Tämä alkuvuosi on ollut vallan erikoinen viikonlopun ilmojen suhteen. Viikolla on Alpeilla aurinkoista mutta kuinkas käykään sitten viikonloppuna, pilvistä ja lumi sadetta. Minusta ei ole mukava olla pilvisellä ilmalla edes kesällä Alpeilla kun ei voi nauttia niin näkemästään. Eli meillä on monta viikkoa siirtynyt kevätkauden aloitus. Loppiaisena jo oli tarkoitus lähteä Alpeille.
Karavaanareilla jo teki niin mieli tien päälle että lähdettiin sinne päin missä oli edes vähän mahdollista nähdä aurinkoa ja nauttia sen lämmöstä. Meille on tullut tässä kahden vuoden aikana mieluisia ja rakkaita paikkoja jo paljon, jonne haluaa aina vain uudestaan. Vaikka kuukausi sitten viimeksi kävimme niin taas suuntasimme, Rothenburg ob der Tauberiin. Se on iki ihana ja ehkäpä Saksan hienoin vanhakaupunki. Se on romanttisen viehättävä muurien sisällä. Nautin todella kierellä sen pienissä kaupoissa. Aina löytyy edullista ja mukavaa pientä sisustus hilpetööriä.
Lähdimme vasta lauantai aamuna ja yhdeksi yöksi. Ajoimme Stellplatzille ja lähdimme kävelylle kaupunkiin. Tässä vain muutama kuva tällä kertaa.
Kaupungin keskusta ja Raatihuone.
Yksi kaupunkiin johtavista porteista ja ihana katu.
Karnevaalit ovat alkaneet mutta emme oikein tätä kulkuetta ehtineet näkemään. Rummut ja torvimusiikki pauhasi, joka on minusta niin ihanaa saksalaista tunnelmaa.
Tässä tämä iki ihana Joulukauppa taas ja Museo. Kaupungissa on useita tavallisia Joulukauppoja mutta tämä on kuin kaunein karamelli muttet voi syödä sitä. Katsella ja ihailla saa katosta lattiaan olevaa upeaa koristelua ja valtavaa tavara määrää. En ole koskaan aijemmin käynyt näin hienossa Joulukaupassa. Harmillista kun sisällä ei saa kuvata tuota ihanuutta.
Tätä saksalaista koristelua ympäri vuoden saa ihmetellä ja ihastella.
Hyvin nukutun yön jälkeen jatkettiin matkaa, pitkin Romantische Strassea. Paikoin oli tulvaa havaittavissa pelloilla.
Täällä Saksassa asuessa olemme alkaneet kiertelemään kirkkoja, ne ovat niin kauniita. Niin kävimme nytkin matkan varrella katsomassa Maihingenin kirkkoa. Kirkkojahan täällä on todella paljon, joka kylässä. Eli kirkkoihin tutustumista riittää. :)
Tässä kuva matkan varrelta.
Vaikka olemme kahden vuoden aikana kulkeneet todella paljon täällä etelä-Saksan aluella, aina vain uusia paikkoja löytyy. Ja loppujen lopuksi olemme vasta aika vähän katselleet. Taaskin yllätti Kloster Neresheim. Tutustuminen jätettiin seuravalle reissulle tällä kertaa. Kuva otettu kulkupelin ikkunan läpi.
Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti