sunnuntai 29. syyskuuta 2019

29.9.2019: Kuningas on saapunut

Kauan eläköön kuningas.
Vaikka minä vähän Prinssiltä vielä näytänkin.


Ensimmäisen illan kuvia.




Seuraava päiväni olikin täynnä uuden näkemistä ja kokemista. Pallopelit olivat numero yksi. Prinsessa ja Kuningatar ovat suuria ja vähän pelottavia, vaikka mallikkaita käytökseltään ovatkin.


Kuningas valtaistuimellaan.


Tänään täytän 12 viikkoa.




Kaksi ensimmäistä yötä olen nukkunut palvelusväkeni sängyssä heidän välissä. Viime yönä niin sikeästi, että palvelija herätti minut jo puoli viisi syömään, kun ruoka-automaatista ei ollut yön aikana ruoka vähentynyt.
Elämä on rentoa ja mukavaa uudella hallitsijalla.



2 kommenttia:

Risa kirjoitti...

Voi miten suloinen kuningas. Mikään ei ole maailmassa niin suloista kuin kissat. Ei ihme, että ihmiset ovat aivan pöhkönä kissavideoihin. ♥️

Soleil kirjoitti...

Kiitos. Uusi kuningas on aika valloittava yksilö. Juuri meidän perheeseen sopiva. Niin paljon on ollut iloa ja naurua ensimmäisenä yhteisenä viikonloppuna. Tätä uutta askelta on harkittu pitkään. Eletään nyt ihanaa vauva aikaa.

Ihmisillä on myös paljon väärää käsitystä kissoista joka on tullut vapaana kulkevista kissoista. Meidän suuri kokoisista tupsukorvakissoista on moni ihmetellyt, etteivätkö ne pure ja raavi. No eivät tosiaan. Moni myös ajattelee, että kissa on vain kissa ja kaikki ovat samanlaisia, mutta tietääkin väärin. Kyllä jokainen yksilö on omanlainen valloittava sydäntensärkijä ja uskollinen ystävä.