10.7.2016: DONAUMOOS, Leipheimer Moos

Tonava-joen kosteikolla kuljettiin niittyjen ja peltojen halki Afrikasta Skotlantiin. Siltä ainakin tuntui eläimiä katsellessa. Sekä vähän vehnästäkin.

Mikähän tämä oudon näköinen kukka oikein on?

Perjantaina oli mökkiauto pakattuna vuorille lähtöä varten. Lupasi pitkästä aikaa aurinkoa viikonlopuksi vuorille, erityisesti sunnuntaille. Oli polkukin valmiiksi katsottuna reilun kahden kilometrin korkeudesta mikä lauantaina tallusteltaisiin. Toiveet oli korkealla siitä, että saisimme ihastella alppinaakkojen lailla hienoja vuorimaisemia auringon porottaessa valoa.
Kunnes vahingossa kosketin polveani ja huomasin sen olevan pieneltä alueelta kuuman ja punaisen. Eli se edellisviikonlopun kilometrin pituisen alamäen kipu polven ulkosyrjälläkö tämän nyt sen aiheutti? Keskiviikkona kotikukkuloilla en mitään erityistä huomannut. Polvi ei ole ollut kipeä. Oli ehkä jotakin pieniä tuntemuksia vain. On aivan normaalia ollut puolet elämästäni, että jaloissani ja varpaissani on selästä johtuvia erilaisia oireita aivan päivittäin, mm. turruutta, nipistelyä ja välillä polttelua. Joinakin päivinä vähemmän ja toisina päivinä enemmän. Jo 15 minuuttia pyöräilyä saa jalat ja toisen käden turraksi. Nämä asiat estävät niin paljon tekemästä asioita, mistä pitäisin ja mistä rakastaisin.

Viimeksi tällaisia oireita on ollut polvessa ala-asteikäisenä, kun keväthangilla laskin vauhdilla vaaran päältä ja suksi tarttui vauhdissa johonkin oksan lenkkiin. Kaaduin ja polvi vääntyi. Polvesta tuolloin jouduttiin vettäkin ottamaan pois. Sama polvi on kyllä kyseessä. Mistähän nyt tämmöinen murhe tuli? Toivottavasti ei nivelrikon oireita.

Laitoin polveen heti kylmän jyväpussin pakastimesta, voitelin hevosvoiteella, aloin syömään iburofeiinia sekä laitoin polveen kinesioteippauksen ohjeiden mukaan. Lisäksi voitelin polven Voltarenillä ja suuhun heitin nivelten hyvinvoinnille lisävitamiineja, kun niitä oli kaupasta myöhemmin haettu. Pian ei enää polvea kuumottanut, mutta päätettiin jäädä kuitenkin kotiin. Lauantain tuntien shoppailureissu ei tuonut mitään uutta, joten päätettiin sunnuntaiaamuna lähteä päiväreissulle.

Käytiin 1- ja 2-paikoissa. Kopio kartasta näiltä sivuilta.

Olimme olleet Tonavan laaksossa viikko aiemmin kalliomaisemissa nyt ajateltiin käydä katomassa vähän erilaista aluetta, Tonavan kosteikkoaluetta.

Ajeltiin mukavien pikkukaupunkien Leipheimin ja Günzburgin lähelle Schwäbische Donaumoosille, Leipheimer Mooselle.

Suuntasimme ensin Leipheimer Moosen länsipuolelle ja kävelemään tämä reilun neljän kilometrin reitti.

Ensin reitillä oli strutsitila. Strutsi on afrikkalainen lentokyvytön lintu. Korkeutta tällä uljaalla komistuksella on 2,5-3 metriä ja painoa jopa 150 kiloa. Vahvoilla jaloillaan hän pääsee juoksemaan jopa 70 km/h eli melkoista vauhtia viipottavat. Elää hän voi yli 60 vuotiaaksi. Tämä tila on yksi Saksan suurimmista, 400-500 poikasella ja nuorella sekä lisäksi on 30 jalostusstrutsia joita käytetään jalostukseen.

Näiden lintujen juoksua ja puuhia oli mukava seurata. Yksi napsutteli suutaan ja tuli kohti. Ilmeisesti varoitteli, että jos tulet lähemmäs, niin hän vie kameran. Saatiin filmille yhden tyypin villi tanssi- ja juoksuesitys. Jotenkin tuo tanssi on niin hilpeä ja mukaansa tempaava, tekisi mieli tanssia ja juosta hänen tavoin.

Käveltiin viljelysten välissä ja kuunneltiin lintujen laulua, kun vastaan tuli oudon näköisiä takkuisia lehmiä. Nämä olivat ylämaankarjaa, Schottisches Hochlandrind, skotlantilaisia alkuperäisiä nautoja. Ominaispiirteitä rodulle on suuret sarvet ja paksu turkki sekä kaksi kertaa paksumpi nahka kuin tavallisella naudalla. Painoa naudalla voi olla 400-600 kiloon.

Oli kuljettu Afrikasta Skotlantiin strutsien ja ylämaakarjan mukana!

Osa viljasta oli jo puitu. Tämä emmer-vehnä ei ollut vielä aivan tuleentunutta.

 Emmer olikin aivan uusi tuttavuus.

Ennen Saksaan muuttoa en tietänyt mitään entisaikojen vehnälajeista. Ihmettelin kovasti ensimmäisenä kesänä pelloilla kasvavaa oudon näköistä kapeaa viljaa. Ihmettelin myös kaupassa vehnäjauhohyllyillä pusseja, joissa luki Dinkel. Ihmettelin kaupassa myös muita Dinkel-tuotteita. Leipäkaupasta sai myös dinkel-sämpylöitä ja -leivonnaisia. Kunnes aloin netistä tutkimaan asiaa ja selvisi mitä viljapeltoja ja tuotteita nämä Dinkelit olivat. Dinkel on suomeksi spelttivehnä.

Nämä kumpikin viljalaji ovat jotain 10 tuhatta vuotta vanhoja viljalajeja. Esim. spelttivehnä on tullut Suomeen vasta 1990-luvun alussa. Pohjois-Suomessa asuvan tuttavani kanssa tuli vasta viime talvena puhetta tästä speltistä. Hän on keittiöalalla töissä ja aivan vasta itse töissä oli kuullut spelttivehnästä, kun joku muu työntekijä oli puhunut kuinka etelä-Suomessa spelttivehnää käytetään luomutuotteena. Tuon minäkin tuolloin aiemmin huomasin netistä, että speltti on Suomessa kallis luomutuote. Täällä aivan tavallinen.

Spelttivehnä on ravintorikkaampaa kuin tavallinen vehnä. Meillä on ostettu kaikki vehnätuotteet monta vuotta Dinkeliä, esim. jauhot tummat ja vaaleat, mannaryynit, leseet, rouheet, tummat riisit ja pastat, ym.

En tiedä onko tämä sitten aivan tuttu juttu monelle, mutta tämmöisenkin arkisen rikkauden toi ulkomaille muutto ainakin minulle. Asiaan ja päiväretkeemme.

Matkalla oli useita luonnosta ja eläimistöstä kertovia infotauluja. Tulimme kostealle alueelle jossa oli pitkospuut. Harjoittelijakuvaaja ei kävele toppa- eikä tuulihousut jalassa vaikka sellainen ääni kuuluukin. Ja niittyjen halki kuljettiin.

Polvi tuntui hyvältä joten teimme pienen kävelyn Leipheimer Moosin itäpuolelle lintujenkuvauskopille (Mooswald See) ja lintutornille. Alueella on monia harvinaisia kasvia ja eläimiä. Tavattu lisäksi myös noin 250 eri lintulajia. 

Välillä kävelimme itsemme mittaisessa pöheikössä etsien kaikkea mukavaa, tipejä ja toisiamme. Minä kuljin edeltä niin kuin keskiviikko iltanakin kotikylämme pellonreunuksilla käveltiin. Puhuen, että pudottelen punkit heinistä pois, kun sitten illalla Mieheni löytää jalastaan ensimmäisen punkin ikinä.

Ihmettelimme aikaisemmassa paikassa, kun taivaalla lenteli useita kovaäänisiä suuria hanhiparvia. No, olivat ilmeisesti tulleet lintutornin lammille nauttimaan helteisestä kesäpäivästä, oli yli 30 lämmintä, kun täällä niitä oli muutama sata, ruohikossa ja lammissa. Merihanhien riitelyitä ja villiä lentoa lammesta toiseen oli hauskaa seurata. Vai pitivätkö kevään jo suurikokoiset poikaset omia teinileikkejään ja lentoharjoituksiaan?

10.7.2016: DONAUMOOS, Leipheimer Moos

Vähän erilainen harjoittelutekeleeni, kuvia ja filminpätkiä sekaisin. Lintutornin filmin pätkästä pahimmat kolinat leikattu pois.

Oli mukava luontopäivä taas!

Strutsien tanssin lailla, kaikille hyvää ja iloista päivän jatkoa!

Soleil

1-3-7.2016: 2.Vaellus, TONAVAN LAAKSOSSA

Verryttelyvaellus

3.7.2016: Futisillan jälkeen herättiin viileään aamuun. Mökkiauton sisälläkään ei ollut kuin vajaat kuusitoista astetta lämmintä. Aamupala syötiin sisällä ja tuon jälkeen laitoimme romppeet kasaan. Ajelimme läheiselle parkkipaikalle, (Wanderparkplatz, Kreenheinstetter Str. 10 Hausen im Tal), joka on tarkoitettu juuri ulkoilemaan lähtijöille. Täällä on hyvin yleistä se, että ajetaan autolla johonkin mistä sitten lähdetään kävellen tai pyöräillen liikkeelle. Parkkipaikan vieressä on ravintola, voi pelata minigolfia ja vuokrata kanootteja.

Lähdimme kävelemään läheltä Hausen im Talin rautatieasemaa Schloss Werenwagenille. Matkaa parkkipaikalta oli noin reilut kaksi kilometriä. Nousua tuli linna-alueen takapihalle noin 150 metriä tuolla matkalla.

Schloss Werenwagen ei ole avoin yleisölle, portit olivat kiinni ja "Privat"-kyltti portin pielessä. Kauniilla paikalla kalliojyrkänteellä oleva linna ei edes tänne takapihalle näkynyt.

Ilmeisesti nämä pellot kuuluivat linnalle. Seurasimme kauempaa, kun kauriita tultiin syöttämään. Kauriit olivat aitauksessa.

Reitti kulki pellonreunuksia. Yhdessä kohtaa oli hyvin synkän näköinen metsä. Sanoin Miehelleni, etten tuon metsän läpi uskaltaisi yksin päivälläkään lähteä kulkemaan. En tiedä mikä siinä on, että pelkään synkkiä metsiä. Enkä voisi kuvitella missään metsässä pimeällä yksin kulkevani. Olen paljon liikkunut erämaissa. Nähnyt talvella, kun hangessa on ollut reikä ja keväällä selvinnyt, että siinä on ollut karhun pesä. Nähnyt kalareissuilla karhun jälkiä, ulosteita ja kuullut karhuun ääntelevän. Pelännyt henkeni edestä, että vasaa puolustava hirvi käy päälleni. Ehkä sillä, että yksin jouduin kulkemaan pimeässä kilometrien koulumatkan on yksi syy pimeän pelkooni, sillä joka kerta pelkäsin.

Polku kulki kuitenkin paljon mukavamman ja valoisamman kuusimetsän halki, kuin miltä tuo synkkä metsä näytti. Ihmettelimme, mitä on nämä tuoreet mylläämis- ja pöyhintäjäljet polun vierellä. Ne oli tehty edellisaamun sateen jälkeen. Arvelimme, että onkohan nämä villisian ruuanetsintäjälkiä. Kumarruin muutamaan kohtaan katsomaan ja näytti siltä, että siinä on näytti olevan sorkan jälki. Yhden kuvan kiireissäni vain noista jäljistä ehdin ottamaan ja sekin on epäselvä. Vai onko tuo sitten kauriin jälki?

 Mulla tuli kiire. Tuntui että ne on perässämme torahampaat esillä. Kerran joku vinkasi metsässä ja säikähdin jo villisikojen olevan perässämme, mutta tuo ääni osoittautui onnekseni linnun ääneksi. Möyhintäjälkiä oli noin puolen kilometrin matkalla. Metsän muututtua lehtimetsäksi jäljet loppuivat.

Tässä ensimmäinen näköalapaikka.

Ja siitä laaksoon ja linnalle näkymä.

Vaellus jatkui.

Tästä kallioharjanteelta oli hienot näkymät.

Tuolla toisella puolen eilen kävelimme. Alhaalla näkyy parkkipaikka jossa Kissat mökkiautossa odottavat, nukkuvat.

En mennyt Mieheni kauniisti pyytäessä tuohon kivelle ja jyrkänteen laidalle istumaan.

Tämä reitti oli mukavampi kuin edellispäivä. Kulki mukavampien metsien halki. Välillä jopa puiden siimeksestä vähän näki laaksoon.

Schloss Hausen, vanhasta vain raunioita jäljellä mutta tämä uudempi linna oli myös yksityiskäytössä. 

Piirretyssä kuvassa Schloss Hausenin vanha ja uusi linna 1755.

Näkymät vanhan linnan paikalta olivat hienot.

Tässä kahden päivän aikana tuli muutamat linnanrauniot ja kaksi yksityisessä käytössä olevaa linnaa nähtyä, mutta linnoja, kauniitakin, on muutama lisää täällä Tonava-jokivarressa.

Linnoilta vähän matkan päässä oli vartiotorni ja vielä sen jälkeen yksi näköalapaikka.

Loppumatkasta 1,1 kilometrin matkalla tuli laskua 150 metriä. Polven kohdalta toisen jalan ulkosyrjään alkoi kovasti sattumaan. Tätä vaivaa on Miehelläni välillä ollut, muttei minulla koskaan aiemmin. Toivottavasti tämä oli vain eilisen ja tämän päiväisen kävelyn rasituksesta tullutta. Toivon kyllä, ettei tästä jatkuva vaiva tule. Tasaisella taas ei tuntunut ollenkaan kipua.

Ihana romanttinen portti suureen lehtipuumetsään.

Tuolta ylhäältä kylän takaa kalliolta katselimme aiemmin alas. Kiipeilijöitä oli parkkipaikan lähikallioilla. Kissat olivat nukkuneet 21. asteen lämpöisessä matkakodissa makoisat päiväunet. 

Päivän vaellukselle tuli matkaa 9,7 kilometriä ja 300 nousumetriä. Tämä oli oikein hyvä verryttey edellispäivän rasitukselle. Mukavassa seurassa ja hienoissa maisemissa.

 Donautaliin ja Naturpark Obere Donauhun tutustumisreissuja saamme vielä monet tehdä. Sigmaringenin ja Donaueschingenin välillä on paljon vielä nähtävää.

Soleil