lauantai 5. joulukuuta 2015

MEMMINGENIN JOULUMARKKINOILLA

Kuuntele....
Tiukuja voit jo kuulla,
Joulu on jo porraspuulla.
Sytytä kynttilä, hiljenny tovi,
avaa Joululle ovi.


Joulu täällä Saksassa tulee kauppoihin aikaisemmin kuin Suomessa. Syyskuun loppupuolella alkaa pikkuhiljaa kaikenlaista jouluista kaupoissa näkymään. Tämä sopii kyllä oikein hyvin sillä rakastan kaikkea joulunhömpötystä. Samalla viikolla nytkin alkoi ilmestymään, kun me lähdimme viikon kesälomalle Iseo-järvelle syyskuun loppupuolella.


Saksassa näitä joulumarkkinoita riittää kierreltäviksi ja katseltaviksi, on perinteisiä, romanttisia, keskiaikaisia, nostalgisia ja talvisia. On mukava aina tutustua uusiin joulumarkkinoihin. Vaikka samoja tavaroita on paljon myytävänä, niin ympäristö ja erilaiset myyntikojut luovat eri tunnelman. Aina on myös jotain paikallista syötävää.

Nyt suuntasimme perinteisille Joulumarkkinoille Memmingeniinreilun 41 tuhannen asukkaan pikkukaupunkiin kotoisassa Baijerissa. Kaupungin paikalla arvellaan olleen pieni sotilasasema Rooman valtakunnan aikaan. 500-luvulla täällä asuivat alemannit ja 700-luvulla on tänne rakennettu frankkien kuninkaanlinna.


Kävimme näillä pienillä Joulumakkinoilla päivällä ja liikkeellä oli meidän lisäksi vain muutama muu.


Ensimmäinen vakuuttaa:
"Jos maltatte vain odottaa
vielä neljän viikon verran,
toki joulu saapuu kerran.
Ei pidä olla toivoton,
kohta viikko mennyt on."





Toinen liekki supattaa:
"Mielenne vain malttakaa.
Nyt ei sovi nahistella,
pipareita pihistellä.
Pian toinen viikko hujahtaa, 
muut kaksi oottaa vuoroaan."



Lähes kaikilla Joulumarkkinoilla on eläviä lampaita tai aasi.
Joulukuusessa näyttää olevan runsaasti käpyjä.




Taustalla oleva kaunis valkoinen rakennus on kaupungintalo.

Muutama kuva jouluisesta kaupungista.















Kolmas liekki puhuu näin:
"Jo joulu hiipii tänne päin.
Kun valoani katselette,
sen tulosta jo iloitsette.
Pian viikko ohi vilistää,
jäljelle vain yksi jää."










Neljäs liekki lausuu:
"Nyt odotus on päättynyt.
Siis kerallani riemuitkaa.
Jo joulun juhla tulla saa."





Kaikki tämä, myyntikojut täynnä jos minkälaista koristetta ja tavaraa, ihmisten iloinen juttelu, karusellin äänet, paahdettujen mantelien ja ruokien tuoksu tekevät Joulumielen.

Tämä sämpylä jossa oli joku rosvopaisti sisällä oli kerrassaan herkullinen. Joulumarkkinoille kuuluu myös tuo hapankaalimössö, currywursti ja vohvelit. 

Mukavan kotoinen ja jouluinen tunnelma lähti täältä Memmingenistä mukaan. :)


Soleil

4 kommenttia:

Jaaskarit kirjoitti...

Viisi päivää olemme olleet kotona ja taas olisimme valmiita lähtemään ihanille joulumarkkinoille:) Tuollaisia tunnelmallisen näköisiä pikkukaupunkeja siellä Saksassa näkyy riittävän. Täällä on satanut taas päivän vettä eikä päivä ole valjennut kunnolla ollenkaan, joten helppo kadehtia tuollaisia puitteita:)

Soleil kirjoitti...

Se uuden näkemisen ja kokemisen nälkä on mukavaa. :)

Aiemmin ei edes lomamatkoilla ymmärtänyt kuinka paljon ihania pikkukaupunkeja on. Niitä ei millään kaikkia ehdi edes etelä-Saksan alueelta loppuelämän aikana tutkimaan.

Tässä vanhoja kuvia kolmen vuoden takaa Esslingenin keskiaikaisilta Joulumarkkinoilta. Tuota esillepanoa ei voi kuin ihmetellä.

http://soleilblogi.blogspot.de/2012/12/20.html

Aamupäivällä kävimme pesemässä ulkoapäin mökkiautoa isompien autojen pesupaikalla. Täällähän ei saa autoa pestä omalla pihalla. Niin, oli mennessä viitisen astetta vain lämmintä, mutta palatessa kun aurinko paistoi ja 11 astetta lämmintä. Sanoinkin tullessa miehelleni, että ajattele miten hienolta täällä näyttää, lehtiä vielä joissakin puissa vähän, pellot vihreitä ja aurinko paistoi lämpimästi. Meillä kun on mielessä se millaista on nyt pohjois-Suomessa. Suomessakin on iso ero etelän ja pohjoisen välillä.

Täällähän on Joulu kahdesti. Huomenna on meillä tuplajuhlapäivä Suomen itsenäisyyspäivä ja pyhä Nikolauksen päivä. Pyhä Nikolaus tuo jo 6.12 lahjoja ja sille saa esittää myös toivomuksia. Meilläkin odottaa pöydällä suklaiset Weihnachtsmannit.

Ensiviikolla julkaisen vielä kuvia yksiltä Joulumarkkinoilta, suuremmasta kaupungista. :)

Hyvää Itsenäisyyspäivää teille ja kaikille muillekin täällä blogissani vieraileville!

Nomadish kirjoitti...

Taas ihanan tunnelmallisia kuvia markkinoilta, jo viime joulun kuvat tekivät vaikutuksen ja halun päästä joskus tulevina vuosina joulun alla Saksan markkinoille!

Soleil kirjoitti...

Kiitos Nomadish!
Mukava jos tunnelma edes vähän välittyi. Kyllä kannattaa tulevaisuuden suunnitelmien listalle saksalaiset joulumarkkinat laitaa. :)