Löhöilyä, lillumista kuumassa järvessä ja pyöräretki.
Matka jatkui baanalle. Siinä harmiteltiin, kun Berchtesgadenlandin alueellakin sataa. Kohta on pari vuotta vierähtänyt meidän Saksan suosikkialueella käynnistä. Vuorilla ennustettiin sadetta sekä kuurosateita koko viikolle jonkin verran. Itävaltaan myös minne olimme menossa, mutta niin satoi Sveitsissäkin ja Dolomiiteilla. Aina välillä puhumme kuinka pitäisi käydä Unkarissa vuosien jälkeen. Sinne olimme jopa menossa Pääsiäislomalla, mutta ajattelimme tuolloin, että loma on vähän liian lyhyt. Viikolla olimme katsoneet sääennusteita sieltäkin ja tämä asia tuli puheeksi vähän ennen Saksan ja Itävallan rajaa. Kurvasimme baanalta taukopaikalle katsomaan sen hetkisiä Unkarin sääennusteita tulevalle viikolle ja vielä kerran Itävaltaan. Vähän sadetta luvattiin maanantaille, kun taas Itävaltaan rankkasadetta, mutta loppuviikko aurinkoa ja hellettä. Mehän kuljemme aina auringon viitoittamaa tietä, aina ei ennusteet vaan pidä kuitenkaan paikkaansa. Aina on myös monta kohdetta valmiina mielessä ja lopullinen menemispäätös tehdään monesti vasta kotipihassa tai matkalla. Tämä tapa, ettei tarkkaa reittiä ja aikataulua suunnitella etukäteen sopii meille vallan mainiosti, ei varmastikaan kaikille. Tämä tuo sen suuren vapauden tunteen mennä kurvaillen kuin taivaan lintuset juuri sen hetken fiiliksen mukaan, karavaanarielämää parhaimmillaan. Oma sänkykin kulkee mukana, johon voi missä vain päänsä painaa tyynylle, ei ole huolta yöpymispaikastakaan. Nytkin oli niin Itävaltaan kuin Sveitsiinkin valmiina polkuja tallusteltavaksi katsottuna, mutta ne polut kyllä odottavat siellä meitä.
Ja niin suuntasimme mökkiautomme keulan kohti Unkaria. Maassa olemme kolme kertaa aiemmin Suomesta käsin käyneet ja viimeksi vuonna 2000. Unkarissa on paljon mukavia muistoja yhteisistä matkoista perheenä, kun Lapsoset olivat vielä kotona.
Karvaiset karavaanari-Tytöt valloittivat 21. maana Unkarin. Ramses oli ystäviensä sydämissä mukana, niin kuin palvelijoidenkin sydämissä ja puheissa. Me emme puhu kissojen kuulen Ramseksesta oikealla nimellä, kun Ramses nimen maininta saa ystävät ihmetteleväksi ja katselevaksi ympärilleen.
Maanantaiaamuna 20.6 satoi taivaasta kaatamalla.
Soleil
Meillä oli suunnitelma lähteä jo 10.6 kahden viikon vuorilomalle. Joka paikassa Alppeilla satoi ja ukkosti, joten lomaa siirrettiin tuostakin syystä. Onneksi tuo onnistaa meillä hyvin arjen ja sijaintimme takia, mikä on kyllä arjen pieniä kiitollisuuden aiheita.
Viikkoja kyttäilimme sääennusteita eri puolilla Alppeja. Rankkasateita ja voimakkaita ukkosia on ollut paljon Alppien alueella, mutta myös muuallakin alkukesän aikana. Meillä oli taas monta upeaa paikkaa mielessä. Paikkoja, joista olemme monta vuotta haaveilleet, niin Itävallassa, Sveitsissä sekä kotoisassa etelä-Baijerissa kuin Dolomiiteillakin. Oli vuoren huippuja, mammutti- ja jääluolia sekä kauniita järvimaisemia niiden juurella, joita halusimme kävelemään ja ihastelemaan.
Tähän kevääseen on liittynyt niin paljon surua ja huolta. Lomalle lähtö kurjista sääennusteista huolimatta tuntui suurelta, sillä saimme tiistaina suuren ilouutisen, kun Muorin virtsanäyte oli puhdas. Huoli hänen menetyksestä oli viikkoja suuri ja pelko siitä, jos hän lähtee luotamme Ramses-poikakaverinsa perässä. Voi olla, että hän sairastui surusta? Oikeastaan tuo helpotus lisäsi vain minun Ramses-kaipuuta, oli huolta vähemmän ja tuli tilaa surulle ja valtavalle kaipauksella. Näin viikolla niin elävän tuntuisen unen siitä kuinka Ramses tuli takaisin. Minä kehuin hänen tulemista ja hän oli tapansa mukaan niin iloinen, suuresti kehräsi ja kieri onnesta. Ei hän tule, on surullinen totuus joka kalvaa ukkosmyrskyn lailla sisälläni hyvin voimakkaana. Monta kertaa päivässä tämä tunne saa myös silmistäni sateen aikaiseksi. Uusi elämän alku ilman innokkainta kaveria on hyvin raskasta ja hankalaa meille kaikille. Ihania muistoja on paljon, mutta niidenkin muisteleminen saa useimmin tuon ukkosmyrkyn sateineen aikaan. Hän oli niin erityinen. Olimme loman tarpeessa, että saisimmme ajatuksiimme muutakin surun ja huolien lisäksi.
Niin lähdimme mökkiauto suursiivottuna iloisin mielin reissuun. Ajelimme Bad Aiblingiin stellplatzille yöksi. Täällä olemmekin kahdesti aiemmin yöpyneet. Matkaparkki on 31 autolle ja aikalailla paikka oli yön täynnä. Kuva otettu aamupäivällä ennen matkan jatkamista ja kiireiset olivat jo häipyneet. Me ei aamuheräämisessä sekä aamupuuhasteluissa kiirettä pidetty, sateeseenhan ei kiire ollut.
Arkemme ja elämämme ilman Ramsesta on hyvin erinlaista, elämässämme on hyvin suuri tyhjä aukko, kun se ahkerin apulainen puuttuu ja kavereilla ei ole suunnan näyttäjää. Olemme kaikki vähän hukassa ilman rakasta puuhapoikaa. Mm. tämmöinenkin arkinen asia. Ramses kyllä huolehti, että ovi avataan aamulla mökkiautosta. Joskus hän sitä pyysi talvellakin. Ovelta oli mukava seurata pihan tapahtumia sekä se antoi parhaan lintujen katselemispaikan, kyllä Ramses sen tiesi. Tytöt eivät oven avaamista pyydä ja kun sen vihdoin älysin aamulla avata, niin he saivat eteensä heitä silmiin katselevan pikkuruisen leppälinnun. Ihana arjen ilo!
Matka jatkui baanalle. Siinä harmiteltiin, kun Berchtesgadenlandin alueellakin sataa. Kohta on pari vuotta vierähtänyt meidän Saksan suosikkialueella käynnistä. Vuorilla ennustettiin sadetta sekä kuurosateita koko viikolle jonkin verran. Itävaltaan myös minne olimme menossa, mutta niin satoi Sveitsissäkin ja Dolomiiteilla. Aina välillä puhumme kuinka pitäisi käydä Unkarissa vuosien jälkeen. Sinne olimme jopa menossa Pääsiäislomalla, mutta ajattelimme tuolloin, että loma on vähän liian lyhyt. Viikolla olimme katsoneet sääennusteita sieltäkin ja tämä asia tuli puheeksi vähän ennen Saksan ja Itävallan rajaa. Kurvasimme baanalta taukopaikalle katsomaan sen hetkisiä Unkarin sääennusteita tulevalle viikolle ja vielä kerran Itävaltaan. Vähän sadetta luvattiin maanantaille, kun taas Itävaltaan rankkasadetta, mutta loppuviikko aurinkoa ja hellettä. Mehän kuljemme aina auringon viitoittamaa tietä, aina ei ennusteet vaan pidä kuitenkaan paikkaansa. Aina on myös monta kohdetta valmiina mielessä ja lopullinen menemispäätös tehdään monesti vasta kotipihassa tai matkalla. Tämä tapa, ettei tarkkaa reittiä ja aikataulua suunnitella etukäteen sopii meille vallan mainiosti, ei varmastikaan kaikille. Tämä tuo sen suuren vapauden tunteen mennä kurvaillen kuin taivaan lintuset juuri sen hetken fiiliksen mukaan, karavaanarielämää parhaimmillaan. Oma sänkykin kulkee mukana, johon voi missä vain päänsä painaa tyynylle, ei ole huolta yöpymispaikastakaan. Nytkin oli niin Itävaltaan kuin Sveitsiinkin valmiina polkuja tallusteltavaksi katsottuna, mutta ne polut kyllä odottavat siellä meitä.
Ja niin suuntasimme mökkiautomme keulan kohti Unkaria. Maassa olemme kolme kertaa aiemmin Suomesta käsin käyneet ja viimeksi vuonna 2000. Unkarissa on paljon mukavia muistoja yhteisistä matkoista perheenä, kun Lapsoset olivat vielä kotona.
 |
| Maisemia matkalta Itävallasta. Monta kertaa nakkasi päällemme vettä tuolla matkalla. |
Navigaattorin live-palvelu on kyllä mainio matkakaveri. Sehän ilmoittaa aika reaaliajassa kolareista, ruuhkista ja muusta. Tuo ruuhkien ilmoittaminen, monenko kilometrin päässä alkaa, on myös suuri turvallisuusasia, erityisesti moottoriteillä ajettaessa, kun voi varautua tulevaan stauhun. Nyt navigaattori ilmoitti suljetusta tiestä reitillämme. Ajattelimme, että pitääköhän tuo paikkansa. Eihän tuo ilmoitus palturia ollut, tie A9 St. Michael in der Obersteiermarkista Kleinstübingiin oli suljettu, joten jouduimme ajamaan Bruck an der Murin kautta. Tuosta tuli noin 30 kilometrin mutka.
Itävallan puolella Heiligenkreuz im Lafnitztal -kylän ja Unkarin puolella Rábafüzes-kylän välissä ylitimme rajan. Mitään rajatarkastuksia ei ollut.
Muistot 16 vuoden takaa tulvivat mieleen, kun näitä kylänraitteja vastaan tuli, pieniä taloja ja tienvarrella sähkötolppia. Maaseudulla ajeltiin ja usein tien varrella oli tuttuun tapaan kahviloita ja ruokapaikkoja. Osa muistojenkin mukaan aika vaatimattoman näköisiä. Tarkkasilmäisenä ei voinut olla tuulilasin läpi huomaamatta, ettei täällä ollut törkyläjiä ja roskia tienvarsilla niin kuin on etelämpänä Italiassa ja Espaniassa. Paikoin tien pinta oli huonohkoa.
Aikamme ajeltua ja tätä paluuta tänne Unkariin 16 vuoden jälkeen ihmetellessä siinsi edessämme ihana Balaton-järvi, Unkarin riviera. Näinä kolmena maassa käyntikertana olemme järven ympärillä eri paikossa viikon verran joka reissu aikaa viettäneet. Aina vuoden odotimme, että järven lämpimään veteen pääsemme Suomen pohjolasta asti uimaan. Tuohan tuntui niin hienolta ja ihanalta!
Ajoimme Hévíziin ja tutulle leirintäalueelle, Castrum Camping Hévíz, jossa viimeksi olimme myös 16 vuotta sitten.
Päivän ajoreitti on tässä.
Karvaiset karavaanari-Tytöt valloittivat 21. maana Unkarin. Ramses oli ystäviensä sydämissä mukana, niin kuin palvelijoidenkin sydämissä ja puheissa. Me emme puhu kissojen kuulen Ramseksesta oikealla nimellä, kun Ramses nimen maininta saa ystävät ihmetteleväksi ja katselevaksi ympärilleen.
Seuraavana päivänä menimme pulikoimaan Hévízin kuumavesijärveen, joka on maailman suurin biologisesti aktiivinen luonnollinen kuumajärvi. Veden lämpö kesällä on jopa 33-38 astetta ja talvella veden lämpö ei laske alle 22 asteen. Kuuma vesi pulppuaa noin 38,5 metrin syvyydeltä luolasta. Järvi on kooltaan 4,4 hehtaarin kokoinen. Nyt järven keskellä vedenlämpö oli lämpimämmässä kohdassa 32 astetta. Järveä ympäröi kaunis puistoalue, jossa on myös hotelleja ja huoneistomajoitusta saatavilla. Löytyy myös terveys- ja hemmotteluhoitoloita palveluineen.
Täällä on kylvetty jo antiikin aikoihin. Uiminen ja lilluminen tässä mineraaleja sisältävässä lämpöisessä vedessä on terveyttävää ja rentouttavaa.
Ilma oli pilvinen, mutta erittäin lämmin. Eikä pieni sade, ilman ukkosta, lillumisen loppuvaiheessa haitannut mitään. Me rentouduttiin ja nautittiin tästä kaikesta kovasti! Löhöloma oli alkanut vuorilla vaeltelun sijaan.
Illalla juttelimme mukavia matkailusta ja elämästä suomalaispariskunnan kanssa leirintäalueella, kylläkin vähän kiireisesti, kun minulla on aina niin paljon puhuttavaa. Kiitos tästä mukavasta juttutuokiosta! He jatkoivat aamulla matkaansa.
Maanantaiaamuna 20.6 satoi taivaasta kaatamalla.
 |
| Vesisateella tämä kuumajoki höyrysi. |
Sade kuitenkin loppui ja pääsimme suunnitellulle ensimmäiselle pyöräretkelle Unkarissa. Ajelimme metsän ja peltojen halki Keszthelyn kaupunkiin ja jälleen näkemään Balaton-järvi. Täällä oli hyvin merkitty myös pyöräreitit. Kaupunki oli mukava ja siisti. Hintoja tarkkaillessamme ihmettelimme, kuinka halpaa ruoka ja muu on. Yleensä me kuljemme kalliimmissa maissa, Espanjakin on, mitä hinnat ovat kotona Saksassa. Jos menuateria maksaa 3,50 euroa tai jäätelöpallo 0,70e, niin on halpaa. Lähes puolta halvempaa kuin kotona. Jätimme pyörät parkkiin kaupungin laitamille ja jatkoimme tuosta kaupungin läpi kävellen rantaan, mm. Helikon puiston kautta. Rannassa kuljimme mukavassa rantapuistossa, Balaton-partissa. Paluumatkalla kävimme ihastelemassa palatsia Kastély-puistossa. Helikon Kastélymúzeumun/Festetics Palacen sisälle emme ehtineet käymään, kun se jo sulkeutui. Oli oikein mukava päivä!
20.6.2016: KESZTHELY, Hungary
21.6 aamu valkeni aurinkoisena. Olimme viettäneet Hévíz-lefolyó joen varrella, jonka vesi tuli suoraa kuumajärvestä, kolme yötä. Jokivarressa oli hyttysiä, joihin emme ole näin suuressa määrin törmänneet viiden vuoden aikana kuin Suomessa käydessä.
Oli aika jo jatkaa matkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti