sunnuntai 20. tammikuuta 2019

1-12.1.2019 Loppiaisreissu: 1.Osa: Alkumatka lämpimämpään

Vuoden 2019 reissukauden aloitus Italiaan Toskanan sinisen taivaan alle.


1.1.2019: Joulun vietimme näissä talvisissa maisemissa. Lumisessa maisemissa vietimme ensimmäisen kerran Joulun sitten 2010 Suomi-joulun jälkeen. Joulun tunnetta ei tee lumi eikä tietty paikka, vaan se on tunne omassa sydämessä. Välissä olimme kotona muutaman päivän. Vaikka kotilämmöissäkään ei ollut valittamista, mutta me rakastamme kovasti vielä lämpimämpiä ilmoja ja kun oli lomaakin jäljellä, oli hyvä suunnata heti uuden vuoden ensimmäisenä päivänä lämpimämpää talvea kohti. Kiitollinen oli tunne, kun saimme taas lähteä mökkiautollamme reissuun.

Teimme pienen vauhtimutkan alkuun ja kurvasimme Münchenin lentokentän kautta matkalle. Näin teimme vuosi aiemminkin. Vuosi sitten olimme menossa San Marinoon, niin kuin nytkin ajattelimme loppuvuodesta menevämme. Vuosi aiemmin reissu jäi kahden päivän sairaslomaksi Saksan puolella matkaparkissa, kun Miehelleni heti alkumatkasta nousi kuume eikä hän alkanut toipumaan ja minullekin alkoi kuume nousemaan. Tuo flunssatauti oli aivan kamala, tuntui ettei siitä edes selviä.

Nyt olimme hyvin onnekkaita, kun flunssan merkkejä ei ollut ilmassa. Sää vain teki vähän harmia. Vuoden mielessämme ollessa pääkohteessamme San Marinossa sää alkoi juuri vuoden vaihteen jälkeen kylmenemään. Yöksi jopa ennustettiin muutamaa pakkasastetta ja päivälläkin vain muutamaa lämpöastetta seuraavien kymmenen päivän aikana. Nuo lämpöasteet saivat suunnitelmamme muuttumaan, kun toisella suunnalla oli lämpimämpää.

Jos olisimme tälle reissulle lähteneet 21.12, niin silloin suuntamme olisi lisäksi ollut tulivuori Vesuvio, Sorrento ja Sisilian kierros. No, taisi olla onnea matkassa, kun emme olleet Joulun aikaan Sisiliassa, kun siellä Etna tuprutteli savua ja maa tärisi.

Kollaasikuvasta klikkaamalla se näkyy näytöllä isompana.

Ajoreitillämme Saksan puolella ei juurikaan lunta ollut, mutta heti Itävallan puolella alkoi pellot olemaan valkoisina. Innsbruckista suuntasimme Brennerinsolalle ja Italiaa kohti.


Tämä ruuhkainen Alppienylitystie oli tänään rauhallinen jo sen takia kun rekkaliikenne oli poissa.


Pian Italian puolella lumi hävisi ja vastaan otti meidät lämpimästi paistava talviaurinko toivotellen meille matkalaisille aurinkoista loppiasreissua.



Meidän yksi suosikkipaikka Dolomiitti-vuoriston jälkeen pohjois-Italiassa on kaunis Garda-järvi. Aika rientää vallan nopeasti ja ihmettelimme matkalla, kuinka emme ole järvellä ehtineet käymään kuin viimeksi pääsiäislomalla 2016, 24-28.3.2016, PÄÄSIÄISLOMALLA. Tuo reissu jäi surullisesti koko parhaan karavaanariporukan yhteiseksi viimeiseksi reissuksi, niin rakkaan ja ihanan Ramses-kissan, Jätkän, kanssa, kun hänen matkansa sitten aivan yllättäen iltaleikkien jälkeen päättyi 6.4.


Aurinko oli jo painumassa vuorten taa, kun Gardalle saavuimme.


Ajelimme Malcesineen järven rannalle stellplatzille yöpymään.  


Tässä päivän ajoreittimme, jolle tuli mittaa vähän reilut 400 kilometriä.



2.1.2019: Aamu valkeni vajaan kymmenen asteen lämpöisenä, mutta tännekin ennustettiin ilmojen lähipäivinä kylmenevän reilusti.


Garda-järvi näytti aamuauringon noustessa taas niin kauniilta. Malcesinen mukava rantakaupunki on meille linnoituksineen tuttu. Olemme siihen pari kertaa tutustuneet, mutta monesti olemme puhuneet kuinka lähivuoriinkin pitäisi tutustua.


Jatkoimme matkaa.


Suuntasimme etelää kohti. Pitkän matkaa ajoimme aivan usvaisessa ja savuisissa maisemissa. San Marinon sääennusteet näyttivät huonoilta lämpötilojen suhteen, joten Bolognasta suuntasimme suoraan etelää kohti. Pian olimme Toskanan alueella.


2012 syyskuussa teimme kolmen viikon reissun Toskanaan. Silloin kävimme mm. Ferrari-museossa, kaksi päivää kiertelimme Toskanan pääkaupungissa Firenzessä nähtävyyksiä katsellen, Pisakin tutkittiin ja käytiin lillumassa kuumissa rikkilähteissä, niin että mökkiautommekin tuoksui monta päivää märänneelle kananmunalle. Lähteet olivat Bagni di Petriolossa, jonka ohi moottoritietä nytkin ajoimme.

Paljon nähtiin ja koettiin tuolla reissulla, mutta päällimmäisenä mieleen jäi roskat ja huonokuntoiset tiet reissusta. Alue ei ollut mitenkään erityinen kumpuilevine maisemineen ja sypressipuineen. Jotenkin olin saanut eri kautta suomalaisten ylistävistä puheista ja jutuista alueesta aivan eri käsityksen. Itse en tuosta syystä koskaan sydämellisesti suosittele mitään paikkaa, kun mielipiteet asioista eivät ole meillä ihmisillä samat, minun silmille kaunis paikka voikin olla toiselle vähemmän kaunis ja kiinnostava sekä päinvastoin. Olen kyllä vuosien aikana ymmärtänyt, että pohjois-Italian isojen järvien eteläpuolelta alkaa aivan erilainen Italia. En pidä tätä huonona kokemuksena ja asiana. Meillä onkin Italian suhteen välillä ristiriitaisia tuntemuksia, tykätään ja ei tykätä.

Kuvat 2012 reissulta. Ihana kuva Ramseksesta,
kun hän näyttää mallia rennosta karavaanarimatkailijasta.

Ennen Firenzeä oli loppiaisreissumme ainoat ruuhkat.



Sienassa emme 2012 reissulla käyneet. Nyt pysähdyimme tutustumaan Sienaan ja menimme Camping Siena Colleverdeen.


Päivän ajomatkalle tuli pituutta vajaat 350 kilometriä.



3.1.2019: Yö oli kylmä ja käynyt varmaan yön aikana vähän pakkasen puolellakin, mutta pian alkoi auringon paiste lämmittämään. Aamupuuhastelujen jälkeen lähdimme tutustumaan Sienan kaupunkiin.

Menimme kaupungille bussilla sillä tiesimme, että askeleita tulee ihan mukavasti jo päivän kaupunkikierroskella. Ostimme leirintäalueen respasta bussiliput, jotka maksoivat 1.60 euroa/hlö/suunta. Bussimatkalla tuli jo tunne, että olemme etelämpänä Italiassa, kun bussikuski ajoi melkoisella vauhdilla kuoppaisia teitä. Monta kertaa käänsin katseeni bussin takaosaan, kun tuntui kovien paukahtelevien äänien puolesta siltä, että vähintään taka-askseli on irti, mutta ei perä kuitenkaan laahannut maata.

Siena on vajaan 54 tuhannen asukkaallaan Siena-maakunnan pääkaupunki. Historiallinen keskusta on merkitty suojelukohde Unescon maailmanperintöluettelossa. 

Kaupungin päänähtävyydet ovat upea Sienan katedraali (Duomo, Duomo di Siena, Duomo  Siena) ja kaupungin keskustan aukio, Piazza del Campo. Kaupungin kuuluisin tapahtuma on keskusaukiolla 2.heinäkuuta ja 16.elokuuta järjestettävä hevosten laukkakilpailut oheistapahtumineen, (on kirkollisia tapahtumia, ulkona pidettäviä juhlapäivällisiä ja paraateja), Palio di Siena. Laukkakilpailuun osallistuu kaupungin kaikki 17 kaupunginosaa.

Me aloitimme kaupunkikierroksen Mediceanin linnoituksen (La Fortezza Medicea di Siena-Forte di Santa Barbara) kiertäen, niin kuin paikallisetkin näyttivät olevan siellä aamupäiväkävelyllä ja juoksulenkillä. Linnoitukselta oli mukavat panoraamanäkymät ympäri kaupunkia sen nähtävyyksien katoille.


Matkaa tälle kaupunkivaellukselle tuli vajaa kymmenen kilometriä. Tiesimme, että yksi päivä on aivan liian lyhyt aika tutustua joka museooon ja kiivetä jokaiseen torniin, joten meiltä jäi näkemättä sisältäpäin monta paikkaa. mm. Pubblico Palace -kaupungintalo ja sen 88 metriä korkea Torre del Mangian torni, johon olisi pitänyt jonottaa.

Tämä oli ihana kaupunkipäivä. Sääkin tuntui auringon paistaessa mukavan lämpimältä, jopa niin, että ei tullut kylmä istahtaa välillä katselemaan kaupungin menoa.


3.1.2019: Siena




Sienan roomalais-goottilaistyylinen katedraali Domo oli upea, myös italialaiseksi kirkoksi tosi hyväkuntoinen. Kirkon historia alkaa 1100-luvulta ja nykyiset rakenteet ovat peräisin vuosilta 1215-1263. Katedraali on rakennettu sisältä mustasta ja valkoisesta marmorista. Katedraalin lattiaan on upotettu 56 koristepaneelia, jotka ovat kirkon hienoimpia aarteita. Nicola Pisano taiteili vuonna 1268 kahdeksankulmaisen marmorisen saarnastuolin. Katedraalissa on Donatellon ja Michelangelon taideteoksia.


Renessanssi-kirjasto Libreria Piccolomini oli upea maalauksineen. Kastekappeli Battisteron aarre on toscanalaista varhaisrenessanssia edustava kasteallas. Ei ole alakuvassa kuvaa, mutta valokuvatarinassa montakin.


Museo dell'Opera del Duomo ja Panorama e Facciatone jäivät näkemättä. Museoon olisi lipun saanut vasta kahden tunnin päähän ja Panorama e Facciatoneen oli pitkä jono ulkona, joka ei edes liikkunut eteenpäin.

Täällä riitti ihasteltavaa katosta lattiaan asti.


3.1.2019: Siena Cathedral - Duomo di Siena


Olipa hieno päivä tässä toskanalaisessa Sienan kaupungissa.


Soleil 

Ei kommentteja: