28.6.2017: PERHEENLISÄYSTÄ

Tätäkö uneni tiesikin, että meillä on pieniä ihania harmaita piipittäviä palleroita.

Omenat ovat jo hyvän kokoisia puissa.

Joku varmaan muistaakin kuinka pari vuotta sitten parvekkeellamme pesi kaksi kertaa kyyhkyt. Niistähän muutaman jutunkin tänne muistoksi laitoin. Ensimmäistä pesintää oli mukava seurata, mutta toisen porukan sotkun jättäminen oli jo liikaa. Kissathan tykkäsivät seurata parvekkeelle tätä onnellista perhetapahtumaa. Ramses oli aivan erityisen kiinnostunut. Muistan kuinka hän joskus aamuyöllä kaapi vimmatusti etutassuillaan makuuhuoneen lasiovea ja vaati, että on nostettava ylös ulkopuolella olevat kaihtimet, että hän näkee. Ja voi sitä tyytyväistä ilmettä ja kovaa kehräystä, kun kaihdin nostettiin ylös ja hän alkoi seuraamaan kyyhkyjen aamujuttuja. Toisen pesinnän jälkeen parvekkeen yläparville laitettiin pelokkeita. Ostettiin pesimistä estäviä muovitikkunauhaa. Helmikuussa kuulin, kuinka ne kävivät huutelemassa ja katselemassa, mutta totesivat ilmeisesti ettei tilaa ole pesimispuuhille.

Olen jonkun aikaa ihmetellyt, kun kissa-Tytöt ovat jotain ihmetelleet. Viikko sitten salaisuus ilmeni. Ihmettelin pyykiä parvekkeelle laittaessani, että mikä lintu ylhäältä lennähti. No, kun kurkotteli orren päälle, niin siellä näkyi pieni pesä ja emo hautomassa. Aloimme seurailemaan, että ketä nämä hyvin hiljaiset ja huomaamattomat alivuokralaiset oikein ovat. Pian huomasimme heidän olevan mustaleppälintupariskunnan.

Viikko sitten pesästä näkyi vain vähän yhden poikasen pää. Eilen illalla alaparvekkeella iltaruokaa syödessämme kuuntelimme kuinka siritys oli jo parissa päivässä kovasti lisääntynyt ja ääniä kuului olevan vieläpä useamman. Tänään näkyi ainakin kolmet silmäparit. Kuviin en oikein saanut kaikkia tallennettua. Kuvien ottaminen on niin hankalaa nopeista liikkeistä johtuen ja tarkennus menee noihin tikkuihin, kun päät näkyvät vain hetken ja kun yksi vähän nostaa toinen laskee. Siellä heitä on pieniä harmaita palleroita.

Vanhemmat ovat hyvin aran oloisia. Jo kuvan saaminen siitä on hyvin hankalaa, kun käännähdän kameran kanssa kuvatakseni lintua, niin se jo hypähtää ja lentää pois.

Etkö voisi jo mennä sieltä parvekkeelta pois, että saamme ruokittua nälkäisiä poikasiamme. Taisivat nämä vanhemmat ajatella öttiäiset suussaan, kun minua epäilevästi katsoivat.

Tätä sai odottaa ainakin puoli tuntia, että työntäyteiset, mutta onnelliset vanhemmat uskaltautuivat hyvin pikaisesti tuomaan poikasille ruokaa.

Tässä vasemman alanurkan kuvassa näkyykin kolme nälkästä suuta ammollaan.

Pihapiirissämme on paljon pikkulintuja. Toisella puolen taloamme räystäässä pesii pääskysiä. Tuo vaalea lintu näytti minusta varpusnaaraalta tai -poikaselta. Käännähdin katsomaan kauempana talon räystäällä hädissään huutavaa lintua. Jotenkin se näytti varpuselta, mutta nokka terävä ja siinä on punaista. Onkohan tämä niin reppanan näköinen ja hädissään oleva kaveri urpiaisen poikanen?
Ja kun katson parvekkeella olevaa pesää lennähtää ruuan tuoja heti pois. Jätän heidät rauhassa ruokailemaan ja hoitamaan jälkikasvuaan. Toivottavasti eivät tee sotkua parvekkeellemme.

Tämmöisiä iloisia perhetapahtumia täällä on arjessamme.

Soleil

Ps. Näin yksi yö unta, että Mieheni kanssa pidettiin käsiämme mahani päällä ja ihmeteltiin siellä olevaa potkijaa, ihmettä. Jospa uni tiesi vain näitä linnunpoikasia. :)