15-17.7.2016, VUORISTA LUMOUTUNEENA

Ja niin kiitollisena, vaikka vuorille oli lunta satanutkin heinäkuussa, eikä Mieheni kaunis ajatuskaan vuorilla nautitusta aamupalasta mennyt aivan suunnitelmien mukaan.

Tältä näytti live kameran kuva perjantai aamuna Nebelhornin huipulla ja lehdessä kerottiin, että on satanut kymmenen senttiä lunta. Mitä ihmettä, heinäkuun puolessa välissä on tullut talvi? Lämmintäkin oli vain asteen verran, kun edellisviikonloppuna oli hellelukemat.

Menimme Wohnmobilstellplatz Oberstdorfiin viikonlopuksi. Tämä ei ole leirintäalue vaan matkaparkki. Täältä kuitenkin löytyy kaikki karavaanarille tarpeellinen, aivan pyykinpesukoneesta lähtien. Sijainti aivan kaupungin keskustan vieressä ja hissiasemakin lähellä. Näiden sivujen mukaan tässä olisi 200 paikkaa. Alue oli lauantaina lähes täysi. Oli ruotsalaisia, norjalaisia, belgialaisia, ranskalaisia ja sveitsiläisiä, muttei yhtään suomalaista mökkiautoa.

Meille tämä seutu aivan Immenstadt im Allgäusta asti koko Stillachtalin - laakso ja umpikujatie Itävallan puolelle Baadiin, Kleinwalsertalin-laakso on hyvin mieluista seutua, rakastakin. Täältä kun ei voi kulkea vain läpi johonkin, tekee alueesta jotenkin erityisen rauhallisen. Tänne tullaan ulkoilemaan ja urheilemaan aivan asiasta tehden. Jos vertaan vaikkapa Füssenia ja Oberstdorfia, niin Oberstdorf on mukavampi paikka. Kauniimmat ja suuremmat, vaikka alas laaksoon ei paljoa näykään, vuoret ympärillä ja itse kaupunkikin on alppimaisempi taloineen kuin Füssen.

Ennen Oberstdorfia, aivan kaupungin kupeessa, on muutama parkkipaikka mihin voi autonsa jättää pitemmäksikin aikaa parkkiin. Katsoin kuvia ottaessa kahdesta paikkaa päivähinnan, niin se oli 4.50e ja 5 e. Tuolla parkkimaksukuitin toisella osalla saa sitten kulkea paikallisbusseilla ilmaiseksi. Tietoni mukaan vaikka aivan Stillachtalin peränurkille bussipysäkille asti. Jos on Allgäu-Walser-Card, niin sillä pysäköinti on ilmaista.

Vuorille oli yön aikana satanut vähän lisää lunta, joten lähdimme lauantaina pyöräilemään. Kävimme pyöräilemässä vajaan 20 kilometrin lenkin. Kuljettiin monen eri joen varrella, kolmen joen yhtymäkohdassakin, metsässä ja peloilla. Sekä vähän kiertelimme Fischen im Allgäussa ja Oberstdorfissa kauppojakin. Illalla vielä kävimme muutaman kilometrin verryttelykävelyn tekemässä seuraavan päivän retkeä varten. Tässä kuvia päivästä.

16.7.2016: OBERSTDORF UND FISCHEN IM ALLGÄU

Vakuutusasiasta vähän ajatuksia. Meillä on kyllä asiaa ajateltu jo vuosia sitten, muttei tarpeeksi hyvin. Olimme jostain kuulleet, että jos jotakin tapahtuu vuorilla, niin pelkkä eurooppalainen sairaanhoitokortti ei riitä, jos joudutaan pelastamaan helikopterilla vuorilta, vaan siitä tulee itselle maksettavaa. Onhan kysessä erikoistehtävä. On eri asia kuljettaa onnettomuuspotilas ja allergia reaktion saanut työpaikaltaan helikopterilla. ADAC:lta ostettiin sitten lisävakuutus sairaus- ja tapaturmajuttuihin ulkomaanreissuille, joka on jatkuvasti voimassa. 

Kiitos paljon tästä Jaaskareille ja Mieluusti Maailmalla -blogin tälle jutulle. Kiitos myös paljon muista jutuista ja kuvista. Aloin miettimään meidän turvaa, sitä onko se riittävä ja mitä se korvaa. Entä jos jotakin sattuu emmekä saakaan apua, kun vuoripelastusvakuutus puuttuu tai tuo mikä meillä on, ei olisikaan riittävä. Entä jos helikopterilento maksaa 5-7 tuhatta euroa ja tuon joutuu itse maksamaan. Enkä ollut ennen kuullut Bergrettungin jäsenmaksusta.

Ymmärrän hyvin, että tähänkin asiaan on oma vakuutuksensa. Täällähän kaikki maksavat kallista sairausvakuutusta, on palkasta lähes 20% josta työnantaja maksaa puolet, mutta sitten terveydenhoito toimiikin loistavasti. Myös joka kotitaloudella pitää olla erillinen vastuuvakuutus, jos aiheuttaa toiselle vahinkoa.

Joka paikassa kulkiessa on tietysti omat vaaransa. Useimmin tuo tapaturma sattuu kotona, jonne myös useimmin kuollaan. Vuorilla on omat erilaiset vaaransa. Vaikka kunnon vaelluskenkiä käyttääkin, saattaa sattua jotakin arvaamatonta, kompastua ja loukata itsensä tai sitten vain venäyttää jonkun paikan, jonka jälkeen kävely on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Mulla on kokemusta siitäkin, että nousu kyykystä tai kumarasta voi saada aikaan sen, että käveleminen on tuon jälkeen vähissä. Tai sitten, kun tuolla vuoripolkuja henkihieverissä pulssi korkealla kipuaa ja ikä alkaa lähennellä viittäkymmentä, niin aina myös sairauskohtauksen mahdollisuus kasvaa. Korkealta voi yllättäen tippua kivi tai kivivyöry päälle. Tästä katsoimme talvella Ifen-vuorella filmiä. Aika yleistä on myös tapaukset jopa aivan kuolemat, että salama iskee. No, tuolloin ei ole enää itse huolehtimassa siitä mihin joutuu ja kuka maksaa, mutta vakuutus tuo tuonkin varalle läheisille helpotusta. 

Tarkempi tutkiminen osoitti, että tuo meidän ADAC:in vakuutus korvaa vain 2500 euroa pelastustehtävästä.

Tietysti toivoo ettei koskaan mitään tapahdu, mutta kun sitä ei voi etukäteen tietää ja hyvä kun ei tiedä. On hyvä varautua ja helpottaa omaa mielenrauhaa ottamalla vuorireissujen turvaksi lisävakuutus. Bergrettung on itävaltalainen vuoripelastusseura. 24 eurolla saa vuodeksi pelastusturvan joka on voimassa ympäri maailmaa. DAV on saksalainen Alppiklubi, johon kuuluu muitakin etuja, mutta myös Bergrettung. DAV:ssa on pelastuksesta enimmäiskorvaus 25 tuhatta euroa, kun Bergrettungissa on 15 tuhatta. Varmasti tuo 15 tuhattakin on riittävän hyvä. Ajattelimme vähän kotiin päin ja liityttiin DAV:iin vaikka se kalliimpi olikin.

Meillä vuorilla aina kulkee mukana repussa myös pieni vaeltajan ensiapupakkaus, sekä kinesioteippiä ja ideaalisidettä. Sekä minulla myös suomalainen kyypakkaus, enemänkin ampiaisen piston varalle, kuin käärmeiden puremaan.

Olette vuoristossa, huomioikaa Alppien vaarat!

Aamuin illoin saimme katsella kun lehmälauma käveli pitkin Oberstdorfin katuja aivan mökkiautomme takaa kellot kilkattaen laitumelle ja navettaan. Kissatkin tuota ihmettelivät.

Rakas Puolisoni ehdotti lauantaina, että mennään sunnuntaiaamuna aamupalalle ylös vuorille. Kyllähän tuo romanttisen ihana ajatus rouvallekin hyvin sopi. Pakkasimme jo illalla reppumme valmiiksi. Aamulla oli vain tehtävänä Kissojen hoito ja vaatteiden nakkaaminen päälle. Juotiin kuitenkin lasilliset tuoremehua lähtiessämme. Olimme hissiasemalla jo hyvissä ajoin, varttitunti ennen kuin hissiaseman piti aueta, mutta siellä oli lappu luukulla. Ensimmäinen hissi oli teknisten ongelmien takia suljettu heinäkuun 22. päivään asti.

Minua kyllä aluksi vähän tympäsi. Juttelimme, että mitä teemme. Lähdemmekö jollekin toiselle vuorelle vaiko kävelemään.

Nebelhornin Talstation on 828metrin korkeudella, seuraava hissiasema Seealpe on 1280 metrissä, siitä seuraava Station Hofatsblick on 1932 metrissä ja huippu, Nebelhorn Gipfelstation 2224 metrissä. Nyt ainoastaan yksi hissi oli toiminassa Seealpesta 1280 metristä Station Hofatsblickiin 1932 metriin. Nebelhorn Gipfelstation 2224 metrissä on suljettuna isojen rakennustöiden vuoksi. Joulukuussa tuonne avataan hieno näköalapaikka.

Päätimme lähteä kävelemään 828 metristä 1280 metriin. Matkaa tästä oli vain kolme kilometriä tälle toiselle ja ylemmälle hissiasemalle, mutta kuitenkin 452 nousumetriä. Kuljettiin 1c-reittiä. Eli aamuverryttelyksi kahdesti Kemijärventieltä Rukan huipulle korkeusmetreissä tai melkein Saanan päälle. Reitti muuttui hyppyrimäkien kupeesta niin kauniiksi. Olimme ihastuksissamme ja tyytyväisiä ettei hissi toiminut. Näin sitten näimme tämänkin. Reitti kulki ihanasti puron vartta pitkin melkein koko matkan. Matkalla oli useita, kaksi korkeatakin, vesiputousta. Jyrkemmissä kohdissa oli portaikkoja. Niin kaunista ja romanttista. Kiirettä ei pidetty. Aikaa meni vajaat 1h ja 20 minuuttia. Kuvaamaan pysähdyin kymmeniä kertoja matkan aikana.

Auringonsäteet valaisivat hikistä, mutta niin mukavaa taivalta aamupalalle.

Seealpe 1280 metristä noustiin hissin kyytiin ja Station Hofatsblickille 1932 metriin. Lämmintä oli ylhäällä reilu 8 astetta. Vatsaa kurni jo kovasti, sillä matkalla emme ottaneet kuin kerran vesihörpyn, vaikka repussa olisikin jotakin pientä välipalaa löytynyt. No, aamupalaaika oli tietysti juuri vähän ennen tuloamme loppunut, mutta löytyihän ravintolasta kuitenkin jotakin syötävää.

Meillä oli aikomus kiertää tämä reitti, Großer Daumen. Tämä olisi ollut niin hyvä harjoitusvaellus, kun polku kulkee kallioisella polulla. Pituutta olisi ollut 9.2km ja nousu- ja laskumetrejä noin 560. Minulla oikutteli polvi ensimmäisen kerran Tonavan laaksossa siinä kilometrin loivassa laskussa. Tuli kova kipu polven ulkosyrjälle joka säteili ylös ja alaspäin jalassa. Meidän oli täältä palattava loppumatka kävellen ja siinä tulee kolmen kilometrin matkalla noin 450 laskumetriä. Ei uskaltanut ottaa riskiä kuitenkaan kävellä tuhat metriä alas päivän aikana. Onneksi tuota kipua ei tullut tänään missään vaiheessa.

Kävelimme helpon vain kolmen kilometrin reitin jossa tuli 165 nousumetriä ja laskumetriä. Monet kerrat istahdimme katselemaan ja nauttimaan maisemista mitä ympärillämme oli. Ne lumosivat ja saivat taas niin suuren ilon ja nautinnon aikaan vuorihullun mielelle. Lumisellakin polulla käveltiin, mutta lumikaan ei haitannut muuta kuin auringon paisteessa sen sokaiseva kirkkaus. Pieniä puroja valui alas rinteitä, oli tullut kevät keskelle kesää. Voi kuinkahan monesti sanoinkaan, että niin ihanaa ja niin kaunista huokailen ihastuksesta. Tuon kaiken ihanan ja kauniin aivan halusin ahmien taltioida mieleen ja sydämeen, ottaa tuosta kaiken positiivisen energian itseensä.

Minun oli pakko taas laittaa taustamusikiikiksi Coming Home. Saksaan, kun muutimme meillä molemmilla oli heti voimakkaana tunne ensimmäisen kerran elämässä, että kotiin tultiin. Tuo tunne on vain vuosien myötä vahvistunut. Aina myös vuorilla on hyvin vahva tunne siitä, että kotona ollaan. Siellä missä on erityisen hyvä olla ja mitä suuresti rakastaa. Pienen ihmisen arkisia iloja, mutta niin suuria.

 Niin kiitollinen, kun näitä vuoria voi sanoa kotivuoriksi.

17.7.2016: NEBELHORN

Kiitos aamupalasta, upeista hetkistä ja maisemista!

Soleil

Ps. Tässä vuoden takainen juttu, 

10-12.7.2015, KESÄISESSÄ OBERSTDORFISSA.