NÄILLÄ PALMUKUVILLA!
Vuosi 2014 aloitettiin ja lopetettiin Espanjassa, niin tämä uusikin vuosi alkoi mukavan rauhallisesti Espanjassa.
Vuosi 2014 aloitettiin ja lopetettiin Espanjassa, niin tämä uusikin vuosi alkoi mukavan rauhallisesti Espanjassa.
Niin kiitollinen olen menneestä Joululomasta, KIITOS , mutta harmittaa tämä talvi täällä kotona. Lämmikkeenä on onneksi reissusta mukavat muistot ja ahmitut auringon lämmittävät säteet. Kissatkin hakevat lämpöä lämpöpattereista, sekin kertoo jo jotakin. :)
Liian äkkiä meni kolme ja puoli viikkoa ja 24 yötä, aivan liian äkkiä. Noin neljätuhatta kilometriä ei tuntunut pitkältä matkalta. Kotipihassa sanoin, että lähdetään heti uudelle reissulle. Ei meitä reissut väsytä vaan päin vastoin silloin ladataan akkuja arjen tavallisuuteen. Reissu meni hyvin. Pyöräni kumi puhkesi, mieheni pyörän ketjut melkein katkesi ja maatiais-Pallukka sotki vähän kakalla yhtenä päivänä, olivat ainoat harmimme koko matkalla ja tietysti se, että loma päättyi liian nopeasti.
Ilmat olivat nyt paljon paremmat kuin vuosi aiemmin. Vain yhtenä päivänä satoi ja olisko ollut vain 3 pilvistä päivää. Muulloin aurinko helli meitä lämmöllään. Kovaa tuulikaan ei nyt ollut paljoa haittana. Muutama uusi paikka tuli katseltua ja tutussakin, Espanjan rakkaimmassa paikassa käytyä.
Olisimme halunneet jäädä niin tuohon Espanjan talveen vielä pitemmäksi aikaa. Kenenkään en suosittele menemään talvella Espanjaan, kun sinne pitää päästä sitten joka vuosi uudestaan. :) Se lisää minulle ja meidänlaisille vaan lisää suunnitelmia ja unelmia. No, suunnitelmia tehden ja unelmoiden elämä on paljon mukavampaa ja niitä pitää jokaisella olla. Kaikki eivät rakasta 35 asteen pakkasia ja kaikille ei jouluun kuulu narskuva lumi. Joulun tunnelman saa lämpimässä ja auringossakin, se on vaan omasta mielestä ja ajatuksista kiinni. Ihmnen voi oppia rakastamaan toisenlaistakin, mihin on aiemmin oppinut. Se jopa on kehittävääkin. Ei aina samallalailla tekeminen tai vanha opittu tyyli ole se oikea ja paras mahdollinen. Rakas kotimaakin voi vaihtua ja niitä voi olla useita elämän aikana, ajattelen nyt kun kaipaan Espanjan auringon lämpöä.
JA LUMISIA TERVEISIÄ SINNE ESPANJAAN! :)
Kotikylässämme näytti tältä, ja oli muutama aste vain lämmintä, eilen kun tulimme kotiin. Muutama päivä aiemmin oli satanut lunta, paikoin jopa 30 cm. Meidän asuessa alle 10 cm on lumiennätys. Pakkasta oli ollut lomamme aikana -11,5 astetta, kun ennätys toissa talvelta on -14 ja viime talvena vain -1,5 astetta. Lumi oli jo jonkin verran parin päivän aikana sulanut. Toivottavasti talvi on pian ohi. No, viikonlopuksi lupaa jo +15 astetta lämmintä ja huuhtikuun kelejä, sanottiin radiossa.
Kotikylässämme näytti tältä, ja oli muutama aste vain lämmintä, eilen kun tulimme kotiin. Muutama päivä aiemmin oli satanut lunta, paikoin jopa 30 cm. Meidän asuessa alle 10 cm on lumiennätys. Pakkasta oli ollut lomamme aikana -11,5 astetta, kun ennätys toissa talvelta on -14 ja viime talvena vain -1,5 astetta. Lumi oli jo jonkin verran parin päivän aikana sulanut. Toivottavasti talvi on pian ohi. No, viikonlopuksi lupaa jo +15 astetta lämmintä ja huuhtikuun kelejä, sanottiin radiossa.
Lukijoissa on varmasti sellaisia jotka eivät tiedä, kuinka Suomestakin matkustaa Espanjan ja Portugalin talveen 700-800 eläkeläiskaravaanariautokuntaa talvehtimaan muutamaksi kuukaudeksi tai jopa lähes vuodeksi, mutta suurin osa on sen vajaa puoli vuotta. Suomalaiset ovat pienenä vähemmistönä kuitenkin näistä eläkeläiskaravaanaritalvehtijoista vaikkapa ruotsalaisiinkin ja norjalaisiin nähden. Eniten on englantilais-, hollantilais- ja saksalaiskaravaanareita talvehtimassa. Puhutaan varmaan aika suurista määristä heidän kohdallaan. Olen aina ihaillut näitä ihmisiä suuresti ja siinä sitä, että on ihmisiä jotka haluaa eläkepäivilläänkin toteuttaa unelmiaan. Eivät tyydy vain kotona oloon ja Suomen talveen. Vaan lähtevät katselemaan maailmaa ja elämään toisenlaista elämää. Tuo on niin mahtava asia. Sellainen tuli mieleeni, että teistä osa varmasti ymmärtää meitäkin paremmin, kun olemme ulkosuomalaisia jotka tykkäävät asua uudessa kotimaassaan ja nauttivat siitä. Joku minulle harmittelikin sitä ettei aikanaan lähtenyt Ruotsiin asumaan. No, menneitä ei kannata harmitella eikä tulevaa surra.
Kissat loman viimeisenä aamuna pohjois-Espanjassa ihastelevat kesäistä maisemaa ja nauttivat lämmöstä vaikkei palmuja enää näykään. Prinsessalle ja Jätkälle tämä matka oli 8-vuotis juhlamatka. |
Mehän emme ole kuin kolmesti tänä neljänä vuotena törmänneet täällä suomalaiseen karavaanariin. Heitä ei vaan näy missään. Nyt reissullamme törmäilimme kahdella leirintäalueella näihin etelässä talvehtijoihin. Heitä sanottiin olevan noilla kahdella leirintäaluella parikymmentä auto- tai vaunukuntaa. Kaikkia näitä emme nähneet. Muutamien luona kävimme, mutta oli hiljaista.
Kiitos teille jotka tulitte juttelelemaan! Anteeksi teille joiden aamupuuhia tulin häiritsemään. :)
Oli mukava nähdä teitä ja ihania hetkiä oli jutella teidän muutamien kanssa. Hämmästyin todella, kun osa oli vielä blogini lukijoita. Siis olihan aivan mahtava juttu nähdä tuntemattomia blogin lukijoita. :) Toivottavasti ei ollut pettymys nähdä teidän meitä karavaanareita livenä.
Voi kuinka iloinen olen teidän puolesta ja teidän takia, että teette sitä mitä haluatte. Tekin jotka vietitte jo 14. talvea, tuo on niin upea asia. Toivottelin siellä teille joita näin, kaikkea hyvää ja sitä että nautitaan tästä elämästä! Olisin halunnut toivottaa tämän teille kaikille, mutta en nähnyt kaikkia lähdön hetkellä eli jos luet tämän, niin tässä toivotukseni sitten näin tulevat sinne Espanjan lämpöön.
Kaikkia ihania asioita teille sinne toivottelen vielä ja lämmintä auringon paistetta, nauttikaa! :)
Oli myös jännä sattuma. Ajoimme vuokratulla henkilöautolla yksien markkinoiden parkkipaikalle ja vastapäätä on suomalainen henkilöauto. Puhelimme niitä ja näitä. Te olitte muuten lomalla lähettyvillä, ette olleet karavaanareita. Juttelumme lopussa sanoin, mistä voi seurata meidän reissuja ja sinä sanoit, että olet sivuillani käynyt tykkäämässä. Toivon, että teidänkin unelmat toteutuvat. :)
Kaikkia ihania asioita teille sinne toivottelen vielä ja lämmintä auringon paistetta, nauttikaa! :)
Oli myös jännä sattuma. Ajoimme vuokratulla henkilöautolla yksien markkinoiden parkkipaikalle ja vastapäätä on suomalainen henkilöauto. Puhelimme niitä ja näitä. Te olitte muuten lomalla lähettyvillä, ette olleet karavaanareita. Juttelumme lopussa sanoin, mistä voi seurata meidän reissuja ja sinä sanoit, että olet sivuillani käynyt tykkäämässä. Toivon, että teidänkin unelmat toteutuvat. :)
Minulla on ilona ja muistona reissusta noin 3400 kuvaa. Niiden läpi käyminen vie oman aikansa, mutta juttua reissusta tulee myöhemmin enemmän. Ensin pitäisi muistella mennyttä vuotta ja siitäkin jotakin kirjoitella.
See you :)
Soleil
Oli mukava tulla kylmyydestä huolimatta kotiin. :)
See you :)
Soleil
4 kommenttia:
Hyvin sanottu tuo, että " Kenenkään en suosittele menemään talvella Espanjaan, kun sinne pitää päästä sitten joka vuosi uudestaan. :) "
Heh, meillä se jäi päälle, pakko päästä aina talveksi Barcelonaan. Nyt olemme jouluna olleet Suomessa ja ikävä on jo takaisin. Vaikka myönnän, että kiva toki täälläkin on käväistä. Antoisaa alkanutta vuotta!
Kiitos Matkatar, teille myös antoisaa vuotta! :)
Kiva kuulla, että teillä on jo ikävä takaisin. Tällä reissulla emme ajelleet Barcelonan rantakadulla mökkiautolla. Me emme ole oikein kaupunki-ihmisiä, mutta teidän hienoon kotikaupunkiin pitäisi kyllä tutustua. No, siihen jo saisi monta joululomaa kulumaan. No, eläkeikään niitä on vielä parikymmentä jäljellä.
Niinhän se meilläkin meni niillä kesäisillä kuukauden lomareissuilla aina vaan haave lisääntyi, että olisi ihana asua Alppien lähellä. Nyt tätä uutta elämänjaksoa olemme saaneet elää kohta neljä vuotta. Olemme niin onnellisia ja kiitollisia tästä kaikesta. Eli matkailu on tuossa mielessä vähän "vaarallista", tulee haaveita ja niitä saattaa tulla vielä lisää. ;)
No, kyllä tämä etelä-Saksan talvikin aika kesältä tuntuu, kun on pohjois-Suomen kylmyydestä ja kaamoksesta tänne muuttanut. Ja olemme niin keskellä kaikkia ihania paikkoja, että karavaanareiden on helppo lähteä usein reissuun. Espanjakin on loppujenlopuksi, niin lähellä.
Kaikkia ihania asioita teillekin toivottelen ja paljon lämmintä auringon paistetta, nauttikaa! :)
Ihania kuvia ja niin lämpöistä! Parisen vuotta pyörin Espanjassa ja Portugalissa ja totta on että erittäin harvoin törmäsin toisiin suomalaisiin ja nyt toista vuotta Kreikassa, en ole nähnyt ainuttakaan! Etenkään täällä saaressa ei juuri minkään maan autoilijoita ole paitsi juuri NYT! Kaksi ranskalaista autoa ja yksi saksalainen, pieni ihme :), Seuraavaa seikkailuanne ootellessa, kiitos Soleil mukavasta blogista upeine kuvineen!
Kiitos sinulle, kun muistit viestillä. :)
Niin, ei tosiaankaan täällä maailmalla törmää suomalisiin ruuhkaksi asti ja vielä vähemmän suomalisiin karavaanareihin. ;)
Kyllä tuolla Espanjan talvessa oli taas mukava käydä. Varmasti siellä Kreikassakin olisi.
Niin kuin saksalaiset sanoo: Joulun jälkeen tulee heti kevät. Niinpä meillä tänään aurinko paistoi ja oli 16 lämmintä. Kissatkin siirtyivät pattereiden läheisyydestä lämmittelemästä, jo auringon lämpöön. Ihanaa!!! :)
Saa nähdä mitä tässä keksitään. Kova työ on käydä joululoman kuvat läpi.
Ihanaa kevättä sinulle sinne!
Lähetä kommentti