Vaikka tulit kolmannen kerran vierailemaan kehooni julmalla tavalla vieden kävelykyvyn ja istumismahdollisuuden, niin sinä et saa kotia minusta. Häädän sinut pois.
Vuoret täältä vielä tullaan!
Vuoret täältä vielä tullaan!
Sinua ei voi edes verrata tavalliseen kipuun ei edes selkäkipuun eikä edes siiheen, joka alaselässä pakara päällä vähän polttelee.
Sinä olet hyvin outo kulkija. Alat pakarassa pistelemään, polttelemaan, säteilemään, nykkimään, sähköttämään,.. Kuljet varpaisiin asti pomppivasti, sykkivästi, aaltoilevasti ja vihlovasti. Teet jalasta tuollaisella kulkemisella raskaan ja turran pökkelön, joka ei edes omalta jalalta tunnu. Toit mulle joltain vieraalta jalan. Kulkemisesi on niin voimakkaan tuntoista sähköistä myllerystä. Tuo voima vetää varpaita, nilkkaa ja koko jalkaa. Tuntuu, ettei jalkaa saa edes eri asentoon vaihdettua tai suoristettua. Mikään ei välillä auta helpottamaan kulkusi tekemää myllerystä jalassani. Ainut tapa tekemäsi tuskan aikana on vain olla. Yrittää olla rentona ja ajatella muuta.
Sinä pirulainen, kun kärsimys on suurimmillaan, se pakaran päällys on kuin vereslihalla. Liike saa aikaan tunteen pakarassa kuin jotain hermoa tongittaisi. Pakaran päällä ei tuolloin istuta. Jo sängyssä kyljen kääntäminen on tuskaa. Pään nostokin sattuu jalassa. Kävely ei myöskään tuolloin enää suurelta kivulta onnista. Jo nelinkontin lattialla konttaaminen sattuu tuohon pökkelöjalkaan. Mieheni hento ja hellä kosketus kipuilevalle alueelle ei saa aikaan ihanaa tunnetta niin kuin yleensä, vaan kipua vielä enemmän. Olet hirvittävä hermokipu pirulainen.
Hermokipu pirulainen, sinä et minua nujerra.
Ajan sinut pois minusta ja kuljen hitain askelin kohti aurinkoisia ja lumoavia vuoria.
Luulenpa, että tämän tuskaisen ajan jälkeen rakastan vuortenkin kauneutta vielä enemmän! Miestäni myös, joka on helpottanut oloa monin eri keinoin. Tupsukorva-Tytöilläkin sinä hermokipu pirulainen olet aiheuttanut paljon huolta. He ovat kyllä maailman parhaita terapeutteja minulle tässä tekemässäsi tuskassa. Prinsessa käy kylkeä hieromassa ja ovat lähellä. Kuningatar istuu nytkin vieressä. Itkeäkään en voi, kun hänellä tulee kova hätä itkevästä mammasta.
Kuvia ja näitä tekeleitäni riittää onneksi näihin tuskaisiin hetkiin sängynpohjalle. Voi, kuinka kiitollinen olenkaan näistä vuoriretkistä joita olemme saaneet iloiten vuosien aikana tehdä. Sinä hermokipu pirulainen pilasit tältä kesältä haaveeni ennätysvaelluksesta, mutta tuosta haaveilemista sinä et estä. Hermokipu pirulainen sinä et minuun jää. Sanoin noin jo vajaat 19 vuotta sitten, kun pilasit kaksi kuukautta elämääni tuolloin. Lääkäri veitsellä sinut tuolloin pois otti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti