28.1.2017: KUUSI VUOTTA KOTONA

Tänään on ilon ja kiitollisuuden päivä!

Joulukuussa 2010 maailmalle muuttavat harjoittelivat olemista uusissa lentämiseen vaadittavissa kuljetusbokseissa.
Ihanat olivat tuostakin kaikki niin innoissaan. 

 Tästä tammikuun lopun päivästä 28.1.2011 olen monet jutut kuvineen tänne laittanut, mutta tuo päivä on suuri päivä. Sitä en unohda koskaan. Erikoisen siitä tekee se, että olin pikku tytöstä asti haaveillut ulkomailla asumisesta ja vuorista. Liikuttavan tästä merkkipäivästä tekee se, kun tiedän miksi jo lapsena haaveilin tuollaisesta. Vilkkaan pikkutytön sisällä eli paljon ihanan kauniita haaveita ja unelmia. Kun ulkomaille asumaan muutto vuorten juurelle oli totta, niin tuntuihan se suurelta ja tuntuu vieläkin kuuden vuoden jälkeen. Ei ole turhaa haaveillut. Osalla haaveista on tapana toteutua.

Muori lähti Isännän kanssa 9.1 ja lähetteli meille kiireisille Suomeen kuvia,
kuinka hän löhöilee pinkillä sohvalla ja katselee sorsien villiä uintia.
Suomessa tuolloin paukku kova pakkanen.

Tämä kuusi vuotta on ollut valtava elämän rikkaus ja posiitivinen kokemus. On saanut tutustua niin moneen uuteen asiaan, josta ei edes Suomessa asuessa tiennyt mitään. Aikaisemmin automatkoilla tullut tunne siitä kuinka olisi hyvä ja mukava asua muualla on ollut oikea tunne. Aina kuukauden automatkalta Suomeen oli jotenkin kurjaa palata. Kova kaukokaipuu muualle iski heti. Nyt se on poissa, vaikka kuinka mielellämme jatkaisimme mökkiautoelämää, joka reissu, kotiin on aina mukava palata. Tämäkin tuntuu niin ihmeeltä, eikä meistä tiedä vaikka joskus asuisimme Andalusiassa tai maapallon toisella puolella jossakin.

Kiire oli meillä neljällä Suomessa, kun hoidettavana oli paljon asioita.
Muuttofirman hommat ja mamman siivousjäljet oli kova tarkistustyö.
Eno kyllä muisti hoitaa kiireestä huolimatta pientä siskon-Tytärtään.

Tätä asiaa vieläkin välillä ihmettelen. Koti oli paketissa, kissatkin jo melkein bokseissaan lähdössä astumaan uuteen kotimaahan. Sain yhdeltä ystävältäni tekstiviestin. Häntä olimme Mieheni kanssa hänen uudessa elämäntilanteessa molemmat kovasti auttaneet viimeisen vuoden aikana. Juuri muutoksen takia olin hänen kanssaan ystävistä eniten ollut tekemisissä ja tukena hänelle. Hän lähetti minulle siis tekstiviestin viimeisinä Suomessa asumisen tunteina, jossa kiitti ystävyydestämme. Yhdesti hän on näinä kuutena vuotena vain lähettämääni viestiin vastannut. En ymmärrä tämmöistä ollenkaan. Tottakai ajattelin, että ystävyytemme jatkuu ja hän saa tutustua uuteen kotimaahammekin.

Noin tunti ennen Suomesta lähtemistä Ramses ja
Kuningatar menivät samaan poksiin odottamaan jo lähtöä.
Noin kuuden tunnin päästä oltiinkin uudessa kotimaassa.

Jo lähdön hetkellä kohtasin sen asian, kun on pois silmistä, on myös pois mielestä ja kun ei olla auttamassa niin ystävyys on nyt sitten tässä. Hänkään ei halunnut kulkea rinnallamme, niin kuin moni muukaan, kun lähdimme uuteen ja niin paljon haaveiltuun elämänjaksoon positiivisin ja avoimin mielin. Yllätys meidän lähteminen ei ainakaan kenellekään voinut olla. Puheliaana kyllä tästä haaveesta paljon puhuin. Tuo varmaan laitettiin usein sen piikkiin, että antaa sen vaan höpöttää.

Väliaikaiskodissa ihmetellään ja ihastellaan.

Voi kuinka muistan elävästi sen hienon näyn lentokoneen ikkunasta, kun olimme laskeutumassa Müncheniin. Aurinko oli juuri laskemassa ja Alpit hohti edessä punaisena. Se oli niin kaunis ja niin ihana näky. Tunne oli suurenmoinen miten Saksa otti meidät vastaan uuteen kotimaahan. En ikinä unohda tuota ja en sitäkään kuinka rakas Puolisoni otti meidät vastaan. Hänhän oli jo tullut Muorin kanssa 9.1. Lennon aikana vähän huoletti, kuinka Sisarusten matka oli ruumassa mennyt, mutta kun sain heidät luokseni en ollut huolissaan, kun olivat reippaan oloisia. Saapuessamme saksalaiseen väliaikaskotiin, oli jo postilaatikossa nimenikin. Muorilla oli tipahtaa silmät päästä, kun hän näki eron jälkeen ystävänsä. Hän kovasti halusi huomiota Ramsekselta, mutta uusi paikka kiinnosti enemmän poikakaveria. Siitä sitten alkoi niin pitkään haaveiltu ja toivottu uusi elämän jakso.

Tammikuussa aurinko paistoi lämmittävästi ja maa oli vihreä.
Saimme nähdä myös pian lyhyen talven. Pian oli taas laukut pakattava
ja viimeisenä iltana otettava poseerauskuva.

Vaikka viime kevät toikin karavaanariporukan elämään suuren surun- ja ikävänsävelen, emme ole kuitenkaan lakanneet iloitsemasta ja nauttimasta. Vaikka Ramseksen äkkikuolema täysin terveenä oli ja on vieläkin kova paikka. Vuoret menettivät vain joksikin aikaa lumoavan kauneutensa. Ramses jätti jälkeensä omana aitona itsenään oikein hyvän elämisen mallin, että kaikesta pitää olla kiinnostunut ja kaikesta pitää nauttia suurin sydämin. Olisimme niin toivoneet, että Ramseskin olisi saanut tämän kuudennen synttäripäivän olla kanssamme.

Uusi koti oli kyllä niin mielenkiintoinen. Suuri lisäriemu tuli siitä,
kun muuttokuorma toi mukanaan tuttuja juttuja.

Toivon, että tämä seitsemäs vuosi ei tuo lisää karavaanariporukkaan pienenemistä. Voimme kuitenkin vähän valmistautua, kun huolta on vähän olemassa.

Pihassamme kukki huhtikuussa tuolloin kirsikkapuu ja
se "papukaijalintu", mustarastas, lauloi siinä niin kauniisti.

Haaveilemme monesta asiasta ja retkestä. Viime vuosi oli mahtava vuorivuosi, kun selkäni oli kohtuullisen hyvässä kunnossa. Toivon tuon suhteen saman onnen jatkuvan, että saamme kulkea uusia polkuja pitkin vuorenhuipulle ihastelemaan tätä niin kaunista maailmaa.

Tässä ahkerien muuttoapulaisten poseeraus huuhtikuussa 2011,
kun olivat saaneet työstään lahjaksi uuden kiipeilytelineeen.

Kiitollisena muistellen ja kiitellen!

Soleil

TERVEISET ESPANJASTA JA PORTUGALISTA!

Vietimme reissussa 31 yötä ja kurvailimme kuutisen tuhatta kilometriä!

Ihania ikimuistoisia hetkiä saimme yhdessä nähdä ja kokea. Tämä oli vähän erilainen karavaanariloma, mutta niin meidän luontoihmisten näköinen.

Mitä enemmän tutustuu Espanjan eri osiin sitä enemmän ihastuu maahan. On aivan kaksi eri asiaa aurinkorannikko ja muu Espanja, jossa loman lähes kokonaan vietimme. Olen korviani myöten ihastunut Andalusiaan.

Olen reissun päältä laittanut facebook-sivullemme lähes joka päivä jonkun epämääräisen kuva. Kuvat eivät ole kertoneet, missä olemme. Olen voinut laittaa vain lintukuvan vaikka olemmekin olleet hienossa pikkukaupungissa. Tässä terveiset-jutussa on osa juuri noista facebookin laitetuista kuvista. Kiitos teille ihanille, jotka olette tykänneet ja kommentoineet, olleet mukanamme.

Olimme suunniteleet vuosia juuri tähän aikaan lomaa, että lähtisimme lentäen jonnekin kauas ja lämpimään. Enhän minä voinut kuitenkaan jättää kisu-Tyttöjämme vieraitten ihmisten hoitoon ja vieraaseen paikkaan kissahotelliin, joten päätimme lähteä mökkiautollamme perinteiselle, mutta aivan erilaiselle joululomalle Espanjaan.

Olimme katsoneet aika paljon valmiiksi paikkoja, joissa voisimme käydä, mutta mehän emme tykkää reissusta, joka on liian valmiiksi suunniteltu. Haluamme lennellen kulkea kuin taivaan lintuset, juuri sen hetkisen fiiliksen mukaan. Paikkoja oli pistetty kartalle, joista moni jäi käymättä, esim. Gibraltar. Ainoastaan reissun päivät 13-16.1 olivat vain päätetty, missä ne viettäisimme. Ennen reissua Portugali oli vähän vain mielessä, mutta yksi päähänpisto oli, että vuosi 2016 lopetetaan ja uusi vuosi 2017 aloitetaan vapaalla hiekkarannalla Portugalissa. Maa oli positiivinen kokemus.

Luontokohteet oli reissumme pääkohteita. Hienoja hetkiä, kun kaksi päivää seurasimme satojen hanhikorppikotkien elämää, jopa parittelua.

Emme reissussamme laittaneet ylös montako uutta lintulajia bongasimme, ehkä niitä on jotain kolmekymmentä ja muutama, jota ei reissussa ole tunnistettu. Kuvia läpi käydessä asia kyllä selviää.

Itsestäni löysin aivan uuden piirteen. En ole koskaan ajatellut viihtyväni jossain kuvauskopperossa lintuja tähyillen, kun olen sen verran levoton tyyppi, mutta nyt viihdyin. Ehkä siihen myös vaikuttaa syksyllä hankittu uusi pieni kamerani, jolla saan jonkulaisia lintukuvia.

Lintujen lisäksi rannalla kuvasin myös tällaisia hirviöitä. Unohtumaton hetki oli myös nähdä pyöräretkellä luonnonpuistossa muutama sekuntti livenä espanjan ilves, josta en kyllä ehtinyt kuvaa napata.

 Olihan luonnosta välillä hyvä tulla ihmisten ilmoille sivistymään.

Monta upeaa pikkukaupunkia ihastelimme. Juostiin vanhoissa kylpylöissä, kirkoissa, synagogissa, moskeijoissa ja palatseissa. Yksi pikkukaupunki teki suuren vaikutuksen erikoisuudellaan.

Reissussa vietimme 31 yötä. Joista 13 yötä stellplatzilla tai puskaparkissa. 18 yötä vietimme leirintäalueilla. Tässä mökkiautostamme kuva, kun yövyimme hautausmaan parkkipaikalla. Olimme luonnonpuistossa, mutta siellä oli kiellettyä yöpyä puskissa. Ajoimme lähikylään. Oli tähtitaivas ja kylän koirat haukkuivat kilpaa kylän ympärillä pitkin yötä, ikimuistoista. Naapurit olivat ainakin hiljaista porukkaa täällä. Aamupalan syötyämme täällä bongattiin uusina lintuina siniharakka ja harjalintu.

Lähes koko loman saimme nauttia sinisestä taivaasta ja päivisin 15-20 lämmöstä, reilustakin 20 asteen lämmöstäkin. Lämpimin aamu oli Portugalissa 18 astetta. Tuo tuntui hyvin mukavalle ja siitä nautittiin kovasti. Etelässä jo mantelipuut alkoivat kukkimaan.

Tämä kokemus on kovasti naurattanut, että saimme kokea aurinkorannikon läheisyydessä lumipyryn, jollaista emme ole edes vuosiin muualla kokeneet. 

Tämä oli karavaanariporukan kolmen tytön juhlamatka. Muori täytti kymmenen joulukuun alussa ja Prinsessamme matkalla.

Suurta rakkautta on kulkea kamera kädessä ja taltioida hienoja hetkiä ja paikkoja muistikortille.

Kiitos rakkaalle karavaanariporukalleni, Miehelleni ja Kisuille tästä hienosta matkasta! Näimme ja koimme niin monta hienoa asiaa yhdessä. :)

Soleil

2016-2017 Joululoman Facebook kuvat: