Tämä laakso on Saksan eteläisintä aluetta.
Helmikuun alussa teimme päiväreissun Oberstdorfista Baadiin päin ja Kleinwalsertal-laaksoon Hofer Ifen -vuoren juurelle talvisiin maisemiin.
Olemme monet kerrat ajelleet Oberstdorfista Stillach-jokivartta pitkin etelään päin. Tien varressa on lentomäki, Heini-Klopfer-Skiflugschanze, jonka tornissa olemme joskus alkuaikoina käyneet.
Muutama kerta on käyty Fellhorn-Kanzelwand hissiaseman luona kääntymässä. Yleinen tie kun päättyy tähän. Jopa kerran keiteltiin parkkipaikalla kahvit, kun emme voineet Kissoja jättää mökkiautoon helteisen sään takia, että olisimme jossakin käyneet. Tuolloin oli parkkipaikka täynnä autoja. Ihmisiä oli lähtenyt tästä vaeltamaan, pyöräilemään ja suuri osa noussut hissillä vuorille. Tämä alue ja Stillach-laakso on ollut usein mielessä, kun olen katsellut karttoja ja eri sivuja. Ihmetellyt sitä kuinka näilläkin kotivuorilla on paljon tarjottavaa ja polkuja hienoissa maisemissa käveltäväksi.
Stillach-joki |
Ajelimme päiväreissulle Oberstdorfin pieneen Faistenoy-kylään. Mökkiauto jätettiin Fellhornin hissiasemalle parkkiin. Päivähinta parkkipaikalla oli vain yksi euro. Suurin osa täydeltä parkkipaikalta lähti sukset olalla rinteeseen. Me lähdimme muutamien muiden tavoin kävelylle.
Viimeisen viikon kylmempi jakso ja lumisateet olivat tehneet maisemista kauniit.
Istahdimme hütelle taas mukavaan tunnelmaan päiväkahville.
Täältä lähtee tuntien pituisia vaellusreittejä hüteille ja vuortenhuipuille. Myös vaativia klettersteigeja. Tästä jatkuu Rappenalpenbach-jokivartta Rappenalptal-laakso.
Kahvilla istuessamme taivas selvisi.
Aurinko paistoi lämpimästi. Lämpö sai puidenoksilta lumet tipahtelemaan ja pölyämään. Aurinkoa vasten puhdas valkoinen lumi näytti, kuin olisi timantteja tippunut taivaalta.
Stillach-joki virtaa alhaalla rotkossa.
Vuoripuro solisi mukavasti.
Ja virtasi alas syvään rotkoon ja Stillach-jokeen.
Bussi kulki tänne Stillachtaliin vaikka tie ei olekaan yleinen tie. Nyt tiedämme, että voimme tulla vaikkapa bussilla tuohon bussin päätepysäkille Oberstdorfista ja lähteä tästä kävelemään vuorille.
Alppitalossa kiilteli kupari katossa.
St. Wendelin kappeli
Tämän viiden kilometrin matkalla oli hotelli ja useita mukavan näköisiä majataloja sekä maatilamajoitusta vuori- ja maalaismaisemissa.
Kukko kanojensa kanssa käyskenteli pihalla.
Tästä tuli mutkin ihana kymmenen kilometrin talvivaellus talvimaisemissa, ihanassa Stillachtalissa.
Mielestäni vuoret lumisena ovat kaikista kauneimmillaan, mutta kesällä on kuitenkin mukavampi kulkea.
Ihan kävelyretki ja päivä mukavassa seurassa.
Soleil
2 kommenttia:
Kyllä on kaunista ja kesälläkin lumi tekee vuoret entistä nätimmäksi. Taas kerran täytyy todeta, että olisi mahtavaa, kun tuollaiset maisemat olisi meillekin helpommin saavutettavissa.
Vuorimaisemat ovat niin kauniita. Seuraavassa vuorijutussa onkin kuva niiden arvaamattomuudesta.
Olemme erittäin kiitollisia tästä kaikesta.
Lähetä kommentti