keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

5-7.7.2013, ROMANTTISESTI ROMANTTISELLA TIELLÄ

Joskus aamuyön tunteina kun herään meidän Kisujen, vanhimman ja nuorimman, juoksuleikkeihin, niin tulee mieleen niin hienoja ajatuksia mitä voisin tänne muistikirjaani kirjoitella mutta sitten kun päivällä alkaa kirjoittaa ei mitään muistikuvaa niistä hienoista ajatuksista enää olekaan jäljellä. Vai olivatko ne sitten ollenkaan hienoja? Pitäisi ilmeisesti silloin yöllä nousta kirjoittamaan ne ajatukset muistiin?  Tämä kirjoittaminen on vaikeaa. Jospa tämä mukava musiikki toisi ajatuksia vähän.

Ilmat ovat olleet Suomi-reissumme jälkeen kotona hyvät, jopa kaksi mittaria näytti yhtenä päivänä 34 ja toinen 37 varjossa. Nyt on ja lupaa seuraaviksi 10 päiväksi sellaista 25 asteen lämpöä, jollaista keliä onkin pidellyt. Tämä kesä reissuineen on erilainen kuin viime kesä. Viime kesänä teimme monta viikon ja pitkän viikonlopun reissua ja pääsimme sitten kauemmaskin kulkemaan. Kaiken kruunasi, lokakuun kolmen viikon Toscanan loma. Tietysti nytkin voisimme perjantaina hurauttaa jonnekin kauemmas mutta emme halua viikonlopusta kiireistä vaan rauhallisen eli silloin teemme vaan reissujamme lähelle kiireettömästi.  Katsomista kyllä vielä riittää, eikä edes loppua ole näkyvissä. Syyskuussa on sitten suunnitelmissa noin kolmen viikon Kroatian reissu, jota jo innolla odotan.

Me myös aina kuljemme auringon mukaan, missä sen luvataan paistavan parhaiten. Nytkin oli suunnitelmissa mennä Alpeille leirintäalueelle lähes kahden kilometrin korkeuteen tai valloittamaan Saksan korkein vuori 2 962 metrin korkeuteen mutta kummastakin suunnitelmasta luovuttiin kun ei luvannut noihin paikkoihin täysin aurinkoisia kelejä.

Alpeilla pilvet roikkuivat alhaalla, joten oli hyvä päätös olla jatkamatta matkaa kauemmas Alpeille.
Meillä on täällä sellaisia paikkoja paljon jonne aina haluaa vain uudestaan. Yksi sellainen on Füssen ja Forggensee-järven seutu. En ikinä unohda ensimmäistä pyöräreissuani noissa maisemissa reilu vuosi sitten kun olimme laittaneet liikkuvaan kesämökkimme takatalliin pyörille kuljetustelineen ja pääsimme reissullamme eka kerran pyöräilemään ja vielä Alppi- ja järvimaisemissa. Mukavaahan se oli. Olimme katselleet, että kaikilla muillakin karavaanareilla on pyörät mukana. Tuo on antanut aivan uuden ulottuvuuden kokea ja nähdä näitä elämän ihmeitä. Pyöräillen vaikkapa peltojen reunoilla lehmien vieressä niin kuin viikonloppunakin.

Palattuamme Campinplatz Brunnesta vastaan kylän raitilla tulee hevosia ja ihan vanhaan tyyliin. Mihinkähän olivat matkalla? Ilmeisesti turisteja kyyditsemään kaupunkiin.
Niin matkasimme sitten Füsseniin ja Campingplatz inBrunneen. Siinähän sitten kävi niin, että viimeinen asuntoautopaikka meni juuri edessämme olevalle itävaltalaiselle karavaanarille. Niin suuntasimme sitten noin kolmen kilometrin päähän pienemmälle Bannwaldsee-järvelle ja CampingplatzBannwaldseelle.
Alue oli iso leirintäalue ja siellä oli jonkin verran vielä paikkoja vapaana. Niin kuin monesti aiemminkin leirintäalueella niin nytkin, eihän siitä meidän paikalta järvelle nähnyt. Leirintäalueen porttien vieressä oli stellplatz ja siitä olisi paremmin järvelle nähnyt. 


6.7.2013, Aamupuuhien jälkeen otamme pyörät esiin ja suuntaamme kohti Füsseniä näissä maalaismaisemissa. Lämmin päivä on tulossa.


Taustalla näkyy prinsessalinna Neuschwanstein. Linnasta juttua Suomeksi. Tuolla olemme jo monet kerrat käyneet joten siellä emme nyt käy. Linna on Saksan suosituin turistikohde ja muistini mukaan siellä vierailee vuosittain kuusi miljoona ihmistä ympäri maailmaa. Viikonloppuisin linnalle kannattaa mennä heti sen auettua aamulla ettei tarvitse jonottaa lippua linnalle tunteja. Linnalle parkkipaikalta pääsee kävellen, bussi- tai hevoskyydillä. Suosittelen hevoskyytiä.

Mukavan näköinen saksalainen Alppitalo.

Matkan varrelta.

Füssenin kaupungilla on mukavan näköiset vesitornit.

Kävelykadulla.

Tässä kaupungin keskustassa oleva,..
Museum der Stadt Füssen



ja sisäpihalta.


Kävelykatu toisesta päästä.

Mukavan näköinen ulkosivu talossa.


Kotimatkalla liikkuvalle kesämökillemme, eri reittiä kuin tullessa.


Maalaismaisemissa taas.


 Tuolla pellon takana on kylpylä, joita on paljon Saksassa.

Menemme ajelemaan Forggensee-järven rannalle. Füssenin kaupunki näkyy järven takana vähän. Ilma on ollut puolipilvinen ja Alpeilla päin pilvisempi joten oli hyvä päätös olla menemättä kauemmas.


Järvi toiseen suuntaan.


Varmasti nuo lehmät ovat onnellisia ja lypsävät paljon maitoa kun saavat Alppimaisemia katsella ja raikasta Alppi ilmaa hengittää.


Isäntä heinänteossa.





Matkamme jatkuu järven rannalla ja taas eri lehmien seurassa.


CampingplatzBannwaldseen päärakennus.


7.7.2013 aamupäivällä jatkamme matkaa. Päätämme ajella Romantische Straße pitkin kotiin päin jonkin matka eli Romanttisella tiellä Tie lähtee Füssenistä ja kulkee keskellä Saksaa pohjoiseen päin 28 kaupungin läpi ja todella monen kylän läpi keski-Saksaan ja Würzburgiin. Tässä mukava mainosfilmi tiestä, ensimmäinen
ja toinen.


Taas tämä uusi kotimaa yllättää. Ajelemme kylien läpi ja ihmettelemme tätä kirkkoa pellolla, ei asutusta juurikaan lähellä. Parkkipaikalla autoja ja jopa kolme linja-autoa. Päätämme mennä katsomaan tätä ihmettä. Pian huomaamme, että ihmisiä on jopa kaukaa Kiinasta asti.
Miksi? Pihalla muutama matkamuistomyymäläkin. Menemme kirkon sisään ja se on tupaten täynnä ihmisiä, kaikki penkit täynnä ja takana turisteja jotka tulevat ja menevät. Aluksi ajattelimme täällä olevan häät menossa mutta oli tavallinen jumalanpalvelus. Mekin jäämme ihmettelemään kirkon kauneutta sisältä joksikin aikaa. On rukousta ja kaikki nousi seisomaan, on lauluryhmän laulua kitaran soitolla, aivan eri meininki kun suomalaisessa kirkossa. Kirkko on Wiesin kirkko ja kotona netistä tutkittuamme meille selviää, että tämä on hyvin erityinen kirkko Pyhinvaelluskirkko. Ei me kyllä tiedetä uudesta kotimaastamme juuri mitään kun tällaisia yllätyksiä tulee. No, täällä on katsottavaa niin valtavasti. Tässä linkissä Suomeksi juttua ja hyviä kuviakin. Kirkossa ei saanut kuvata. Tässä lisää kuvia netistä.


Jatkamme matkaan romanttisesti romanttisella tiellä ja silmä tarkkana seuramme noita pieniä kylttejä. Tässä kuvassa selvästi mutta monesti ne oli talonkin seinässä ja kerran meillä jäi kyltti huomaamatta ja jouduimme palaamaan takaisin. 

Tapanamme ei ole kulkea kirkkoja katselemassa mutta täällä on ihan mukava käydä   näitä helmejä katselemassa ja ihmettelemässä. Täällä on joka kylässä oma kirkko. Meidänkin kotikylässä todella kaunis kultavalkea väriltään. Kirkkoja voi näkyä samalla kertaa monta tornia kerralla kun kyliä on muutaman kilometrin välein. Juuri nytkin kuulen kotikirkomme kirkonkellojen lyönnit, se lyö aina 15minuutin välein.


Pysähdymme Rottenbuchiin. Jätämme auton sivummas parkkipaikalle ja kävelemme pienen kaupungin keskustaan ja tälle luostarin pihalle. Kirkon tornista oikealla on kirkko.


Tälläinen hyvin vaatimaton ovi ehkäpä upeampaan kirkkoon jonka vähän aiemmin näimme, Kloster Rottenbuchiin. Ja näiden ovien takaa tulee tälläinen kauneus.


Kuva kertokoon.


Saarnastuoli.

Urut.


Alttari. Alttarin kummallakin puolella oli pienemmät alttarit. En tiedä kylläkään miksi.


Alttarilta taaksepäin.


Pieni alttari.


 Koristuksia ja aitoja kukkasia.


Portaat saarnastuoliin.


Tämä kirkko oli niiden kauneimpien kirkkojen joukossa jossa olen käynyt, jos ei lie kaunein.


Tässä kirkko vaatimattoman näköisenä ulkoapäin.


Kurvailu romanttisesti romanttisella tiellä jatkuu,..kyliä ja kirkkoja on paljon matkan varrella. Lämmintä oli lopulle 30 astetta.


Kun taas näemme mielenkiintoisen kirkon ja päätämme poiketa katsomassa miltä tämä näyttää. Kylä on Denklingen.


Täällä Saksassa yleensä kirkkojen ovet ovat auki. Täällä saimme ihan kahden katsella kirkkoa. 


 Kaunis on tämäkin kirkko.


Alttari. 


Urut.


Näkymä sivuovelta kirkkoon.


 Romantische Straßella kulkeminen jätettiin Landsberg am Lech kaupunkiin, kun tuli kielletty ajosuunnan merkki eteemme ja emme päässeet vanhaankaupunkiin. Emmekä lähteneet sitten kiertelemään. Mitähän kirkkoja ja linnoja lie tänäkin kaupunki pitää sisällään? Siihen tutustumme myöhemmin, kiinnostavalta ainakin näyttää.

Yritimme saada autoamme parkiin tänne jokivarteen mutta kaikki paikat olivat täynnä.

Tuli kirkkoja kateltua. No, kolme kirkkoa on vähän tuolla alle sadan kilometrin matkalla. Montakymmentähän kirkkoa matkan varrella olikaan? 
Ulkona juuri nyt mittarit näyttävät 29 ja 30 lämmintä. :)

Tschüss :)

Soleil 

2 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Upeita kuvia! Tuonne Forggenseelle pitääkin lähteä joku viikonloppu uimaan. :) Ja meillä on muuten Neuschwansteinkin edelleen näkemättä, melkein nolottaa!

Soleil kirjoitti...

Kyllä tuo seutu on mukava retkikohde, koko järven ympäristö.Riitää katseltavaakin moneksi viikonlopuksi. :) Kannattaa Neuschwansteinisäkin käydä hyvällä ilmalla, että näkee sen kauniin ympäristön.Vieressä on myös Isän vaatimattomampi lina. Tämän King Ludwig II "kesämökkikin" on tuolla samalla seudulla, eikä niin tavallinen mökki ja puisto.
http://www.schlosslinderhof.de/englisch/park/history.htm