18-28.4.2019 Pääsiäisloma: 3.Osa, Yli 7 miljoonaa kukkaa

Upeassa Keukenhofin kukkapuistossa Hollannissa, mutta vielä enemmän kukkia oli kukkaviljelijöiden värikkäillä pelloilla.

Keukenhof Garden 2019

23.4.2019: Heräsimme Camping Brouwersdamissa uuteen reissupäivään. Taivas oli pilvessä ja aamu tuosta syystä tuntui vähän viileämmältä, mitä oli aikaisemmat tämän reissun aamut tuntuneet. Matkamme jatkui.

Matkalla oli pienempiä patosiltoja, teollisuusalueita, kaupunkeja, muutama tuulimylly sekä ensimmäisiä isompia tulppaanipeltoja.

Pysähtelimme matkalla ja kävimme kaupassa. Ajelimme reilun sadan kilometrin ajomatkan meren lähettyville. Meillä oli tarkoitus olla paremmalla leirintäalueella Duincamping de Lakensilla, mutta alue olikin aivan täysi.

Menimme sitten vieressä olevalle vaatimattomammalle alueelle Camping Bloemendaaliin. Meille leirintäalueella ei ole niin isoa merkitystä, kun emme vietä koskaan lomapäiviämme mökkiauton vierellä. Leirintäalue on vain peseytymis- ja yöpaikka sekä mökkiauton tyhjennys- ja täyttöpaikka. Täällä yöpyjistä suurin osa oli saksalaisia.

24.4.2019: Seuraava päivä valkeni jälleen sinisellä taivaalla, niin kuin oli ennustettu päivän olevan täälläpäin aurinkoisin päivä koko loppuviikosta.

Pyörät oli jo illalla otettu takatallista valmiiksi tätä päivää varten. Ajelimme metsien, kylien ja peltojen halki yhtä suurta näkemisen ja kokemisen paikkaa katsomaan, kuuluisaa kukkapuistoa. Tätä olinkin jo muutaman vuoden odottanut.

Matkalla oli muutama suurempi kukkapelto.

Pyöräilimme siis Lissenin pikkukaupungin kupeessa olevan kukkapuisto Keukenhofin pyöräparkkiin. Pyöräilymatkaa tuli 20.4 kilometriä.

Parkkipaikoilla oli jo muutama henkilö-, matkailu- ja linja-auto. Muutama ihminenkin liikkeellä meidän lisäksi.

Kukkapuiston historia alkaa 1400-luvulta, kun hollantilainen Kreivitär Jacoba van Beieren (1401-1436) keräsi näiltä alueilta hedelmiä ja vihanneksia Teylingenin linnan keittiöön. Keukenhofin linna rakennettiin kartanon 200 hehtaarin maille vuonna 1641. Maisema-arkkitehdit Jan David Zocher ja hänen poikansa Louis Paul Zocher, suunnittelivat linnan puutarhat uudelleen vuonna 1857. Tämä puisto, joka on englantilaisen maisemapuiston tyylinen, muodostaa vieläkin Keukenhofin mallin.

Vuonna 1949 alueen 20 johtavaa kukka- ja sipuliviljelijää toteuttivat suunnitelmansa käyttää aluetta kevätkukkasipulien esittelyyn. Puisto avasi porttinsa yleisölle vuonna 1950 ollen heti menestys 236 000 kävijällä.

Keukenhof on kukkapuisto Lissenin kunnassa. Puisto on 32 hehtaarin kokoinen. Polkuja puistossa on 15 kilometrin verran. Joka syksy puistoon luodaan pohja keväiselle muutaman viikon mittaiselle ainutlaatuiselle kukkakauneudelle. Puistoon istutetaan yli 7 miljoonaa tulppaania ja muuta sipulikukan mukulaa ja 800 eri lajiketta.

Keukenhof puiston pohjapiirustus.

Keukenhof esittelee maailmalle keväisin mitä Hollannilla on tarjottavana  kukkaviljelyn alalla. Tänä vuonna puisto on auki 21.3.-19.5 välisen ajan. Tällöin sata kukkaviljelijää esittelevät syksyllä kylvetyillä palstoillaan omia tuotteitaan. Kukkapenkit on nimetty kukkaviljelijän nimillä. Hollantilaiset kukkaviljelijät kasvattavat vuosittain yli neljä miljardia sipulia pelloillaan. 

Vuosien aikana Keukenhofista on tullut maailmankuulu nähtävyys, jonka moni haluaa nähdä. Käyhän puistossa aukiolon aikana noin 1.2 miljoonaa kukkien ihastelijaa. Puisto on maailman tunnetuin ja suurin kukkapuisto.

Kukkapuisto polkuineen, puroineen, lampineen, suihkulähteineen, eri teemaisineen puutarhoineen ja neljä paviljonkia luovat mahtavat puitteet esitellä eri lajikkeita tulppaaneita ja muita kasveja.

Tässä muutama Keukenhofin esittelemä lajike.

Pääsylippu puistoon maksaa netistä ostettuna 17 euroa ja portilta ostettuna 18 euroa henkilöltä. Me olimme juuri kävelemässä lippua ostamaan, kun lastenrattaita työntävä paikallinen mies kysyi, että haluammeko me häneltä liput ostaa kahdelle 20 euron hintaan. Hänen tuttavat eivät olleet päässeet tulemaan matkalla sattuneen onnettomuuden takia. Eli saimme liput lähes puoleen hintaan. Saimme vielä kaupanpäälle ystävällisen esittelyn puistosta, mitä reittiä kannattaa kulkea.

Tässä muutama pystykuva, joita en laittanut kuvatarinaan.

Keukenhof Garden 2019, Netherlands

Keukenhofissa tulppaaneita ja erilaisia kukkia ei ole vain ulkona vaan paviljongit ovat myös täynnä kukkivia sipuli- ja leikkokukkia sekä muita kasveja. William-Alexanderin, Oranje Nassaun ja Beatrix -paviljongin kukkanäyttelyt sekä kahden viimeisen viikon aikana maailman suurin Lily (lilja)-näyttely Willem-Alexander-paviljongissa. Näissä paviljongeissa 500 kukkaviljelijää esittelevät suuren valikoiman leikkokukkia ja muita kasveja. On mm. tulppaaneja, hyasinttejä, narsisseja, orkideoja, flamingokukkia, ruusuja, neilikoita, iiriksiä, liljoja,.. upeasti esillelaitettuna. Keukenhofin paviljongeissa voi nähdä kaikki leikkokukkien ja ruukkukasvien lajikkeet. Orkideatalo oli upea.

Tässä muutama pystykuva paviljongeista.

Tämä vuosi on Keukenhofin 70. kausi. Puistossa on joka vuosi eri teema. Keukenhofin tämän juhlavuoden teema on Flower Power. Kirkkaat värit, hipit, rauha ja musiikki. Flower Power luonnehti 70-luvun alun tunnelmia. Kukkien virtaa, kukkien voimaa ja tehoa!

On 34 hehtaarin puisto täynnä mitä erilaisempia kukkia, on inspiroivia puutarhoja mm. rakkauden ja rauhan puutarha sekä onnellisuuden, Ibiza-teemainen, metsämökkipuutarhat, on neljä paviljonkia, jotka kuin sadusta täynnä mitä upeampia kukkaesityksiä, on puistossa ja paviljongeissa taideteoksia sekä paljon muuta ihastuttavaa mm. on puita, pensaita ja suihkulähteitä.

Tämä oli kyllä aivan ainutlaatuinen ja unohtumaton kokemus kukkien luomasta kauneudesta. Siitä, että kukkia on penkissä runsaasti. Täällä oli metsätkin täynnä kukkia.

Jokaisesta yli seitsemästä miljoonasta kukasta en kuvaa kuitenkaan ottanut, mutta kuitenkin yli viisisataa kuvaa, joista tässä muutama kukka- ja yleisnäkymäkuva matkan varrelta. Täällä oli muitakin haahuillen ja kuvaten kulkijaa. Kuvausasentojakin oli moneen tyyliin. Eräs vanhempi nainen asettui tulppaanipenkin eteen selälleen maahan makaamaan, että sai itselleen parhaan kuvauskulman. 

Keukenhof Garden 2019, Netherlands

Kannattaa laittaa parhaalle HD-laadulle.

Lähemmäs viisi tuntia ihastelimme ja ihmettelimme. Loppukierroksesta jopa kiirehdimme, kun taivas alkoi täyttyä mustista pilvistä. Heitti muutamia hentoja pisaroita, kun teimme lähtöä puistosta.

Sitä on tottunut täällä Saksassa asumisen aikana ja matkaillessa siihen, että katunäkymässä on paljon eri kansallisuuksia. Onhan Miehen työpaikallakin saman katon alla yli 30 maasta työntekijöitä. Tällä puistokierroksella ajattelin, etten ole taitanut aiemmin olla missään muussa turistikohteessa ihmisiä niin laajasti ympäri maailmaa kuin mitä oli täällä. Suomea kuulin muutaman kerran puhuttavan, mutta nyt en mennyt kenellekään juttelemaan. Pystyin kerrankin olemaan hiljaa.

Jatkoimme matkaa näiden tulppaanipeltojen äärelle vesipisaroita hentoisesti taivaalta koko ajan enemmän tipahdellen.

Näiden pitkien ja värikkäiden tulppaanipeltojen katselu ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Sade yltyi niin, että oli kamera laitettava visusti vedeltä suojaan ja lähdettävä pikaisesti mökkiautolle. Matkaa vaan oli yli 20 kilometriä edessä.

Vettä tuli pian aivan myrskyten taivaan täydeltä. Tuntui, että tuuli ja vesi vie menessään. Hetken jopa ajattelin, että onko metsänkeskellä tuollaisessa myrskyssä edes turvallista pyöräillä, kun lenteli kaikenlaista puun roskaa ilmassa. Pian sade vähän hellitti. Me poljimme sateesta huolimatta kovaa vauhtia. Minulla oli hätä. Onko myrsytuuli repinyt kattoikkunat tiehensä ja mökkiauto veden vallassa.

Emme koskaan jätä mökkiauton kattoikunoita auki, kun lähdemme mökkiautolta pois. Tänään teimme harvinaisen poikkeuksen. Aamulla laitettuamme ilmastoinin päälle sulake katkaisi meiltä jänitteet. Eli emme voineet jättää ilmastointia päälle. Aikalailla tiesin, ettei mökkiautossa tule Kissoille liian kuuma päivän aikana. Halusin kuitenkin varmistaa, että ilma kiertää. Jätimme kattoikkunat vähän raolleen. Sadetta ei tosiaan täksi päiväksi ennustettu tulevan.

Mies rauhoitteli minua. Hänen mielestä synkimmät pilvet eivät menneet leirintäalueelle päin, vaan ne kulkivat merelle päin. Olimme noin kymmenen kilometriä polkeneet, kun sade alkoi pikku hiljaa hellittää. Matkaa oli vielä ja lujaa mentiin. Nopeusmittari näytti vaajaata 30 ja 35 väliltä nopeudeksi. Ei edes sähköpyörän avustin avusta, kun mennään yli 25 vauhtia. Ketturepolainen ja kauris nähtiin vauhdista ja sateesta huolimatta.

Kunnes pian edessäpäin taivaalla näkyi pilven rakosista sinistä taivasta. Maa näytti jo ennen Zandvoort-kaupunkia siltä, ettei siellä ollut satanut. Alkoi jo vähän helpottamaan. Kun sitten saavuimme mökkiautolle aurinko paistoi ja taivas oli sininen. Mökkiautossa oli 21 lämmintä. Missään ei ollut edes rapakoita. Pöydän pinnalla näkyi vain muutamia kuivuneita vesipisaran jälkiä hiekkapölyssä. Eli myrskysään reuna oli vain muutamia pisaroita tänne heittänyt. Turhaa huolehdin ja pelkäsin.

Paluumatkalle tuli mittaa reilu 23 kilometriä. Koko kukkapuistoreissulle pyöräilyä lähes 45 kilometriä, eikä akusta mennyt kuin yksi pykälä kertoo, että lujaa paluumatkan poljimme.

25.4.2019: Lähiseudulla olisi ollut monta kaupunkia katseltavan. Eihän tästä ollut kuin vajaa 30 kilometriä Amsterdamiin, jossa on tullut kyllä kerran yli kaksikymmentä vuotta sitten käytyä. Päätimme kuitenkin lähteä luontoretkelle pyöräillen seutua ja lintuja katsomaan. Olimmehan Nationaal Park Zuid-Kennemerland alueella. Ensin tutustuimme luontokeskukseen, Visitors Centre De Kennemerduineen.

Puiston alueella menee kävely- ja pyöräilyreittejä. Pyöräily monella leveälläkin tiellä oli kiellettyä.

Pyöräreitti, jonka kiersimme, poikkesi luonnonpuiston alueelta esim. Driehuis-kylässä ja IJmuiden-kaupungin laitamilla.

Erilaisten metsien halki kuljimme, joissa oli yllätykseksi myös pientä kumpuilua. 

Pieniä lampia, dyynilaaksoja ja -laitumia. Oli aivan kivan näköistä.

Tuuli muokkaa näitä dyynimaisemia vähän eri muotoon jatkuvasti.

Täällä kuljimme, niin kuin Alpeilla eläinaitauksissa. Oli varoitustauluja ettei eläimiä saa mennä 50 metriä lähemmäs. Kahdessa kohtaa näimme ylämaankarjaa.

Vogelmeerillä oli jonkin verran tuttuja lintuja. Kojulla tähystellessämme alkoi satamaan vähän.

Pian olikin kaivettava sadetakki esille ja laitettava kamera sadesuojaan laukkuun.

Sade ei ollut kuitenkaan edellispäivän rankkasadetta tuulen kanssa, joten kiersimme vielä eteläpuolen pyöräreitin kautta leirintäalueelle. Matkaa kertyi 47,3 kilometriä. Nousumetrejäkin tuli täällä tasaisilla mailla jopa 130 metriä. Täytyy kuitenkin todeta, että on se kevyttä ja helppoa pyöräily tällaisissa tasamaisemissa kotimaisemiin verrattuna. Ei edes mikään paikka kipeytynyt.

Tupsukorva-Tyttöjen iltaleikkihetki.

Jatkuu,..

©Soleil

Ps. Edelliset reissun jutut:

- 18-28.4.2019 Pääsiäisloma: 1.Osa,Meren äärelle

- 18-28.4.2019 Pääsiäisloma: 2.Osa, Pohjoisen Venetsiassa

18-28.4.2019 Pääsiäisloma: 2.Osa, Pohjoisen Venetsiassa

Romanttisen keskiaikaisen kaupungin kujilla, kanavien varsilla sekä kaarisilloilla. Myös pyöräretkiä ja maailman suurimman patovallin ihmettelyä.

20.4.2019: Olimme ajelleet edellisiltana Blankenbergin kaupungin laitamille Camping Bonanza 1:lle. Mehän olimme aivan viime hetkellä muuttaneet tämän reissun kohteen Unkarin tännepäin Eurooppaa paremman sään vuoksi. Tänne luvattiin aurinkoa ja lämpöä enemmän.

Olimme illalla puhuneet, että käyttäisimme tänään julkisia kulkuvälineitä. Minä ajattelin, että sitä olisi vähän hienommassa kaupunkitällissä kävelyllä, mutta tuntui kuitenkin mukavammalle lähteä pyörillä liikkeelle. Pyöräillen näkisi lähiseutua ja sen elämää enemmän. Näin jää aina mukavampi tunne, kun on nähnyt enemmän. Niin Mies kaivoi pyörämme takatallista ja lähdimme pyöräillen matkalle.

Niin pyörämatkamme alkoi leirintäalueelta ensin peltojen halki meren läheisyydestä kanaalin rantoja pitkin keskiaikaiseen kanaalikaupunkiin Bruggeen. Netti oli kertonut, että kaupunki on Belgian romanttisin kaupunki, niin olihan se nähtävä. Kaupungin alue on tässä.

Pyöräreitin varrella oli myös satama- ja teollisuusalueita, jotka ei nyt niin romanttista tunnetta saaneet aikaan.

Pysähdyimme välillä tiirailemaan lintuja kanaalista, josko joku uusi bongattaisi. Harmiksemme ei ketään uutta tuttavuutta nähty.

Kollaasikuvasta klikkaamalla kuva näkyy näytöllä suurena.

Pyörät jätimme vanhankaupungin laitamille. Menomatkalle pituutta tuli reilu 20 kilometriä.

Bruggessa on asukkaita vajaa 120 tuhatta. Kaupunki on yksi Belgian suosituimpia matkailunähtävyyksiä. Kaupungin hyvin säilynyt keksiaikainen keskusta on UNESCOn maailmanperintökohde. Kaupungissa kulkee useita kanavia ja tästä syystä kaupunkia kutsutaan Pohjoisen Venetsiaksi.

Belgia on tunnettu hyvästä suklaasta. Maassa on yli kaksi tuhatta suklaatehdasta. Suklaakauppojen runsasta tarjontaa ei voinut olla huomaamatta. Suklaasta oli tehty jos vaikka mitä, jopa näyteikkunassa komeili suklaiset ihmisten sukukalleudet. Löytyipä aivan keskustasta Markt- ja Burg -aukioiden välikadulta Breidelstraat 4:stä saksalainen Rothenburg ob der Tauberin joulukauppa, Käthe Wohlfahrt. Suklaata tuli maistettua ja herkullista se oli, mutta missä suklaa nyt huonoa olisi? Olutta ei tullut maisteltua, vaikka maan oluthistoriaa suojelee UNESCO. Belgiassa on 1500 (Saksassa 5000) erilaista olutta. Jossain ikkunassa mainostettiin, että heiltä löytyy 500 erilaista olutlajia.

Älykelloni näytti, että menomatkalle tuli pituutta - 20.1 kilometriä tällä reitillä.

Olimme kyllä varautuneet ihmispaljouteen näin pääsiäisen aikaan. Bonifacius- ja Meestraat -kaarisilloilla oli turha odottaa ja saada kuvaa ilman ihmisiä. Poseeraajia kyllä riitti. Ihmisiä oli enemmän ja opastetut ryhmät kulkivat kuitenkin päänähtävyysreiteillä kanavien varsilla sekä Markt- ja Burg -aukioilla. Heti noilta reiteiltä poiketen vähän sivummalle oli tilaa. Jopa kahvilatkin olivat hiljaisia, niinpä mekin tuollaisessa sivukadun paikassa poikkesimme ilman jonotusta päästen sisään. Se mikä harmitti oli pitkät jonot veneille, joilla olisi päässyt puolen tunnin kanavaristeilylle. Tuo olisi antanut aivan uuden näkökulman katsella kaupunkia. Melkein viisi tuntia kiirehtien kiersimme kaupunkia. Aika monta kilometriä tuona aikana kävelimme, kun askeliakin päivän aikana tuli yli 29 tuhatta. Jos olisimme tunnin jonottaneet ja tuokin arvioitu jonotusaika saattoi olla alakanttiin, niin tuona aikana meillä olisi monta paikkaa jäänyt näkemättä. 

Paljon ehdimme näkemään. Varmasti kaikki päänähtävyydet. Erikoinen oli satoja vuosia vanha nunnien pihapiiri kukkineen ja koivuineen, Bruggen Begijnhof, jossa piti olla hiljaa ja siitä syystä siellä vallitsi outo rauhallisuus. Minnewater, rakkauden järveäkin kävimme ihastelemassa. Tälle pienelle järvelle ja sen kierrokselle eivät olleet jaksaneet kaikki tulla. Siellä oli keskustan ihmisvilinään verrattuna rauhallista.

Olen niin ihastunut saksalaisiin vanhoihin kaupunkeihin puuristikkotaloineen, joten rehellisesti sanoen en voi sanoa, että tämä kaupunki oli jotenkin erityisen ihana. En henkilökohtaisesti vaan niin pidä tiilitaloista. Erilainen ja kaunis kaupunki tämä oli tottakai. Ihanan romanttisen näön ja tunteen tekivät kanavat ja niiden yli kulkevat kaarisillat. Hienon näköisiä olivat myös värikkäät keskiaikaiset kivitalot. Saksassa asumisen aikaan on tottunut eri maiden kaupungeissa turisteja kuljettaviin hevosvaljakoihin, jopa kylissä vanha isäntä tekee sunnuntaiajelun näin. Täällä Bruggessä hevoset toivat vanhan keskiaikaisen tunnun todella kaupunkiin. Näitä valjakoita ei täällä kulkenut vain pari vaan niitä kulki kaupungin kaduilla paljon ja yleensä kaksi valjakkoa peräkkäin. Kulku ei ollut vaan hidasta löntystelyä, vaan ne kulkivat vauhdilla. Tuo hevosenkenkien reipas kalkatusääni oli niin mukavan kuuloista taustamusiikkia korville, aivan ihanan tuntoista. Sain juuri tuon taustaäänen takia tunteen, että olin kulkenut ajassa taaksepäin. Ilma oli heltenen ja sekin teki mukavan lisän tälle pitkälle kaupunkivaellukselle.

20.4.2019: Bruges, Belgium

Brugge kannatti käydä ehdottomasti katsomassa ja joskus voi tulla paremmalla ajalla kaupungin museoitakin kiertelemään.

Palasimme toista kautta takaisin mökkiautolle pyöräillen. Tässä muutama kuva matkalta.

 Matkaa kertyi menomatkaa vähemmän, vain 13.8 kilometriä. 

21.4.2019: Niin lähdimme aamupuuhastelujen jälkeen jälleen pyöräilemään. Oli jälleen sinistä taivasta ja lämmin hellepäivä tulossa.

 Zeebos-puiston lintujen tiirailupaikka oli aivan pusikoitunut eikä tuosta näkynyt yhtään lintua.

Menimme ihastelemaan merta ja pitkiä hiekkarantoja. Tämähän oli Bruggen kaupungin aluetta. Vieressä etelään päin pikkukaupunki Blankenberge.

En muista ennen nähneeni tällaista isoa nostosiltaa.

Sitten ajelimme yhdeksän kilometrin matkan rannan pyörätietä. Ihmisiä oli rannalla ja rannan ravintoloissa kohtalaisen paljon. Belgialaisilla näytti olevan rannoilla pieniä kopperomökkejä, joissa säilyttivät rantatavaroitaan ja viettivät omalla mökillä päivää.

Pian olimme luonnonpuiston lähettyvillä, Zwin Natuur Parkin.

Luontokeskuksen lammessa uiskenteli nokikanaperhe. Nokikanan poikaset eivät ole niitä linnunpoikasten kaunottareita.

Tutustuimme luontokeskukseen.

Tämä puiston alue oli vähän huono, kun juoksevia ja huutavia lapsia liikkui, niin eivät myös linnut täällä viihtyneet.

No täällä kojulla ei sitten lapsiperheitä näkynyt. Kaukana saaressa oli runsaasti lintuja.

Enemmistönä linnuista oli nauru- ja mustapäälokit. Tämä mustapäälokki olikin uusi lintulajibongaus. Muita mm. meriharakka ja ristisorsa.

Teimme kävelyretken lintureservaatissa kauemmaskin.

Lintuja oli vain vähän. Jossain hanhipari hautoi poikasiaan, muutama avosetti ja ristisorsa kaukana.

Luontokeskuksen pihalla oli kattohaikaroita.

Paluumatkalla emme pitkälle pyöräilleet, kun luontokeskuksen toisella puolella niittyalueetta, Kleine vlakte -alueella, pyörätien varrella oli lintujen tähystelypaikka. Tähän kannattikin pysähtyä, kun tapasimme ensikertaa sepelhanhen. Tätä lintua emme voi edes kotikulmilla tavata, kun se elelee merialueilla. Muutama muukin lintu oli esim. alakuvan oikean yläreunan rantasipi.

Paluumatkalla näimme mm. ylämaankarjaa. Näimme ikävänkin tapahtuman. Oli lyhyt pätkä, jossa piti ajaa autotiellä juuri vähän ennen Knokke-Heist -kaupunkia, edestämme meni ambulanssi. Autotkin olivat kadulla pysähtyneet. Iäkkäämpi nainen makasi tiellä verta vuotavana ja pyörä vieressä. Käsi hänellä ainakin liikkui. Toivottavasti hän ei pahoin itseään satuttanut. Olimme jo olleet edellispäivän aika ihmeissämme kuinka Belgiassa eivät ihmiset käytäneet pyöräilykypäriä. Mopoilijatkin kulkivat ilman kypärää. Me olimme joukosta poikkeavia, kun pyöräilimme kypärät päässä. Vähemmällä kuin yhdellä sadasta pyöräilijällä oli muilla kypärä. Kypärää ei ollut tällä vertavuotavalla naisellakaan eikä hänen miehellään. Olisi varmasti kannattanut olla.

Tässä päivän pyöräreitit, joille tuli matkaa reilu 44 kilometriä, jonka varrella nähtiin paljon.

22.4.2019: Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa.

Pian olimmekin Hollannissa. Vielä niin nopeasti, että rajakyltti jäi kuvaamatta. Olimme Zeelandin maakunnassa. Alue koostuu pääasiassa saarista, jotka ovat merenpinnan alapuolella. Aluetta suojellaan valleilla.

Näimme Hollannin ensimmäisen tuulimyllyn ja tulppaanipellon. Ajelimme meren alta tunnelissa 6.6 kilometrin matkan. Hinta matkailuautolta tältä matkalta oli 7.45 euroa.

Pysähdyimme päivän aikana usesti katselemaan. Kolmesti pitemmäksi aikaa. Tällä rannalla, Strand Vrouwenpolder, oli sepelhanhi, Tytötki saivat nähdä meidän uuden tuttavuuden. Tupsukorva-Tytöille Hollanti oli jälleen uusi valloitettu maa, 24. maa. Ovat melkoisia karavaanarikissoja. Oikeastaan tämän reissun kaksi uutta valloitettua maata oli heille Isännältä lahjamatka, Prinsessalle myöhäinen 12-vuotis- ja Kuningattarelle tuleva 9-vuotismatka.

Teimme pienen kävelyretken.

Rannalla oli paljon auringonpalvojia, taas jotkut lennättivät leijojaan.

Saavuimme Oosterscheldekeringin suurille patorakennelmille. Tämä kolmen kilometrin mittainen sulku koostuu 65 betonielementtipilarista, joiden varaan on 62 teräsluukkua asennettu ja on Maailman suurin sulku.

Tässä pysähdyimme pitemmäksi aikaa toisen kerran. Kävimme pienessä rantaravintolassa syömässä kalaa.

Ajelimme vielä kaksi lyhyempää padon päällystä.

Tässä rannalla pysähdyimmekin monta tuntia saksalaisten, belgialaisten ja hollantilaisten karavaanareiden kanssa. Ilma oli lopulle kolmenkymmenen asteen lämpöinen. Kissoilla oli pihalla koirien seuraamista, myös lintujen. Pyrstötön mustarastasuros keräsi mökkiauton edestä matoja samalla antaen Kissoille mielenkiintoista katseltavaa. Onneksi Tupsukorvien näköetäisyydellä eivät olleet saksalaiskaravaanarikissat, jotka valjaissa pääsivät ulkoilemaan. Prinsessahan ulkoili Suomessa lähes kaksivuotiaaksi valjaissa, mutta sitten tuli iho-ongelmat. Allergiatestien tulos oli että hän on jopa heinälle ja apilalle allerginen. Siihen jäi sitten valjastelut.

Meillä oli vähän ajatus jäädä tähän yöksi, mutta kun toisetkin lähtivät auringon alettua laskeutumaan, niin lähdimme mekin. Ajelimme Camping Brouwersdamiin yöpymään.

Olipa mukava lyhyen ajomatkan oleskelupäivä merimaisemissa.

Jatkuu,...

©Soleil

Reissun aiempi osa:
18-28.4.2019 Pääsiäisloma: 1.Osa, Meren äärelle