Torstai 26.9.2013 - 7päivä
- Vintgarin kanjoni on käyty ihastelemassa, liikkuva kesämökkimme tankattu ja jatkamme matkaa.
- Moottoritiellä on hyvin rauhallista, saksalaisia karavaanareita tulee vastaan ja muutama henkilöauto on liikkellä vain.
- Ljubljanasta olen kuullut sen olevan kauniin kaupungin mutta siihen tutustumisen jätämme seuraavaan kertaan. On jo kiirus Kroatiaan.
- Moottoritiellä oleva maksupaikka Meillä on moottoritietarra joten voimme jatkaa vain matkaa.
- Otan paljon kuvia myös ikkunan läpi ja sivuikkunasta, joskus se onnistaa mutta monesti kuvassa kojelaudalta joku kiiltää. Jää matkan varreltakin mukavia muistoja.
- Ajamme Nova Meston kohdalla pois moottoritieltä ja suuntaamme pienempää tietä pitkin kohti Kroatiaa.
- Sloveniasta Metlikan rajanylityspaikalta ja Jurovski Brodissa ylitämme rajan Kroatiaan. HRVATSKA - Kroatia ja jälleen tapaaminen 13-vuoden jälkeen. Tästä on haaveiltu ja tätä on odotettu. Aiemmilla reissuillamme olemme olleet pohjois-Kroatiassa ja Välimeren rannoilla, turistipaikoilla. Nyt tuleva on aivan uusien paikkojen ja alueiden tutustumista.
- Ajelimme maaseudulla, jossa talo siellä täällä. Maasto kauniisti kumpuilevaa. Paikoin köyhänkin näköistä. Meitä ihmetytti kovasti talot jotka olivat harkkopinnalla tai talonrakennus oli jäänyt kesken. Sitten niitä sodan jäljiltä olevia taloja. Joita olimme kyllä aiemmillakin reissuilla nähneet pohjoisessakin jonkin verran. Silloinhan eka reissullamme oli sota ollut aivan vasta.
- Pelloilla ja jossakin talojen pihoissa poltettiin jotakin, se toi mieleen hyvin tutun tunteen ja hajun noilta mukavilta reissuiltamme yli kymmenen vuoden takaa. Tuo haju tuo mieleen myös Puolan ja Unkarin.
-Oli hienoja ja siistejä talojakin mutta Slovenian jälkeen näytti vähän köyhemmältä, niinkuin olinkin ajatellut näyttävän. Autokanta näytti vanhenevan. Tiet olivat hyvät.
-Taas Sloveniassa ja Kroatiassa tuntuu ettei ole ihmisiä ja autoja paljoa missään liikkeellä, niin hiljaista on. Kauniilta maaseutu näytti.
- Meidän oli saatava Kroatian rahaa, kunaa. Pysähdyimme jossakin pienessä kaupungissa ja ostimme myös nälkäämme hampurilaiset. Niinkuin ei jääkaapissa olisi ruokaa ollut. Kioskissa ei ollut mitään kroatialaista pientä syötävää, vain hampurilaisia ja hotdoggeja. Hampurilainen oli erittäin hyvä ja isokin, maksoi kaksi euroa. Me matkoillamme haluamme aina maistella paikallisia makuja ja ruokia.
- Ajelimme sitten Plitvicen luonnonsuojelualueelle, Autocamp Koranaan. Saimme oikein mukavan paikan puiden suojasta ja näkymällä kukkuloille. Aurinko paistoi ja lämmintä oli, tästä on mukava jatkaa lomaa. Illan pimetessä kuului kova heinäsirkkojen viulujen soitto ja siitä Kisutkin tuntuivat pitävän. Nyt sitä ollaan Kroatiassa, mukavalta tämä tuntuu.
Perjantai 27.9.2013 - 8päivä
- Laiskottelu aamu. Ei ollut meistä yhdeksältä jo lähtemään leirintäalueelta bussilla (kuuluu hintaan) järville ja putouksille. Lähdimme myöhemmin ja ajattelimme pyöräillä sinne kymmenen kilometrin matkan mutta minä tein stopin kolme kilometriä ennen määränpäätä. Tie meni kapeammaksi ja mutkaiseksi. Liikenne tiellä oli aika vilkasta, eikä piennarta ollenkaan. Olen arkajalka ja pyöräily ajotielle jossa saa ajaa autot 90 vauhtia on minusta jo pelottavaa.
-Niin ajelimme takaisin ja kävimme paikallisessa kaupassa ostoksilla ja täydentämässä ruokavarastoamme. Takaisin pyöräillessä huomasimme mainoksia tippukiviluolasta, Baraceve Spilje. Veimme ostoksemme mökkiautolle, sanoimme Kisuille heipat ja lähdimme pyöräilemään.
- Ilma oli aamulla hyvin sumuinen, ei näkynyt mukavat maisemat enää mökkiautomme edestä.
- Täällä rotkossa menee joki mutta kuiva se oli nyt.Tippukiviluolille oli matkaa 11 kilometriä leirintäalueelta ja merkittyä pyöräreittiä. Olimme jostakin lukeneet, ettei Kroatiassa kannata liikkua luonnossa missä vain, ainoastaan merkityillä poluilla ja reiteillä. Sodan jäljiltä on maassa vielä maamiinoja. Sodan jälkeen on menehtynyt niihin noin 500 siviiliä. Minusta tuo on paljon ja kuinka moni on loukkaantunut?
- Alkumatka oli metsässä ja kumpuilevaa maastoa. Meillä oli hauskaa kun pyöräilimme täällä, luonto oli jo vähän ruskassa.
- Tässäkin talo jossa näytettiin tulleen vaan ehkäpä käymään tai sitten asuttiin. Tämä talo oli hyväkuntoinen. Mies täällä poimi hedelmiä puista.
- Ei viitsinyt vain pysähtyä ottamaan kuvia niistä monista taloista. Talon pinta oli harkopinnalla eli pintarappaus oli jäänyt tekemättä. Tai sitten osassa yläkerta tekemättä. En tiedä oliko siinä sitten rahat loppuneet? Monesti juuri tuollaisen talon vieressä oli se ehkäpä sodan runtelema vanha talo. Oli taloja myös paljon sen näköisiä, että siitä oli muutettu pois ja rakentaminen oli jäänyt kesken. Taloja jotka olivat sortuneet ja näyttivät siltä niinkuin olisivat sodan jäljiltä siihen vain jääneet.
- Mies kysyi kroatialaiselta tuttavaltaan joka asuu täällä Saksassa reissumme jälkeen näistä taloista. Hän ei ollut halunnut puhua asiasta kovinkaan paljon, oli sanonut vain, että sodan jälkeen maaseudulta nuoret lähti kaupunkeihin ja ulkomaille töitä etsimään.
- Minulla on tapa räpsiä kuvia myös pyörällä ajaessani. Otin paljon kuvia nytkin mutta tärähtäneitä ja epäselviä kaikki. Tämän tärähtäneen laitan muistoksi tähän, tässä on niin paljon tunteita, tuoksuja ja muistoja.
- Tie oli hyvää asflattitietä. Täällä ei juurikaan muita kulkijoita meidän lisäksemme ollut. Alas laaksoon ja Luolalle oli mukava pyöräillä, oli alamäkeä pitkälti 5-6 kilometriä. Pyörän vauhti alkoi minullakin lähennellä paikoin jo neljääkymppiä ja silloin piti alkaa jo jarruttelemaan, ettei aivan ylinopeudeksi mene. Tuohan oli jo pelottavaakin, tuollainen ennätysvauhdilla meneminen.
- Tästä vielä matkaa kolme kilometriä ja alamäkeä lähes koko matka, se oli menoa ja nopeaa.
- Tässäkin kuva vauhdista. Harmitti kun niin pilvinen ja harmaa päivä, välillä nakkeli muutamia vesipisaroitakin.
- Niin me sitten saavuimme tippukiviluolille. Olin jossakin välissä miehelleni sanonut, että entäs jos se ei olekaan auki nyt. No, niinhän luukulla sitten oli lappu, että tälläviikolla torstaista lauantaihin tippukiviluola on suljettu, koska siellä ei ole sähköä.
- No, vähän kyllä harmitti mutta hyvä kuntolenkkihän tästä kuitenkin tulee kun vielä
takaisin pyöräilemme, ne kilometrien nousut. Nähtiin kuitenkin ulkoapäin paikka.
- Takaisin pyöräiltessä pysähtelimme useasti, katselemaan jo vähän ruskaista maisemaa. Myös kokemaan ihan aitoa Kroatilaista maalaismaisemaa. Matkan varrella oli taas tavallisia taloja, muutama hieno ja iso talo mutta enempi hyvin vaatimattoman näköisiä ja näitä sodan jäljiltä jääneitä. Vastaamme tuli muutamia paikallisia ja tervehdittyämme hekin tervehtivät.
- Pysähdyin kuvamaan tätä kylää, otin muutaman kuvan, kanatkin kaakatti jossakin pihoilla.
.JPG)
- Sanoin miehelleni, että pysähdytään katsomaan tätä, mikä tämä on ja onneksi pysähdyimme.
- Olin ottanut jo vauhdissa kuvia tästä mennessämme Luolalle. Tämä raunio oli muistomerkin kohdalla toisella puolen tietä. Luodin reikiä seinässä, elävä muisto olleesta sodasta. Mennessämme olin myös ottanut aivan epäselviä kuvia tämän talon vieressä olevasta hyvin pienestä vaatimattoman näköisestä, harkkopintaisesta talosta. Talon takana metsässä tehtiin polttopuita, nainen ja mies, iältään noin 30-40 vuotiaita. Puita kantoi mustissa vaatteissaan, hameessa ja huivi päässä, myös hyvin iäkäs Mummo. Se näky pysäytti minua vähän, jo mennessämme.
- Kun pysähdyimme muistomerkille, huomasin talon pihalla nämä Naiset, he kumpikin iloisesti tervehtivät minua. Mies hääri jotakin pihan perällä. He olivat siinä noin 20 metrin päässä, tien toisella puolella. Naiset menivät sisälle.
- Tuossa muistomerkissä luki, että sen kylän kymmenen siviiliä oli kuollut 1991 sodan käynnissä. Tämä oli heidän muistomerkkinsä. Kylä oli pieni. Ajatus tuosta sodasta vain 22 vuotta sitten ja kymmenen siviilin kuolemaa tästä pienestä kylästä, veti hiljaiseksi ja liikuttuneeksi. Oliko tuo iäkäs Mummokin menettänyt läheisiään ja oliko vieressä oleva talo juuri entinen hänen kotinsa, jonka sota oli tuhonnut? Sanoin miehelleni, että miltä tämä kylä näyttäisi ilman silloin ollutta sotaa? Varmaan vauraammalta ja hyvävoimaisemmalta näyttäisi, erilaiselta. Ihmiset olisivat onnellisimpia kun ei olisi tarvinnut menettää niitä kymmentä kyläläistä. Eikä talot olisi autioita, töitä voisi olla täällä kylässäkin?
- Poistuimme pian ja hiljaa paikalta.
- Oli vaikea jatkaa matkaa, kyynel silmässä. Täällä ylängöllä katselin kahta metsämiestä kauempana, mitähän hekin olivat kokeneet. Tuttavienkin tuttuja on ollut täällä Kroatiassa rauhanturvaajina. Millaista täällä he ovat nähneet?
- Kävimme matkalla paikallisella pienellä hautausmaalla, joka oli kylien välissä. Liian monella oli elämä päättynyt liian aikaisin ja vuosina 1991 ja 1992. Kummut täynnä suuria kukkakimppuja niinkuin yleensäkin täällä etelä-Euroopassa. Tässä vain pieni osa hautausmaasta ja vain takaapäin otettu kuva.
- Taas ne tutut hajut, roskien polttamisesta tulevat, tuntuivat mukavilta. Iäkäs hamepäällä, huivi päässään ja mustissaan Mummo kerää jotakin tien varresta puiden alta. Ei edes käänny katsomaan, että olisin saanut tervehtiä. Ajelemme kylän ohi. Yhdessä talossa tehtiin remonttia, nuorehko Mies iloisesti hymyili ja tervehti, mennen tullen. Parveketta tekivät.
- Pistäydymme tässä linnakkeen rauniolla.
- Kiitos, noista kokemuksista, mitä tuolla turhalla pyöräreissulla sai kokea.
Tuollaista ei karavaanari tuolla tien päällä mökkiautolla kulkiessaan saakaan nähdä ja kokea. Pyöräilyä tuli päivän aikana 34 kilometriä.
- Vaikka koko päivään oli pilvistä ja näytti kokoajan siltä, että kohta alkaa satamaan niin päivä kaiken kaikkiaan oli oikein mieleenpainuva päivä, tuosta pyöräreissusta johtuen, ei ollutkaan turha pyöräreissu. Jotakin minun sisälläni tapahtui ja tuntui, jota ei olisi tapahtunut ilman tuota pyöräreissua.
Kroatiaan oli mukava palata kolmentoista vuoden jälkeen.
JATKUU…
Kävely
sumuisessa satumaassa.
Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti