Wutachschluchtin kanjonilla kompuroimassa. Villin Wutach-joen jokilaaksossa ja sen sivukanjonin Lotenbachklammin vesiputouksilla sekä ikimetsien maisemissa.
Ajelimme tiistai-iltana Wanderparkplatz Lotenbachklammille yöksi. Matkalla ripotteli vähän vettä ja rotkoon laskeutuessa vastassa oli sumu, kun pimeässä parkkipaikalle saavuimme. Muutamana edeltävänä päivänä oli etelä-Saksan alueella ollut vesisateita. Ennusteet lupasivat sateiden loppuvan ja ilman yli 30 asteen hellesäästä viilenevän. Muutama muukin karavaanariautokunta yöpyi meidän lisäksi parkkipaikalla.
Alakuvan vasempi kuva on näkymä aamulla herätessä sängystä ja mökkiauton ikkunasta Wutach-joelle. Taas oven avatessa oli aivan edessämme kyltti ja alkava polku Lotenbachklammille Wutach-joen sivukanjonille.
 |
| Kuvasta klikkaamalla kuva näkyy näytöllä suurempana. |
Wutach-joki on kaivertanut 70 tuhannen vuoden aikana eteläisen Schwarzwaldin Grand Canyonin, joka on Saksan suurin kanjoni. Rotko on 60-200 metriä syvä ja sillä on pituutta ilman sivukanjoneita yli 33 kilometriä. Wutachschlucht on ollut luonnonsuojelualue vuodesta 1939. Pinta-alaa tällä alueella on 9 688 km². Alueella on ainutlaatuinen eläin- ja kasvilajien runsaus. Esim. alueella kasvaa 1200 erilaista kukkaa ja saniaista. Kotinaan aluetta pitävät 1400 erilaista kovakuoriaislajia ja 590 perhoslajia. Osa alueesta on Euroopan lintujensuojelualuetta. Alueella asuu 80 eri lintulajia sekä muutama lepakkolaji.
2.9.2020: Heräsimme mukavasti kosken heleään kohinaan ja lintujen lauluun. Tämä nyt ei ollut mitään uutta tämän kesän aikana meidän viikonlopun metsäretkiltä. Puron lorina, kosken kohina ja lintujen laulu olivat tuttua aamumusiikkia olleet poikkeusaikana korvillemme. Olimmehan viime kuukaudet viettäneet metsissä niin paljon aikaa, että välillä olemme tunteneet itsemme jo metsänpeikoiksi. Se enää puuttui, että sammal kasvaisi kainaloissa. Se juuri tässä aamussa tuntui mukavalle, että olimme koronatilanteen takia pääseet ja rohkenneet lähteä tälle Mustanmetsän metsäretkelle. Ilmastakin näytti tulevan aurinkoisen, joka yleensä aina tiesi hyvän päivän olevan edessä.
Niin lähdimme aamupuuhastelun jälkeen elämämme ensimmäiselle Mustanmetsän kävelyretkelle, tietysti hyvät vaelluskengät jaloissa. Minulla roikkui kaulassa kaksi kameraa. Tällä kertaa jätin varusteista pois vaellus-sauvat. Ajattelin, etteivät ole haitolla, kun räpsin kuvia. Näin jälkeenpäin ajatellen ne olisi kannattanut olla mukana, niin kuin ne ovat yleensä.
Ensin teimme kierroksen Lotenbachklammille. Nousimme kanjonia ylös upeissa luonnonmaisemissa ja ihastellen katselimme vesiputouksia tässä villissä luonnonmaisemassa.
Lotenbach on sivupuro Wutach-joesta. Lotenbachklamm-kuru/kanjoni on noin 1,5 kilometriä pitkä haara Wutachin kanjonista. Lotenbachklammin varrella on useita luonnontilassa olevia kauniita vesiputouksia, Lotenbachklamm Wasserfall. Palasimme takaisin jyrkällä kanjonin harjanteella, jossa metsä oli luonnontilassa.
Viimepäivien sade oli tehnyt kivisestä polusta ja portaikoista liukkaita. Kanjonin kosteudessa kasvaa kivillä sammalta, joka teki paikoin kivistä vielä liukkaammat. Vaikka jalassa olikin hyvät vaelluskengät, niin monin paikoin kävelyalusta tuntui liukkaalta. Alakuvan vasemman kuvan maisemissa ensikertaa jalat meni alta. Siirtyessäni eri kohtaan kuvaamaan vain kupsahdin ja löin lonkkani kiveen. Tuosta kompuroinnista ei tullut onneksi sen kummempaa.
Lotenbachklamm-kierroksen jälkeen lähdimme Wutach-joen alajuoksulle, jossa taas kompuroin. Yläkuvan oikeanpuolen yläkuvassa. Olin pysähtynyt kiviportaikossa ottamaan tuota kuvaa ja koetin jalallani, että onko kiviportaat liukkaita. Ei ne olleet, mutta muutaman askeleen jälkeen toisen kerran kupsahdin yhtäkkiä takapuolelleni. Tuostakaan ei suurempaa tullut kuin vähän käsissä tuntui, kun niillä kerkesin ottamaan maata vähän vastaan.
En tiedä mikä sai minut näin kompuroimaan. Olin innoissaan hetkistä ja näkemästäni, tästä luonnon satumaasta, jossa puut rötköttivat kaatuneina paikoillaan joessa ja metsän siimeksessä. Saniaiset ja muut metsän kasvit tekivät metsäpusikoista rehevän näköisen. Vesiputousten lisäksi oli siellätäällä pienempiä pieniä lorisevia puroja. Tuota kaikkea halusin tallentaa kameralla muistiin. Tämän poikkeuksellisen ajan aikana olimme myös toteuttamassa yhden pitkäaikaisen tutustumiskohdehaaveen. Viimeksi olimme olleet pitemmällä lomalla vuodenvaihteessa, joten olin vain liian innoissani muustakin näkemisestä kuin kotimetsistä.
Olimme juuri nähneet koskikaroja, jotka vikkelästi karkasivat jokea pitkin eteen päin. Tuossa kohtaa kanjonin päävaellusreitti kulki Wutach-joen rannasta kauemmaksi. Huomasin pienen sivupolun, jota lähdimme kävelemään joen rantaan takaisin.
Juuri tälle metsäretkelle lähtiessä oli vaelluskenkäni vahattu ja ne olivat vedenpitävät. Alkumatkalla ne olivat likaantuneet ja kävelin matalassa rantavedessä, että ne puhdistuisivat. Katselin missä olivat koskikarat, mutta vain sorsia näkyi, kun sitten aivan yhtäkkiä meni taas jalat alta ja turvallani makasin rantavedessä kivien ja kameroiden päällä. Aurinkolasit olivat lentäneet tiehensä. Tuon yläkuvan oikeassa alareunassa punasen ympyrän sisällä ovat terävät kivet, joihin olin kompastunut.
Kerkesin jo ajatella, että pääsenkö edes ylös. Onko selkäni rikki, mutta äkkiä siitä nousin ylös sillä tiesin, että kamerani ovat kastuneet. Ylös noustessani tunsin koko kehossani kovaa kipua. Oli jopa hankala hetken aikaa hengittää. Pikkuhiljaa uskalsin kävellä, kun jalat liikkuivat ja pystyin kävelemään. Se jo helpotti tuskaista oloani. Pian vatsanseudun kipu hellitti, mutta vasen sääriluu oli saanut kivestä kovan iskun. Toisessa kämmenessä oli muutamasta kohdasta iho vähän rikki. Toisen käden kämmensyrjä ja ranteen alapuoli oli saanut myös kovan iskun, kun kaatuessa otin käsillä rantakivikosta kiinni. Tai en tiedä mihin käteni löin, ilmeisesti käsi jäi minun, kameran ja kiven väliin.
Mieheni oli ottanut tutkittavaksi kamerani. Ne molemmat olivat kastuneet. Toisen linssiin oli tullut naarmun jälki ja linssinsuoja ei mennyt kunnolla kiinni. Parempi kamerani näytti olevan kunnossa. Siihen tuli myöhemmin ongelma, että menee vaihtelevasti päälle. Sama kolhuilleni, mutta särjin kompuroidessani kaksi kameraa.
Kuivattelin vaatteita ja kipukin siinä pikkuhiljaa helpotti, vain sääriluuhun sattui ja toiseen käteeni. Oli kuitenkin onnea paljon matkassa ettei luita mennyt rikki ja pääsin liikkumaan. En ymmärrä vieläkään miten näin kompuroin. Loppuloma onneksi sujui ilman kompurointia.
Teimme ajateltua lyhyemmän vaellusretken. Pidin jääkylmässä vedessä jalkojani ja pesin vaellushousun lahkeita ja kenkiäni mökkiautomme takana Lotenbachin vedellä.
Tälle tallustelureitille tuli mittaa 6,6 kilometriä 260 nousumetrillä.
Kompuroinnista huolimatta tämä pieni tallustelu oli ihanan romanttinen satumatka Wutachin kanjonilla. Löysin vielä rauhallista kitaramusiikkia, jossa lintusetkin laulelevat iloisesti. Ihanaa!
2.9.2020: Lotenbachklamm - Wutachschlucht, Naturpark Südschwarzwald
Olin tehnyt tätä reissua varten pitkän kohdelistan linkkeineen. Yleensä pitemmille reissuille tällaisen listan tulostan paperille. Tuo lista oli tabletilla mukana, mutta kun ei netti toiminut, niin ei voinut edes apista katsella seuraavaa yöpaikkaa. Meidän oli jatkettava matkaa. Tänne upeisiin Wutachschluchtin maisemiin ja kanjonin kuruihin tulemme varmasti vielä uudemman kerran. Emmehän tästä kaikesta nähneet tällä kertaa kuin pienen osan. Nämä maisemathan ovat meiltä aivan viikonloppureissun päässä.
Matkalla pysähtelimme monta kertaa, kun näytti että nyt on hyvät nettiyhteydet, mutta kun pysähdyimme oli hyvä yhteys hävinnyt. Toisella operaattorilla olisi ilmeisesti ollut paremmat.
Yksi nähtävyyksistä oli tämä Windgfällweiher-järvi. Teimme pienen katselun rannalla. Täälläkään ei netti toiminut.
Jossain vaiheessa sitten saimme nettiä sen verran tienvarsilla pysähdellessämme, että valitsimme seuraavan kohteen. Ajelimme kauniiseen Menzenschwanderin laaksoon.
Menzenschwand im Schwarzwald -kylässä oli mukavan näköisiä majataloja. Kylän toisella laidalla oli iso ulkoiluparkkipaikka, mutta siinä ei saanut matkailuautolla yöpyä.
Tänne Menzenschwanderin laakso perukoille ja yleisen tien päähän ulkoiluparkkipaikalle jäimme seuraavaksi yöksi. Siinä ei ollut kieltoa yöpymiselle. Vuorokausimaksu oli viisi euroa. Yöpyjiä oli meidän lisäksi neljä muuta autokuntaa. Mikäpä näissä maalaismaisemissa oli yöpyä.
Tässä reilun kolmenkymmen kilometrin ajoreitti.
Kauan sitten eri aikakausina on täällä päin ollut 300 metriä paksu jäätikkö, jonka sulamisvedet ovat muovanneet tämänkin laakson ja tehneet kauniin Menzenschwanderin vesiputouksen, Menzenschwander Wasserfälle.
Kävimme ihastelemassa vesiputousta ja teimme lyhyen kävelyn näköalapaikalle. Istuimme erikoisella risupenkillä, Schesslong dü Boah, joka ei tänään kyllä tuntunut löhöilyyn mukavalta.
Pian aurinko alkoi laskemaan Schwarzwaldin vuorten taa.
Mutta laaksossa saimme vielä hetken nauttia sen säteistä ja lämmöstä risteyksessä penkillä istuskellen.
Meillä oli hyvä tuuri. Toukokuusta lokakuuhun vesiputousta sai ihastella keskiviikko-, lauantai- ja sunnuntai-iltaisin valaistuna.
2.9.2020: Menzenschwander Wasserfall, Naturpark Südschwarzwald
Jalkaani ja kämmensyrjääni särki. Vielä enemmän, kun pysähdyin paikoilleni ja kävin makuulleen. Sääriluu oli niin kipeä, ettei siihen kärsinyt juuri koskea, mutta kävely ei tehnyt siihen lisäkipua. Etupuoli jalasta oli vähän turvoksissa ja siihen näytti olevan tulossa laaja mustelma. Vähän huoletti, kuinka seuraava yö menee ja entäs mitä tästä seuraa. Tuliko kompuroinnissa jotakin uutta lisäjuttua selkääni tai pystynkö tulevina päivinä edes kävelemään ja pyöräilemään. Vammojani hoidin heti homeopaattisella Traumeel-pillereillä ja -voiteella.
Jatkuu,..
©Soleil
Aikaisempi tämän reissun juttu:
- 1-13.9.2020 Metsäretki, 1.Osa: Terveiset
Metsänpeikot ovat palanneet retkeltään kotiin "suuresta ja synkästä" Mustanmetsän retkeltään mukanaan monta koettua kokemusta ja näkymää rikkaampana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti