jatkoa teille.
hk
Kiitos, ole hyvä vain! :)
Oberstdorfin seutu lähi laaksoineen ja vuorineen on mukavaa seutua etelä-Saksassa. Vuorilta on mukavat maisemat sekä polkuja riittää tallusteltavaksi. Eikä laaksoistakaan käsin maisemissa ole valittamista. Tuo seutu on jotenkin rauhallinenkin, kun se ei ole läpikulkupaikka etelään päin. Joulun jälkeen, kun osa porukasta lasketteli ja olimme Itävallan puolella Kleinwalsertalissa päivän, niin oli muutama muukin menossa autolla ulkoilemaan. Meni pari tuntia, että päästiin rinteiden lähelle ja palatessa isommille teille. No, meitä ei ruuhkat haittaa muuten kuin, että arvokasta aikaa menee autossa istumiseen.
Tämä juttu, 15-17.7.2016, VUORISTA LUMOUTUNEENA, ylhäällä lumessa kuljimme heinäkuussa. :) On se vaan aina niin ihanaa olla vuorilla. Ne lumoavat ja niin rentouttavat. Saavat kaiken niin näyttämään ja tuntumaan niin ihanalta ja hyvältä.
Hyvää jatkoa sekä mukavia vuoriretkiä! :)
Lähetä kommentti