sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

JOUTSENHANHIA JA PUNAPÄÄNARSKUJA!

Tässä kuvaterveiset viikonlopulta, myöhemmin kuvia ja juttua enemmän.
Oudon näköisiä "sorsia", jotka ääntelivät kuin hanhet ja näyttivät vähän hanhilta.:)


 Istahdimme penkille katselemaan, kun tyttö syötti lintuja. Meteli oli tässä melkoinen, kun kaikki halusi makupalansa ja aika monta kaveria ja lintulajia oli paikalla.

Oikeastaan minä en pitkään istunut penkillä, kun huomioni kiinnittyi outoihin lintuihin ja halusin mennä heistä ottamaan kuvia.

Pian yksi niistä lähti uimaan.


Eikä kaveri meinannut päästä vedestä laiturille takaisin.

No, muutaman yrityksen jälkeen ylösnousu onnistui.

Toisella puolella rantaa kaksi samanlaista kaveria söivät jotakin jauhoa maasta.

Pian nämä kolme kaveria menivät levottomiksi. Kulkivat edestakaisin.

Kurkottelivat kaulat pitkällä ja ääntelivät innokkaasti, kuin hanhet.

Sitten ne hyppäsivät uimaan.


Joku ihmeen kiire niillä tuli johonkin.

Vanhempi nainen tulee kauempaa, kaksi jo odottavat häntä kävelytiellä.

Nainen kaivaa kassistaan leipää ja kaverit menevät raakkuen häntä vastaan.


Nainen jutteli linnuille ja linnut ottivat kädestä leivänpalasia.

Kolme kaveria lähti nurmikolle, mutta kaksi lähti naisen perään ja halusivat vielä lisää. Taisivat nämä joutsenhanhet odottaa herkkuhetkeä. 

Myöhemmin netistä tutkimme, että mitä nämä linnut ovat jotka ääntelevät kuin hanhet. Aika pian selvisi, että JOUTSENHANHIA, mutta eihän niiden pitäisi asustella Euroopassa. No, saksankielellä löytyi sitten, että 1900 luvun alkupuolella näitä on tuotu jonkin verran Eurooppaan. Eli aika harvinaisia lintuja taisimme nähdä.

Kuvassa takana on tuttu nokikana ja kuvassa edessä oudon näköinen lokki joita rannalla oli huutamassa paljon.

Nämä kaverit ovat aivan oudon näköisiä sorsia. Varmaan tässä uros ja naaras. :) Tietääkö kukaan mitä sorsia nämä on?

Päivitys: Ongelma on ratkaistu, mitä nämä oudon näköiset sorsat ovat. :)
Tuhannesti kiitos!!! Sain sähköpostia eräältä auttavaiselta lintu asiantuntijalta! Kiitos vielä! :)
Tämä punapää ja rouvansa on ruskea/valkopää ovat PUNAPÄÄNARSKUJA. :)

Muutenkin tiedän huonosti linnuista niin vielä enemmän sitä saa ihmetellä, kun täällä on lajikkeita mitä ei Suomessa edes tavata tai tavataan tosi harvoin. Ilmeisesti ei tuota joutsenhanhea koskaan ole nähty.
 Kun muutimme kotikylään, kirsikkapuussa lauloi musta oranssinokkainen lintu hyvin kauniisti. Se kuulosti minusta niin kauniilta, että nimesin sen alkuun papukaijalinnuksi. Enhän minä pohjois-Suomesta muuttaneena ollut aiemmin tutustunut mustarastaaseen. ;)

Soleil

torstai 16. huhtikuuta 2015

15.4.2015, KUKKIVIA PUITA

Eilen oli kevään lämpimin päivä. Mittari näytti varjossa 24 astetta. Lämpö saa kukat ja puut kukkimaan sekä vihreyden lisääntymään, suuren väriloiston aikaan.

Iltakävelylle oli mukava lähteä vasta auringon alettua laskeutumaan. Kuvata oli valoa jo paljon vähemmän ja lisäksi monet puut olivat varjossa. Olen ottanut kuvia kukista hyvin vähän koskaan. Pokkarikameralla se on myös rajallista, eikä sillä varmasti niin hyviä kuvia saa, kuin järjestelmäkameralla. Haluan kuitenkin vähän opetella tuota asiaa.

Tosi huonosti tiedän kukkien ja puiden eri lajikkeiden nimiä. Tämä on ilmeisesti omenapuun kukka, mutta niin samanlaisen näköinen on mielestäni myös kirsikkapuunkukka.



Yritin ottaa kuvaa näistä liikkuvista kimalaisista/mehiläisistä, mutta kaikki kuvat olivat vähän epäselviä. Tuosta yläkuvasta leikkaamalla sain minun silmiin parhaalta näyttävän öttiäiskuvan.


Se joka istuttaa puun,
vaikka tietää,
ettei koskaan näe sen kukkivan,
ei ole hölmö,
ei itsekäs.
Hän saa nautintonsa siitä,
että joku muu tulee
joskus iloitsemaan
ja nauttimaan sen kukinnasta.
Hän elää sananmukaisesti
kahdessa ajassa:
hänelle ei kesä lopu syksyllä.
-Tommy Tabermann-

Mongoliapuun kukat ovat niin kauniita, mutta ne kestävät kauniina vain hetken. Ovat jo alkaneet pudottamaan kukkasten lehtiä.

Ei mitään tietoa mikä puu on tämäkin, mutta kukat isoja ja näyttävän kauniita.


Niin rauhallista ja hiljaista oli taas kotikylässämme, niin kuin aina.
Monen talon ohi kävellessä tulvahti sieraimiin herkulliset ruoan tuoksut. :)

 Tämä puu taitaa olla koristekirsikkapuu.

Pakko oli istahtaa ihastelemaan Alppeja ja nauttimaan päivän viimeisistä  auringon säteistä, niin kuin erässä pihassa valkoinen kissakin nautti. Koskaan en Alppeja saa kuvassa näkymään niin hyvin kuin mitä ne livenä näkyvät kotikyläämme.


Ihanaa kevättä!!!
Pienen pieni kevätenkeli,
kukkaniityllä lenteli.
Alas valui kukkasista,
sateenlauluna taivahasta!

-Annu Valo-

Kun olen tänne näitä sairauskertomuksia kirjoitellut viime aikoina, niin jatkan vielä vähän ja hyvillä uutisilla. Nyt on karvaisen Karavaanarin, siis Kisun, sydämen erikoislääkäri huolellisesti ultralaitteella tutkinut. Sydämestä ei mitään vikaa tai ongelmakohtaa löytynyt. Sydän sykkikin tasaiseen tahtiin. Toisen Kisun suu on parantunut myös hyvin. :)

Ilma vähän viilenee viikonlopuksi ja lauantaille lupailee etelä-Saksan alueelle vesisadetta. Meillä on monta paikkaa mielessä minne viikonlopuksi kurvailisimme mökkiautolla. :)

Soleil