2-5.6.2017: HELLUNTAILOMA

Joka paikkaan ennustettiin vesisadetta. Ajattelimme tuosta syystä viettää kaupunkiloman. Miten meidän sitten kävikään?

2.6.2017, perjantai: Olimme viikon seuranneet huolestuneina sääennusteita. Joka paikkaan lupasi sateita ja jopa ukkosta. Oli selvää, ettemme mene vuorille. Otimme tutustumiskohteeksi kaupungit Schweinfurtin ja Bambergin. Kaupungissa aina sadesäällä löytyy museoista suojaa.

Varauduimme lähtiessä ruuhkiin, kun puolen Saksan koululaisilla alkoi kahden viikon loma koulusta, niin kuin heillä oli kahden viikon loma pääsiäisenkin aikoihin, mutta ei suuria ruuhkia matkallemme sattunut. Ainoastaan tietöiden kohdalla oli ruuhkaa jonkun verran. Ajelimme Main-jokivarteen Volkachin kupeeseen stellplatzille yöksi, jossa moni muukin karavaanari oli yötä viettämässä.

Kollaasikuvasta klikkaamalla kuva näkyy näytöllä suurena.

Olemme olleet kahtena aiempanakin vuotena Main-joella helluntailoman viettämässä, mutta silloin toisella suunnalla. Tässä jutut noista reissuista.

- 22-25.5.2015, HELLUNTAINA MAIN-JOELLA

   - HELLUNTAILOMALTA TERVEISET!

   - ISÄNNÄLLÄ EI TARVINNUT PUHDISTAA IKKUNAA

- 13-16.5.2016, TAAS HELLUNTAINA MAIN-JOELLA

3.6.2017, lauantai: Juttelimme illalla, jos jäisimme jo tänne alkumatkalle viettämään koko helluntailoman, kumpuileviin ja Moselmaisiin maisemiin. Aamun ennusteet näyttivät kaupunkikohteisiimme enemmän sadetta, joten päätimme jättää ne toiseen kertaan.

Ajelimme muutaman kilometrin päähän Campingplatz Ankergrundiin, mutta se oli näin loma-aikaan täynnä. Ajelimme vajaan seitsemän kilometrin päähän Campingplatz Escherndorf am Main. Leirintäalue oli täysi, mutta sen stellplatz-/matkaparkkipuolella oli kaksi paikkaa vain puolenpäivän aikaan enää vapaana. Toinen paikka oli sähkötön ja toinen sähköllinen. Otimme sähköpaikan vaikka se olikin lähellä tietä. Pääsiäisestä asti täällä eletään jo loma-aikaa, on koululaisilla lomia ja pitkiä viikonloppuja useita. Myös naapurimaissa vähän samaan malliin. Runsaasti on myös hollantilaisia ja belgialaisia aina liikkeellä. Kesäkuun 22. alkavat sitten pohjois-Saksan koululaisilla lomat ja elokuussa etelä-Saksassa. Elämme jo aikaa, jolloin on jo aivan tavallista, ettei välttämättä leirintäalueelta saa paikkaa ilman varausta.

Ilma oli helteinen, yli 30 lämmintä. Leirintäalueen säännöissä luki, ettei ilmastointilaitetta saa käyttää äänihaitan takia. Laitoimme tuuletukselle ja läksimme vajaan 14 kilometrin pyörälenkille. Olimme leirintäalueella viehättävässä pikkukylässä, Escherndorfissa. Mainin toisella puolella oli Nordheim am Main.

Ajelimme katsomaan edellisen yöpaikkamme pikkukaupunkia, Volkachia. Toisella puolella jokea oli katuremonttityöt meneillään.

Mutta toisella puolella jokea oli ihana vanhankaupungin keskusta.

Pyöräilijöitä oli muitakin liikkeellä meidän lisäksi. :)

Näitä somia pikkukaupunkeja Saksassa riittää ja hyvä niin.

Nautin niin aina keskustoissa kävellessä ja näitä ihanuuksia katsellessa.

Täällä on vuosien aikana usein törmännyt sähköpyörien ilmaisiin latauspisteisiin. Taitaa olla aivan joka kaupungissa. Tällaista en muista ennen nähneeni, että on kolikolla toimiva ja lukkoon laitettava kaappi, jonne oman laturin ja akun voi laittaa latautumaan kaupunkikierroksen ajaksi. Voi kuinka onkaan kätevää.

Kovin pitkään emme uskaltaneet kaupungilla luuhailla, kun oli huoli tuleeko karvaisilla karavaanareilla liian kuuma mökkiautossa. Tässä muutama kuva Nordheim am Main -kylältä.

Joen ylitimme lossilla. Hinta oli 70 senttiä/hlö. En ole missään muualla nähnyt niin paljon kanooteilla kulkijoita kuin täällä Saksassa asumisen aikana. Täällä sitä harrastetaan paljon. Suomessa olen elämäni viettänyt myös koskien ja jokien lähellä, mutta siellä näki melojia harvoin. Oikeastaan mielessä on muutama kerta, kun joku saksalainen oli retkeilemässä meloen.

4.6.2017, sunnuntai: Yöllä satoi aika kovastikin, mutta sade oli synkistä pilvistä huolimatta poissa koko päivän ja niin sen ennustettiinkin olevan. Ilma kuitenkin kylmeni reiluun kahteen kymmeneen lämpöasteeseen. Meidän oli hyvä lähteä pitkälle pyöräretkelle.

Voi miten pyörä rullasi hyvin, vaikkei mitään avustusta päällä ollutkaan tasaisilla osuuksilla ja vasten tuulta ajettaessa. Tuo avustushan ei edes toimi yli 25 vauhdissa. Takaa kuului muutaman kerran, että onko minulla johonkin kiire, kun mittari näytti lähes 30, jopa 37 tasaisella, vaikka en täysillä mennytkään. Hyvää treeniä vain vedin, eikä ollu kiire mihinkään.

Ajelimme lintujensuojelualueelle, Vogelschutzgebiet Garstadtiin.

Lintutornilta ei kiire ollutkaan sitten mihinkään. Tuuli vain aika kovaa.

Kova oli liverrys täällä. Käki kukkui jossakin ja pulu kurnutti kaukana puunoksalla. Enemmistö linnuista oli merihanhia, jokunen joutsen, nokikana, silkkiuikku, tukkasotka, punasotka, pensaassa istui kolme harmaahaikaraa ja yhden afrikanhanhenkin bongasin. Isommat siivekkäät, jotka taivaalla liiteli olivat ruskosuohaukka ja toinen ilmeisesti hiirihaukka. Emme bonganeet uutta lintulajia.

Grafenrheinfeldin ydinvoimaloidenkin lähellä rätisevien voimalinjojen alla pyörätiellä ajelimme.

Jänöjussikin antoi vauhtia meille edessä ja maisemat vaihtui nopeasti peltojen ja kylien läpi.

Ihana Obereisenheimin pieni keskusta.

Mieheni on mahtava kartanlukija puhelimen näytöltä ja ohjaili halki peltoteiden ja pusikoidenkin. Uusilla pyörillämme oli loistava nousta ylämäkiä.

Halki viiniviljelmien.

Vogelsburgin linnalta, joka nykyään toimii hotellina ja ravintolana oli kerrassaan hienot näkymät alas jokilaaksoon.

Mukavalle pyöräretkelle tuli pituutta 51 kilometriä ja 379 nousumetriä, oli kerrassaan mukava, kun näimme niin laajan alueen.

5.6.2017, maanantai: "Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko vuonna" Tästä negatiivisesta höpötyksestä on monta eri versiota, mutta tuo on miten olen tuon tottunut kuulemaan. Ihanaa, kun on se oma heila, jonka kanssa saa lähteä helluntaikävelylle, vielä joka päiväkin.

Otimme paluumatkantutustumiskohteeksi 20 tuhannen asukkaan pikkukaupungin Kitzingenin. Taivas oli synkkä, niin kuin sade olisi juuri alkamassa, mutta ei alkanutkaan. Tässä muutama kuva kaupungista.

Rantakadun vanhojen talojen seinissä oli merkintöjä milloin tulva oli noussut kuinka korkealle.

Vanhan Synagogan ovet olivat lukittu.

Falterturm on kaupungin yksi kuuluisa nähtävyys. Torni on rakennettu 1400-luvulla ja sen katto on vinossa.

Mukavan näköistä oli täälläkin. Koirat saavat erikoispalvelua Saksassa. Täällä heille oli oma baarikin. 

Niin oli helluntaikävely kävelty. Ei tarvinnut kuin kymmenisen kilometriä jatkaa kotimatkaa, niin vettä alkoi satamaan reippaasti ja aivan kotiin asti sitä taivaalta tuli. Siis taas onnistuimme valitsemaan paikan oikein. Saimme nauttia sateettomasta helluntailomasta lähes täysin, kun yhtenä yönä vain satoi ja kotimatkalla. Ihanaa oli taas!

Soleil

24-28.5.2017: TANNHEIMER TALISSA

Laaksossa ja vuorilla tallustelemassa sekä uusia kulkupelejä testaamassa.

24.5.2017: Ajelimme lähelle Tannheimer Talin laaksoon ja Grän-kylän kupeeseen Comfort Camp Gräniin. Leirintäalue oli täynnä saksalaisia vain muutama hollantilainen oli joukossa. Kiva siisti leirintäalue kera pienen kylpylän.

Leirintäalueesta kuvat otettu 26.5.2017.

25.5.2017: Täksi päiväksi ennustettiin pieniä sadekuuroja, mutta pilvisestä älläkesäästä huolimatta ei kuitenkaan satanut. Suureksi onneksemme satoi vain yön aikana.

Kun Saksaan reilu kuusi vuotta sitten muutimme, pisti hyvin äkkiä silmään, kuinka täällä oli jo silloin paljon sähköavusteisia polkupyöriä. Piti tietämättään ja maalaisuuttaan vähän höpönä asiana koko tuota hommaa. Tavallinen pyörä se paras on, ajattelin. Vuosien aikana sähköavusteiset pyörät ovat vain koko ajan lisääntyneet. Tuon on huomannut hyvin myös mainoslehtisten sivuilta. Monesti lähes kaikilla vastaantulijoilla on sähköavusteinen pyörä, karkean arvion mukaan olisko aivan 3/4 osalla, tasaisilla mailla jonkin verran vähemmän. Hyvin paljon on myös sähköavusteisia maastopyöriä.

Ajatus on vuosien varrella muuttunut, kun on ajatellut muutaman kerran, että joku paikka on aivan tuossa lähellä ja kun sitten on pyöräillyt sen ja huomannut että siinä olikin 300 nousumetriä muutaman kilometrin matkalla. Pyöräily osaltani onkin mennyt sitten kävelyksi ja talutushommiksi. No, kunnostahan se vain on kiinni. Rautaisella kunnolla mäet kuin mäet nousevat kevyesti, varmasti moni ajattelee. Jo kotimäkemme on "loiva" 16% nousulla, jota en ole edes lähtenyt kahdeksan vaihteisella pyörälläni nylkyttämään, on liian raskasta, kun hyvin äkkiä ainakin toinen jalkani on aivan turta. Minulle pyöräily on ollut puolet elämästä, 25 vuotta, hankalaa selkäni takia. Aika näyttää, tuoko tämä uusi kulkupeli helpotusta asiaan, toivon sitä kyllä kovasti tuovan.

Tässä ne nyt ovat, karavaanareiden uudet kulkupelit joista olemme pitkään jo haaveillen puhuneet. Merkillä ei ollut väliä. Katsoimme saksalaisia testituloksia ja sitä, mitkä merkit olivat saaneet hyvät arvostelut kestävyydeltään ja jarruiltaan. Pyörän painolla oli myös karavaanarille merkitystä, kun lisäpainoa tulee jo akusta ja moottorista kuutisen kiloa. Yksi ehdottomuus kyllä hankinnoissa oli Boschin moottori ja 500 Wh:n akku.  

Niin lähdimme pyöriä testaamaan. Emme olleet näillä muuta ajaneet kuin pyöräliikkeen pihassa lyhyen koeajon. Minulle olikin aivan uusi asia pelkät käsijarrut. Taisinpa rystyset valkoisena pitää sormiani jarrukahvojen päällä. Oli vähän hutera olo, kun jyrkissä laskuissa ei voinut jaloilla jarruttaa, mutta jospa jarrulevyjen kuumenemisesta huolimatta jarrut olisivat pitävät.

Hyvältä pyörät tuntuivat. Tasaisella rullasi ilman apuvoimaa tosi hyvin. Pyörissä on kymmenen vaihdetta ja viisi eri avustustasoa, off, eco, tour, sport ja turbo. Oma opettelunsa oli siinä, että mikä vaihde ylämäessä sopii parhaiten millekin apuvoimatasolle. Ajotietokone kyllä tuossa opasti, näyttäen nuolimerkillä vaihdetta pienemmälle tai suuremmalle.

Niin ihasteltiin maisemia pilvisestä säästä huolimatta ja istahdettiin penkille Haldenseen rannalle mukaviin maisemiin. Ehdotin miehelleni, että kokeillaanko pyöräillä järven takana jyrkässä rinteessä olevalle hütelle, joka on alakuvassa ympyrän sisällä. Niin päätettiin kokeilla, että pääsenkö minäkin pyörällä ajaen perille asti vai meneekö pyöräily talutushommaksi.

Ajelimme Nesselwänglen kylän kautta.

Aivan maalaismaisemissa karja-aitauksessa välillä ajelimme sekä penkillä istuskelimme.

Berghütte Adlerhorstille meni jyrkkä hiekkatie. Vaikka sähköavusteiset pyörät ovat hyvin tuttu näky täällä, niin kyllä siinä jokunen kulkija pysähtyi katsomaan vähän ihmetellen, kun me tuo nousu vauhdikkaasti ylös noustiin. Tosissaan siinä sai polkea, aivan niin, että hengästyi ja hiki tuli, vaikka turbolla avustus olikin. Jos polkee hiljaisesti avustin avustaa myös vähemmän. Vähän kyllä huvitti, kuinka nopeasti olimme hütellä kahvia jo hörppimässä. Tuntui, että voiko tämä edes olla totta.

Kävellen nämä hiekkatiet vuorenrinteillä ovat niin tylsiä, kun ei nää juuri mitään alas laaksoon monestikaan, mutta näin pyöräillen jännittävä kokemus, paikoin jopa vierellä olevista syvistä rotkoista johtuen vähän pelottavakin. Mieheni varoitteli taas, että vielä minä ajaessa kuvatessani tuonne rotkoon menen. Alamäessä ei tullut kuvia sitten otettua. Ensimmäinen pyöräretki uusilla kulkupeleillä oli mukava kokemus. Matkaa tälle tuli 30 kilometriä ja vajaat 400 nousumetriä.

26.5.2017: Kurkistus aamuvarhain mökkiauton ikkunasta ulos sai suuren ilon aikaan. Ennustettu aurinkosää oli aivan totta. Söimme aamupalan, pakkasimme reppumme, hyvästelimme kissa-Tytöt ja lähdimme tallustelemaan hissiasemalle päin. Hissillä nouseminen ei ole mikään huonokuntoisen laiskan merkki, vaan aivan vuorikiipeilijätkin hissejä käyttävät päästen nopeammin mukavimmille maisemille. Täälläkin olisi tarvittu noin 700 nousumetrin nousu pääasiassa tylsissä metsämaisemissa, että pääsisi ylös ja parempiin maisemiin. Alhaalta ei edes näkynyt mihin hissi nousi. On aivan tavallista, että jotkut nousevat ylös vain kahvittelemaan, syömään ja/tai kiertämään pienen panoraama- tai teemareitin.

Ylhäältä hissiasemalta Große Schlickenin huippu näkyi näin. Me kiersimme huipulle noiden vuorien takaa. Tämä puoli oli luminen ja karun näköinen, mutta kun pääsimme lumen halki tuonne kuvan oikeaan yläreunaan niin sieltä avautui hienot maisemat. Kapea ja niin kaunis Reintalin laakso. Laakson toisella puolella oli vain reilun kahden kilometrin korkuiset vuoret, mutta niin lähellä olevina kallioiset jyrkät vuorenrinteet toivat jotenkin niin mieleen Dolomiitit.

Loppunousu olikin jyrkkä Große Schlickenin huipulle. Istuttiin huipulla pitkään maisemia ihaillen. Alhaalla laaksossa oli useita hüttejä, jonne olisi pyöräillenkin päässyt toisesta suunnasta.

 Huipulta näkyi pitkälle Saksaan päin meille niin tuttuja ja mieluisia seutuja, mm. Füssen, Forggensee ja Alpseen takana kauniisti Schloss Neuschwanstein.

Eipä olisi taas alhaalta laaksosta käsin osannut arvata, kuinka kauniita vuorilta käsin maisemat voivat ollakaan. Ihana vuoripäivä oli tämä taas! Oli täynnä paljon nautintoa ja iloa!

26.5.2017: Große Schlicke

27.5.2017: Heräsimme taas lämpimään ja aurinkoiseen aamuun. Tällainen aamu tietää aina sitä, että hieno kokemuspäivä on edessä. Leirintäalueelle näkyi kauniisti Aggensteinin huippu, jonka huippua en itse välttämättä olisi jyrkyyden takia uskaltanut valloittaa, mutta Bad Kissinger Hüttellä asti, joka sekin näkyi, olisi voinut ainakin käydä sekä Saksan ja Itävallan rajalla. Sieltä olisi ollut alas laaksoon varmasti hulppeat näkymät. Tuon jätimme toiseen kertaan ja lähdimme uudemman kerran pyöräretkelle.

Ilma oli helteisen kuuma ja maisemat vallan hienot. Missäpä ne ei vuorimaisemissa olisi. Vilsalpsee ja ympärillä olevat vuoret auringossa aivan loistivat meille kauneuttaan. Järven takana pyöräilimme ja loppumatkan kävelimme, kun kävimme katsomassa kaunista Bergaichtin vesiputousta. Putous virtasi jyrkältä kallioseinämältä 170 metrin korkeudesta. Tällä kävelyreissulla näimme jokivarressa puun alla elävän kyykäärmeen ensi kertaa Alpeilla. Me ei käärmettä huomattu, vaan meille asian kertoi eräs pariskunta. Kuva  käärmeestä on kuvatarinassa. Täältä järveltä varmasti tulemme vielä tekemään lähivuorille vaellusretkiä.

Tämän jälkeen ajelimme Tannheimiin ja siitä nousimme vuoren rinteille, pelto- ja metsäteille. Laakson toista puolta rinnereittiä palasimme leirintäalueelle takaisin.

27.5.2017: Tannheimer Tal pyöräillen

Kuvia Tannheimerin laaksosta 35 kilometrin ja 580 nousumetrin pyöräretkeltä. Kävellen ei olisi nähnyt ja kokenut näin paljon.

Älykelloni näytti, että edellispäivän vuoriretkellä kului vajaat 2000 kcal, kun taas tällä pyöräretkellä 1500 kcal. Hellesäässä kävely tuntui raskaalta, mutta pyöräretkeä olisi voinut vielä hyvin jatkaa pitempäänkin, joten ei ne sähköavusteiset pyörät ihan höpöjuttuja ole täällä vuorimaisemissa. Antavat mahdollisuuden tehdä pitempiä ajeluretkiä ja jopa vuorenrinteillä. Olemme monesti suunnitelleet, että sitten kun meillä nämä ihmepyörät on, niin voimme niillä ajella ensin johonkin hütelle ja siitä lähteä sitten kävellen vuoriretkelle. Ajatus, joka oli jo mielessä näitä hankintoja suunnitellessa oli se, että pitäisikö olla maastopyörät. Nämä ovat retkipyörät. Meidän vanhat pyörät ovat myös retkipyörämallia, mutta nämä ovat kuitenkin mukavammat ajettavat hiekkatiellä. Tietysti kivisille vuoripoluille näillä ei kannata mennä.

28.5.2017: Saimme jälleen herätä lämpimään aamuun ja sinisenä loistavaan taivaskattoon. Ihana pitkä viikonloppu oli takana, mutta lyhyt kotimatka oli kuitenkin vielä edessä. Mietimme mitä vielä päivän tekisimme. Lähtiessämme vielä puhuimme kuinka tämä Tannheimer Tal näytti tuntemattomalta paikalta vaikka monet kerrat tästä olemme ohi ajaneet. Laakso on jäänyt jotenkin huomioimatta Itävallan korkeimpien vuorten takia. Laskeutuminen ja pieni mutkatie Lech-jokivarteen ja Weißenbach am Lechiin toi tutut maisemat muistiin. Täällä pienellä passotiellä olemme parikin kertaa kahvit pysähtyneet keittämään ja kerran päiväkävelynkin tehneet.

Ajelimme Planseelle. Järvi on yksi monista suosikkijärvistämme. Järvi on myös monien muidenkin mieleen ja rannalla pysähdyspaikat ovat monesti vähissä, varsinkin mökkiautolla. Varauduimme siihen, että voi olla ettemme edes pysty pysähtymään. Meillä oli kuitenkin onnea matkassa ja saimme aivan rannasta paikan, osittain vielä puiden varjosta. Otimme tuolit ja pienen pöydän esille sekä keitimme kahvit. Muori ja Prinsessa olivat hyvin innoissaan rantapaikastamme. Heidän silmänsä aina loistavat, kun saavat katsella järveä ja jokea. He taitavat muistaa, kuinka he ovat joskus paljonkin kulkeneet valjastellen vesistöjen rannalla Ramseksen kanssa. Mammalla tuli kova kaipaus Ramseksesta. Ei reilu vuosi ikävää ole vienyt pois. Muistelin kuinka hänenkin silmät tämän järven rannalla aina loistivat, muistokuviakin hänestä löytyy Planseen kauneutta ihailemassa. Voi kuinka hän täällä tykkäsikään mökkiauton kojelaudalla maata ja katsella ohi ajavia moottoripyöriä.

Vuorimaisemat ja reilun kolmenkymmenen asteen lämpö sekä aivan edessämme oleva kiviportaikko veteen saivat minut pohtimaan uimista ja talviturkin heittämistä tähän kauniiseen Alppijärveen. En edes ole ennen Alppijärvessä uinut, mutta tuo asia tuli nyt korjattua, jopa kaksi kertaa. Muistelen, että tämä järvi on lähes 100 metriä syvä. Vesi oli vilpoista, mutta hellesäässä niin ihanan virkistävää. Prinsessa aivan huolestui, että mikä mammalle tuli, kun se räpiköi vedessä.

Näitä maisemia katselimmekin sitten monta tuntia. Pientä ääntä toivat tiellä kulkevat moottoripyörät ja avoautot. Onneksi eivät voineet ajaa vauhdilla kun tie oli korjaustöiden alla.

Järvellä kulki risteilylaivoja, purjeveneitä ja joku kumiveneellä. Minäkin ehdotin Miehelleni, että laitetaanko kumivene, että pääsemme sillä soutelemaan Alppijärville.

Meille nämä lähiretketkin ovat suuria asioita. Tämmöisestä karavaanarielämästä Suomessa asuessa kovasti haaveilimme. Vaikka liikkuvalla kesämökillä olemme jo vuodesta 2000 asti kulkeneet ympäriinsä, niin vuorimaisemiin halusimme. Nyt vuorimaisemat on normaalielämää, kotoisia maisemia, sitä meidän pitkäaikaista haavetta ja unelmaa. Olemme kiitollisia siitä, että saamme näin nyt elää ja kulkea, erittäin kiitollisia. Kuinkahan monesti tämänkin pitkän viikonlopun aikana iloitsin Miehelleni ääneen kaikesta ihanasta ja kauniista, niistä ohi kiitävistä pienistä elämän hetkistä, joista nautimme yhdessä suurin sydämin. Minä höpsönä varmasti vielä enemmän. Kuinka mielellään puheliaana ihmisenä kertoisinkaan näistä retkistä. Kukaan ei juuri kysele, mitä meille kuuluu tai mitä olemme tehneet. Blogi on rakas paikka, jolle saan kertoa ja muistiin laittaa, mitä haluan omalla vajavaisella tavallani, se ei minua arvostele eikä katso nyrpeillen. 


Soleil