Elämysmatka suolakaivoksella, ikävien asioiden kohtaamista sekä haahuilemista ikivanhoilla kaduilla.
Salzbergwerk
Mielessäni oli lähes kahdenkymmenen vuoden takainen käynti Puolassa Wieliczkan suolakaivoksessa ja siellä suolakaivoksen uumenissa oleva hieno kirkko.
"Ensimmäisen kerran seutu mainitaan historiassa vuonna 1102 sen runsaiden suolamäärien vuoksi. Berchtesgadenin vauraus onkin suurelta osin peräisin juuri suolakaivoksista. Kaupunki oli itsenäinen Berchtesgadenin ruhtinasapottikunta vuoteen 1803. Napoleonin sotien aikaan Berchtesgaden siirtyi omistajalta toiselle, muun muassa Salzburgille ja Itävallan keisarikunnalle, ja myös Ranskan joukot miehittivät aluetta jonkin aikaa. Baijerin haltuun Berchtesgaden joutui vuonna 1810. Baijerin kuningasperhe alkoi heti suosia sitä, kävi Königsseellä ja piti itse kaupungissa kuninkaallista metsästysmajaa. Syntyi orastavaa matkailua, ja alueelle muutti taiteilijoita, jotka perustivat Königsseen rannalle yhteisön nimeltä ”Malereck”. Tunnetuin Berchtesgadenissa asunut kirjailija oli Ludwig Ganghofer."
Kopio: http://fi.wikipedia.org/wiki/Berchtesgaden
Mielessäni oli lähes kahdenkymmenen vuoden takainen käynti Puolassa Wieliczkan suolakaivoksessa ja siellä suolakaivoksen uumenissa oleva hieno kirkko.
Salzbergwerk Berchtesgaden on yksi Euroopan vanhimmista suolakaivoksista.
Tämä on toiminut jo vuodesta 1517 alkaen.
Kuvaaminen oli jo suolakaivoksen sisäänmeno-ovella jo kielletyä.
Mutta suolakaivoksen sivuilta on saanut kuvia kopioida.
Kuvat: Salzbergwerk Berchtesgaden
Mutta suolakaivoksen sivuilta on saanut kuvia kopioida.
Kuvat: Salzbergwerk Berchtesgaden
Kaikki pukivat siniset työhaalarit päälle. Istuttiin junaan peräkkäin istumaan. Huristeltiin 650 metriä hyvin kapeaa tunnelia suolakaivoksen sisälle minkä jälkeen lähdettiin kävellen eteenpäin ja saavuttiin tähän "Salzkathedrale" missä oli ensimmäinen valo- ja värishow siitä kuinka tämä paikka oli täynnä suolavettä 150 vuotta sitten.
Matkalla oli välillä vanhoja suolakaivoksen työkoneita. Tämä pronssinen pumppu oli aikanaan toiminut särkymättä yli sata vuotta ja painoa tällä oli 16 tonnia.
Tässä huoneessa istahdettiin alas katsomaan filmiä suolakaivoksen historiasta ja miten kaivosprosessi toimii. Alla pienoismalli kaivoksen 30 kilometriä pitkistä käytävistä ja suola-altaista. Me kiersimme hyvin pienen alan tästä verkostosta. Tällä hetkellä tuotanto oli 100 metriä alempana ja suolaa riittää 200 vuodeksi ainakin eteenpäin.
Tässä huoneessa sai tutkia kosketusnäytöiltä valkoisen kullan historiasta ja näytillä oli erilaisia kristallimaisia suolamöykkyjä jotka olivat maan uumenista löytyneet.
Myös kuvin oli matkalla kaivoksen historiaa. 1900-luvulla kun ihminen louhi käsin kalliota päiväeteneminen kalliossa oli 6cm. 2000-luvun alussa käsikoneita käyttäen edettiin 2m päivässä. Nykyisin takana oikealla näkyvällä konella eteneminen päivässä on 6m.
Ja kaiken tämän kruunasi, kun kuljettiin tämän 100 metriä pitkän, 30 metriä leveän ja neljä metriä syvän suolajärven yli lautalla. Kauniin klassisen musiikin soidessa hyvässä akustisessa ympäristössä ja valoshowssa. Järven vesi oli suolaisuudeltaan 24% ja tämä kaikki loisto koettiin 140 metriä maan alla.
Kerrassaan hieno elämysmatka suolakaivoksen uumenissa.
 |
Kuva: Salzbergwerk Berchtesgaden
|
 |
Kuva: Salzbergwerk Berchtesgaden
|
 |
Kuva: Salzbergwerk Berchtesgaden
|
Sitten laskettiin sylikkäin puista liukumäkeä kiljuen alas. Möhemmin reitillä oli toinenkin vähän loivempi. Kävellenkin pääsi kiertämään, mutta lapsenmielisille tämä oli hauskaa, kuten meille.
 |
Kuva: Salzbergwerk Berchtesgaden
|
Matkalla oli välillä vanhoja suolakaivoksen työkoneita. Tämä pronssinen pumppu oli aikanaan toiminut särkymättä yli sata vuotta ja painoa tällä oli 16 tonnia.
 |
Kuva: Salzbergwerk Berchtesgaden
|
Tässä huoneessa istahdettiin alas katsomaan filmiä suolakaivoksen historiasta ja miten kaivosprosessi toimii. Alla pienoismalli kaivoksen 30 kilometriä pitkistä käytävistä ja suola-altaista. Me kiersimme hyvin pienen alan tästä verkostosta. Tällä hetkellä tuotanto oli 100 metriä alempana ja suolaa riittää 200 vuodeksi ainakin eteenpäin.
 |
Kuva: Salzbergwerk Berchtesgaden
|
Tässä huoneessa sai tutkia kosketusnäytöiltä valkoisen kullan historiasta ja näytillä oli erilaisia kristallimaisia suolamöykkyjä jotka olivat maan uumenista löytyneet.
 |
Kuva: Salzbergwerk Berchtesgaden
|
Myös kuvin oli matkalla kaivoksen historiaa. 1900-luvulla kun ihminen louhi käsin kalliota päiväeteneminen kalliossa oli 6cm. 2000-luvun alussa käsikoneita käyttäen edettiin 2m päivässä. Nykyisin takana oikealla näkyvällä konella eteneminen päivässä on 6m.
 |
Kuva: Salzbergwerk Berchtesgaden
|
Ja kaiken tämän kruunasi, kun kuljettiin tämän 100 metriä pitkän, 30 metriä leveän ja neljä metriä syvän suolajärven yli lautalla. Kauniin klassisen musiikin soidessa hyvässä akustisessa ympäristössä ja valoshowssa. Järven vesi oli suolaisuudeltaan 24% ja tämä kaikki loisto koettiin 140 metriä maan alla.
 |
Kuva: Salzbergwerk Berchtesgaden
|
Tästä sitten tultiin ulos suolakaivoksesta.
 |
Kuva: Salzbergwerk Berchtesgaden
|
Yhden päivän retkikohde: Minua ei ole sitten koskaan sotaan liittyvät asiat kiinnostaneet ja vielä vähemmän, kun olen saanut nyt täällä asuessa ja kertoessani tykkääväni asua täällä, kuulla negatiivisia asioita tähän asiaan liittyen.
Lapsuudenkoti sijaitsi reilun puolen kilometrin päässä paikasta missä oli sotaleiriä pidetty. Jo tuo metsä oli niin pelottava paikka. Sain lapsuuteni myös kuulla niitä pelotteluja kuinka itänaapuri valloittaa sinä-ja-sinä päivänä pohjois-Suomen. Minä haaveilin kuitenkin mukavista asioista, ulkomaista.
Olenhan tästäkin asiasta tv-ohjelmia jo Suomessa asuessa katsonut ja täällä niitä tulee tv:stä aika usein. Jos minä saisin päättää, niin tällä hetkelläkin maailmassa valloillaan olevat levottomuudet ja vääryydet pitäisi heti kaikki lopettaa. Kumpa tuon voisinkin tehdä.
Jotenkin tuntui, että olin nyt niin vahva kohtamaan tätä lähemmin. Ottamaan itselle uuden kotimaani ihmisten menneisyyden taakkaa, edes pienen hitusen verran.
Täällä alakäytävissä muisteltiin toisenmailmansodan vaiheita.
Myös Suomen tilannetta tuolloin.
Surullinen oli matka ollut kulkea tähän asti, katsella valokuvia ja kaikkea tuota, mutta näitä elämänsä menettäiden lukuja katsellessa se muuttui vielä vaikeammaksi. Miksi, miksi, 50 miljoonaa koko maailmassa menetti ainutlaatuisen elämänsä tämän sodan takia???
Kurkistus maan alle, tänne oli rakennettu yli kuusi kilometriä käytäviä ja bunkkereita.
Tässä oli ollut joku neuvotteluhuone.
Tässä käytäviä yhdistävä 20 metriä korkea hissikuilu.
Kaikkihan me tiedämme tämän päiväkirjan kirjoittajan, Anne Frankin.
Tässä hänen ja hänen perheensä muistokäytävä, näitä kuvia oli erityisen hankala katsella.
Tässä hänen ja hänen perheensä muistokäytävä, näitä kuvia oli erityisen hankala katsella.
Kyynelten läpi oli vaikea kirjoittaa nimemme vieraskirjaan.
Hänen Isänsä menetti kaiken muun paitsi oman elämänsä. :(
Tässä huoneessa kaksi Naista kertoi oman selviytymistarinansa.
 |
| Ylhäällä kukkulalla näkyy pienenä Kotkanpesä, Kehlsteinhaus. Sieltä kuvia aikaisemmalta reissulta löytyy täältä. |
Tähän vähän kevennykseksi ja muistoksi, näiden niin hauskojen karvaisten karavaanareiden nauttimisesta. Jätkä joka on niin mies, autojen ja moottoripyörien pörinat saa hänet kiirehtimään ikkunaan. Hänestä löytyy myös pehmeämpi puoli. Kotona hän usein istuu pöydällä ja katsoo eläimistä tulevia luonto-ohjelmia, ne on mieleisiä. Meillä ei ole mökkiautossa tv:tä, eikä tule. Olemme kuitenkin asiassa vähän nyt lipsuneet ja hankkineet vanhaan läppäriin lisähärpäkkeen, millä näkyy analogisia- ja digitaalisia antennikanavia, sekä siihen saa liitettyä haluttaessa sateliittiantennin. Ihan mukava näin talvisaikaan, kun pimeä tulee aiemmin jotakin joskus katsoa, tapaa tästä ei tule. Jalkapallon takia tässä asiassa lipsuttiin. Voi mikä into ja riemu Jätkälle tuli, kun lintuohjelma näkyi mökkiautossa. Näin tässä katsellaan puussa istuvaa pöllöä, silmästä silmään.
Kun taas Kuningatar on läppärin laturista tehnyt itselleen lämpötyynyn. Hassuja ovat kissat. :)
Illalla olimme jo sängyssä, kun alkoi ulkoa kuulua erittäin kova myrskytuulen ulinaa. Tuuli tyyntyi sitten ukkosen paukkeeseen, salamointiin ja sateeseen. Uutisista kuulimme aamulla, että Boodenseellä tuuli oli mennyt 120 kilometrin tuntivauhdilla. Näkymä oli aamulla sitten tällainen, vuorilla oli lunta.
Miten nyt, kun talvi tuli kesken ruskaloman.
Päiväretkelle lähdimme vajaan kahdeksan tuhannen asukkaan Berchtesgadeniin kaupunkiin ja sen vanhimmille kaduille.
 |
| Linja-auto- ja juna-asema. |
 |
| Juna-asemalla kaunis seinämaalaus. |
Taisinpa sanoa tuolla edellisessä jutussa, että rakastamme enemmän luontopaikkoja kuin kaupunkeja. Voi kyllä nämä saksalaiset ja etelä-Euroopan vanhatkaupungit ovat upeita. Rakastamme kyllä näilläkin kaduilla kulkemista. Oikeastaan otan aina kaupungeissa paljon enemmän kuvia. Kuvien räpsiminen kaupungeissa on kyllä aina haastavaa. On vastaan paistava aurinko, auto, ihmiset tai pylväs tiellä, jopa joskus talokin pitäisi edestä siirtää pois että saisi paremman kuvan, talot on niin isoja eikä niitä millään yhteen kuvaan tahdo saada mahtumaan, joskus jopa tuntuu siltä, että pitäisi katolle kiivetä kuvia ottamaan.
Olen varmasti tällaisessa paikassa tylsä seuralainen, kun paneudun, niin joka ikkunalaudan ja kukka-asetelman katselemiseen, nauttimaan. Kiitos, seuralaiseni on kärsivällinen eikä hän koskaan patistele kiirehtimään vaan antaa minun haahuillen nauttia, olen aika onnekas. Vaikka joskus jopa häviän kauemmas, kun näen että tuolta toiselta puolelta kauempaa saa paremman kuvan.
Tässä nyt joitakin kuvia Berchtesgadenin vanhimmilta kaduilta, kun olen haahuillen nauttinut näkemästäni. Ihanan Liebestraum, rakkausunelma, ( Franz Liszt 1811 - 1886) sävelmän soidessa taustalla.
Tulethan kanssani haahuillen nauttimaan? :)
24.10.2014:
BERCHTESGADENIN VANHOILLA KADUILLA
KIITOS!
Leirintäalueella saksalainen naapurikaravaanari tuli kysymään olemmeko Suomesta? Hänellä, tällä vanhemmalla Herralla oli mukavia juttuja. Hän oli ollut Suomessa töissä vuosina 1962-63 eli monet vuodet jo ennen meidän syntymää. Hän oli ennen Suomeen muuttoa opetellut vähän Suomen kieltä mutta harmitteli, kun työpaikka oli Pietarsaaressa jossa puhuttiin ruotsia. Sanoi jotakin suomeksikin. Hän tykkäsi Suomesta ja olisi siellä halunnut enempi työrupeaman jälkeen lomailla, mutta vaimo ei tykännyt vaan piti maata liian hiljaisena paikkana. Muisteli kuinka hän 1974 oli napapiirillä käynyt ja siellä oli vain pieni koppero josta oli jotakin myyty. Oli hän myös kokenut suomalaisen juhannuksen ja ihmetteli sitä kuinka naiset ja miehet makasi juovuksissa maassa. Tuon asian taas kuultua en ole kyllä tuosta yhtään ylpeä.
Leirintäalueella saksalainen naapurikaravaanari tuli kysymään olemmeko Suomesta? Hänellä, tällä vanhemmalla Herralla oli mukavia juttuja. Hän oli ollut Suomessa töissä vuosina 1962-63 eli monet vuodet jo ennen meidän syntymää. Hän oli ennen Suomeen muuttoa opetellut vähän Suomen kieltä mutta harmitteli, kun työpaikka oli Pietarsaaressa jossa puhuttiin ruotsia. Sanoi jotakin suomeksikin. Hän tykkäsi Suomesta ja olisi siellä halunnut enempi työrupeaman jälkeen lomailla, mutta vaimo ei tykännyt vaan piti maata liian hiljaisena paikkana. Muisteli kuinka hän 1974 oli napapiirillä käynyt ja siellä oli vain pieni koppero josta oli jotakin myyty. Oli hän myös kokenut suomalaisen juhannuksen ja ihmetteli sitä kuinka naiset ja miehet makasi juovuksissa maassa. Tuon asian taas kuultua en ole kyllä tuosta yhtään ylpeä.
Soleil
Ps. Jatkuu,..
4 kommenttia:
Kerroit kuinka sodat eivät ole koskaan kiinnostaneet, sama juttu täällä, mutta mutta.... Vuosia sitten näin minisarjan Band Of Brothers, jossa on mm. Tom Hanks, tämän minisarjan johdosta halusin ehdottomasti kulkea II maailmansodan jälkiä Normandiassa, Ranskassa ja tietenkin pysähtyä Anne Frankin talossa Amsterdamissa. Etenkin hollywoodilaisittain Amerikkalaisten sotilaiden hautapaikka Normandiassa veti hiljaiseksi. En todellakaan kuulu niihin joiden tulee nähdä Platoon jne...mutta nykyään aihe kiehtoo kovasti, etenkin tuo ajallisesti lähellä oleva II maailmansota. Kiitos taas kuvista ja tarinoinnista!
Kiva, kun kävit. :)
Meillä on usein ollut puheissa, että pitäisi käydä tuolla Normandian seudulla, mutta emme ole vielä sinne asti kerineet. Onkohan se sitä, kun aikuisen ikä lähestyy, niin alkaa jo vähän kiinnostaa nuo sota asiat.
Hei!
Hienoa, että otit mukaan tällekin matkalle! :)
Mukava, kun seurani kelpasi ja saimme ihan rauhassa haahuilen kulkea, kun ei ollut ruuhkaa matkalla. :)
Lähetä kommentti