maanantai 7. joulukuuta 2015

AUGSBURGIN JOULUMARKKINOILLA

Pikkuinen tonttu hyppeli näin
jalassa tossut väärinpäin.
Pikkuinen tonttu huuteli näin:
Tästä se joulu alkaa!
Tip tap, huuteli näin,
tip tap, huuteli näin:
Tästä se joulu alkaa!


Augsburg on reilulla 280 tuhannella asukkaallaan Baijerin kolmanneksi suurin  kaupunki. Augsburg on yksi Saksan historian merkkittävimpiä kaupunkeja. Kaupungin on perustanut vuonna 15 eaa. Rooman keisari Augustus sotilasleiriksi, Augusta Vindelicorum, nykyiseen Oberhausenin kaupungin osaan. Kaupungin pääkatu on roomalaisten kulkureitti jolla voi itsensä tuntea renessanssiruhtinaaksi. Kaupungissa olemme aikaisemminkin käyneet, mutta tänne on tultava katselemaan uudemman kerran, mm. käymään kaupungin yhdessä merkittävämmässä ja kauneimmassa paikassa synagoogassa, joka on säilynyt sodan tuhoissa. Museoitakin kaupungista muutama löytyy mm. juutalaisista ja roomalaisista. Nyt kokeminen rajoittui vain pieneen osaan keskikaupunkia, joulumarkkinoiden ympärille. Nyt vasta Joulumarkkinoilla käynnin jälkeen olen tullut tietämään, kuinka tämän kaupungin historia yltää roomalaisten vallan aikaan.

Nämä Augsburgin joulumarkkinat olivat paljon mukavammat kuin Memmingenin. Kuvia on markkinoilta, myyntikojujen sisältä, Jouluisesta kaupungista ja goottilaisesta tuomikirkosta, Dom Unserer Lieben Frau, joka on kookas kirkko käytävineen, kellarikerroksineen ja sisäpihoineen. Kirkossa on Euroopan vanhimpia lasimaalauksia ja kirkon alta on löydetty rakenteita 300-luvulta.

Joulutorin reunoja koristivat vanhat rakennukset niistä hienoimpana raatihuone. Hieno Jouluinen tunnelma täällä välittyi.



Kun aikanaan astui, siitä on jo pian viisi vuotta, avoimin mielin ja sydämin tähän uuteen elämän jaksoon. Ajatuksella ettei aina tarvitse asioita tehdä opitulla samalla tavalla tai asioiden ei tarvitse aina olla samallalailla. Vaan hyvältä ja turvalliselta tuntuu myös tehdä asiat aivan uudellakin tavalla. Antoi itselle heti myös luvan nauttia uusista eteen tulevista asioista, vaikka tuosta ei pidettäisi tai  tuon takia minua arvosteltaisi negatiivisesti. Tuo asenne on tuonut elämään, niin paljon uutta ja mukavaa, josta ei ollut aiemmin ollut mitään tietoa. Se on vähänkuin karavaanarit lähtevät tielle vapaina ja villeinä menemään ilman suuria suunnitelmia, mihin ovat matkalla, vaan tuo kokemusrikas reissu muovautuu siinä matkalla. Varmaan tämä asenne on myös tehnyt sen, että olen ulkosuomalainen, joka aidosti nauttii ja vähän kertookin annetusta uudesta elämänjaksosta ja uusista kokemuksista suurella sydämellä.

Nyt ajattelen näitä Joululauluja. Tietysti vanhojakin lauluja on pysynyt rinnalla mukana, mutta enää ei vain ne suomalaiset Joululaulut ole suosikkilauluja vaan niiden rinnalle on tullut paljon uusia ihania lauluja lisää. Niin Suomessa kuin Saksassakin on paljon myös samoja joululaulusävelmiä, mutta paljon myös täällä on uusia.

Tässä pienen palan saksalaista Joulutunnelmaa, joka tuntuu rakkaalta ja kotoisalta. Toivon myös, että tämä jakaminen tuo myös sinulle Joulun iloa!

"Leise rieselt der Schnee", on yksi tunnetuimmista saksankielisistä joululauluista. Tästä on tullut itsellekin yksi suuri suosikki monien muiden lisäksi. Kuunnellessa tätä sävelmää, kylmäväreet menee lävitseni.


Uusi ja mukava asia on ollut myös tv:stä tulevat Jouluohjelmat. En ennen tänne muuttoa tiennyt tällaisista jouluohjelmista mitään. Esim. "Adventsfest der 100.000 lichter 2015" -jouluohjelma on ollut suuri elämys ja ilo aivan ensimmäisestä Saksa-joulustamme lähtien. Tässä tämän Joulun 28.11 olleesta ohjelmasta. Voi miten ihana esiintymislava ja upeita juhlapukuja orkesterin naisilla. Täällä yleisön mukana eläminen on ihailtavaa, joka myös tuossa filmissä näkyy. Ilo ja iloisuus on tarttuvaa. Juontaja mies on yksi saksalainen suosikkilaulajani, joka laulaa itsekin tuossa loppulaulussa.

Kuului laulu enkelten,..


Samasta ohjelmasta tämä suomalaisellekin tuttu laulu. Lavalla sataa lunta ja elävillä poneilla kuljetaan.


Tässä taas saksalaista tunnelmaa.


Viime viikon torstaina tuli Wienistä suosikkilaulajani Helene Fischerin konsertti. Hän on suuri monipuolinen taitelija. Hänen esittämänä tässä Pieni rumpali poika.



Timantit kauniit puissa kimmeltää.
Tonttu pieni metsää kohti askeltaa. 
Hiljaa kuiskii puissa tuuli, 
kauniisti sade metsää koristaa. 
Alla kuusipuun tonttu pieni taivaalle katsahtaa, 
tähteä kirkasta odottaa. 
Siellä loistaa valo ikuinen, 
takana metsän hämyisen. 
Hymyillen takaa varjojen, 
tonttu pieni matkustaa. 
Katsoo kohti ikkunaa, 
jonka kynttilä koristaa. 
Joulua hän odottaa, 
polkua pitkin vielä vaeltaa. 
Näkee valon ihanan: 
tähden toivon ja rakkauden. 
Joulu jälleen luonamme on! 
-ANNU VALO- 

Toivottelemme lämpimin ajatuksin,
Joulun aikaa rauhaisaa,
vuotta hyvää alkavaa 
ja
tietenkin sitä parempaa ja aina parhainta!!!


Soleil & kaikki me Suomalaiset Karavaanarit Maailmalla


Ps.Tässä linkki kolme vuotta vanhoihin kuviin Esslingenin keskiaikaisilta markkinoilta.

6 kommenttia:

Mari Jalava kirjoitti...

Voi että noita kuviasi joulumarkkinoilta! Yhä kokematta "ne" saksalaiset joulumarkkinat. Mutta vielä joskus...

Soleil kirjoitti...

Kyllä saksalaiset joulumarkkinat kannattaa käydä kokemassa. :) Viikonloppuna ne on tupaten täynnä ihmisiä, mutta niin kuin näissä tämän vuoden markkinakuvista näkee, kun kävimme päivällä niin ei Augsburgin kokoisessakaan kaupungissa tungosta ollut.

Tässä vuoden takaa Lindausta ja

http://soleilblogi.blogspot.de/2014/12/joulun-tunnelmaa-lindausta.html

Nördlingenistä.

http://soleilblogi.blogspot.de/2014/12/romanttisilla-joulumarkkinoilla.html

Sekä kahden vuoden takaa Münchenistä. Kaupungissa onkin aika monet markkinat.:)

http://soleilblogi.blogspot.de/2013/12/paivaretki-jouluiseen-muncheniin.html

Saara kirjoitti...

Hyvää joulua teille reissaajille! En olekaan aikoihin muistanut käydä lukemassa. Meillä on nuo Esslingenin markkinat vielä suunnitelmissa, oli kiva katsoa noita vanhoja kuvia. Tuota Helene Fischerin joulukonserttia ollaan muuten katseltu täällä moneen kertaan :).

Soleil kirjoitti...

Kiitos Saara, ensimmäisistä hyvän joulun toivotuksista täällä blogissa! Hyvää joulua teillekin! :)

Esslingenin keskiaikaiset markkinat on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoiset. Jopa eurohinnat oli taalereina. Minulla oli mielessä Ludwigsburgin barokki tyyliset joulumarkkinat, mutta niitä ei nyt ehtinyt kokea.

Irmelin kirjoitti...

Hei pitkästä aikaa!!Kivoja nuo videot, tosiaan oli lavastuksien eteen nähty vaivaa! Ja yleisö mukana!!
Jotenkin tuntuu, että Suomessa eri kulttuuritilaisuuksissa nykyisin jo "uskalletaan" antaa reilusti aplodeja esiintyjille. Minua joskus ihmetytti ja ärsyttikin, kun esimerkiksi konserteissa, joihin jokainen oli maksanut lippunsa ja todennäköisesti vielä vapaaehtoisesti tullut kuulemaan idolinsa esiintymistä, hädintuskin kehdattiin sitten taputtaa...ettei vaan kukaan huomaa, että minähän tosiaan tykkään tästä esiintyjästä!!
Nonni! Sainpahan tämänkin nyt sitten "ääneen sanottua!" Se siitä!

Kiitos mielenkiintoisesta blogista kuvine ja tarinoineen, toivottavasti jatkoa seuraa!!
Toivotan teille sinne oikein Hyvää Joulumieltä ja Onnellisia reissuja uudelle vuodelle!
Toivottaa: Irmelin

Soleil kirjoitti...

Hei ja Kiitos, Irmelin! Mukava, kun jätit viestin. Sinulle Joulun iloa ja tuokoon Uusi Vuosi mukanaan paljon hyviä asioita! Uusi vuosi onkin sinulle sitten varmaan mieluinen ja toivon, että haaveesi ja unelmat toteutuvat! :)

Kyllä joskus tympii, kun sitä ei osaa samallalailla kannustavasti mukana elää ja iloita, kuin ihmiset täällä uudessa kotimaassa. Vaikken minäkään mikään hiljainen ole. Kuitenkin iloisuus ja positiivinen ilmapiiri on tarttuvaa.

Reissut ja juttuni jatkuvat. Uusia kokemuksia olemme nytkin keräämässä. ;)

Vuorilla pitää ensi vuonna enemmän aikaa viettää !!!!