Suurena rakkauden päivänä vesisateessa vaeltamassa rakkaimman kanssa. :)
Katselimme päiväretkipaikaksi linnoja ja museoita, joissa olisi romanttista tänä päivänä käydä. Joissakin linnaravintoloissa oli tarjolla romanttisia menujakin rakastavaisille. Jotenkin meillä teki vain nyt mieli käydä vaellusretkellä. Viikko aiemmin sunnuntaina tallusteltiin kotimaisemissa, se ei nyt riittänyt. Kotona vietimme tämänkin viikonlopun, kun vuorilla oli pilvistä ja satoi lunta. Vaikka lauantai-iltapäivän kävely kotikylässä näyttikin toista, vuorilla näytti olevan selkeää ja ne näkyivät mahtavasti kotikylään.
Päätimme lähteä ajelulle pohjoiseen päin ja käydä tämä reitti vaeltamassa, Bernstadt - Lonetal - Fohlenhaus -Bernstadt.
Kotoa lähtiessä lämmintä oli yhdeksän astetta ja nakkasi jo muutamia hentoisia pisaroita päällemme. Matkalla sade koveni ja kun perille pääsimme satoi jo reippaasti. Lähdimme kuitenkin vaellusretkelle, sillä emmehän me ole sokerista. Eikö sade, huono ilma, suuren rakkauden päivänä tiedä hyvää, rakkautta paljon.
Oliskohan tämä suuri pelto ollut täynnä punaisiaviinimarjapensaita.
Harmaa oli ilma. Tässä kuvassa ainakin suuressa koossa näkyy sade.
Penkkejä olisi ollut matkalla usein istuttavana, mutta eihän niihin voinut jäädä istuskelemaan.
Näillä kävely- ja pyöräilyreittien varressa on aivan ulkoilijoille tarkoitettuja parkkipaikkoja, Wanderparkplatz. Täällä oli neljä autoa, huonosta säästä huolimatta. Matkalla nähtiin muutama kävelijä, mutta useampi juoksija.
Koko Saksa on täynnä ulkoilureittejä, jotka on hyvin merkitty opastein. Jokaisella peltoaukeamallakin näitä reittejä menee.
Ensimmäinen pieni luola.
Lone-joki/puro oli nyt täysin kuiva, mutta ilmeisesti joskus tarvitaan veden säännöstelyä portilla.
Fohlenhaus Höhle ja makkaranpaistopaikka.
Fohlenhaus luola
Luolassa sai sateen suojassa napsia tämän herkullisen opiskelijan evään.
Ja matka jatkui sateessa. Juttelimme vaelluksella kaikenlaista mm. siitä kuinka viime kesä vuorilla kulkemisen suhteen meni vähän pieleen. Meillä oli suuremmat suunnitelmat. Jospa tuleva olisi onnekkaampi ja saisimme uuden nousukorkeusennätyksen tehtyä. Vanhahan on yli kahden vuoden takaa ja tämä 1060 metriä. Ajatus 1200 metristä heitettiin tavoitteena ilmaan.
Käveltiin sateessa ja helmikuisessa ruskassa.
Lehtipuu kukkii.
Polulle oli kaatunut kaksi isoa puuta.
Hauskan näköistä sammaleista metsää.
Seuraavaksi olikin metsäalue jossa kukkivat kevätkellot.
Valentine's Day suuressa osassa maailmaa on suuren rakkauden ja se rakkaimman päivä. Täällä keski- ja etelä-Euroopassa on alettu viettämään jo vuonna 350 pyhän Valentinuksen päivää. 1800-luvulla Valentinuksen päivä siirtyi Yhdysvaltoihin. Suomessa on ystävänpäivää alettu viettämään vasta 1980-luvulla, virallisesti 1996. Miksi Suomessa päivä on ystävänpäivä eikä sen rakkaimman päivä. Eikö Suomessa haluta osoittaa ja näyttää rakkautta julkisesti kaikin eri tavoin sille kaikista rakkaimmalle. Asialle joka on elämän tärkein asia.
Onkohan tähän tie tehty 1901.
Joku on tuonut tänne oman metsästys- tai kuvauskopin.
Tälläkin reitillä oli kymmeniä pienempiä ja isompia metsästyskoppeja.
Täällä ylempänä olikin Lonessa vettä.
Kissoja puussa.
Bernstadtin kylä jo näkyvissä.
Bernstadtin sateinen kylänraitti. Yhden talon suuren ikkunan edessä kaksi lasta pappansa kanssa meille hymyilivät ja vilkuttivat.
Bernstadtin rathaus
Autolle
palatessa lämmintä oli enää kolme astetta.
Albgasthof Bären oli parkkipaikan vieressä ja parkkipaikka täynnä autoja. Olisi meillekin kyllä ruoka maistunut 13.5 kilometrin tallustelun jälkeen, mutta emmehän me sen näköisenä, kun märkinä olimme, voineet tuonne mennä.
Rakkautta on,.. antaa suukko, olla lähellä ja huolehtia.
Ihana rakkauspäivä sateessa, kiitos!
Soleil
Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti