Muistokirjani matkailun iloista ja elämyksistä ulkosuomalaisen karavaanarin silmin. Myös siitä kuinka on hieno tunne, kun haave ulkomailla asumisesta toteutui tammikuussa 2011. Vähän muustakin elämästä. Luontokohteet on kiinnostuksen kohteemme numero yksi. Teemme vaellus- ja pyöräretkiä, bongailemme lintuja sekä etsimme geokätköjä. Välillä käymme myös tutustumassa kaupunkeihin. Takanamme on matkailua henkilöautolla vuodesta 1987 lähtien ja matkailuautoilua vuodesta 2000. Tervetuloa mukaan!
16.1.2017: El Torcalin luonnonpuistossa Dinosauruksien jalanjäljillä.
Espanjan ibex / vuorikauris
Niin Gaitanesin luonnonpuisto ja Caminito del Reyn maisemat oli aamulla hyvästeltävä ja kulkureiden taas jatkettava matkaa.
Patojärvimaisemien jälkeen pian maisema olikin kumpuilevaa peltomaisemaa ylängöllä.
Antequeran pikkukaupunkiin olisi kannattanut tutustua, mutta aika meillä oli rajallinen, joten sen jätimme toiseen kertaan. Nyt kaupungissa oli kaunis ruska-aika. Olisimme halunneet kuitenkin käydä kaupungin Lidlissa, mutta kauppa oli suljettuna ja pihamaa työmaana.
Niin ajoimme suoraan Torcalin luonnonpuistoon, El Paraje Natural Torcal de Antequeraan.
Näköalapaikalta, Mirador Las Ventanillas, oli kivat näkymät aivan merelle asti. Edessäpäin oli Villanueva de la Concepción pikkukaupunki ja oikealla merenrannalla näkyi Málaga. Tämä alue oli jurakaudella 200 miljoonaa vuotta sitten merenpohjaa. Kunnes noin 65 miljoonaa vuotta sitten mannerlattojen liikkeen seurauksena merenpohja kohosi 1300 metriä merenpinnan yläpuolelle. Eroosio ja mennyt aika on muovannut karstikivestä tämän harvinaisen kivimeren. Tämä on ainutlaatuinen suuri luonnon muovaama taideteos.
Lähdimme iltapäiväkävelylle. Ilma oli ihanan lämmin, mutta tuuli jonkin verran. Parkkipaikan vierestä lähti kaksi vaellusreittiä. Helpoksi luokiteltu Ruta Verde -reitti jolla on pituutta 1440 metriä. Toinen reitti Ruta Amarilla sanotaan olevan keskivaikean ja pituutta tällä on 2750 metriä, joka meillä oli tarkoitus kiertää. Meillä ei ollut reitin pituutta kertovaa gps:ää mukana, mutta luulemme, että eksyimme polulta ja kiersimme tämän noin neljän kilometrin reitin. Jossain vaihessa huomasimme, ettei polulla ollut näkynyt mitään reittimerkkejä vähään aikaan. Ilmeisesti oli kuljettu jonkun risteyksen ohi, kun olimme niin innoissaan tästä kaikesta. Polku oli aika kapea ja vähänkuljetun näköinen. Suunnistimme auringon mukaan ja aivan oikeaan suuntaan. Reitti ei mielestäni ollut mikään keskivaikea vaan aivan helppo. Reitillä oli vain kivimeressä olevia kiviä, joitakin kapeita kohtia ja matalia oksakujia sekä ruusupensaita piikkeineen. Aasialaiset nuoret olivat aivan juhlavaatteissa ja pikkukengissä liikkeellä. Reitti oli erittäin hieno. Minulle, joka näen puissakin kauniita muotoja ja tarinoita, tämä epätavallinen maisema oli aivan satumainen elämys. Kivitornit ja -röykkiöt kertoivat monelaisia tarinoita, ihmishahmoista lähtien. Positiivisille ajatuksille ja mielikuvitukselle täällä oli pursuavia lähteitä sekä paljon tilaa. Kerrassaan mahtava iltapäiväkävelypaikka!
16.1.2017: El Torcal De Antequera,
Spain
Alueelle ei ollut sisäänpääsymaksua eikä parkkipaikan vieressä olevaan luontokeskukseen, El Torcal Centro de Visitantes El Torcal Alto. Tuolla on alueen historiasta kertova näyttely, jonka kävimme kävelyn jälkeen katselemassa. Samassa rakennuksessa on myös matkamuistomyymälä ja ravintola. Ravintolaan istahdimme syömään.
Katselimme yhdessä auringon laskun ja nousun. Sain kuvan vuorisirkusta.
Yötä kohden tuuli vain voimistui, se ulvoi ja vinkui mökkiauton kattoikkunoissa. Täytyi olla hyvin varovainen, ettei tuuli tempaissut mökkiautomme ovea irti, kun sen aukaisi.
Tässä päivän ajoreittimme.
Parkkipaikalla ei ollut kielletty yöpymästä, joten mekin puolenkymmenen muun karavaanariautokunnan kanssa jäimme yöksi tänne mystiseen kivimaahan.
Mielessä oli paljon haikeutta siitä, että tämä meidän kymppijuhlijoiden Muorin, Prinsessan ja kirjoittajan juhlamatka on käymässä loppua kohti. Jo kuuden päivän päästä meidän oli oltava kotona. Olimme kyllä yhdessä hyvin kiitollisia siitä, että meillä oli ollut upea talvisen kesäinen sää ja aurinko oli lämmittävillä säteillään meitä vanhenevia tyttöjä hellinyt jo reilut kolme viikkoa. Hienoja pikkukaupunkeja oli nähty useampi, vietetty unohtumattomia hetkiä luontopaikoissa ja vuorimaisemissa, mm. ihasteltu satojen hanhikorppien elämää sekä valloitettu uusi maa, Portugali. Tänne kivimereen oli hyvä päättää juhlateemamme, luonto.
Pysähdyimme parkkipaikalle katsomaan Caminito del Rey - Kuninkaan tien - loppuosaa. Vatsaani nipisti, kun ajattelin, että tuon menisin kulkemaan parin päivän päästä. Tuonne taakse vasemmalle kätkeytyy reitin jylhin ja hienoin osa.
Ajelimme Camping Parque Ardalesiin. Kissat katseli lintuja ja yrittivät bongata kettuja. Täällä kiellettiin syöttämästä kettuja ja jättämästä ruokaa kettujen saataville. Kettua emme kuitenkaan bonganneet. Kissoista en tiedä ovatko yöllä ikkunasta nähneet.
Tässä on ennätyspitkä päivän ajoreittimme. ;)
Leirintäalue sijaitsee Embalse del Conde del Guadalhorce -patojärven rannalla. Leirintäalue on iso alue. Paljon telttalijoille paikkoja pöytineen ja nuotiopaikkoineen. Ruuhkaa ei alueella nyt ollut, muutama karavaanari vain ja telttailija. Saatiin olla luonnon keskellä rauhassa ja sehän meille maalaisille kävi vallan mainiosti. Kävimme niemessä iltakävelyllä.
Päivän lintukuvat. Pikkukäpylintu sähkölinjalla ja vuorisirkku ovat uusia lintulajeja sekä töyhtötiainen, josta minä en kuvaa saanut. Taivaalla lenteli hanhikorppikotkia, kolme kuvaa mustaleppälinnusta, takaapäin talitiainen, pajulintu ja punarinta.
14.1.2017: Heräsimme jälleen aurinkoiseen aamuun. Olimme olleet onnekkaita ilmojen suhteen. Lähes joka päivä aurinko oli paistanut ja lämpötila ollut 15 - 25 astetta. Vesisadetta emme olleet vieläkään nähneet. Ainoastaan vain kuulleet sadepisaroiden ropinaa katossa Portugalissa kahtena yönä. Olemme myös tottuneet tähän talviseen lämpöön. Eikä ihmetytä yhtään, jos paikalliset pukeutuu lämpimästi. Auringon alkaessa laskemaan ja ilman viiletessä reiluun kymmeneen asteeseen tuntuu jo kovin kylmältä. On ihana vetää paksu villapaita ja ohut untuvatakki päälle, eikä niilläkään tarkene pitkään enää ulkona olla, kun haluaa jo mökkiauton lämpöön. Yöllä oli ollut muutama lämpöaste, mutta pian auringon noustessa ilma olikin jo kesäisen lämmin. Niin lähdimme kävelyretkelle ilman lämmettyä. Katselimme, mistä kuuluisa vellusreitti Caminito del Rey - Kuninkaan tie - lähtee. On kaksi mahdollisuutta kulkea reitin alku kohtaan, joko tunnelin kautta matkaa tulee 1,5 kilometriä tai padon vierestä lähtevää polkua pitkin, josta matkaa on 2,7 kilometriä.
Kuninkaan tie rakennettiin El Chorro-kylän ja tämän El Chorro patotyömaan, Conde de Guadalhorce, takia helpottamaan tavaroiden kuljettamista ja ihmisten kulkemista vaikeakulkuisessa maastossa.
Taivaalla liiteli isoja lintuja. Täällä pitäisi asustella muitakin isokokoisia lintuja kuin hanhikorppikotkia, mutta me ei ainakaan kuviin muita saatu napattua.
Ei mitään tietoa mitä nämä sorsat ja hanhet ovat nimeltään. Ihmiset niille syöttivät suolaisia naksuja ja sipsejä. Ovatko sen takia jotain värimuunnoksia vai aivan kotiankkoja. Tietääkö joku paremmin?
Tuntien aikana nälkä tuli, kun istuskeli rannalla ja käveli. Täällä olikin mukavan iloinen tunnelma ja puheen sorina. Maisemat olivat ihanan mukavat ja ruoka hyvää.
15.1.2017: Vuosia olin haaveillut, että täksi päiväksi olisimme lentäneet kauas maailmalle johonkin upeaan vuoripaikkaan, esim. etelä-Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin. En vaan halunnut jättää karvaisiakaravaanareita viikoiksi, en edes yhdeksi viikoksi, vieraan hoitoon. Oli suunniteltava jotain muuta. Hoksasin tämän paikan, joka nyt ei aivan noita haavepaikkojani aivan korvaa, mutta jonne voisimme kaikki yhdessä matkustaa mökkiautollamme. Niin rakas Mieheni toi minut tänne, että yhden pienen näkemisen ja kokemisen haaveen pääsisin tänä tärkeänä päivänä toteuttamaan. Caminito del Reyn - kuninkaan tien - rakensivat 1900-luvun alussa vangit. Kerrotaan, että vangit jotka oli tuomittu kuolemaan. Siltakin rakennettiin ylittämään Gaitanesin syvän rotko. Polku helpotti ja nopeutti ihmisten kulkemista ja tavaroiden kuljettamista. 1921 reitin kulki Espanjan kuningas Alfonso XIII ja reitti nimettiin Caminito del Reyn - kuninkaan tieksi. Vuosien kuluessa polun kaiteet ja rakenteet rapistuivat ja tekivät paikasta hyvin vaarallisen. Polku suljettiin kokonaan vuonna 2000, kun moni ihminen oli syöksynyt alas rotkoon kuolemaan yrittäessään suoriutua tästä vaaralliseksi menneestä reitistä. Kielloista huolimatta kuitenkin monet hurjapäät halusivat kokea tämän vanhan kulkureitin ja kohtalokkain seurauksien vuosien varrella. Tästä syystä reitistä alettiin puhua, että tämä on maailman vaarallisin vaellusreitti.
Vuonna 2014 alkoivat reitin kunnostustyöt. Uusi rakennettiin vanhan reitin yläpuolelle noin metrin levyinen, lankuista kallioon tukipylväillä kiinnitetty, tukeva kulkuväylä. Reitti avattiin yleisölle 28.3.2015 ja on nykysin yksi Malagan maakunnan suosituimpia nähtävyyksiä. Jo tuolloin laitoin paikan talteen kirjanmerkkeihin. Reitin kokonaispituus on reilut seitsemän kilometriä riippuen mistä lähtee vaellukselle. Suljettu osuus, johon tarvitsee olla pääsylippu on noin kolmen ja puolen kilometrin mittainen. Koko matkaa ei tuostakaan kuljeta kallion seinämässä vaan noin puolessa välissä reittiä on metsävaellusosuus. Reitin kulkusuunta on El Chorron kylään päin. Liput ostimme netistä joulukuun alussa. Tuolloin omatoimisen kulkemisen lippuja ei enää ollut saatavilla. Ainoastaan kahdessa opastettussa ryhmässä oli lippuja tuolloin ostettavana tälle päivälle. Lippu maksoi 18 euroa, kun omatoimisen kulkemisen lippu olisi maksanut 10 euroa. Reitille pääsy on rajoitettu 600 henkilöön päivässä. Reitin näkee tästä. Leirintäalueelta oli noin puolentoista kilometrin matka reitin alkuun ja tunnelille.
Rehellisesti sanottuna olin jo kuukausia jännittänyt, että uskallanko mennä reitille ollenkaan. Joka kerta, kun ajattelin tätä asiaa niin vatsaa nipisteli. Halusin lähteä aikaisin liikkeelle, että saan tunnustella mikä oli päivän fiilis ja palaanko lähtöpaikalta takaisin mökkiautollemme yksin, Mieheni mennessä tuon kokemaan. Lähdimme jo kahdeksan jälkeen leirintäalueelta tallustelemaan, tunti liian aikaisin. Ilma oli kolea, kun mittari näytti vain kahta astetta lämmintä. Oli vielä hämärä ja tunnelissa aivan pimeää. Fiilis oli loistava, aivan voittajafiilis. Aivan kuin jotain urheilusuoritusta olisi lähtenyt tekemään tietäen, että voittajana tulet takaisin. Sitä nautti aivan jokaisesta askeleesta. Mitäpä sitä enää aikuisena naisena arkailemaan mitään vaan kannattaa nauttia suurella sydämellä tällaisesta kokemuksesta rakkaimpansa kanssa yhdessä.
Lähtöporteilla meille sitten selvisi, että näitä omatoimisen kulkemisen lippuja pystyi lähtöpaikalta ostamaan. En usko, että pystyy vilkkaaseen turistiaikaan. Noita porukoita lähti vähän väliä.
Meidän opastettu ryhmä lähti kymmeneltä. Saimme vihreät kypärät, kun omatoimisilla se oli valkoinen, kertakäyttömyssy kypärän alle, sekä nappikset korville ja vastaanottimen, jonka kautta saattoi kuulla hyvin oppaan selostuksen. Meille tuosta espanjankielisestä selostuksesta ei ollut mitään hyötyä. Eikä lippujen ostovaiheessa edes muuta mahdollisuutta ollut. Pysyttiin ryhmän mukana kuitenkin koko kolmetuntisen vaelluksen.
El Chorron rotko eli La Garganta del Chorro on upea paikka. Korkeimmalla pystysuorassa kalliossa reitti kulkee 120 mertrin korkeudessa Guadalhorce-joen yläpuolella. Pään yläpuolella on pystysuoraa kalliota jopa 300 metriä. Jyrkässä kalliossakaan reitti ei mene aina korkealla vaan monin paikoin melko alhaalla rotkossa. En pidä reittiä hurjana ja vaarallisena. Kuvatarinassa on myös kuvia vanhasta kulkureitistä. Se näytti vaaralliselta. Eikä tämä yhtään kertaa pelottanut. Tasot olivat tukevia ja hyvin turvallisen oloisia. Eikä lyhyt riippusilta ollut pelottava. Siltakin oli tukeva ja heilui vain hyvin vähän.
Reitin loppuosuus ennen El Chorron rotkon ylittävää siltaa on mielestäni koko reitin hienoin osuus, joka ei näy kylältä päin. Siinä on joka puolella korkeat kalliot joka tekee kohdasta hienon elämyksen.
Guadalhorce-joki jalkojen alla.
Kuvissa reitti näyttää paljon hurjemmalta, kuin mitä oli paikan päällä. Olen monta jyrkkää ja kivistä polkua jättänyt Alpeilla kulkematta, mutta täällä ei tullut mielenkään etten menisi ja kulkisi tätä. Taustamusiikki on vähän erikoinen. Tämän kuultua ja nimen nähtyä oli tämä kyllä aivan pakko laittaa tämän suuren päiväni kuviin. Kuvaaminen hämärässä, vuorten varjossa ja aurinkoa vasten ei ollut paras mahdollinen ympäristö. Queen of the wind - Tuulen kuningatar - tämä oli vuorten kuningattaren päivä! ;)
15.1.2017: Caminito del Rey - Kuninkaan tie
Palasimme reitin lopusta ja El Chorron kylästä täpötäydellä bussilla takaisin. Bussi kulki kummankin lähtöpaikan välistä Restaurante El Kioskon parkkipaikalta edestakaisin.Vaelluksella näimme kymmeniä hanhikorppikotkia, mutta en niitä tänään edes yrittänyt kuvata, kun nautin reitistä ja ympärilläni olevista maisemista. Tässä pari kuvaa leirintäalueelta punarinnasta ja rakkaista kissa-Tytöistä.
